maanantai 22. heinäkuuta 2013

Särkänniemeen Särkänniemeen

Lueskelin tossa perjantain Lapin Kansaa ja vastaan tuli ehkä absurdein "uutinen" mitä olen vähään aikaan nähnyt. Olen pari kertaa nähnyt näitä jossain HOK-Elannon lehdissä, mutta näennäisesti epäkaupallisen journalismin kohdalla tämä on aika uskomatonta:

TEURASTAMO ON SIKOJEN SÄRKÄNNIEMI

Kun teuraseläin lähtee viimeiselle matkalleen, se luulee pääsevänsä huvipuistoon.

Sitten seuraa lyhyt juttu, jossa karjankuljettajat Mika Loponen ja Risto Salo "pilke silmäkulmassa" selittävät työtehtävänsä sympaattista luonnetta. Käytännössä saamme tietää, että lain mukaan, lain mukaan samaan rekkaan saa tunkea 260 sikaa päällekkäin kolmeen eri kerrokseen, että lain mukaan sioilla on oltava puoli neliömetriä liikkumatilaa ja että sikoja saa pitää sullottuna liikkuvassa rekassa yhtäjaksoisesti 24 tuntia. ("Lain mukaan" ei tietenkään estä sekopäisiä possuja esim. repimästä toisiltaan saparoita irti.) Jotta tulisi selväksi, ettei näistä moraalisesti jokseenkin pöyristyttävistä tiedoista huolimatta syytä huoleen ole, pyyhkäisevät Loponen ja Salo ammattinsa eettiset ongelmat lopuksi asiaankuuluvasti pois pöydältä:

Loponen ja Salo eivät ehdi sääliä vaunuun marssivia eläimiä työn tuoksinassa. Silti niitä pitää kohdella hienotunteisesti.
- Sanomme sioille, että viemme ne Särkänniemeen. Emme koskaan puhu niille teurastamosta, Loponen kertoo.

Huh! Luojan kiitos! Tai siis kukapa sika ei aina olisi haaveillut pääsevänsä Särkänniemeen? Ei voi kuin kiittää Luojaa, että nämä miehet ymmärtävät hienotunteisesti nielaista sanan "teurastamo" ja käyttää sen sijaan jotain muuta merkityksetöntä kurkku- ja kitalakiäänteiden yhdistelmää; muutenhan tilanne voisi käydä sioille aika tukalaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano mulle jotain tai kuolen