tiistai 30. lokakuuta 2012

Ö-kupin rinnat

Hohhoijaa. Kirja nro 2 eli LUUSERIT on ihan paska vaikka sen pitäisi olla tajunnanräjäyttävä. Tiedän mitä haluan tehdä mutta haaveileminen on paljon tekemistä helpompaa.

(Äänestin Tony Halmetta. Vaalivirkailija ei ollut uskoa että passikuvani oli minun.)

Nielin kaksi melatoniinipilleriä tms. ja istun nyt pimeässä huoneessa ilman vaatteita ja tämän pimeyden olisi tarkoitus vaivuttaa minut uneen, ja itse asiassa niin todella tapahtuu enkä käsittääkseni ole nyt täysin hereillä.

En ole myöskään täysin alasti. HOHOIJAA OLEN PESUKONEESA LIITYK

Nykyinen olemassaoloni on aika häpeällistä. En ole moneen vuorokauteen sanonut muuta kuin "Homo!" ja "Kakka!" En tiedä mistä se johtuu, mutta en enää osaa kuin häiriköidä ja huudahdella homo ja kakka (ja toisinaan "Sinä olet homo ja varas!"). Todella vastenmielistä ja jännittävää. Tämä ei muuten ole vitsi. Pari kuukautta sitten huudahtelin tourettensyndroomaisesti "Ron!" tai "Ronald!" Joskus niskani nytkähtelee oudosti, ehkä tästä kehittyy jotain.

Jos nykyään puhun jotain, aiheena on hyvin usein kasvissyöjien ynnä muiden seitanworshippereiden pilkkaaminen. En tiedä miksi, mutta tunnen outoa hysteeristä lämpöä kun esitän Raisa Reikänaama -bravuurini ja sanon "Tyhmä itsekäs ihminen vie turkin eläimen".



Raisa Reikänaama on mielestäni parasta mahdollista huumoria. Kuvaavaa on että 90 % ihmisistä "kammoaa" häntä ja pitää häntä ahdistavana ja loukkaavana.

Terapeuttini sanoo että puran pelkojani absurdiin huumoriin. Ps. Minulla ei ole terapeuttia.

En lähes koskaan seuraa mitään TV-sarjoja, mutta viime aikoina olen katsonut sellaista minisarjaa kuin VERIPUNAINEN, LUMIVALKOINEN tai jotain ja siinä on tällainen:


ja näin unta jossa hän oli tyttöystäväni jonkin tuntemattoman öisen kaupungin kaduilla ja suutelin hänen niskaansa kun kävelimme. Ja kun tajusin että seuraava askel olisi seksi, pakenin ja piilottelin, ja seuraavana päivänä kun taas törmäsin häneen vahingossa hän veti minut syliinsä ja pelkäsin että hän tuntee valtavat Ö-kupin rintani ja jään kiinni siitä että olen itse asiassa eläkeikäinen rouva.


Ps. Kun selostan elämääni, se kuulostaa poikkeuksetta absurdilta huumorilta siitä huolimatta etten miltei koskaan valehtele.
Pps. En tuu syömään mitään falafeleja, syön vain ihmisiä. Argh vuoden kuluttua syön falafaleja, homo, varas, ron

2 kommenttia:

  1. Sä oot orgastinen.

    Rakkain terveisin C.P.E. Bach ja pöytään iskeytynyt pää.

    -pahoittelen ahdisteluani syvästi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistelu on parasta! Totisesti, totisesti. Nimenomaan sitä HALUAN. Keep it up, please!

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen