perjantai 12. lokakuuta 2012

Taas yksi päämäärätön kirjoitus, jossa seikkailee homoja ja hulluja ja ties mitä vielä

Kuolemisessa on jotain seksikästä. Tai ennen muuta siinä että ihminen on ollut kauan kuollut. Ettei hän ole koskaan kokenut tätä aikaa. Saan vanhoista valokuvista jonkinlaisia kuivia orgasmeja, siitä kuinka kauan sitten kuolleiden ihmisten kasvoilla tai asennossa näkyy musertavan tuttuja merkkejä... jostain. Ihmisyydestä? En tiedä.

Jonain yönä tai päivänä liityn heidän seuraansa. Luvatkaa masturboida muistolleni. Olen tosissani.

Kuolleena olemisessa on jotain haavoittunutta (kumma kyllä), ja haavoittunut on seksikästä.

Oscar Wilde nuoren poikaystävänsä kanssa joskus 1800-luvulla, 1800-luvulla:

[IMAGE]

Olispa noloo liikkua tuollaisissa vaatteissa ulkona.






Yllä olevat kuvat [jotka menevät jostain seksuaalisesta syystä oudosti päällekkäin, en jaksa tehdä asialle mitään] ovat jostain 1890-luvun alusta. Puuma-Oscarin rakastaja Alfred 'Bosie' Douglas näyttää löysältä ja itkuherkältä homolta. Sellainen hän varmaan olikin. Hassua, että oikeastaan vain silmänräpäys sitten he istuivat tuossa ja poseerasivat jäykästi. Nyt tuota huonetta - tai varmaan koko rakennusta - ei ole ollut pitkään aikaan olemassakaan. Mutta aivan hetki sitten he istuivat tuossa. Universumin mittakaavassa siitä on vasta pari sekuntia. Bosie varmaan inisi jotain ja sitten Oscar vastasi matalalla, sointuvalla äänellään... Tietääkö kukaan miltä Oscar Wilde kuulosti? Ei varmaan? Eikö se ole valtava puutos????

Entä jos minä annan vain ääneni enkä mitään muuta, mitään muuta?

Bosie Douglas syntyi 1870, ja tässä hän on kasaritunnelmissa koulukavereidensa kanssa (sairasta! kukaan ei enää muista näitä ihmisiä! kukaan ei enää muista vitsejä joille nauroi heidän kanssaan! kukaan ei muista sitä vaivaannuttavaa hetkeä kun näki ensimmäistä kertaa heidän itkevän! sairasta!):

[IMAGE]
Ylärivi, keskellä.

On outoa, ettei Bosie Douglas ole yksi epäonnistuneita kokkauksiaan Twitterissä valittava muotihomo muiden joukossa. Jos tunkeutuisin yllä olevaan kuvaan ja näyttäisin hänelle tietokoneeni, hän menisi sekaisin. Jos soittaisin hänelle The Smithsiä, hän pitäisi musiikin rakennetta todella outona ja laulua ja sanoituksia kammottavina, ja sitten hän kiertäisi säärensä niskansa taakse ja juoksisi pois jonkinlaisena epämuodostuneena rapuolentona. (Mitä? Miksi?)

The Smithsin perustamisesta on kulunut 30 vuotta; se on melkein NELJÄSOSA ajasta, joka on kulunut yllä olevan koulukuvan ottamisesta. NELJÄSOSA, jumalauta. Ja The Smiths perustettiin ihan äsken! Käsittämätöntä! Sairasta!

Oikeasti 1800-luvusta on hyvin vähän aikaa. "1800-luku" kuulostaa jotenkin pimeältä ja uhkaavalta, mutta oikeastaan 1800-luvun viimeiset vuosikymmenet olivat pelottavan samanlaisia kuin nykyaika. Ehkä 1900-luku ei ollutkaan kovin merkittävää aikaa, ehkä 1900-luku oli pelkkä vitsi 1800-luvun ja tämän aamuyön välissä, ehkä? (Mitä? Miksi?)

[IMAGE]



On silti outoa, että Bosie Douglas (kuvassa) kuoli vuonna 1945. 1945 oli... nykyaikaa. Ilman internetiä ja American Idolia ja Ronald McDonaldia tietysti, mutta nykyaikaa silti. Joku, joka oli (todennäköisesti) harrastanut anaaliseksiä Oscar Wilden kanssa, kuoli 1900-luvun puolivälissä. Täysin sopimatonta. Oscar Wilde on 1800-luvun juttu. 1900-luvulla hän kävi vain kuolemassa.










Vuonna 1902 Bosie Douglas sai lapsen (jota ei muuten synnyttänyt Oscar Wilde siitä luonnollisesta syystä, että hän oli kuollut jo kaksi vuotta aikaisemmin):

[IMAGE]

Googlaamalla "Raymond Wilfred Sholto Douglas" löytää ensimmäisenä jonkinlaisen epämääräisen arkistosivun. Hän on enää numeroita ja neutraaleja sanoja, haamu jollain kylmällä sivustolla. Emme tiedä hänestä juuri mitään. Paitsi: Birth 17 November 1902. Death: 10 October 1964 ‎(Age 61)‎ -- St. Andrew's Mental Hospital, Northampton.

Mutta miksi hän oli hullu? Millaista oli olla mielisairaalassa 1960-luvun alussa? Millaiset ajatukset saivat hänet tuntemaan kiihottavaa melankoliaa?

Ilmeisesti koko suku oli jotenkin vinoutunut. Onkohan jossain mielisairaalassa tällä hetkellä joku Raymondin lapsenlapsenlapsi? Onko tämä sopimatonta? Pitäisikö lopettaa? Okei. Huh.






[IMAGE]
Ekomeininkii
Bosien faija oli vihainen:
"Secondly, I come to the more painful part of this letter—your intimacy with this man Wilde. It must either cease or I will disown you and stop all money supplies. I am not going to try and analyze this intimacy, and I make no charge; but to my mind to pose as a thing is as bad as to be it. With my own eyes I saw you both in the most loathsome and disgusting relationship as expressed by your manner and expression. Never in my experience have I ever seen such a sight as that in your horrible features. No wonder people are talking as they are. Also I now hear on good authority, but this may be false, that his wife is petitioning to divorce him for sodomy and other crimes. Is this true, or do you not know of it? If I thought the actual thing was true, and it became public property, I should be quite justified in shooting him at sight. These Christian English cowards and men, as they call themselves, want waking up.

Your disgusted so-called father,

Queensbury."


Mihin Bosie vastasi twiitillä ei kun sähkeellä:

WHAT A FUNNY LITTLE MAN YOU ARE.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sano mulle jotain tai kuolen