maanantai 24. joulukuuta 2012

Have a very bear Xmas

Oho perkele en ees muistanu että olis pitänyt olla jossain. (En olis kyllä tullut vaikka olisin muistanut, hihhihhii.) Mut siis yleisesti ottaen mut tunnistaa tästä kuvauksesta: Näytän krapulaiselta 13-vuotiaalta (ihan oikeasti), joka on leikannut kampauksensa itse keittiösaksilla (ihan oikeasti). Pälyilen paljon ympärilleni, naureskelen itsekseni, kaivelen taskujani, tuijotan pitkään ohikulkijoita. Yritän näyttää James Deanilta mutta en näytä James Deanilta.




Ostin tänään paniikissa joululahjoja (mun viimeaikaisista merkinnöistä saattaa saada sellaisen kuvan että ostan koko ajan joululahjoja, mutta tämä ei pidä paikkaansa). Tänään nauroin tavallistakin enemmän itsekseni (toissapäivänä nauroin Stockmannin edessä laulaneille tiernapojille, jotka heittäytyivät täysillä mutta jotka ohikulkijat kiersivät kaukaa katsomatta heihin päinkään). Tänään nauroin tytölle, joka bussista jäädessään katsoi nopeasti peilikuvaansa tolpassa olevasta peilistä, veti naamalleen kuin automaattisesti "söpön :3" poseeraushymyn ja synkistyi täydellisesti laskiessaan katseensa peilistä. Myöhemmin nauroin nuorelle miehelle, joka käveli edessäni ja joko täysin häpeilemettä tai läsnäolostani tietämättä hieroi toistuvasti peräaukkoaan housujen läpi. Se oli tosi jännä näky.

Jokainen näistä nauruista oli hellä ja hyväntahtoinen. Ihmiset ovat söpön (:3) naurettavia. Nauroin myös itselleni, kun kuljin ympäri Helsinkiä valtavan jätesäkin kanssa. Olin laittanut sinne jotain tärkeää tavaraa mutta näytin varmaan siltä kuin olisin varastanut joulun.




Nyt menen muuten ihan oikeasti nukkumaan. Uskomatonta mutta totta. Ainakin yritän. En halua olla jouluna tämän jutun kanssa nyt kyllä yhtään tekemisissä






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano mulle jotain tai kuolen