perjantai 23. tammikuuta 2015

Nuku

En tiedä miksi olen näin surullinen. Näin surullinen. Siinä on niin monta kerrosta, että en enää ymmärrä niitä kaikkia. Bussissa tunsin itseni loskaiseksi lätäköksi, joka yrittää esittää ihmistä.

Toistan ja toistan ja toistan loputtomasti näitä samoja asioita. Välillä väännän nämä vitsiksi ja höpisen Arto Nybergistä ja sitten kirjoitan taas tällaisen "En tiedä miksi olen näin surullinen" -postauksen. Sain tänään kahteen kertaan eri yhteyksissä kuulla, ettei tätä blogia jaksa lukea enää. Olen pahoillani, että olen paska. Tai olen pahoillani, että odotitte jotain muuta. Aion jatkaa näin, ja jos tämä joskus muuttuu paremmaksi, niin sitten se vain tapahtuu, paskasta tulee ehkä maata ja siitä kasvaa jotain.

Aaaarrrrrrrrrrrrgh. On vaikea olla mitään. On vaikea riittää kenellekään. Ymmärrän muiden pettymyksen, koska petyn itsekin muihin jatkuvasti. Mulla on valtava tarve maalata ihmisistä päässäni ihanteellisia kuvia, uskoa aina kerrallaan vähintään yhden ihmisen loputtomaan hyvyyteen ja kärsivällisyyteen, mutta ei kukaan ihminen ole loputtoman hyvä ja kärsivällinen. Sen ymmärtäminen yhä uudestaan on raskasta, vaikka ei sen pitäisi olla.

Näyttää siltä, että voidakseen hengittää ihminen tarvitsee paitsi keuhkot ja happea myös sopivan määrän illuusioita. Olen menettänyt liian monta. Haluaisin, että tulisi joku jolla olisi alusta asti kaikki kortit pöydällä, joku joka olisi niin taianomaisella tavalla totta että mitään illuusioita ei edes tarvittaisi (ja sitten kai nousisimme junaan ja ajelisimme sillä täältä pois johonkin kauniiseen utopiaan, josta hän varmaan olisi kotoisin)

Ehkä olen vain kirjailija, jolla on liian korkeat odotukset todellisuuden suhteen. Mielelläni eläisin maailmassa, jossa eläimiä ei esimerkiksi tungettaisi minimaalisiin häkkeihin ja kaikki ihmiset saisivat hyvät vanhemmat. Vitun paskakasa, jos hankit lapsen niin ei voi, ei voi olla liikaa pyydetty että rakastaisit häntä ehdoitta. Tietysti jos kukaan ei koskaan rakastanut sinua ehdoitta... niin ehkä et vain osaa.

Ihan oikeasti, ei tätä kannata lukea. Olen sanonut nämä kaikki asiat tuhat kertaa ennenkin. "Kaikki" on sanottu, eikä mitään ole sanottu. En tiedä mistä se tuli, mutta kokeilin tänään olla vastenmielisen rehellinen jonkin aikaa. Hyvässä ja pahassa. (Jos olisin niin rohkea kuin haluaisin olla, olisin vastenmielisen rehellinen lähes aina. Pidän itse sellaisista ihmisistä eniten.) Sanoin kerrankin täsmälleen mitä ajattelin, hyvässä ja pahassa, ja se tulkittiin ehkä jotenkin väärin koska ihmiset olivat minulle lähinnä aika ilkeitä sen jälkeen. Tämä on osittain itsesäälinen harha ja alakulon huumorintajuttomuutta, mutta ihmiset ovat minulle usein aika ilkeitä.

"Ole vain oma itsesi, kyllä se siitä sitten helpottaa" on tosi hyvä neuvo, vähän epäkäytännöllinen vain kun et tiedä että kuka olet. Taistelu jatkuu.

11 kommenttia:

  1. Mä pidän sun blogistasi ihan hirveesti, voit oikeasti kirjoittaa ihan mitä tahansa ja luen sen silti tyytyväisenä. Tuskin tää edes helpotti mitenkään, mut lol, sanoinpa silti.

    VastaaPoista
  2. Paha sitä on toisia neuvoa siinä kuinka eletään ja ollaan. Käytännön asioissa se on tavallaan helppoa, siis kuinka kohdella toisia ihmisiä, olla oikeudenmukainen ja niin edelleen. Mutta ei enää sitten kun mennään nahan alle ja siihen kuinka kohdella itseään. Ja kuka todella on siellä nahkansa alla.

    Voin puhua vain siitä, että oma varmuuteni on kasvanut sitä myötä kun olen tullut vanhemmaksi. Lapsena olin varma, teininä ja nuorena varmuus katosi minusta, ainakin osittain. Mutta se on tullut takaisin hitaasti ja hyvin varmasti.

    Minä olen nauttinut teksteistäsi aina eikä se ole vähentynyt viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viime aikoina usein toistellut, että ennen kuin aloin pyöriä muiden ihmisten kanssa olin paljon varmempi kaikesta. Mutta en tiedä että onko sekin jotain illuusiota. Ehkä olin pohjimmiltani yhtä epävarma kuin nyt. Mutta tosiasia on, että kun elämäänsä ottaa muita ihmisiä sisään, siitä tulee monimutkaisempaa.

      Tavallaan käyn kai nyt läpi jotain yläasteeseen verrattavissa olevaa epävarmuuskriisiä. En ole hullu mutta aivan vitun sekaisin.

      Huojentavaa. Kiitos.

      Poista
  3. Niin oot tosi kiva, tykkään susta oon känäs Sori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin tietää kuka oot. Varmaan joku kiva myös.

      Poista
    2. Kenties oot sitten kiinnostava. Ihmisellä on ankea kohtalo, jos hän ei ole kiva EIKÄ kiinnostava.

      Poista
  4. Oot nöyrtynyt mut sun pitää olla nöyrä ja vilpitön itsevarmasti. Ku ihmiset tykkää itsevarmoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä. Nöyryys ja itsevarmuus on tosin joskus vaikea yhdistää, ainakin jos on taipumusta liioitteluun itsevarmuudessa niin kuin mulla on ollut. Arvelen kyllä, että tästä blogista sai enemmän irti liioitellun itsevarmoina aikoina, ehkä lopulta palaan niihin viisaampana takaisin.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen