lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kevin Spacey

Tämä on onnellisinta mitä minulle on tapahtunut pitkään, pitkään aikaan.

Noin kuukausi sitten katsoin elokuvan American Beauty. Halusin nähdä sen muun muassa siksi, että noin viisi vuotta sitten vietin yhden käsittämättömän yön vieraassa kaupungissa erään upealla tavalla häiriintyneen tytön kanssa, jonka mielestä American Beauty oli mahtava. Hän olisi halunnut näyttää elokuvan minulle silloin, mutta sinä yönä olin levoton ja pahoinvoiva enkä halunnut olla sisällä.

Joka tapauksessa, noin kuukausi sitten katsoin siis elokuvan American Beauty.

Nyt, muutama yö sitten saavuin Tampereelle ja satuin näkemään naamani vessan peilin heijastuksesta. Katsoin naamaani ja ajattelin: "Hei! Sehän on kiimainen perheenisä American Beautysta."

Minä.

Tuijotin sitten naamaani erilaisilta heijastavilta pinnoilta koko yön ja yritin hahmottaa, mikä naamassani saa minut näyttämään Kevin Spaceyltä. Vastausta oli vaikea löytää, mutta lopulta päädyin lopputulokseen, että kyse on silmistä, silmien alueesta tai turralla tavalla vittuuntuneesta tuijotuksesta. En tiedä mitä muuta se voisi olla. Naamani on siksi vähän niin kuin suloinen, virtaviivainen versio Kevin Spaceyn naamasta.

Seuraavana päivänä unohdin tarkoituksella koko asian, koska yleensä kun pidän itseäni jonkun näköisenä, kyse on omista harhoistani ja se on kyllästyttävää.

Tänään palasin Helsinkiin. Istuin sohvalla ja katselin kamerassa olevia kuvia itsestäni ja naureskelin tyytyväisesti. Äitini kysyi mille naureskelin. Kerroin naureskelevani sille, kuinka näytän eräältä keski-ikäiseltä näyttelijältä. Kieltäydyin kertomasta, ketä tarkoitin, mutta vietin hetken selostaen, kuinka hämmentävää on yhtäkkiä kuvitella näyttävänsä joltakulta toiselta.

Äitini halusi tietää ketä tarkoitin. "Okei", sanoin, mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään muuta, äitini sanoi: "Kevin Spacey." Tuijotin häntä häkeltyneenä. Se oli epätodellista. Hän oli kuulemma ajatellut Kevin Spaceyta koko ajan kun olin puhunut.


Kyse ei siis voi olla vain henkilökohtaisista harhoistani. En silti edelleenkään osaa sanoa, mikä osa naamassani näyttää Kevin Spaceyltä.

Tämä on joka tapauksessa upeaa. Aah. Ei siksi että Kevin Spaceyltä näyttäminen olisi itseisarvoisesti hienoa; Kevin Spacey ei tietääkseni ole mikään tunnettu kauneuskuningatar, enkä koe Kevin Spaceytä jonain ihanteellisena ihmisyyden mittapuuna. Henkinen suhteeni Kevin Spaceyyn on täysin olematon.

Tämä on upeaa siksi että viimeinkin voin asettaa naamani sopivalle paikalle naamojen uljaassa joukossa. Viimeinkin osaan asennoitua naamaani jotenkin. Tähän mennessä en ole jotenkin saanut selvää kasvonpiirteistäni.

Naamani on viimein tullut kotiin.

3 kommenttia:

  1. Olin kerran Seminaarinmäen mieslaulajien konsertissa ja yksi niistä laulajista näytti mielestäni ihan Kevin Spaceyltä. Ois ehkä pitänyt kertoa sille niin ehkä senkin naama olisi tullut kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tietenkin. Olisi pitänyt osata laskea yksi plus yksi.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen