Muutan blogin osoitteen nyt kvisteristä branderiksi. Kvister ei tarkoita mitään, Brander alkaa vähitellen tarkoittaa jotain. ------------- No voi vittu. brander.blogspot.com onkin jo jonkun amerikkalaisen teinitytön vuonna 2002 kahdelle blogimerkinnälle varaama osoite. Missäköhän tuokin ihminen on nyt? 11 vuotta myöhemmin. Ehkä hän on kuollut. Ehkä hänellä on jo lapsia. Kuka tietää.
Tämä blogi olkoon siis o-brander.blogspot.com. Toinen blogi taas on tästä eteenpäin oleva brande-r.blogspot.com. Taidan muuttaa oman nimimerkkinikin Q-kirjaimesta Branderiksi. Hyvästi kvister.blogspot.com. Hyvästi Q. Aika haikeeta oikeastaan.
Ajattelin että kirjoittaisin runoskenepostauksen nyt, mutten jaksa. Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan. Uskomattomia asioita tapahtuu. Elän sumuista ja levotonta vaihetta, mutta ilotulitusten pitäisi kohta alkaa.
Opettelen pysymään pinnan yläpuolella. Aika monta vuotta on jo mennyt niin että lähinnä pelkkä naamani on ollut pinnan yläpuolella ja suuni haukkonut epätoivoisesti happea ennen vääjäämätöntä vajoamista pinnan alle. Nyt olisi suunnitelmissa saada edes hartiat vedestä. Ja lopulta, jonain päivänä, ehkä astua kuivalle maalle.
Olen kyllästynyt olemaan jotain mitä en ole. Tästä lähtien aion olla vain minä. Olen sanonut tämän ennenkin, mutta aikaisemmin se on ollut pelkkää teoriaa. Nyt mä kokeilen käytäntöä. Aion olla rehellinen itselleni. En jaksa miettiä mitä muut haluavat silloin kun se ei ole moraalisesti välttämätöntä. Aion tehdä omaa juttuani. Aion uskoa omaan juttuuni.
Tällä hetkellä uskon omaan juttuuni niin intensiivisesti, että sorrun välillä ylimielisyyteen. Tai no en sorru vaan ihan tarkoituksellisesti käytän sitä jonain buustauskeinona tai jotain. Tuntuu, että maailmassa on tällä hetkellä aika vähän mihin tarrata, joten tarraan sitten tähän. En tiedä olenko oikeasti ylimielinen. Ehkä vähän. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa ihmisistä on monella tasolla typerämpiä kuin minä. Haluaisin että kaikki olisivat niin kuin minä. Myötätuntoisia, älykkäitä, kyseenalaistavia, moraalisesti selkärankaisia, kohtuu sivistyneitä, rohkeuteen ja viisauteen pyrkiväisiä. Mutta kun eivät ole.
Johonkin on tarrauduttava. Tarraan ylimielisyyteen vähän samalla tavalla kun pultsari, jota minä ja siskoni yritimme auttaa yöllä joitain viikkoja sitten. Hän istui kirjaimellisesti paskaisella alustalla saastaisissa vaatteissa ohi kulkevien juhlijoiden pilkattavana keskellä kaupunkia, mutta silti hän kieltäytyi ottamasta almujamme vastaan. Hän antoi meidän maksaa vain taksimatkan, mutta muuten hän kieltäytyi rahoistamme raivokkaan järkähtämättä. Hän tarrautui itsearvostuksensa rippeisiin, koska paljon muuta hänellä ei ollut. Paitsi muovipussi jossa oli voileipä ja pillimehua. (On lähes mahdotonta kirjoittaa pillimehu kirjoittamatta ensin "pillumehu".)
Se pultsari ei halunnut rahaa vaan vain jonkun, joka pysähtyisi tosissaan juttelemaan ja kuuntelemaan. Vähän niin kuin minä. Tää blogi on mun paskainen alusta, nää on mun saastaiset vaatteet
Yst. terv.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano mulle jotain tai kuolen