sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Surfacing again

Kiihottavimpia asioita maailmassa on lauluääni. Kuten olen ennenkin kirjoittanut, mulla on taipumus rakastua laulaviin naisääniin. (On seksikkäitä miesääniäkin olemassa. Morrisseyn lauluääni on omalla tavallaan äärimmäisen seksikäs. Freddie Mercurynkin äänessä on jotain, mutta ehkä kyse on vain siitä että hän on kuollut.)

Laulavien pakahduttavien tyttöjen lista on pitkä. Teoriassa se saattaa olla loputon. Taas yhtenä yönä katselin Voicelta musiikkivideoita ja tulin jälleen huomanneeksi, että jopa vitun Nicki Minaj, joka muuten vaikuttaa jokseenkin mitättömältä ja epämiellyttävältä persoonalta, muuttuu laulaessaan viehättäväksi ja kiinnostavaksi. Ja niin edelleen.

Ideaali on edelleen tämä:


AAAAHHHH!!!! En jaksa edes selittää. Älkää kertoko minulle Harriet Wheeleristä mitään. En halua tietää. Joidenkin asioiden on oltava pyhiä ja epämääräisiå.


Sain muutama aamu sitten jonkinlaisen hermoromahduksen. Vastaavaa on tapahtunut joskus ennenkin, en jaksa palata asiaan erityisemmin, mutta nyt olen viettänyt useita vuorokausia yksin kotona, hoitanut "kirjailijan töitä" (lol), juonut teetä ja katsonut loputtomasti Frendejä ja Simpsoneita. Internet-yhteys on ollut katkaistuna. Parhaita päätöksiä pitkään aikaan.

Olen käynyt muutaman kerran ulkona. Ostamassa kaljaa ja muuta (en liikaa). Jos jokin näitä päiviä on toipumisen lisäksi leimannut niin se että olen ollut epämääräisesti rakastunut. Joka paikassa, jokaisella bussipysäkillä, jokaisen S-marketin hyllyn takana tuntuu olevan joku kaunis, herkän ja älykkään ja muutenkin pakahduttavan näköinen tyttö.

Kauniit tytöt ovat jotain uskomatonta, käsittämätöntä ja ylimaallista. Syy elää. Ja syy kuolla, ehkä. Haluan vain jonain aamuyönä Eiran rantatiellä kohdata teini-ikäisen epämääräisen Harriet Wheelerin ja alkaa elää. Sitten voin alkaa elää.

Kun palat koko ajan ja tunnet kaiken täysillä, olet usein sietämättömän, tukehduttavan onneton. Mutta vastaavasti rakastumisen tunne voi olla jotain todella nautinnollista ja valoisaa, ja haikeus on usein oudon inspiroivaa ja miellyttävää. Niin kivaa kuin elämä onkin silloin kun se on kivaa, toivon että jonain päivänä osaan vielä olla tasaisella, vakaalla, arkisella tavalla onnellinen.

(Opin koko ajan kohtelemaan itseäni armeliaisemmin. Mahdollisesti suurin syy onnettomuuteeni aikaisemmin on ollut se, että mulla on ollut jonkinlainen neuroottinen pakkomielle aina mennä pimeyttä kohti; jos tiedän, että jonkin linkin takaa löytyy jotain joka voi satuttaa minua, avaan sen linkin. Aina. Miksi helvetissä? Olen ajatellut jotenkin "karaisevani itseäni", vaikka tosiasiassa olen vain rääkännyt itseäni. Olen nyt harrastanut sitä karaisemista jo ihan tarpeeksi monta vuotta, tiedän jo riittävästi ihmiskunnan pimeydestä, nyt on aika vaihtaa suuntaa ja lähteä kävelemään valoa ja hiljalleen elämää kohti. Ihmisten pahimmissa puolissa vellominen on aivan helvetin helppoa. Mutta ne eivät ole kaikki. Jos muodostaa ihmiskäsityksensä Internetin kaikkein vastenmielisimpien kolkkien ja hahmojen pohjalta, ihmiskäsitys vääristyy eikä vastaa todellisuutta. Suojele itseäsi. Kävele valoa kohti. Etsi kuumeisesti ystäviä äläkä vihollisia.)

Maailma on seikkailu.

Tää on muuten oikeesti huolestuttavaa:

Tämä päiväkirja on poistettu. Kaikki tämän päiväkirjan merkinnät poistetaan palvelimelta pysyvästi 30 päivän kuluttua tilin poistamisesta. Jos olet kiinnostunut tämän käyttäjänimen varaamisesta, voit asettaa ilmoituksen, joka kertoo sinulle kun tämä tili on puhdistettu.

30 päivää?! Ei kai ole jo kulunut niin pitkään? Se olis massiivinen menetys.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hei, saavuin paikalle just samalla sekunnilla kuin tää ilmestyi.

      Yö maapallolla? Mitä se tarkoittaa?

      Poista
  2. Vaikutus on biokemikallinen, mutta selittämätön

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen