In a coat he borrowed from James Dean

Tänään rollailin (siis: kävelin) norjalaisen pikkukaupungin merentuoksuisia katuja monta tuntia auringonpaisteessa James Deanin takki päällä. Kaikki vastaantulleet koirat tulivat ilahtuneina luokseni. Kai mussa on tiettyä eroottista vetovoimaa.

Täällä ei ole puita. Se on outoa.

Käsivarttani kiipesi 15 sekuntia sitten hämähäkki. Hätkähdin ja läimäisin sen simpanssin raivolla pois. Seuraavaksi löysin sen säälittävänä tärisevänä rauniona lattialta. Nostin sen vessapaperinpalan avulla ylös, avasin ikkunan ja heitin sen pohjoiselle nurmelle. Toivon ettei se vahingoittunut. En tiedä hämähäkkien henkisestä elämästä mitään. Jos sellaista on, se on hyvin erilaista kuin minulla. Mutta silti jotain paljon suurempaa kuin robotilla. Kun en tiedä, koen velvollisuudekseni kohdella hämähäkkejä kunnioituksella.

Pelkään hämähäkkejä. Niiden ulkomuodossa on jotain käsittämätöntä ja kammottavaa. Se on primitiivistä pelkoa jota esiintyy ainakin useimmilla kädellisillä.
Koirani pelkää punkkeja. En tiedä onko se synnynnäistä vai opittua.

Yritin tänään avata pulloa ja pullonavaajan puutteessa tulin viiltäneeksi syviä viiltoja pöydänkulmiin ja kaapinoviin kunnes tajusin etten voi tuhota koko hostellihuonetta tällaisen takia