lauantai 25. toukokuuta 2013

so high

Olin kävelyllä Töölössä tai jossain. Pysähdyin Naistenklinikan kohdalla. Päätin mennä sisään (back to my roots). Menin siis sisään, ohitin karmivan näköisen Synnytysosaston ja lähdin kävelemään valkoista käytävää. Haisi ja kuulosti terveyskeskukselta. Etsin vessaa. Lopulta saavutin käytävän pään. Siellä oli hissejä ja odotustiloja. LAPSETTOMUUSPOLIKLINIKKA, luki katosta roikkuvassa kyltissä. Asetuin nojaamaan seinään ja aloin laskea taskussani olevia kolikoita ja mietin että mitä tekisin niillä. Kun nostin katseeni, näin odotushuoneen, joka oli ilmeisesti täynnä nuorehkoja lapsettomia pariskuntia. Kaikki tuijottivat minua oudon jännittyneinä. Hämmennyin ja katsoin seinää johon nojasin. Yläpuolellani oli kyltti jossa luki SPERMANLUOVUTTAJAT. Vieressä oli ovi jossa luki SPERMANLUOVUTUS


Joo no pian sitten lähdin sieltä. (Synnytettyäni terveet kolmoset.) Sitten join kaljaa jne., juon nytkin kaljaa jne. En aio koskaan sanoa "bisse" tai "olut", koska "kalja" kuulostaa niin hauskalta. Bussissa kuuntelin vihaisen nuoren miehen puhelinkeskustelua ja tuli sellainen olo että voisin mennä vaikka pussaamaan sitä. "MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ TAPAHTUU?" Niinpä. "KUKAAN EI VÄLITÄ ENÄÄ KENESTÄKÄÄN." Niinpä. "VITTU IHMISISTÄ ON TULLU JOTAIN HELVETIN ZOMBEJA." Niinpä. Voisin kirjoittaa ko. vihaisen nuoren miehen puheet tähän, mutta en jaksa. Riittää kun sanon, että se oli selvästi ihan vitun hyvä tyyppi.

Mikään ei tuota mulle iloa niin kuin ruoka. Vegan kebab on parasta mitä on. Kun nyt olen lähdössä kohti Barentsinmerta, aion jokaisella pysähdyksellä syödä ihan vitusti ja ihan vitun koko ajan ihan vitun hyvää ruokaa, syöminen on ihan vitun mahtavaa, ou jee. Muutama päivä sitten ajelin alkuyöstä busseilla ja päädyin jonnekin ööööööööööö 71:n päätepysäkille. Pihlajamäkeen? No, joka tapauksessa menin sitten sisään Shell-bensa-asemalle ja astuin sulavasti sisään yhteiskunnasta pudonneiden junttien maailmaan. Se oli mahtavaa. Ostin jonkin ison jalapenosämpylän ja Pingviini-jätskin. (Mä oon ihan vitun paska vegaani.) Yhdessä pöydässä istui seurue, joka hurrasi kun Ruotsi voitti jääkiekon MM-kisat. Niiden ohi kulki pari puolirikollista jätkää, jotka huusivat: "VITUN HURRIT" ja lähtivät sitten ovesta ulos: "MÄ EN TUU TÄHÄN PASKAREIKÄÄN ENÄÄ KOSKAAN"

Wwowowowowowoowowowoowowooooooooooooooooo. Mä oon niin hyvä

Oooooh mamaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, I wanna go surfiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiing

Niska-hartiaseutuni on miltei jatkuvasti kipeä. Juuri nyt se ei haittaa, koska olen humalassa ja onnellinen.

Tulevaisuus on elämäni parasta aikaa.




Eikö ole uskomatonta että Yhdysvalloilla on presidentti nimeltä Barack Obama?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano mulle jotain tai kuolen