torstai 30. toukokuuta 2013

Vittu mitä paskaa vol. 289

[Varoitus: seuraavassa merkinnässä esiintyy ilmaus "ajatuspaska". Se on sanana äärimmäisen ÄRSYTTÄVÄ. Miltei yhtä ärsyttävä kuin "kvister".]
 
Asetuin hyvissä ajoin sänkyyni makaamaan. Tarkoituksena oli nukkua. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, joten mä oon nyt viettänyt yön asettelemalla tyynyjä erilaisiin asetelmiin ja lukemalla Fifty Shades of Greyn älyttömiä seksikohtauksia.

Nyt lopulta katsoin kirkastuvaa taivasta ja päätin vain antaa olla. Kävin hakemassa Helsingin Sanomat postiluukun alta, tai siis oikeastaan otin vain C-osan kun en oikein halua tietää että mitä paskaa maailmassa paraikaa tapahtuu, ja voin sanoa että kaksi Helsingin Sanomien C-osan juttua vituttaa minua tällä hetkellä voimallisesti:

JUTTU 1: En tajua, miten aikuiset ihmiset jaksavat riehua jostain Marimekko-suunnittelijan mokasta. Kristina Isola on kuulemma plagioinut jonkun edesmenneen ukrainalaistaiteilijan metsäkuvion ja nyt Moraalisesti Puhtoiset ihmiset riemuissaan ilkkuvat häntä joukolla. En tajua. Katsoin Kristina Isolan kuvaa ja mietin, ettei mulle koskaan tulisi mieleenikään iloita hänen virheestään. Pikemminkin haluaisin mennä hänen luokseen ja halata häntä ja kertoa että tässä maailmassa on muitakin kuin kusipäitä. (Jos siis ylipäätään osaisin halata ihmisiä.)

Kristina Isola

Aikuiset ihmiset tuntuvat keksivän näitä aiheita kollektiivisiin lynkkauskekkereihin tasaisin väliajoin. Milloin uhriksi joutuvat housuun kakanneet nuoret toimittajat, milloin pimeän oviremontin teettänyt Heidi Hautala, milloin hassun tulevaisuustutkimuksen kirjoittanut Pekka Himanen. Kai kyse on yksinkertaisesti jostain primitiivisestä kiusaamisvietistä. Kun nyt harmillisesti ei enää voi taluttaa ihmisiä mestattaviksi keskusaukioille, pakottava lynkkaustarve pitää tyydyttää jotenkin muuten. Haistakaa vittu.
 

JUTTU 2: Mielipidesivujen Nuorten postissa opiskelija Mikko Autio kirjoittaa siitä, kuinka "nuoret" (nähtävästi Kaikki Nuoret) "kirjoittavat ja lukevat nykyaikaisesti". Toisin sanoen "nuoret" kuulemma "kirjoittavat, eivät novelleja, vaan chat-viestejä ja twiittejä". Tässä on kirjoituksen ensimmäinen Ajatuspaska. En tiedä keistä nuorista Autio kirjoittaa, todennäköisesti lippispäisistä energiajuomaa hörppivistä apinoista, mutta tutkittuani asiaa perusteellisesti, vaivihkaa ja ovelin keinoin rohkenen väittää, että tässäkin maassa Vaarallisen Moni nuori ihminen etenkin jollain tasolla kiinnostava nuori ihminen kirjoittaa syvistä, oikeista, merkityksellisistä asioista (novellien/runouden/romaanitaiteen/esseiden muodossa) sen sijaan että ilmentäisi ajattelunsa tasoa vain jonain vitun twiitteinä tyyliin "Jes, lunta sataa! :) :) #talvi"

Aution seuraava Ajatuspaska on tässä: "Informaatiota on tarjolla enemmän kuin koskaan. Saadakseen irti suurimman hyödyn on luettava enemmän, mutta lyhyemmin."

Miksi pitäisi saada irti suurin hyöty?

Mitä helvettiä "suurin hyöty" ylipäätään tarkoittaa? Kyllä mun mielestä viisaus ja syvällinen, perusteellinen tieto ja ymmärrys elämästä, ihmisyydestä ja maailmankaikkeudesta ovat tuhat miljardia kertaa hyödyllisempiä asioita kuin Tehokas Perehtyminen ah niin salamannopeasti ohi välähtelevään informaatioon siitä, kenellä julkkiksella nyt vilahti vagina ja mikä uusi Apple-tuote paljastettiin missäkin samppanjanlitkimistilaisuudessa. Pinnallisten informaationpalasten imeminen mediasta mahdollisimman suurella teholla on nimenomaan pintaa. Sillä ei ole tärkeiden asioiden, kuten aivojen, sydämen tai selkärangan, elämän, kuoleman tai ajattelun kanssa mitään tekemistä.

Jos ajaudutaan tilanteeseen, jossa kukaan ei enää ymmärrä syvällisesti mitään mistään, on sivilisaatio käytännöllisesti katsoen kuollut.

Ja sitten: "Nuoret ovat sopeutuneet uuteen yhteiskuntaan, jossa ei pärjätä enää opettelemalla ulkoa Kalevalaa." Ookoo. Olis kiva tietää yksikin sukupolvi joka olisi pärjännyt opettelemalla ulkoa Kalevalaa.

Ja sitten se kaikkein pahin: "Miksi lukea kirjaa, jos sama ajatus välittyy lyhyessä Wikipedian artikkelissa tai 140 merkin mittaisessa twiitissä?"

OLETKO? VITTU? TOSISSASI? Jos jonkin kirjan ajatus välittyy 140 merkin mittaisessa twiitissä, niin kyseessä on todennäköisesti harvinaisen paska kirja. Jos nyt jostain faktakirjasta puhutaan, niin vaikea kuvitella että esim. "ajatus" toisesta maailmansodasta välittyisi 140 merkin mittaisessa twiitissä.

Jos taas Mikko Autio tarkoittaa kirjalla taiteellista teosta, esim. romaania, runoutta tai esseistiikkaa, niin sitten asia on vielä ilmiselvempi: ainutkaan twiitti tai Wikipedia-artikkeli ei tule koskaan vastaamaan edes tuhannesosaa siitä elämästä, kuolemasta, viisaudesta, jännityksestä, savusta, seksikkyydestä, rakkaudesta, vihasta, ajattelusta ja vallankumouksesta mitä yksi kirja voi sisäänsä sulkea. Tämä on itsestäänselvyys. Asiasta ei tarvitse keskustella.

Niinpä pyydänkin teiltä, te palavasilmäiset veljeni ja siskoni:

Tehkää kaikkenne suojellaksenne sydämiä, älyjä ja sieluja siltä pinnalliselta, alistuneelta, teholta ja tekohymyiltä ja paskalta löyhkäävältä tomppeleiden ja idioottien metelivaltakunnalta mitä nämä ihmiset ovat tähän maailmaan ajamassa.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Valkoista ilmaa

Äsken kun nousin bussista, huomasin että pari penkkiriviä taaempana istui äänettöminä kaksi huppupäistä esiteinijäbää, jotka tuijottivat minua viistosti, naamoillaan tällaiset ilmeet: :)) Se oli hämmentävää ja epätodellista. Mietin, että roikkuiko musta vaikka joku vaikuttava vessapaperihäntä tai jotain. Tutkin asiaa enkä huomannut mitään vessapaperihäntää. Kun kävelin pysäkiltä poispäin, huomasin ihan vilpittömästi toivovani että virnistävät esiteinijäbät olivat olleet pelkkä skitsofreninen harha ja että olisin vain menettämässä järkeni ja luisumassa turvaan jonnekin täyteen psykoosiin.

Että niin vitun huonosti mulla menee.

Ehkä näytin esiteinijäböjen mielestä vampyyrilta. Tunnenkin itseni vampyyriksi kun kävelen noilla kuumilla kaduilla huonoryhtisenä paksussa mustassa takissa. Ihmiset ohuissa t-paidoissa kävelevät vastaan ja väistävät kaukaa.

Meitsi

Viime päivinä on tuntunut että kaikki menee järjestelmällisesti päin persettä. Putoan bussipysäkkien penkeiltä kun yritän tehdä tilaa väsyneille somaliäideille. Lukitsen kännykkäni puk-koodiin. Myöhästyn asioista täpärästi viidellä minuutilla. Kaikki ihmiset käyttäytyvät tylysti ja lannistavasti.

Toissapäivänä täysin nukkumattoman yön jälkeen menin terveyskeskukseen. Käsivarrestani piti ottaa verikoe. En ole ihan varma että miksi. Joka tapauksessa astelin sinne odotushuoneeseen ja se oli täynnä hiljaa odottavia hauraita vanhuksia. Otin vuoronumeron ja menin sivummalle odottelemaan.

Leijuin siinä sitten puoliunessa terveyskeskuksen tunkkaisessa valkoisessa ilmassa. Tuntui että kaikki siellä odottivat vain kuolemaa. Aloin lukea jotain neurologian erikoislehteä ja teki mieli yrjötä. Kaksi painajaismaista tuntia kului ja lopulta, LOPULTA pääsin sisään näytteenottohuoneeseen, missä odotti maireasti hymyilevä leipääntynyt painajaismainen nainen. Hän kysyi, olenko vielä täyttänyt viittätoista. Sitten kävi ilmi, ettei verikoetta voinut edes ottaa. Raahauduin ulos terveyskeskuksesta. Kun pysähdyin hetkeksi jalkakäytävälle terveyskeskuksen ulkopuolelle, takaa marssi keski-ikäistyvää Vicky Pollardia* muistuttava nainen, joka tiuskaisi: "HEI, SUN HOUSUT PUTOO." Hän marssi pois ja minä jäin miettimään että mitä helvettiä se keski-ikäistyvälle Vicky Pollardille kuuluu että mun housut putoo

*Kuules hulttio, nostapas niitä housujasi

No sitten ryömin kotiin ja menin nukkumaan. Nukuin n. 14 tuntia ja heräsin kello 4 aamuyöllä. Aamu ja toivo olivat nousemassa taivaalle. Käänsin radion päälle ja siellä soi


ja siinä hetkessä tiesin että on olemassa jokin voima joka saa asiat järjestymään.

Täynnä outoa onnea lähdin sitten ulos ja kävin torkkumassa Pikkukosken kallioilla lähellä taivasta ja odottelin että kello tulee 9 että pääsen ostamaan S-marketista kaljaa. Alempana laiturilla makaili joku alaston mies, meillä oli tosi mukavaa yhdessä kun hyväksyimme toisemme täydellisesti

maanantai 27. toukokuuta 2013

Wasting time

Idiootit ihmiset lisääntyvät ja saavat idiootteja lapsia. Idiootit lapset kasvavat ja toistavat saman. Vähintään 80 % ihmisistä on jonkin sortin kiusaajia, ja on kammottavaa että heillä on oikeus puhua, äänestää ja saada lapsia. Minun pitäisi olla diktaattori. Olisi laitonta olla armoton, myötätunnoton, typerä tai julma tai kuunnella Petri Nygårdia. Lain rikkojat tuomittaisiin lisääntymis- ja mielipiteenilmaisukieltoon, kunnes he olisivat suorittaneet kelvollisin arvosanoin perinpohjaisen kurssisarjan siitä mitä on olla sielultaan hyvä ja kaunis.
 

Huh. Mun piti kirjoittaa tänä yönä tajunnanräjäyttävää kirjallisuutta, mutta sen sijaan päädyin viettämään tuntikausia vastaamalla Oikeutta eläimille -seinän häiriköille: "Sä oot kiusaaja." "Sä oot kiusaaja." "Sä oot kiusaaja." jne. jne. jne., viime yönäkin mun piti sylkeä nerouttani Microsoft Wordiin, mutta sen sijaan erehdyin katsomaan YouTube-videon jossa 15-vuotias epävakaa tyttö syö käytetyn tamponinsa, ja tätä kautta päädyin kuluttamaan koko yön puolustaen kuoliaaksi kiusattuja teinityttöjä niiltä ihmisiltä, jotka sanovat "i'm glad she killed herself, she was a fucking disgusting fugly whore haha"

koska jonkun on pakko olla siellä, jonkun on pakko pysyä ihmisenä, jonkun on pakko nousta niitä hirveitä anonyymejä kusipäävyöryjä vastaan, koska päivä jona kukaan ei enää sano julmuuteen mitään on päivä jona maailma on kuollut

ja tajuan kyllä että tää on yhtä epätoivoista kuin kastematojen pelastaminen jalkakäytäviltä; vaikka kuinka tekisin parhaani, auttaisin minkä voisin, pistäisin pahalle vastaan, niitä tulee aina lisää, niitä on loputtomasti, joka kulmassa, joka paikassa, kiusaajat ja idiootit eivät koskaan lopu, niitä on miljardeja

mutta ehkä olisi vain parempi jos kerrankin osaisin sanoa vaan että PAINUKAA KAIKKI VITTUUN, katkaisisin tän saatanallisen internet-yhteyden, haistelisin kevätyötä avonaisesta ikkunasta ja sylkisin kaiken raivoni sitten tarinoihini, jäisin sitten odottamaan ja toivoisin että ne tarinat vielä muuttavat jotain jossain edes jollekin,

niin ettei mun kaltaisten sankareiden enää tarvitsisi sukeltaa Internetin pimeisiin syvyyksiin kertomaan kiusatuille että he voittavat vielä, sillä he tietäisivat sen jo valmiiksi.





trööt

(Anteeksi mindfuck. Halusin vain olla hassunhassu.)

Huooooooooh. (Laskin tarkasti että laitoin tähän huokaukseen 8 o-kirjainta; noin 9-vuotiaasta mulla on ollut irrationaalinen suhde kaiken parillisuuteen, ennen muuta 4:n kertotauluun; paras numero on 8; I'm working on it, olen jo tavallaan päässyt irti tästä neuroosista koska en ole enää muutamaan vuoteen kuvitellut kenenkään kuolevan jos annan asioiden tapahtua parittomasti; tää tapa on silti syvälle pinttynyt, harrastan sitä edelleen vahingossa, mutta I'm working on it, I'm working on it)


Kun pyöräilen ympäri kaupunkia, kauhistelen aina hiljaa itsekseni sitä miten luottavaisen välinpitämättömästi ihmiset antavat minun ajaa ohitseen. Voisin ihan hyvin kaatua heidän päälleen, ajaa heidän ylitseen, murtaa heidän kallonsa, liiskata heidän varpaansa, mutta siinä he vain antavat minut kiitää ohi ja luottavat typerästi siihen etten tapa heitä.

http://blog.freeflowbikes.com/wp-content/uploads/2012/01/bicycle-crash.jpg

He eivät tajua millainen vastuuton, epäluotettava, itsetuhoinen, turhia riskejä ottava paska minä olen

lauantai 25. toukokuuta 2013

Hey, I just met you, I know this is crazy, but here's my anus, so enter me maybe

Jännittävää. Suurin osa näistä mun otsikoista on jotain englanninkielisiä juttuja, joilla ei ole postauksen sisällön kanssa mitään tekemistä.

Poistin edellisen merkinnän. Se oli jotenkin turha ja masentava. (Tiivistelmä ko. tekstistä: Aion tästä ikuisuuteen pysytellä parhaani mukaan poissa vauva.fi- ja kaksplus.fi-sivustojen kaltaisilta keskustelufoorumeilta, koska julmat, vähä-älyiset, katkerat ja epäkypsät mammat saavat minut vihaamaan ihmiskuntaa ja vastaantulijoita ja pelkäämään lapsia, joita nämä äidit yhteiskuntaan kasvattavat.) Viimeöinen merkintäkin on aika turha ja masentava. Ehkä senkin vois poistaa. Yritän opetella pysymään Tärkeissä Asioissa. Se on vaikeaa, mutta aion onnistua.

Mussa on monta asiaa oikein, mutta samanaikaisesti mussa on monta asiaa aivan pielessä. Yksi ongelma on se, että iso osa käyttäytymisestäni on "neuroottista", "epänormaalia" ja "ahdistavaa". Tämä johtuu siitä, että tylsistyn helposti ja tarvitsen outoa toimintaa saadakseni elämääni jotain liekkiä. Järjestän arkipäivääni turhia vakoilu-, takaa-ajo- ja vaaratilanteita, koska Everything bores me. Give me something that doesn't, and I'll follow you till the heart of this world stops beating. (Kirjoitin näin toiseen blogiini 22. maaliskuuta; ei mitään muistikuvaa sen kirjoittamisesta, mutta se on edelleen totta.)

En ole koskaan nähnyt ainuttakaan James Bond -elokuvaa. En ole myöskään hiihtänyt kertaakaan elämässäni.


Kirja jota nyt kirjoitan ei ole parasta mitä tulen ikinä kirjoittamaan. Siitä huolimatta se on tuhat kertaa parempaa kuin mikään siitä "romaanitaiteesta" mitä suomalaiset kustantamot julkaisevat tällä hetkellä. (Ehkä tällaiset lauseet on yksi mun ongelmista. Mutta loppujen lopuksi ton sanominen ei oo mikään iso juttu, koska suurin osa nykykirjallisuudesta on puuduttavaa paskaa.)

so high

Olin kävelyllä Töölössä tai jossain. Pysähdyin Naistenklinikan kohdalla. Päätin mennä sisään (back to my roots). Menin siis sisään, ohitin karmivan näköisen Synnytysosaston ja lähdin kävelemään valkoista käytävää. Haisi ja kuulosti terveyskeskukselta. Etsin vessaa. Lopulta saavutin käytävän pään. Siellä oli hissejä ja odotustiloja. LAPSETTOMUUSPOLIKLINIKKA, luki katosta roikkuvassa kyltissä. Asetuin nojaamaan seinään ja aloin laskea taskussani olevia kolikoita ja mietin että mitä tekisin niillä. Kun nostin katseeni, näin odotushuoneen, joka oli ilmeisesti täynnä nuorehkoja lapsettomia pariskuntia. Kaikki tuijottivat minua oudon jännittyneinä. Hämmennyin ja katsoin seinää johon nojasin. Yläpuolellani oli kyltti jossa luki SPERMANLUOVUTTAJAT. Vieressä oli ovi jossa luki SPERMANLUOVUTUS


Joo no pian sitten lähdin sieltä. (Synnytettyäni terveet kolmoset.) Sitten join kaljaa jne., juon nytkin kaljaa jne. En aio koskaan sanoa "bisse" tai "olut", koska "kalja" kuulostaa niin hauskalta. Bussissa kuuntelin vihaisen nuoren miehen puhelinkeskustelua ja tuli sellainen olo että voisin mennä vaikka pussaamaan sitä. "MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ TAPAHTUU?" Niinpä. "KUKAAN EI VÄLITÄ ENÄÄ KENESTÄKÄÄN." Niinpä. "VITTU IHMISISTÄ ON TULLU JOTAIN HELVETIN ZOMBEJA." Niinpä. Voisin kirjoittaa ko. vihaisen nuoren miehen puheet tähän, mutta en jaksa. Riittää kun sanon, että se oli selvästi ihan vitun hyvä tyyppi.

Mikään ei tuota mulle iloa niin kuin ruoka. Vegan kebab on parasta mitä on. Kun nyt olen lähdössä kohti Barentsinmerta, aion jokaisella pysähdyksellä syödä ihan vitusti ja ihan vitun koko ajan ihan vitun hyvää ruokaa, syöminen on ihan vitun mahtavaa, ou jee. Muutama päivä sitten ajelin alkuyöstä busseilla ja päädyin jonnekin ööööööööööö 71:n päätepysäkille. Pihlajamäkeen? No, joka tapauksessa menin sitten sisään Shell-bensa-asemalle ja astuin sulavasti sisään yhteiskunnasta pudonneiden junttien maailmaan. Se oli mahtavaa. Ostin jonkin ison jalapenosämpylän ja Pingviini-jätskin. (Mä oon ihan vitun paska vegaani.) Yhdessä pöydässä istui seurue, joka hurrasi kun Ruotsi voitti jääkiekon MM-kisat. Niiden ohi kulki pari puolirikollista jätkää, jotka huusivat: "VITUN HURRIT" ja lähtivät sitten ovesta ulos: "MÄ EN TUU TÄHÄN PASKAREIKÄÄN ENÄÄ KOSKAAN"

Wwowowowowowoowowowoowowooooooooooooooooo. Mä oon niin hyvä

Oooooh mamaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, I wanna go surfiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiing

Niska-hartiaseutuni on miltei jatkuvasti kipeä. Juuri nyt se ei haittaa, koska olen humalassa ja onnellinen.

Tulevaisuus on elämäni parasta aikaa.




Eikö ole uskomatonta että Yhdysvalloilla on presidentti nimeltä Barack Obama?

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Upward

Oh. Mi. God. Tällä blogilla on neljä (4) virallista lukijaa. Askelia kohti olemassaoloa.

Ajelin bussilla Malminkartanoon. Miksi vitussa mulle ei oo kerrottu että siellä on vuori? No, siellä on vuori. Nousin huipulle, katselin kaupunkiani kuin Zeus ja join kaljaa. Sitten kuljin malminkartanolaisen asuinalueen läpi. Parvekkeilla oli yksittäisiä lihavia keski-ikäisiä ihmisiä tupakoimassa. Aistin heidän katseensa selässäni, tuntui että olin Etelä-Euroopassa 1930-luvulla.

Mun lempipaikat on useimmiten mahdollisimman lähellä taivasta. Paloheinän kukkula. Pikkukosken kallio. Tää huone joskus aamuöisin.

File:Malminkartanonhuippu3.jpg

Oon muuten alkanut digata kaljasta vähän liikaa. Jotenkin tää liittyy Homer Simpsoniin. Sen kaljoittelu näyttää aina niin rattoisalta.

You're the shining light

 
Okei, lopetan nyt tän väkinäisen Tauon pitämisen. Ei tästä tuu mitään. Ehkä joskus myöhemmin mulla on kärsivällisyyttä todella pysytellä poissa. Tällä hetkellä olen sellaiseen ihan liian hukassa.

Vaikka en yrittäisikään pysytellä tästä hommasta pakonomaisesti erossa, sen ei tarvitse automaattisesti tarkoittaa että yrjöän tämän blogin päivittäin täyteen turhaa paskaa. (Miten yrjötään paskaa?) Olen opetellut pidättäytymään kirjoittamasta kaikkein turhimpia juttuja. Tyyliin "ostin tikkarin ja se maistui pahalta kihihii". Pystyn kyllä bloggailemaan kohtuudella. Pystyn hoitamaan tätä juttua ilman että se täyttää pääni ja vie tilan kaikelta muulta.

Toivottavasti.

Haluan ystäviä. Tai siis pärjään kyllä ilmankin niin kuin olen pärjännyt tähänkin asti. Mutta uskon että tää yksin yhdessä huoneessa kyyristely on lopulta tärkeimpiä syitä hulluuteeni ja onnettomuuteeni. Ei ole tervettä elää näin. Ei ole tervettä olla päivästä toiseen, yöstä seuraavaan maanisesti unelmoiva, Aaveita kaipaava lääkkeitä nappaileva kostonhimoinen runkkari. En edes tiedä millaista on omistaa ystäviä. Viimeksi mulla oli ihan oikeita kavereita kun olin 12, joten mulla ei ole mitään kokemusta teini-iän sosiaalisesta elämästä. (Teini-iän sosiaalinen elämä on äärimmäisen tärkeää terveen persoonallisuuden kehitykselle. Jos tämä vaihe jää väliin, ihmisestä kehittyy vihamielinen vastarannankiiski, jota on vaikea saada mukaan mihinkään yhteiseen kivaan niin kuin esim. kansanmurhiin, jääkiekon MM-juhliin tai broileriteollisuuteen.)

Viime yönä istuin sängyllä ja suutelin yhden tytön printattua mustavalkoista valokuvaa intohimoisesti. Siitä jäi vereslihainen olo.

En osaa kuvitella, että joku tyttö oikeasti puhuisi minulle elävästi ja palavasti ja vilpittömästi sen sijaan että katsoisi minua varovaisen huolestuneesti ja hymähtelisi kohteliaan hämmentyneenä. Haluaisin vain törmätä tässä jonain keväisenä aamuyönä harhaillessani johonkin kiehtovaan, burn burn burning tyttöön, joka näkisi mitä olen, näkisi LÄVITSENI eikä antaisi mun paeta ja piiloutua, ja jonka kanssa voisin puhua oikeasti tärkeistä asioista ja sitten lähteä pois. Lähtisimme vain pois. Ihan yksinkertaisesti vain pois. Ihan sama minne. Mutta pois.

Olisin valmis tekemään sen vaikka heti. Kymmenen minuutin varoitusajalla. Heittäisin vaan vähän vaatteita ja hammasharjan ja ehkä tietokoneen johonkin laukkuun ja sitten avaisin varmuuslukon ovesta ja hiipisin yöhön.

No. Ehkä pitää vain odottaa. Tässä pysähtyneisyydessä on helppo liikkua kohti tulevaisuutta. Olen kirjoittanut Aavekirjaani nyt todella paljon hyvin lyhyessä ajassa ja yhtäkkiä kaikki on alkanut näyttää hyvältä. Jos tästä tulee jotain, tästä todella tulee jotain.

Kesäkuun alettua alan tehdä matkoja jotka on pakko tehdä. Pitää matkustaa Barentsinmeren rannalle yök. Saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Varmaan joukko mafiosoja pahoinpitelee mut kuoliaaksi heti kun pääsen ovesta ulos. So be it.

Ja sitten kysymys: miksi annan ihmisten kohdella minua kuin paskaa ja alan sitten pitää heistä taas kun he armollisesti osoittavat jonkinlaista suopeutta? Miksen vain aja heitä vittuun?

Nää ihmiset kuitenkin läimäyttää mua vielä uudestaan. Vain jotta antaisin taas aivan liian helposti anteeksi.

Plargh.

Voisiko joku sanoa jotain johonkin? Mitä tahansa? Voisiko joku kertoa että olen vittu olemassa?

tiistai 21. toukokuuta 2013

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

woops




Really

Kaunis aamu

Selasin jonkun ikäiseni Nuorukaisen valokuvataidetta ja yhdessä kuvassa on tyttö alasti lattialla ja vietin hetken miettimällä että miten sellainen onnistuu. "Voinko ottaa susta kuvan alasti?" "Voitko ottaa sun vaatteet pois niin mä otan susta kuvan?" Sitten tajusin että ahaa se tyttö on varmaan sen tyttöystävä. Sitten mietin että miten sellainen onnistuu. "Haluutko olla mun tyttöystävä?" Vai?

Mitä? Ihmettä? Miksi kirjoitan tätä? Nyt vittu oikeesti, nyt vain saatana päätän perkele vakaasti olla floodaamatta tänne vittu kuukauteen. Seuraavan kerran jatkan tätä hommaa siis aikaisintaan 15.6. Asia on nyt päätetty. For realz. Ei enää pelleilyä. Ei enää. Ei enää. Ei enää.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Girls gone wild

Kävelin aurinkoisella kalliolla jossain Töölössä. Huomasin, että alhaalla joidenkin talojen välissä joidenkin portaiden yläpäässä oli teinityttöjä, joilla ei ollut housuja jalassa. He vain juoksentelivat ja istuskelivat siinä ilman housuja auringonvalossa keskellä kaupunkia. Pysähdyin tuijottamaan heitä ylhäältä. He katsoivat minua ja vetivät paitojaan alemmas. Jatkoin matkaa.

Katselin tässä kuvia itsestäni viime elokuulta. Mulla on niissä joku tosi hieno takki, jollaista on tod muista koskaan omistaneeni. MIKÄ VITTU SE ON? Miksen muista tuosta ajanjaksosta mitään? Lisäksi mulla on kaikissa noissa kuvissa oudon kapea naama ja synkkä katse. Nykyään leukani on jotenkin leveämpi tms. Ylipäätään näytän noissa laihalta teinipunkkarilta, outoo, ei ihme että ihmiset luulevat että olen tyly pikku kovanaama

Uh, olen muuttunut fyysisesti oudosti, häh, blah, blöh, the beauty of lost youth

.....................

Plllhlhlhlhphphphhhhhhhh. Olin tosi hyvässä vauhdissa ennen kuin palasin taas tähän krooniseen blogimasturbaatioon. Tästä eteenpäin aion kirjoittaa tätä kerran kuukaudessa. Tulen siis kirjoittamaan seuraavan merkinnän aikaisintaan 12.6. Yritän tällä kertaa pysyä poissa edes siihen asti.

Yh, aika on kammottavaa

Kirjani on tosi hyvä. Kai. Se voisi olla paras kirja kirjallisuuden historiassa, mutta aion kirjoittaa sen jälkeen paljon parempia kirjoja.

Yritän saada tän jutun kasaan ennen kuin kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi. Mulla on siis 49 päivää aikaa. Hullua. En tiedä onnistunko. Joka tapauksessa sen jälkeen alan sitten kirjoitella pikkuvanhoja saatekirjeitä ja tehdä punnerruksia ja muutenkin valmistautua.

No niin. Yks ongelma: kirja alkaa itsemurhalla Eirassa. Päähenkilö hyppää kalliolta mereen Eirassa. Kävin toissapäivänä Eirassa eikä siellä ollut mitään kalliota jolta hypätä mereen. Siellä on kallioita joilla olen istuskellut, as famously seen here
 
mikä toi huppu on

mutta en tiedä miksi muistin että niiltä voisi syöksyä mereen.



Tietääkö joku jotain hyvää kalliota Helsingissä, jolta voisi hypätä mereen ja kuolla? Plz i need help

(Olen omahyväinen koska olen turtunut enkä pidä itsestäni)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Gingers don't have souls


Pitäisi lopettaa Bret Easton Ellisin lukeminen. Se on paskaa ja vaikuttaa omaan kirjoittamiseeni niin että siitäkin tulee paskempaa kuin yleensä. Kun luin Bukowskia, kirjoitin hyvin.

Mulla on vainoharhainen tunne, että muhun luodaan pitkiä katseita kun seikkailen Helsingin kaduilla. Saattaa liittyä iljettävään olemukseeni, tai sitten kyse on siitä että joku oikeasti tunnistaa mut.

Jos joku siis uskoo nähneensä ja tunnistaneensa minut, saa jatkossakin kertoa. Haluan tietää. Kertokaa myös näytinkö hyvältä.



Eilen kännäsin yksin. Istuin yksin baarin nurkassa ja tuijotin jo kuukausia salaa rakastamaani naista, joka seisoi viiden metrin päässä. Olisin mennyt puhumaan hänelle kännisiä juttuja, mutta tiesin ettei hän ottaisi minua millään tasolla vakavasti, koska, kuten on todettu jo ainakin 20 kertaa tässä blogissa, näytän korkeintaan 15-vuotiaalta. Itsetuntoani ei kohottanut se että baarimikko näki ison vaivan pujotellakseen baarin läpi kysyäkseen henkkareitani.

Alkoi vähän vituttaa, joten lähdin harhailemaan kaduille. Törmäsin todella outoon välikohtaukseen, ja siitäkin huolimatta että tiesin ettei kukaan ottaisi minua vakavasti, polvistuin poliisien maahan iskemän ja käsiraudoittaman miehen viereen ja kerroin hänelle arvostavani häntä helvetisti.

...............................

Tänään tapasin viimeisen kerran erään psykiatriaihmisen. Hän on nuori nainen ja kaikista tapaamistani psykiatriaihmisistä ylivoimaisesti mukavin, koska hän on hyvä ja älykäs ja hän pitää minusta ja arvostaa minua ja pitää minua hyvänä ja älykkäänä.

Kognitiivisia kykyjä mittaavien testien mukaan olen selvästi keskitason yläpuolella jokaisella alueella. Tiesin sen kyllä jo valmiiksi. Ei ginosta saako näin sanoa.


Vahvin alueeni oli kielellinen käsittäminen. Tms. Musteläiskävastausteni perusteella saattaisin olla psykoottinen, mutta minun tapauksessani kyse on todennäköisesti vain "luovasta ajattelusta".

Pidin tästä psykiatriaihmisestä paljon. Hänkin piti minusta. Huomasin sen tänään kun kosketin nenääni ja hän teki automaattisesti samoin. Se on ihmisten välisen sympatian merkki. Pidän hänestä tosi paljon.

Kun minun sitten piti lähteä huoneesta, katsoimme hetken toisiamme alakuloisina. Hän kysyi monta kertaa, halusinko vielä sanoa jotain. Lopulta mutisin, että pimeimpinäkin hetkinä toivo on aina horisontissa ja liikutuin vähäsen omista sanoistani, mikä oli vaivaannuttavaa.


(No niin, MIKSI VITUSSA kirjoitan TAAS tätä paskaa???? OLENKO ADDIKTOITUNUT????? IS THERE NO WAY OUT???? MULLA ON OIKEAAKIN TEKEMISTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

16 days later

Tilannepäivitys: päädyin jotenkin Myyrmanniin ja menin hengaamaan toisen kerroksen vessaan illalla klo 21, ja kun tulin ulos, missään ei näkynyt enää ketään ja koko paikka oli tyhjentynyt aavemaisen autioksi lukuun ottamatta vartijaa, joka seisoi varjoissa ja sanoi radiopuhelimeen poika tulossa vessasta, poika tulossa vessasta ja sitten toinen vartija ohjasti minut jännittävästi käytävää pitkin ulos ja seurasin häntä kohteliaasti hymyilevänä 13-vuotiaana, minkä jälkeen juoksin ympäriinsä siellä jossain (missä Myyrmanni nyt sijaitsee), kuuntelin Bright Eyesia ja revin patrioottien julisteita sähkökaapeista.

Oikea tilannepäivitys:



Hihihi.

Oikea tilannepäivitys: Liikun eteenpäin. Olen noussut haudastani ja hengittänyt elämää vähän. Maailma on pari askelta lähempänä. Tästä Q-hommasta erossa pysyminen on päivittäinen taistelu, mutta tähän asti, tätä rikettä lukuun ottamatta, olen voittanut sen taistelun, sylkenyt nerouttani muualle ja saanut asioita aikaan.

Joko kirjoitan näitä blogeja tai sitten saan asioita aikaan. Niin se vaan menee. On tehtävä valinta.

En nyt oikein tiedä miten jatkaisin tästä eteenpäin. Pitäisikö mun

A) pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja jatkaa tätä blogihommaa vasta sitten kun olen saanut kirjani kirjoitettua / ajokortin hankittua / ryhtini oikaistua

B) palata jatkamaan lähes päivittäistä floodausta elämäni inhottavista hassunhauskoista yksityiskohdista ja raivosta jota tunnen maailmaa kohtaan

C) pysyä edelleen poissa tästä mutta kirjoittaa jonkinlainen tilannepäivitys silloin tällöin, esim. kerran kuukaudessa

D) tehdä jotain aivan muuta?


(Tiedän olevani pettynyt itsehillintääni heti kun painan "Julkaise", mutta enää ei voi perääntyä)