tiistai 27. elokuuta 2013

Olet tässä, se on voimaa



Daniel Johnston on niin hyvä.

Ankein kaupunki jossa olen koskaan käynyt: Sodankylä.
Todella tukehduttava paikka. Rakennukset ja ihmiset ja kaikki on aseteltu jotenkin niin klaustrofobisen ahtaasti, että olen varma että mikäli olisin syntynyt Sodankylään, olisin todennäköisesti fyysisesti tukehtunut ennen 15. ikävuottani.

Huonoimmat kirjat joihin olen (kuluneen vuoden aikana) koskenut:
Albert Camus - Sivullinen
Jack Kerouac - Dharmapummit
EL James - 50 Shades of Grey.
Valitettavasti. Tylsä on tylsää.

Tänään bussin takapenkillä oli kolme laittautunutta tyttöä.
Heillä oli KAIKILLA aivan KOKO AJAN kännykät kädessä ja he puhuivat TAUOTTA aivan KOKO AJAN pahaa joistakuista muista tytöistä aivottomilla pinnallisilla nakuttavilla kotkotusäänillään. Teki mieli mennä ja lyödä heiltä päät irti. Miksei heillä ole älyä ja rohkeutta ja munaa ja ajattelukykyä tajuta että typerän pikkulutkan onni ei koskaan voi olla oikeaa onnea? Ei koskaan. Voi jumalauta, katsokaa joskus ympärillenne, pysähtykää, katsokaa taivaalle, hiljentykää, HEITTÄKÄÄ NE VITUN ÄLYPUHELIMET KATUKAIVON RAOISTA ALAS ja jos ette keksi ystävienne kanssa muuta puhuttavaa kuin pahantahtoinen napina toisaalla olevista ihmisistä, ystävänne eivät ole ystäviänne eivätkä he tule koskaan olemaan ystäviänne eivätkä he tule koskaan ymmärtämään teitä ja teidän on jatkettava matkaa. 

Ostin jotain erikoisteetä. Toivottavasti se ei maistu hajuvedeltä.

Aloin mökillä yhtäkkiä puhua savolaisittain. Teen sitä yhä. Mie en vaan yksinkertasesti maha sille mittään, se tuntuu hauskalta ja luontevalta. Ei se varmaan mitään oikeeta savoa ole.

http://libcom.org/files/imagecache/article/images/library/the-famous-pose-of-albert-camus1.jpg
Jou

Kamppailen koko ajan sen kanssa että mitä ajatuksiani laitan tähän blogiin ja mitä varsinaiseen kirjallisuuteeni. Pääni täyttyy lähes päivittäin aivan loistavilla ideoilla ja häivähdyksillä. Tuntuu että pitää saada parhaimmat ja huonoimmat oksennettua jonnekin. Aavekirja jota yritän nyt saada valmiiksi on vähintään 30-prosenttisesti kokoelma outoa ajatusten ja ideoiden sälää. Olen kuitenkin nyt päättänyt että pyrin vuodattamaan parhaimmat ajatuskulkuni sinne enkä tänne. Pitää ajatella pitkällä tähtäimellä, vaikka aivoalueet pitkällä tähtäimellä ajattelua varten eivät olisi vielä kehittyneet.

Osa ajatuksistani sopii kyllä edelleen paremmin tänne kuin Word-tiedostoon. Voisin huomenna kirjoittaa vaikka "Suomen runokentästä" (lol) tai Antti Nylénin Tunnustuskirjasta, joka on Antti Nylénin ylivoimaisesti paskin kirja.

Piti sannoo viel jottain mut mie unohin

2 kommenttia:

  1. Missä viipyy Suomen runoskene kirjoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hautuu päässäni vielä. Oksennan sen ulos mahdollisesti, MAHDOLLISESTI lähipäivinä.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen