lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kevin Spacey

Tämä on onnellisinta mitä minulle on tapahtunut pitkään, pitkään aikaan.

Noin kuukausi sitten katsoin elokuvan American Beauty. Halusin nähdä sen muun muassa siksi, että noin viisi vuotta sitten vietin yhden käsittämättömän yön vieraassa kaupungissa erään upealla tavalla häiriintyneen tytön kanssa, jonka mielestä American Beauty oli mahtava. Hän olisi halunnut näyttää elokuvan minulle silloin, mutta sinä yönä olin levoton ja pahoinvoiva enkä halunnut olla sisällä.

Joka tapauksessa, noin kuukausi sitten katsoin siis elokuvan American Beauty.

Nyt, muutama yö sitten saavuin Tampereelle ja satuin näkemään naamani vessan peilin heijastuksesta. Katsoin naamaani ja ajattelin: "Hei! Sehän on kiimainen perheenisä American Beautysta."

Minä.

Tuijotin sitten naamaani erilaisilta heijastavilta pinnoilta koko yön ja yritin hahmottaa, mikä naamassani saa minut näyttämään Kevin Spaceyltä. Vastausta oli vaikea löytää, mutta lopulta päädyin lopputulokseen, että kyse on silmistä, silmien alueesta tai turralla tavalla vittuuntuneesta tuijotuksesta. En tiedä mitä muuta se voisi olla. Naamani on siksi vähän niin kuin suloinen, virtaviivainen versio Kevin Spaceyn naamasta.

Seuraavana päivänä unohdin tarkoituksella koko asian, koska yleensä kun pidän itseäni jonkun näköisenä, kyse on omista harhoistani ja se on kyllästyttävää.

Tänään palasin Helsinkiin. Istuin sohvalla ja katselin kamerassa olevia kuvia itsestäni ja naureskelin tyytyväisesti. Äitini kysyi mille naureskelin. Kerroin naureskelevani sille, kuinka näytän eräältä keski-ikäiseltä näyttelijältä. Kieltäydyin kertomasta, ketä tarkoitin, mutta vietin hetken selostaen, kuinka hämmentävää on yhtäkkiä kuvitella näyttävänsä joltakulta toiselta.

Äitini halusi tietää ketä tarkoitin. "Okei", sanoin, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, äitini sanoi: "Kevin Spacey." Tuijotin häntä häkeltyneenä. Se oli epätodellista. Hän oli kuulemma ajatellut Kevin Spaceyta koko ajan kun olin puhunut.


Kyse ei siis voi olla vain henkilökohtaisista harhoistani. En silti edelleenkään osaa sanoa, mikä osa naamassani näyttää Kevin Spaceyltä.

Tämä on joka tapauksessa upeaa. Aah. Ei siksi että Kevin Spaceyltä näyttäminen olisi itseisarvoisesti hienoa; Kevin Spacey ei tietääkseni ole mikään tunnettu kauneuskuningatar, enkä koe Kevin Spaceytä jonain ihanteellisena ihmisyyden mittapuuna. Henkinen suhteeni Kevin Spaceyyn on täysin olematon.

Tämä on upeaa siksi että viimeinkin voin asettaa naamani sopivalle paikalle naamojen uljaassa joukossa. Viimeinkin osaan asennoitua naamaani jotenkin. Tähän mennessä en ole jotenkin saanut selvää kasvonpiirteistäni.

Naamani on viimein tullut kotiin.

torstai 27. maaliskuuta 2014

So cold! Let me in-a-your window.

Hei sinä siellä! Jos olet juuri nyt Tampereella, haluatko tavata minut? Nyt heti? Kadulla? Olen kiinnostava, kannattaa tulla! Oikeasti! Usko minua, sinulla ei ole mitään parempaa tekemistä. t. scandinavianhunk94

Nukahdin tänään päivällä. Heräsin myöhään illalla. Lähdin ulos ja etsin ravintolaa, joka olisi vielä auki. Löysin sellaisen. En ole varmaan koskaan näyttänyt niin rumalta ja epäsiistiltä ja autistisen tyylitajuttomalta (toki olemassa on varmasti myös hyvin tyylitajuisia autisteja), mutta ravintolassa oli tarjoilijatyttö, joka katsoi minua kuin olisi oikeasti pitänyt minusta. Se oli niin kammottavaa että menetin ruokahaluni. Hän toi minulle annokseni ja minä aloin syödä konemaisesti, ja hän kävi kysymässä "Maistuuko?" mihin vastasin tuijottamalla häntä kauhistuneena ja sanomalla: "Joo."

Pakottauduin syömään annokseni ja tarjoilijatyttö palasi ja katsoi minua taas niin kuin olisi oikeasti pitänyt minusta. Hän antoi minulle kynän, jolla allekirjoittaa kuitti. Ennen kuin hän ojensi kynän, hän painoi sen pään esiin painamalla toisen pään reiteään vasten. Allekirjoitin kuitin nimellä "Gsdfdfjshdf". Tarjoilijatyttö hymyili hiljaisella tavalla, kiitti ja sanoi jotain hurmaavaa ja hauskaa, mihin vastasin näin: "Hsfs-joo-ehefs." Sitten poistuin takaisin viileään iltaan ja pyörittelin päätäni edestakaisin.

Toisaalta tuntuu että olen menettänyt normaalin kyvyn hävetä. Yhä useammin löydän itseni tilanteesta, jossa teoriassa tiedän että tämän PITÄISI olla noloa, mutta käytännössä en TUNNE mitään muuta kuin riemua. Tänään tanssin ja hyppelin ympäri aurinkoista Tamperetta. Olen aika varma että ohikulkijat pitivät (ja pitävät) minua hulluna, varsinkin kun lauloin Kate Bushia samalla, mutta jotenkin se vain ei haittaa, yhtään, at all, inte alls.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

It's me, Cathy, I've come home.

 

Seksikäs esitys.

Olen Tampereella. Mulla on kaikenlaista sanottavaa, mutten aio sanoa mitään. Moi!

Sinä joka luet tätä: jos sinulle on jäänyt kuva, että jotenkin työnnän sinua pois, niin voin vakuuttaa että olet käsittänyt väärin. En työnnä ketään pois, olen vain epämääräinen. Haluan että palaat. Haluan että jäät.

En tiedä mitä teen. Mutta tiedän mitä on tehtävä. Aion piakkoin jättäytyä tauolle kaikesta bloggaamisesta. En tiedä muistaako kukaan, mutta uhkasin kirjoittaa kirjani loppuun vappuun mennessä. Se ei tule onnistumaan, sillä tuhlasin juuri 3 viikkoa tekemällä kaikenlaista paskaa mitä äitini halusi minun tekevän ja pääsen vasta nyt hyppäämään takaisin kilpa-autoon. Haluan silti saavuttaa maalin ennen kuin kesä alkaa.

Tämä bloggaaminen on kirjoittamisesta puhumista. Todellisuudessa pitäisi kirjoittaa.

Tiedän jo tarkalleen millaisen promovideon aion tehdä kirjalleni. Se tulee olemaan seuraavanlainen: Kate Bushin Wuthering Heights soi ja minä tanssin yksin ympäri Helsinkiä ja ahdistelen vastaantulijoita. Ette tiedäkään kuinka kunnianhimoinen olen.

Vastoin universumin lakeja huomaan pitäväni Jari Sarasvuosta. Tykkään siitä intensiivisestä jonkin suuren ja epämääräisen tavoittelusta. Mitä nolompaa, sen parempi. Parasta on, etten osaa sanoa onko Jari Sarasvuo vilpitön vai vain taitava näyttelemään vilpitöntä.

Muista: kaikki saattaa olla huijausta.

Kävelen valoa kohti. Itsetuhoisesta pimeydestä irti pysytteleminen on osoittautunut saatanallisen vaivalloiseksi, mutta aion onnistua, because I'm worth it.

"Mulla on kaikenlaista sanottavaa, mutten aio sanoa mitään." Huomaat kenties, että valehtelen koko ajan.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Chinaski

Lähdin ajelemaan busseilla ja päädyin spontaanisti juopottelemaan yksin Kalliossa. Tajusin olevani biseksuaali ja näin yhden tyypin, jonka kanssa olin satoja miljoonia vuosia sitten hetken aikaa samassa lukiossa. En usko että hän tunnisti minua. Jostain syystä ajattelin koko ajan Bukowskia ja James Deania; jostain syystä kaipasin nimenomaan heitä hengaamaan kanssani. Ei voi olla totta, että siitä että James Dean on viimeksi ollut olemassa tulee kohta 60 vuotta.

Yhdessä baarissa ei ollut ketään muita kuin minä ja yksinäinen afrikkalainen mies ja yksinäinen aasialainen työntekijä, joka lauloi varmaan puoli tuntia putkeen "I tried so hard, and got so far... But in the end, in doesn't even matter..." Luin iltalehdestä juttua neljännestä Stieg Larsson -kirjasta. Minä voisin kirjoittaa sen. Siitä tulisi huomattavasti parempi kuin kolmesta ensimmäisestä. Arvelen sisäistäneeni Lisbeth Salanderin aika hyvin. (Lisbeth Salander on ainut syy miksi S. Larssonin kirjoja on myyty 75 000 000 [75 000 000] kappaletta.)


Humaltuneista ihmisistä on varmaan kaikkein helpoin selvittää, millaista ihmisyys puhtaimmillaan on. Valheet ja naamiot ja pelot ovat hellittäneet otteensa. Istuskelin yksikseni baarien nurkissa ja kuuntelin kun muut kädelliset kommunikoivat keskenään. Kaikki on niin alkeellista. "Toi varasti mun kaljan!" "Bgghöö..." "Ootsä nyt iso mies vai kun varastit mun kaljan?" "Höö..." "Ootsä iso mies nyt vai? Toi varasti mun kaljan!" "Brrgghhhh..."

Suosikkini keskusteluista meni näin:
"Niin, se on aina ollut viehättynyt eksoottisista naisista, koska se on ite puoliks kreikkalainen. Se on puoliverinen."
"Half-blood... Mudblood... Hermi-oooone..."
"Mitä?"

Jos haluaa saavuttaa vaihtoehtoisen tavan hahmottaa ympäröivää maailmankaikkeutta, tarvitsee vain juoda kaljaa.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Jännittävää. Huhtikuu tuli kuukauden etuajassa. Eilen oli vielä huhtikuu. Tänä yönä kaikki muuttui. Tämän yön vietin ikkunan vieressä ja seurasin sivusilmällä miten helmikuu satoi takaisin Helsinkiin.

Selvä. Kaikki käy mulle. Juuri nyt en jaksa kaivata mitään mitä ei ole.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Kevät tulee taas

No niin, kevät tulee taas, kaikki on outoa, Saatana. Olen päättänyt liikkua valoa kohti, mikä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Ajattelin silti onnistua. Jos epäonnistun, nousen uudestaan ja yritän uudestaan. Kohta me kuollaan.

Nyt kun olen lakannut yrittämästä näyttää James Deanilta, olen alkanut näyttää aika hyvältä. Kun yritän näyttää itseltäni, näytän aika hyvältä. Naamassani on nykyään jonkinlaista karheutta, se näyttää tummalta varjolta ja kolminkertaistaa fyysisen vetovoimani. Näytän kyllä edelleen oudolta, mutta nyt näytän jo ehkä about 16-17-vuotiaalta, en 12-13-vuotiaalta niin kuin jonkin aikaa sitten.

Ilman mitään kuvitusta tää näyttää ilottomalta, joten laitan tähän kuvan Morrisseysta ilman paitaa:


Kiitos vastauksista! (Niitä saa muuten antaa edelleen.) Aion tässä postauksessa
1) vastata itse esittämiini kysymyksiin,
2) vastata teidän esittämiinne kysymyksiin,
3) raivota.

Ensiksi raivoan:

Ensimmäinen edellisen postauksen tehtävistä on "Arvioi tämä kappale". Kappale on The Sundaysin My Finest Hour.

Objektiivinen totuus on, että kyseessä on yksi maailmanhistorian kauneimmista kappaleista. Itse tajusin tämän kuunnellessani kappaletta 2. kertaa. Ennen muuta alku ja säkeistöt ovat kauneutta. Ja kaikkein kauneinta on se LOPPU. SE LOPPU ON YLILUONNOLLINEN.

Tässä tulee se raivoaminen:

TE

ETTE

TAJUA.

KUKAAN EI YMMÄRRÄ. MINÄ YKSIN MAAILMASSA YMMÄRRÄN.

Katso tämä, tämä on huonolaatuinen ja hyvä:


Pornoa.

Jos et kestä katsoa koko videota (JOS SIELUSI ON SIIS TEHTY KIVESTÄ JA SAATANA ON ISÄSI), niin katso kohdasta 3:20 eteenpäin. Levytettynä versiona tuo on IHANAA, mutta kun hän tekee sen livenä niin se on vielä ENEMMÄN IHANAA. !!!!!!! Sairasta, sairasta, SAIRASTA. (Siinä sanotaan siis pääasiassa "you're too young, you're too young".)

The Sundays oli englantilainen yhtye. Se oli olemassa joskus parikymmentä vuotta sitten. (Mistä helvetistä löysin sen? Mistä helvetistä löysin The Sundaysin?) Harriet Wheeler lauloi siinä. Harriet Wheeler on yliluonnollisimpia ihmisiä jonka tiedän. Joka tapauksessa, joskus parikymmentä vuotta sitten The Sundays lakkasi kokonaan olemasta ja Harriet Wheeler katosi ja ryhtyi normaaliksi ihmiseksi. Jotenkin siihen liittyi ilmeisesti joku mielipuolinen Harriet Wheeler -fani, joka alkoi mielipuolisesti vainota Harriet Wheeleriä, mutta en tiedä, tämä on kaikki aika epäselvää. En ylipäätään halua tietää Harriet Wheeleristä Oikeana Ihmisenä mitään, en halua pettyä ja ihmisiin pettyy AINA, haluan tietää Harriet Wheeleristä vain sen että hän lauloi parikymmentä vuotta sitten aavemaisen kauniilla äänellä.

Haluan uskoa enkeleihin ja Harriet Wheeler on jonkinlainen aivoja stimuloiva, ärsyttävällä mutta aavemaisen kauniilla äänellä laulava enkeli.

MINÄ YKSIN MAAILMASSA YMMÄRRÄN. (Huom: yksi tavoitteistani ihmisenä on olla niin läpikotaisin nolo ja naurettava että se alkaa lopulta näyttää kauneudelta ja rohkeudelta.)

Tämä vastasikin jo kahteen ensimmäiseen esittämistäni kysymyksistä.



Sitten loput:

3) Anna rakentavaa kritiikkiä tälle blogille tai minulle.
- Itseään on vaikea kritisoida luotettavasti, koska on mahdoton sanoa mikä on pakollisen itseinhon synnyttämää harhaa ja mikä todellista vikaa.

4) Jos saisit kysyä minulta mitä tahansa, mikä se kysymys olisi? Kysy se nyt.
-
Ei mitään kysyttävää!

5) Vastaa kysymykseen: miksi luet tätä blogia?

- Olisi älytöntä kirjoittaa merkintöjä lukematta niitä viimeistään julkaisun jälkeen.

6) Miten alunperin päädyit tähän blogiin?
-
Luomalla sen, muistaakseni. Miten päädyin luomaan sen? Muistan harhailleeni ympäri olohuonetta sinä yönä ruisleipäpalan kanssa ja miettineeni karppaajia, koska karppaaminen oli silloin muodikasta. En siis tiedä.

7) Vastaa kysymykseen: oletko romanttisesti kiinnostunut enemmän mies- vai naispuolisista ihmisistä? (En sisällytä kysymykseen tällä kertaa ihmisiä, jotka eivät ole kumpaakaan.) Jos pidät molemmista, ovatko kriteerit kiinnostuksellesi erilaiset mies- ja naispuolisten kohdalla?
-
En ole varsinaisesti hetero. En ole varsinaisesti homo. En identifioidu biseksuaaliksi. Joka tapauksessa ihastun/rakastun (MIKÄ ERO NÄILLÄ ON?) ihmisiin koko ajan ja kokonaisvaltaisesti. En tiedä voisinko olla koskaan parisuhteessa kenenkään kanssa. Kyllä varmaan, mutta sellaista tilannetta olisi vaikea ottaa vakavasti.

Tykkään monenlaisista tytöistä. (Tykkään kai myös naisista, mutta ennen kaikkea tytöistä.) Joskus tykkään tytöistä jotka näyttävät lesboilta. Eniten tykkään runollisista villapaitatytöistä; joko saatanan vihaisista ja surullisista villapaitatytöistä tai epäinhimillisen avoimesti ja luottavaisesti ja pelottomasti maailman ja elämän vastaan ottavista villapaitatytöistä.

Tykkään tytöistä, jotka ovat mahdollisimman kaoottinen sekoitus valoa ja pimeyttä. Tykkään pahoista tytöistä, joissa on kapinallista hyvyyttä.

En tiedä. Tämä kysymys palautuu jotenkin Harriet Wheeleriin. Tykkään Harriet Wheelerista (josta en tiedä mitään).

En tykkää pojista. Tykkään vähän itsestäni. Yleisesti ottaen en ole vielä koskaan tosielämässä törmännyt nuoreen mieheen, jota voisin pitää Romanttisesti Viehättävänä. Nuoret miehet ovat vähän tyhjiä. (Tiedän että tämä ei ole totta, mutta tarkoitan sitä että heistä puuttuu jotain mitä MINÄ etsin.)

Voin Kiinnostua Romanttisesti miespuolisesta ihmisestä, jos hän on vähintään 15 vuotta (mielellään ainakin 20 vuotta) minua vanhempi ja psykologisesti kiinnostava. Seksikkäintä on yhdistelmä hillitty herrasmiesmäisyys ja runnottu sielu.

tl;dr: Remus Lupin.

Lähes kaikki tärkeimmät henkilöhahmoni ovat tähän mennessä olleet joko tyyppiä runollinen villapaitatyttö tai akateeminen ihmissusi. Aion leventää valikoimaa lesbon näköisiin tyttöihin lähitulevaisuudessa.

Tärkein kriteeri kaikkien ihmisten kohdalla: kunhan olet PSYKOLOGISESTI NIIN KIINNOSTAVA, että jo SIELULLESI voisi masturboida.

8) Vastaa kysymykseen: kun pidät jotakuta ihmistä/hahmoa/sielua viehättävänä ja kiinnostavana, kuuluuko asiaan automaattisesti että kuvittelet hänet suihkussa tai paskalla?
- Kyllä! Todellakin. Tässä ei ole mitään eroottista, kyse on yksinkertaisesti siitä että kun pidän henkilöä viehättävänä, pidän häntä myös ENEMMÄN KUIN IHMISENÄ, mikä automaattisesti ohjaa ajatukseni mielikuviin hänestä suihkussa tai paskalla.

9) Nimeä piirteitä, tapoja tai yksityiskohtia, jotka tekevät fiktiivisestä hahmosta mielestäsi kiinnostavan.

- Kohta 7.

10) Vastaa kysymykseen: uskotko minuun?
-
Kyllä. Tiedän olevani saatanan hyvä tässä jutussa. Kaikki riippuu siitä, onko jokin kaistale maailmaa valmis olemaan samaa mieltä.

11) Vastaa kysymykseen: kehen rakastuit viimeksi ja missä?

- Edellisiä vastauksia kirjoittaessani kuuntelin kappaletta SALLAN JA MIRON MATKA MAAILMAN YMPÄRI - TARINOITA ja rakastuin laulajan ääneen vähän.

12) Pidätkö tätä blogia / minua liian vihaisena tai poliittisena? Olisiko parempi, jos olisin tässä suhteessa veltompi ja neutraalimpi?
-
Välillä mietin, voisiko poliittisuutesi ja vihaisuutesi olla jonkinlainen este Menestykselle. Entä jos ihmiset kavahtavat tällaisia Vielä 2010-luvulla Epäseksikkäitä Ajatuksia ja perääntyvät säikähtäneinä?

Mutta toisaalta kaikki tulesi ja intohimosi tulee nimenomaan tästä. Suosittelen että pidät näistä jutuista kiinni ja laskettelet vapaasti ja katsot minne asti tämä riittää.

13) Mainitse yksi Suomessa käytettävä nimi, jota pidät esteettisesti viehättävänä.
-
Siis etunimi? Sukunimi? Olli on mielestäni aika helvetin hieno (etu)nimi. Se on kuin 'Ollie', mutta eksoottisella, suomalaisella twistillä. Hauskinta on, että se lukee papereissani nimeni kohdalla.

14) Kenet kaikista maailman ihmisistä näkisit mieluiten alasti?
-
Yök. Nyt kun mieleni on Harry Potter -moodissa, ensimmäisenä mieleeni tuli Kalkaros. Ei siksi että se olisi erityisen kiihottavaa, vaan siksi että olen melko vakuuttunut että Kalkaroksen vaatteet ovat anatomisesti osa häntä.

15) Olisitko mieluummin ihmissusi vai vampyyri?

- Kumpikin olisi psykologisesti kiinnostavaa. En tiedä, en tiedä, en tiedä.

16) Nyt on vuosi 2014. Heitä veikkaus vuodesta, jona tulet kuolemaan. 

- 2014.

Ei. Toivottavasti ei. Sukuni on aika pitkäikäistä ja elämäntapani ovat toistaiseksi melko terveelliset. Kumpikin vanhemmistani on ikääntynyt poikkeuksellisen hitaasti. Haluaisin elää niin kauan että ehtisin nähdä kuinka eläinten syöminen korvautuu synteettisillä eläintuotteilla. En tiedä milloin tämä tapahtuu, mutta toivon että tämä tapahtuu. Oletan että tämä tapahtuu, mutta täydellinen vallankumous tapahtuu vaiheittain ja vie aikaa, hitosti liikaa aikaa. No, tärkeintä että se lopulta tapahtuu.


Onpa muuten Ihan Saatanan Orgastista vastailla näihin kysymyksiin. Nyt kysymyksiä joita TE kysyitte:

Mikä on omasta mielestäsi joku tajuttoman hyvä kasvisruoka?
-
Suhtaudun syömiseen yleisesti ottaen mielipuolisesti. Kun syön, syön maanisesti. Se on niin kivaa. Joskus se on niin kivaa, että nauran syödessäni. En tiedä miksen ole ylipainoinen. Tänään söin (soija)makaronilaatikkoa ja se oli niin hyvää että huusin kuin raiskattu. (Okei. En usko että raiskauksen uhriksi joutuva ihminen huutaa samalla tavalla kuin minä huudan syödessäni makaronilaatikkoa. Anteeksi.)

Oletko aiemmin opiskellut jotakin?
-
Peruskoulu. Kokeilin hetken lukiota. Se ei toiminut. (Se oli rikki.)

Asutko yksin?

- En. Häiritsen perheeni elämää elämällä heidän keskuudessaan.

Poltatko tupakkaa?
-
En. Olen pari kertaa kokeillut, mutta sekään ei toiminut. Saattaa olla että vielä joskus aloitan vain epätoivoisena yrityksenä olla cool.

Miten vietit vapaa-aikaasi yläasteella?
-
Muistaakseni samoin kuin nyt. Ajelin busseilla, kirjoittelin ja murehdin enkä tehnyt mitään. (Oppituntien välistä vapaa-aikaa vietin istumalla lattialla ja tuijottamalla seinää ja pelaamalla kännykälläni peliä, jossa rakennettiin tornia.)

Miten pääsen siitä, että teen aina päähenkilöistä itseni kuvia? Se on häiritsevää koska en saa otettua etäisyyttä niin pelkään niiden jäävän persoonattomiksi.
-
Oma kaavani henkilöhahmojen suhteen on tämä:

Näkökulmahenkilö on jonkinasteinen versio kirjoittajasta. Hän voi olla aika yleispätevä ja jopa liioitellun turta ja persoonaton.

Tärkeimmät henkilöt ovat ihmisiä näkökulmahenkilön ympärillä. Heidän on oltava ihmisiä, joihin itse rakastuisin saatanan lujaa.

Emme vielä tiedä kuinka tämä kaava tulee toimimaan. Tulevaisuus näyttää.

Jos sinut näkisi kadulla tietäisikö silloin heti, että se olet sinä vaikkei olisi nähnyt kuvaa? / Olisitko tunnistettavissa pelkästään tässä blogissa kirjoittamasi perusteella, siis voisinko tunnistaa sinut, jos kävelisit kadulla vastaan? (mietin tätä Helsingissä ollessani välillä, kun tarkkailin ohikulkevia ihmismassoja)

- En osaa arvioida. Pelkään että kyllä.

Uskotko sinä itseesi?
- Taisin vastata tähän jo itselleni. Kyllä. Niin pitkälle kuin asiat riippuvat vain minusta, uskon itseeni. Ainakin nyt. Aina en. Joskus kaikki on harmaata ja epäselvää.

Haluaisitko joskus opiskella jotain?
-
En usko. Kehitin yläasteella luokkahuonefobian. Ja ylipäätään opiskelutilannefobian. Jos epäonnistun Taiteilijana, niin sitten menen roskapönttöön asumaan.

Haluaisitko mennä naimisiin?
-
Joskus kun olen masentunut, ajattelen että ehkä olisi rauhoittavaa unohtaa kaikki hulluus ja päättää vakiintua ja perustaa jonkinlainen turvallinen perhe. Mutta en usko että tätä tulee tapahtumaan.

Jos menisin naimisiin, se olisi vitsi ja tekisin sen todennäköisesti jonkun vanhemman miehen kanssa, jonka huora olisin. (En nyt edes ota tosissani mahdollisuutta, ettei esim. 10 vuoden kuluttua Suomessa olisi sukupuolineutraalia avioliittoa; tämä olisi matemaattisesti epätodennäköistä.)

Lisäkysymys: Käytätkö oranssia pipoa?

- Yleensä en käytä mitään pipoa. Yleensä hiukseni näyttävät siltä kuin olisin vasta noussut luudanvarrelta. Joskus käytän pipoa, jossa on mustia ja vihreitä raitoja tai jotain. (Olen käyttänyt tätä pipoa n. 2 kertaa.)

Mitkä asiat on olleet vaikuttavimpia tekijöitä sun kasvamista siksi henkilöksi, joka olet nyt?
- Veikkaan että: geenitekijät, vaikeuksissa olleet ystäväni ala-asteella, Harry Potter, koirani syöpä kun olin 13, sosiaalinen syrjäytymiseni yläasteella, Ola Salo, jakso 30 Days -ohjelmaa jossa metsästäjä muuttaa kuukaudeksi vegaaniperheen luo, Lisbeth Salander / Stieg Larsson kun olin 15, Morrissey / Antti Nylén, tämä blogi.

Millaisissa väleissä olet perheesi tai muiden sukulaistesi kanssa, ja miten he suhtautuvat sinuun?

- Olen tekemisissä oikeastaan vain lähimpien perheenjäsenteni kanssa. Perheeni koostuu hyvistä ihmisistä. He haluavat minulle vilpittömästi hyviä asioita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että he ovat minusta huolissaan enemmän kuin tarvitsisi.

Millaisia ihmiskontakteja sulla ylipäätään on?
-
Edellisessä vastauksessa mainittujen lisäksi: 1) satunnaisia kohtaamisia muukalaisten kanssa kaupungin kaduilla, 2) ääniä iPodissani, ääniä tekstien takana, 3) mielikuvituksessani asuvat ihmiset, 4) tämä blogi.

Miksi tunnet niin suurta velvollisuutta ottaa voimakkaasti kantaa asioihin? (Tää on siis hyvä asia, mutta suurin osa ihmisistä vaan päättää, että on helpompi elää hiljaa ja huomaamattomasti.)
-
En tiedä. En tiedä mitä muuta tekisin. Jos näen että jotain väärää tapahtuu, mun on pakko tehdä jotain, lyödä takaisin. Muuten en pääsisi siitä eteenpäin.

Miksi kirjoitat? Mitä haluat maailmalle sanoa?
-
Mulla on tietty joukko viestejä, jotka haluan välittää mahdollisimman monelle muulle sielulle maailmassa ja katsoa mitä tapahtuu.

Näitä viestejä ovat ainakin:

Älä pelkää. Ole sinä. Ole hyvä. Älä kiduta itseäsi. Epätäydellisyys = elämä = epätäydellisyys. Kapina on tärkeimpiä asioita elämässä. Eläimiä kohdellaan hemmetin huonosti. Ihmiset kohtelevat toisiaan huonosti. 99 prosentissa ihmisistä on valoa. Älä suostu paskaan. Älä suostu paskiaisiin. Etsi jotain parempaa. Ystävät etsivät sinua ja sinä etsit heitä ja meidän on vain löydettävä toisemme.

Ootko oikeasti sitä mitä sanot olevasi?
- Kyllä. En tietääkseni ole valehdellut mistään. Olen jättänyt joitain ankeita yksityiskohtia kertomatta, mutta kaiken kaikkiaan kaikki tässä blogissa on totta. (Tietysti on mahdollista valehdella vahingossa.)

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Tehtävänanto

Nyt kun kerran olet siinä ja luet näitä sanoja, voit varmaan myös vastata näihin kysymyksiin ja tehtävänantoihin, nimellisenä tai anonyyminä; anonyyminä jos se on siten helpompaa, nimellisenä jos pokkaa riittää. Here we go:

1) Arvioi tämä kappale:


2) Arvioi erikseen kappaleen viimeinen osa joka alkaa kohdan 3:10 jälkeen.

3) Anna rakentavaa kritiikkiä tälle blogille tai minulle. Ihmettelen koko ajan miksen saa mitään vihapalautetta, vaikka aivan päivänselvästi olen jokseenkin ärsyttävä. Jos on jotain, mikä on häirinnyt sinua, kerro se nyt.

4) Jos saisit kysyä minulta mitä tahansa, mikä se kysymys olisi? Kysy se nyt.

5) Vastaa kysymykseen: miksi luet tätä blogia?

6) Miten alunperin päädyit tähän blogiin?

7) Vastaa kysymykseen: oletko romanttisesti kiinnostunut enemmän mies- vai naispuolisista ihmisistä? (En sisällytä kysymykseen tällä kertaa ihmisiä, jotka eivät ole kumpaakaan.) Jos pidät molemmista, ovatko kriteerit kiinnostuksellesi erilaiset mies- ja naispuolisten kohdalla?

8) Vastaa kysymykseen: kun pidät jotakuta ihmistä/hahmoa/sielua viehättävänä ja kiinnostavana, kuuluuko asiaan automaattisesti että kuvittelet hänet suihkussa tai paskalla?

9) Nimeä piirteitä, tapoja tai yksityiskohtia, jotka tekevät fiktiivisestä hahmosta mielestäsi kiinnostavan.

10) Vastaa kysymykseen: uskotko minuun?

11) Vastaa kysymykseen: kehen rakastuit viimeksi ja missä?

12) Pidätkö tätä blogia / minua liian vihaisena tai poliittisena? Olisiko parempi, jos olisin tässä suhteessa veltompi ja neutraalimpi?

13) Mainitse yksi Suomessa käytettävä nimi, jota pidät esteettisesti viehättävänä.

14) Kenet kaikista maailman ihmisistä näkisit mieluiten alasti?

15) Olisitko mieluummin ihmissusi vai vampyyri?

16) Nyt on vuosi 2014. Heitä veikkaus vuodesta, jona tulet kuolemaan.

torstai 6. maaliskuuta 2014

6.3.2014 klo 2.51

Noin 13 kuukautta sitten kuuntelin tätä. Noin 13 kuukautta myöhemmin laitan sen tähän:


Videolla on tällä hetkellä 8 578 katselukertaa. Jos ottaisin tämän biisin kirjani soundtrackille ja kirjani myisi 3 miljoonaa kappaletta, kuinka korkealle videon katseluiden määrä nousisi?


Joissain perheissä kaikki sisarukset ovat nörttejä. Sisarusten nörtteydessä voi olla aste-eroja, mutta joka tapauksessa kaikki ovat nörttejä. Kaikki pukeutuvat kuluneisiin, epämuodikkaisiin verryttelyasuihin ja korvaläppäpipoihin ja puhuvat kirjakieltä ja soittavat trumpettia koulun orkesterissa. Hauskaa. Olen aina tykännyt sellaisista perheistä. (Kun he törmäävät koulun käytävällä ja kommunikoivat keskenään, he poistuvat heti nörtin sosiaalisesta roolista ja kiroilevat toisilleen ja toimivat muutenkin oman perheensisäisen hierarkiansa mukaisesti, ja ulkopuoliselle siinä on jotain epätodellista.)

Tänä vuonna täytän 20. Iässä 21 on enemmän järkeä. 21 on paljon kauniimpi ja selkeämpi ikä kuin 20. Vastaavasti 25 on kauniimpi ja selkeämpi ikä kuin 22, 23 tai 24.

Millainen olen 40-vuotiaana? Olen ajatellut ryhtyä akateemisen ihmissuden näköiseksi. Se on seksikkäin look jonka tiedän. En pysty kuvittelemaan itseäni 40-vuotiaana. Kun täytän 40, on vuosi 2034. Kohta se tulee. Toivottavasti maailma on hiukan parempi paikka vuonna 2034. Onko tiedossa vallankumouksia vai muuttuuko kaikki hitaasti, savuten, vähitellen?

Räjähtääkö pimeys kerralla vai palaako se aina hitaasti pois?

Olen päättänyt ryhtyä elinkykyiseksi ihmiseksi. En halua kuolla vihaan ja suruun. Haluan onnistua tässä kirjoittamisjutussa. Kun olen hyvällä tuulella, olen vain niin helvetin paljon parempi. Jos ja kun kuolen johonkin, niin haluan kuolla jossakin onnellisessa paikassa.

Aion mennä jonkin aikaa aurinkoa kohti ja pysähtyä vain niiden asioiden kohdalla jotka saavat minut hymyilemään. Jos saat minut hymyilemään, olen sinun. Jos et osaa hymyillä, voidaan opetella yhdessä.

Hyvä voittaa vielä. Usko minua, minä tiedän.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Värejä.

Joskus katson peiliin ja ajattelen, että miksi helvetissä tuhlaan aikaani onnettomuuteen ja murehtimiseen, olen nuori ja kaunis ja voisin elää. Elämässä on hyvä olla jonkin verran kipua, varsinkin jos haluat ymmärtää mistään mitään tai sanoa jotain merkityksellistä, mutta tuntuu että suurin osa kivustani nykyään on pelkkää pimeyteen heitettyä aikaa, energiaa ja mielenrauhaa. Voisin ottaa rennommin. Voisin hengähtää välillä ja asettua selälleni katselemaan tähtiä ja nukahtaa ja olla ajattelematta mitään suurta ja vaikeaa. Minusta olisi enemmän apua jos oppisin olemaan olematta niin halvaantunut.

Mulla on räjähdysherkkä, melankolinen kouluampujalook. Näytän siis joko tosi hyvältä tai tosi pahalta.

Välihuomio: Jesse Kaikuranta on jonkinlainen kertaalleen kuollut ja maan päälle takaisin kohonnut parturi-kampaaja, joka lipuu aaveena pitkin rantoja laulamassa iskelmiä. Enkä missään nimessä tarkoita että tämä olisi huono asia.

Tällä hetkellä hyvä päivä on elämässäni tällainen: suhtaudun pakkomielteisesti ihmisiin joista pidän (enimmäkseen kuolleita ihmisiä, tai fiktiivisiä tai muuten vain kaukana) ja tajuntani on hallitsematonta onnellisten, loistavien ajatusten tykitystä. Se tuntuu lentämiseltä.

Huono päiväni näyttää tältä: suhtaudun pakkomielteisesti ihmisiin joista en pidä (toistaiseksi suurin osa ihmiskunnasta) ja tajuntani on jatkuvaa kamppailua mustaa liejua vastaan. Se tuntuu hukkumiselta.

Välihuomio: Onko Cheekin ääni oikeasti sellainen? Olen aina ajatellut että Cheek jotenkin jännittää väkinäisesti ääntään räpätessään, mutta ilmeisesti hänen puheäänensäkin on sellainen. Puristaako hän ääntään jotenkin koko ajan? Jos puristaa, niin miksi ja miltä hänen äänensä sitten oikeasti kuulostaa?

En ole täysin varma miten hyvät ja huonot päivät määräytyvät. Joskus vain herään päivään, jossa huomaan osaavani hengittää. Tai istun sohvalla ja tajuan vain yhtäkkiä että en ole onneton. Se havainto jo itsessään riittää tekemään minut euforiseksi. Jos huomaan että en ole onneton, muutun automaattisesti onnelliseksi. Kai mulla on ihan hyvät geneettiset edellytykset onnellisuuteen.

Tärkeä yksityiskohta: Sauli Niinistö nuorena.

Olisiko mahdollista päättää karsia ne pimeimmät, liejuisimmat hetket olemassaolostaan? Siihenhän voi jossain määrin vaikuttaa omilla päätöksillään: en mene tälle nettisivulle, en pakottaudu miettimään tätä epäkohtaa, en tee asioita joiden tiedän satuttavan minua, minulla ei ole velvollisuutta satuttaa itseäni.

Tässä yhtenä päivänä olin syömässä jotain kun yhtäkkiä menetin ruokahaluni ja jouduin apaattisen epäuskon valtaan ja pystyin vain tuijottamaan pöytää: mitä saatanan helvettiä kohti oikein olen liikkumassa? Mitä oikein olen kirjoittanut nämä vuodet? Tästä voi seurata mitä tahansa.

Välihuomio: Olen viime aikoina törmännyt usein väitteeseen, että Teemu Selänne on sankari. Millä perusteella? Hänhän on vain hyvä urheilussa. Siksi hän on rikas. En ole saanut perusteita uskoa, että hänessä olisi mitään poikkeuksellisen jaloa tai rohkeaa tai älykästä tai kaunista. Hän vaikuttaa aivan samanlaiselta sosiaalisen paineen kuristamalta ihmispololta kuin suurin osa lajin edustajista. Olenko väärässä? Haluan olla väärässä.

Pelkään lähettäväni ulkopuolelle väärää kuvaa.

Pelkään, että kirjoittelustani tulee vaikutelma, että jotenkin nautin yleisellä sotajalalla olemisesta maailman kanssa ja että vaadin kohtaamiltani ihmisiltä helvetisti. En vaadi muilta ihmisiltä enempää kuin itseltäni. En todellakaan etsi maailmasta täydellisiä ihmisiä, koska sellaisia ei ole olemassa.

Niin kauan kuin ihminen ei yritä väittää että hänellä todella on joku oikeus kohdella muita huonosti, olen valmis antamaan oikeastaan kaiken anteeksi. Selkärangattomuuden, tietämättömyyden, laiskuuden, julmuuden, pelkuruuden. Tunnistan kaikki nämä viat itsessäni (vaikka ilmeisesti näen niitä vastaan tapellakseni enemmän vaivaa kuin ihmiset keskimäärin). Tärkeintä on tunnistaa ja myöntää oma paskuutensa ja olla pahoillaan, eikä juosta sitä hysteerisesti pakoon ja heitellä tekosyitä ympäriinsä.

Etsin ystäviä enkä vihollisia,
ehdottomasti,
poikkeuksetta,
aina.

Johtopäätös: Olen törmännyt ihmisiin, jotka eivät erota Herra Ylppöä ja Samuli Putroa toisistaan. Tämä johtuu varmaan sitä että he ovat molemmat kaljuja. Muuten en ymmärrä. Samuli Putro on hiljainen, pikkuvanha mietiskelijä-älykkö, Ylppö on pahis-lintsaaja. Eikö tämä ole selvää? Pidän kummastakin toistaiseksi. (Elävistä ihmisistä voi yleensä pitää vain toistaiseksi; he voivat aina paljastua pettymyksiksi. Kuolleita on helpompi rakastaa.)

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Taas yksi yö takana.

Saan asioita aikaan, näytän likaiselta nuorisorikolliselta ja olen täynnä surumielistä onnea.