maanantai 9. syyskuuta 2013

Pakko aloittaa uudestaan tämän maailman kanssa

Pesin tänään astioita ja yritin samalla selittää äidilleni pakokauhuisena millaista helvettiä käsittelen koko ajan pääni sisällä. Puhuessa päätäni alkoi särkeä niin sietämättömästi että olisin voinut menettää tajuntani ja hukkua tiskiveteen.

Ihmisten pahuus, julmuus, laumasieluisuus, pelkuruus, typeryys, tietämättömyys, välinpitämättömyys, sadistisuus, pahantahtoisuus, ohikulkijuus, vastuunvälttelijyys, kaikki se on niin vitun perseestä ja väärin ja tuottaa minulle lähes jatkuvaa kipua. Maailman pahuus on musta kasvain, joka painaa sydäntäni ja keuhkojani.

Minä olen hyvä. Otan vastuuni. Autan kaatuneet ylös. Puutun vääryyteen. Puolustan heikkoja. Etsin totuutta. Olen lukenut niin paljon psykologiasta, että osaan tietoisesti välttää ihmisluonnon pelkurimaisia ja julmia taipumuksia kuten taipumusta hämätä itseä, valehdella omalletunnolleen ja kävellä kaatuneiden ohi.

Tässä yhtenä iltana autoin siskoni kanssa yhden alkoholisoituneen mielenterveytensä hukanneen katusoittelijan jotenkuten jaloilleen. Riehakkaita keskiviikkojuhlijoita meni virtana ohi, kun polvistuimme hänen viereensä ja aloimme jutella hänen kanssaan. Meitä ennen hänen kanssaan oli jutellut pari juhlatuulella olevaa teiniurpoa, joiden mielestä likaisen kodittoman sekopään kanssa jutteleminen oli varmaan tosi hyvä läppä. Kyselimme häneltä hänen elämäntilanteestaan ja annoimme vähän rahaa. Hän suhtautui meihin epäluuloisesti ja torjuvasti, koska yleensä hänelle varmaan jutellaan vain siksi että se on "tosi hyvä läppä", mutta hän sanoi haluavansa että me pysymme siinä. Kun hän kysyi, miksi olimme hänen kanssaan, sanoin että lähimmäisenrakkauden takia ja hän näytti häkeltyneeltä. Istuimme siinä varmaan puolitoista tuntia keskellä yötä likaisella asfaltilla ja lopulta saimme tilanteeseen jonkinlaisen ratkaisun, autoimme hänet ylös, kasasimme hänen tavaransa ja kutsuimme ja maksoimme taksin jolla hän pääsisi yöpymään jonnekin.

Kun hän oli halannut meitä ja noussut taksiin ja olimme vilkuttaneet hänelle heipat ja lähteneet bussipysäkkiä kohti, olin väsynyt ja vihainen. Ei hyvänä ihmisenä oleminen tunnu mitenkään erityisen hyvältä. Tuntuisi varmaan, jos muutkin ihmiset olisivat hyviä. Mutta tällä hetkellä tuntuu vain, että minä olen hyvä (ja siskonikin on hyvä; siskoni on varmaan lojaalein ja luotettavin ihminen jonka olen koskaan ikinä tavannut) mutta lähes kaikki muut ovat pahoja. Lähes kaikilla muilla tuntuu olevan parempaakin tekemistä kuin tehdä oikein, esimerkiksi heittää läppää ja syödä makkaraa ja vihata heikkoja ja tuhota muita ihmisiä internetissä.

Voi helvetti. Mun on otettava uusintakierros tän maailman kanssa. On aloitettava alusta, pakottauduttava irti ennakkoluuloista ja astuttava ovesta ulos valmiina yllättymään iloisesti.
Ei ihmisyys voi olla tällaista. Ei tämä pilkkopimeä niljainen maailmankuva voi olla koko totuus. Täytyy olla jotain, mitä en ole vielä huomannut.

Maailma, todista mulle että olet jotain kauniimpaa kuin luulen. Todista, että olet kallellaan valoon päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano mulle jotain tai kuolen