lauantai 22. helmikuuta 2014

2 asiaa

Asia 1: Uskomatonta, että tasa-arvoisesta avioliittolaista vieläkin jaksetaan ylipäätään vääntää. On itsestään selvää, että laki tulee lähiaikoina toteutumaan. Ei ole ainuttakaan rationaalista syytä, miksi se ei saisi toteutua.

Miksi tästä pitää yhä keskustella? Mitä keskusteltavaa tässä on? Argumentit lakialoitetta vastaan ovat luokkaa "Teuvo Hakkaraisen rinnasta ei tule maitoa vaikka kuinka lypsäisi tai imisi. Missä ovat heteroiden ihmisoikeudet?" (Tämä oli Teuvo Hakkaraisen käyttämä argumentti.)

Mitä tarkoittaa että homoliitot "murentavat perinteisen avioliiton"? Häh? Jos homot saavat mennä naimisiin, tarkoittaako se siis sitä että heteroita kielletään solmimasta avioliittoja?

Argumentointi homoliittoja vastaan on jonkinlaista hysteeristä jyrsijän juoksupyörässä ravaamista: "Mies ja mies eivät voi lisääntyä keskenään. Mies ja mies eivät voi lisääntyä keskenään. Mies ja mies eivät voi lisääntyä keskenään." Joo, so what? Miksi tämä on relevanttia? Ei kukaan näitä juttuja hokeva voi oikeasti uskoa niiden olevan raskauttavia argumentteja. Yhteiskunnallinen eteneminen ja moraalinen kehitys olisi tuhansia kertoja helpompaa, jos tietty osa väestöstä ei aina pakkomielteisesti takertuisi joihinkin irrationaalisiin ajatuspieruihin, joilla vääjäämättömät, tulevaisuudessa kaikille itsestään selvät muutokset tehdään hitaiksi ja uuvuttaviksi. ("Avioliitto on naisen ja miehen välinen asia!" "Turkis on lämmin!" "Kyllä niihin porkkanoihinkin sattuu kun ne maasta vedetään!")

Olisi mukavaa, jos tällaiset jutut voisi vain järjestelmällisesti ja rationaalisesti hoitaa pois alta. Kun ne kuitenkin tulevat tapahtumaan. Esiteltäisiin perusteet puolesta ja vastaan, todettaisiin "Totta, olisi järjetöntä jättää asiat nykytilaan" ja tehtäisiin muutos kivuttomasti ja riehaantumatta.

Mutta ei.

On aika pakokauhuista elää dystopiassa, jossa suuri(n) osa vallanpitäjistä ajattelee ja toimii epäkypsemmin ja irrationaalisemmin kuin minä. Isot lapset päättävät kaikesta, kaikesta.


Asia 2: Luen usein Helsingin Sanomien "Nuorten postiin" kirjoitetut mielipidekirjoitukset. Usein ne ovat älyttömiä, usein eivät.

Tänä tiistaina palstalla oli kahdeksasluokkalaisen Vilma Sippolan kirjoitus, joka oli otsikoitu Enemmän sosiaalisuutta, vähemmän dataamista. Itse kirjoituksessa tai sen viestissä ei ollut mitään vikaa, päinvastoin, mutta tämä kohta pisti silmään:

"Olen huomannut, että kun jättää puhelimen laukkuun matkan ajaksi ja mietiskelee itsekseen, tulee viisas ja hieno, ajattelevainen olo. Ajattelen turhia ja tärkeitä asioita, mutta ajattelen. Tämä fiilis säilyy pari seuraavaakin tuntia."

Onko tässä kenenkään muun mielestä jotain kylmäävää? Olenko ainut, joka tulkitsee tämän niin, että AJATTELEMISESTA on tullut jonkinlainen harvinainen, eriskummallinen, vähän hipahtava harrastus? Että pitää erikseen tähdentää, että silloin kun tätä outoa "ajattelua" harjoitetaan, voivat ajatukset olla paitsi tärkeitä myös turhia?

Kosketin eilen älypuhelinta ensimmäistä kertaa elämässäni. Itse olen pärjännyt reilut 5 vuotta erinomaisesti (nykyään kasaan teipatulla) kännykälläni, jolla voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä ja pelata paria kivaa peliä ja jossa on hyvin alkeellinen nettiyhteys. Eilen kuitenkin tutustuin älypuhelimeen, jonka äitini sai työpaikaltaan. En yrityksistäni huolimatta oikein saavuttanut sitä taikaa, mikä esineessä ilmeisesti on.

Vaikuttaa siltä, että julkisissa liikennevälineissä olen yleensä yksi ainoita kapinallisia, jotka tekevät jotain muuta kuin räpläävät älypuhelinta (esim. katselevat maailmaa, lukevat runoja tai piirtävät kissoja). Eivätkö muut ihmiset viihdy päänsä sisällä? Olenko poikkeustapaus, kun minulle lähes mikään ei ole yhtä orgastisen viihdyttävää kuin istua nopeasti kiitävässä bussissa ja katsoa ohi juoksevaa kaupunkia ja kuunnella musiikkia kuulokkeista? (iPod on ehdottomasti edistysaskel. Musiikki kuulokkeissa on terveellinen huumausaine, joka saa todellisuuden näyttämään inspiroivammalta ja paremmalta paikalta.)

KYSYMYS ON: Onko oikeasti niin, että kännyköitä räplätessään ihmiset eivät ajattele? Räpläävätkö he niitä koko ajan, aamusta iltaan? Tietääkö kukaan? Ovatko älypuhelimet ajattelun tiellä? Koska jos ovat, kyse on ehkä suurimmasta harha-askelesta ja katastrofista ihmiskunnan historiassa. Jos ihmiset lakkaavat kokonaan harrastamasta ajattelua, kaikki, kaikki tulee tuhoutumaan.

En halua mitään kauhisteluorgioita. Haluan, että joku asiasta enemmän tietävä selittää minulle, että olen väärässä. Että tulkitsin mielipidekirjoitusta väärin. En todellakaan halua uskoa, että ihmiskunta on aivotoiminnallisesti kastroimassa itseään. HALUAN vakuuttua siitä, että edustan nimenomaan irrationaalista, pakollista muutosvastarintaa, jolle minua fiksummat ihmiset naureskelevat tulevaisuudessa.

Miten on? Tarkoittaako älypuhelimeen sitoutuminen ajattelun lopettamista? Haluan vastauksia. Haluan tietää käsittäneeni väärin ja huokaista helpotuksesta.

28 kommenttia:

  1. En luultavasti lukeudu kapinallisiin, koska olin älypuhelimen kanssa naimisissa yli kaksi vuotta ennen kuin vaihdoin takaisin laitteeseen, jonka hienoin ominaisuus on värinäyttö. Kieltämättä tämän 'uuden' puhelimen paras puoli on hädin tuskin nimellinen kyky muodostaa internet-yhteys...

    En nyt tiedä, ehdinko kokea täydellisen aivokuoleman tai lakkasinko kokonaan ajattelemasta, mutta kieltämättä älypuhelimesta tai ainakin taskussa kulkevasta sosiaalisesta mediasta ja tasohyppelypeleistä tuli niin olennainen osa arkea, että se häiritsi ihmissuhteita ja minimoi yksinomaan ajatteluun tai ympäristön tarkkailuun kuluvan ajan. (Mikä ei ehkä olisi ollut niin hirveää, ellen olisi koko ajan tiennyt luopuvani sekä viihdyttävimmistä että kehittävimmistä tavoista kuluttaa elämääni ja vilpittömästi kaivannut niitä takaisin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkein kysymys on: muuttiko älypuhelimeen sitoutuminen sinua ihmisenä? Turruitko, muutuitko tylsemmäksi, levottomammaksi, tarkkaamattomammaksi, epä-älykkäämmäksi, neandertalmaisemmaksi?

      (Toivon että vastaus näihin kaikkiin on "en". En halua alkaa vihata tätäkin osaa nykymaailmasta.)

      Poista
    2. Niin ja:

      1. Vähensikö älypuhelin ajattelun, oivaltamisen, johtopäätösten ja ideoiden määrää?

      2. Onko valveillaoloaikana koskaan hiljaisia hetkiä, joita älypuhelimen omistaja ei keskeyttäisi tarttumalla älypuhelimeen?

      3. Tekevätkö ihmiset älypuhelimilla koskaan mitään tärkeää tai yleisinhimillisesti hyödyllistä?

      Poista
    3. En koe muuttuneeni muuten kuin korkeintaan ulkoisesti levottomammaksi ja ehdottomasti keskittymiskyvyttömämmäksi (helpompi sulkea merkityksetön ja epämielenkiintoinen keskustelu ulkopuolelle tai tyrehdyttää se kokonaan silloinkin kun ei pääse fyysisesti sitä pakoon, jos on jotain muuta, mihin keskittyä). Epä-älykäs olen aina ollut. Älypuhelin synnytti harhan, että ulkoisessa maailmassa on jotain mielenkiintoisempaa kuin sisäisessä silloinkin, kun ei ole yksin.
      Kuulostipa inhottavalta. Ehkä minulla on ollut vääriä ihmisiä ympärilläni.

      1. Ei. Ehkä. En tiedä. Puhelin etsi puolestani vastauksia kysymyksiin. Jatkuva informaatiovirta synnytti tietysti lisää ajatuksia, mutta usein oli vaikea pysähtyä ja syventyä johonkin tiettyyn aiheeseen niin kuin olisi todellisuudessa halunnut.

      2. Harvoin. Ei ainakaan silloin, kun ulkopuolella on liikaa muita häiriötekijöitä.

      3. Itse koen kaiken tiedonhankinnan hyödylliseksi, mutta en tiedä, kuinka paljon hankittua tietoa ehditään aina työstää ja kuinka moni sitä kyseenalaistaa. (Tosin se tuskin on kokonaan älypuhelinten vika).

      Poista
    4. Tärkein kysymys on: uskotko, että älypuhelin on todellinen uhka tärkeimmille asioille ihmisyydessä?

      Voiko olla, että pelkomme on yksinkertaisesti pakollinen, irrationaalinen hylkimisreaktio, jota aina esiintyy kaiken uuden (niin kuin TV:n, CD-soittimen, puhelimen, radion) tullessa osaksi yhteiskuntaa?

      Poista
    5. Ja lopulta tulevat älypuhelinmaailmassa kasvavat sukupolvet kehittyvätkin ihan hyviksi, fiksuiksi, täyspäisiksi ihmisiksi?

      Poista
  2. Hah, pitäisi perustaa joku Vanhojen Kännyköiden Nimeen Vannovien Klubi. Itse ainakin oon yhä vakuuttuneempi, että näinä aikoina vanhan puhelimen omistava henkilö on jo lähtökohtaisesti kiinnostava tyyppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon pannut merkille että hyvin moni Kiinnostava Ihminen kantaa mukanaan vanhaa kännykkää tyyliin 3310. Kiehtova ilmiö. Sillä on ehkä jotain tekemistä sisäänpäinkääntyneisyyden kanssa. Sisäänpäinkääntyineisyys korreloi usein älyn ja kapinahengen ja muiden hyvien ominaisuuksien kanssa. (Muttei aina.)

      Haluaisin kuollakseni vakuuttua siitä, että myös älypuhelinriippuvainen voi olla aidosti, syvästi, todellisesti Kiinnostava Ihminen.

      Poista
    2. Huomaan kirjoittavani sanoja tänä yönä näin: "sisäänpäinkääntyineisyys". Voi Saatana.

      Poista
  3. Hei mä haluun vastata tähän vaik en ehkä osaakkaa. :O Mut yritän. Oon huomannu jotenki, et moni tykkää ajattelusta joskus, mut ei kuitenkaan "jaksa" tehdä sitä kovin usein. Se on tosiaan vähän ihme juttu jos joku oikeesti tykkää pohtii. Sit kuulee useesti sitä semmosta "onks sul taas jotai vitun diippii shittii meneillää?" Hassua. Täst tuli mieleen kans se, et tosi moni ihmettelee semmosta tyyppiä joka on tosi mukava. Onks sekin joku ihme maan päällä, että joku on reilu tyyppi :o Ikään ku kumpiki noista vaatis hirveen uhrauksen, jostain mukavuuksista luopumisen. Mut jos ne tietää, että mukavuuksien ulkopuolella voi olla reilu ja mukava, niin miten ne voi nauttii niistä mukavuuksistaan? Okei tää mun vastaaminen herättää ehkä enemmän kysymyksiä ku ite vastaamista.
    Ja älypuhelin on syöpää. En ite tunne oloani mitenkään awkwardiks ilman sitä ennen ku mun vieres istuu monta muuta jotka tuntee. Joskus mietin kans eri henkilöitä. Mikä on eka visio niistä kun kelaan niiden naamaa? Se on useilla puhelimen valaisema naama. Aika säääd. Ja oikeestaan kans aika ärsyttävää, kun itestään tulee awkwardi, eikä niin päin et muiden awkwardius poistuis kun itekkään ei oo.
    Ja aika normi kaava tuntuu olevan kans se, et ne jotka ei "jaksa" ajatella pitää yllä just jotain tommosia turhia rakenteita jotka vaan satuttaa ihmisiä. Sit ne jotka aattelee on vaan vittuuntuneita ja vihasia, eikä nekään jaksa tehdä mitään asialle.
    "Ei jaksa ajatella ku tulee paha mieli yhyy." Mut ehkäpä ei ois niitä mieltä pahoittavia ajateltavia asioita, jos jokainen vähän ajattelis niitä eka ja sit vielä toimis? Sitte ois ajateltavana jotain vähän hupaisampia juttuja. Ehkä monet first world huoletki häviäis kun niistä ei tekis itelleen huolia.
    Se ajattelun, mukavuuden, reiluuden ja toimimisen mahdollisuus kai ulkoistetaan itestään kun on ison massan seassa. Ehkä se on vähän sama ilmiö kun se, et jos onnettomuuspaikal on monta ihmistä, niin kukaan ei toimi koska ryhmässä jokaselle jakaantuu pienempi osa vastuuta. Mut kun tilanteessa on vaikka kolme joista yks loukkaantuu, ne kaks muuta suoriutuuki yhtäkkii vaikka mistä.

    Hehe. Ajattelu on _kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää ollu vielä mikään romaani! Näkisitpä mun blogikommentit.

      Mut tää tosiaan herätti kysymyksiä.

      1. En itse juuri pyöri muun ihmiskunnan seurassa, joten jäin miettimään että missä tilanteessa kysytään "Onks sul taas jotai vitun diippii shittii meneillää"? Siis ei kai tällaista kysymystä nouse jo pelkästään SIITÄ että joku katselee mietteliäänä ikkunasta ulos ja näyttää harjoittavan ajattelua?

      2. "Ja älypuhelin on syöpää. En ite tunne oloani mitenkään awkwardiks ilman sitä ennen ku mun vieres istuu monta muuta jotka tuntee." Tarkoittaako tämä siis että ihmisille tulee epämukava fiilis ihan siitä että he joutuvat kommunikoimaan vapaasti ilman älypuhelimia, jotka veisivät huomiota muualle? Päteekö tämä jopa läheisten ystävien keskuudessa? (En tiedä/muista miten normaali-ihmiset käyttäytävät. Siksi kysyn.)

      3. Arveletko että tällä "ajattelu on outoa" -kulttuurilla on jotain syvällistä tekemistä nimenomaan älypuhelinten aikakauden kanssa? Vai voisiko olla, että enemmistö ihmisistä on AINA ollut jokseenkin laiskoja ajattelemaan?

      Ahdistava aihe. Tärkeitä kysymyksiä.

      Poista
    2. Muutenkin outoa että ajatteleminen olisi tykkäämiskysymys! Tai siis, itse en ainakaan voisi olla ajattelematta. Se on automaattista, kuin hengitys.

      Poista
    3. Hehehaha hei hauskaa et joku keskustelee tääl kommenteis c----: Ja hmm mä mietin hetken noit kysymyksiis

      Toi "diippishitti" juttu on osunu mun kohdalle melko usein, eikä välttämättä aina tommosen kysymyksenkään muodossa. Esimerkkitilanteit voi olla jotku keskustelutilanteetki ku alkaa selittää jostain vaikeammasta aiheesta näkemyksiään. No vaik yks keramiikan tunti puhuttii feminismistä ja sukupuolirooleista ja median vaikutuksest ihmisten minäkuvaan. Hetken puhuttii vuolaast mut jossai kohtaa joku koki sen huvittavaks et puhuttiin ikään ku arjen keskel "jotain näin diippii". Mut must ainaki tommoi on paljon antoisampaa ku semmonen small talk jota heitellään silloin kun ei haluta muuten vaan olla hiljaa. Sekin on muuten joskus hankalaa. :o Hiljaisuus koetaa kiusalliseen. Mutta joo, kyl sitä kuulee helposti jo mietteliään näkösenä istuessaan. Jos ei sitä, niin sit sanotaan et "näytät masentuneelta". Mut näähän on vaa mun kokemuksii joist ei ehkä viel voi yleistää liikaa :'D Voihan joku miettii vaik mitä mut ei koe et sitä puolta itestään on tarpeellist tuoda esille ihmisten kesken.

      Ja emmäkää oikeesti ees kovin hyvin ymmärrä ihmisten vuorovaikutuksen kuvioita. En oo itekkää mikään huippusosiaalinen ja semmonen joka tuntis paljon tyyppejä ja näin päin pois. Lisäks oon melkolailla semmosten ihmisten kans jotka tykkää just keskustella 'vaikeemmist' jutuist :'D Välil hämmennyn ku kuulee joidenki selostavan näkemyksiään kun ne on ihan toisest pääst ku omat. Jotku pitää outona jo pelkästää vaik mantsan videoo jossa on vähän hankalempaa asiaa. Äh.

      Ja tos älypuhelin jutus on kai vähän toi sosiaalisen kanssakäymisen vaikeus mut ehkä myös se sos. median muodostama tarve olla joka paikassa samaan aikaan. Ihmiset tykkäilee toistesa lisäämist kuvist tms. mut oikeesti neki kuvat on melkolail lavastettui tai otettu just sitä varten et ne saa sinne facee tai blogii tai äh. Ite oon oikeestaan vast vähän aikaa sit kasvanu ulos tosta kuvaamisen pakosta ja nykyää tuntuuki enemmä silt et tilanteest tulee heti epäluonteva jos ottaa kameran. Jos joku juttu ei jää mielee ilman kuvaa niin ei se sit ehkä oo mieleenjäämisen arvonenkaan. .___. Ihmiset on ehkä mones paikas samaan aikaan mut ei missään kokonaan. Puolielävii, hyi. Ja en tiiä onks se hyvien ystävienki kesken yleist käyttää älypuhluu, mut ainaki se on aika raastavaa semmosen tyypin kaa jota ei vielä tunne. Jotenki ihmettelee et mite kehenkää voi tutustuu ku kehenkää ei saa kontaktii ku ne on jossain sosiaalisen median syövereis. Antisosiaalinen media...

      Poista
    4. Toi sun vika kysymykses on aika mielenkiintonen. Mut luulen et joskus aikoinaa ihmisil ei ollu aikaa ajatella kun niiden piti vaa elättää ittensä. Sit tuli teollisuus ja yhtäkkii oli vapaa-aika ja harrastukset. Sit teknologia kehitty ja tietoo oli tarjolla niin paljo et joskus aiemmi kukaan ei saanu niin paljon tietoo ees koko elämänsä aikana. Nykysin kai on vaan niin paljon valinnanvaraa et ei tiiä mitä valitsis ja siitä kaikesta tulee vaan ahdistus, eikä se oo miellyttävää joten sitä ei tehdä. Kaiken on oltava helppoa ja ehkä sen huomaa, nimittäi oon teatteris ja meidän teatteriohjaajat ihmetteli mun ikästen asennetta. Me tehtii nukkeja ja jotkut jäbät ei halunnu kastaa käsiään liisteriin. Ne sano että "kaikki tuodaan nykyään valmiina eteen nuorille". Ehkä toi sit vähentää sitä ajattelemisen haluaki. Monel kans semmonen tietynlainen attention span on tosi lyhyt. Kaiken pitää olla nopeeta et ehtii äkkii ottaa muustaki selvää, mut ottaakohan kukaan oikeesti mistään selvää, en tiiä. ._____.

      Kyllä muaki ihmetyttää jos jollekin on haastavaa tai väsyttävää ajatella. En osaa kuvitella mitä ne sit tekee, jos ne ei ajattele. Ihmiset ei kai tykkää yhtään asioista joita ne ei ymmärrä, koska monet haluaa et kaikki on niiden kontrollissa. Tulee turvaton olo, kun ajattelee. Mut ite koen sen sillee, et oon just turvaton kun en ajattele. Jos en ois yhtään ajatellu koskaan. niin eläisin kai vaan putkessa ja miettisin mitä multa seuraavaks odotetaan. Tieto lisää ehkä eka tuskaa, mut sit huomaa et "okei ehkä täs mitä teen ei ookkaa mitään järkee" ja myöhemmin on vaa kiitollinen ku tajus kyseenalaistaa asioita. Monet taitaa tiedostaa tonkin puolen ajattelusta, mut ne myöntää et ne haluais et niiden teot tuottaa heti tulosta. Taas tää lyhyt attention span ja se ilmiö et kaikki tuodaan valmiiks eteen. Murr.

      Ei hitto taas joudun vaa totee et ajattelu on kivaa ja ihan _älyttömän_ mielenkiintost~ Ja jouduin pistää tän vastauksen kahteen osaan koska muuten siin ois ollu liian monia merkkejä t. blogger. :O

      Poista
    5. Ja hei vähänkö hauska huomio: monel vastaajal on tääl samankaltasii oivalluksii :D esim toi et hiljaisuus on helppo sivuuttaa kaivamal puhelin esiin ja se et vaik tietoo on paljon niin on eria asia sisäistetääks sitä. Ja tuli mieleen et käytän kyl itekki joskus puhelinta defenssinä, esim jos mua vastaan tulee kaupungil joku epämiellyttävä tyyppi niin esitän et tekstaan ja kuuntelen musaa samaan aikaan. Toimii. :-----/

      Ja joo, itteäni kans usein masentaa kun näkee toisten ottamii kuvia. Tää kuulosti tutulta: "Älypuhelin synnytti harhan, että ulkoisessa maailmassa on jotain mielenkiintoisempaa kuin sisäisessä silloinkin, kun ei ole yksin." :----/ MURR.

      Poista
    6. On luultavasti totta, että suuri(n) osa ihmisistä ei juuri ajattele kovin syvällisesti. Mutta jotenkin tuntuu, että näin on ollut aina. Suurella massalla ei ole brainpoweria suurten kuvioiden pohtimiseen. Liittyykö tämä älypuhelinaikaan? Vai onko aina ollut niin, että ihmistä, joka alkaa puhua tärkeistä asioista keskellä arkista tilannetta, katsotaan vähän oudosti? Eivätkö oikeasti ajattelevat ihmiset ole aina olleet pieni vähemmistö? He voivat lopulta jäädä historiaan, mutta koulussa teini-ikäisinä heitä pidetään kummajaisina.

      En tiedä. What do you think?

      Niin ja jälleen tärkein kysymys: uskotko että älypuhelimet ovat aito uhka? Onko niistä rationaalista syytä olla tosissaan huolissaan?

      Joka tapauksessa, sulla on monia hyviä pointteja ja ajatuksia. Olet selvästi ajattelussa parempi kuin merkittävä osa ihmisistä.

      Poista
    7. Toi kyllä kuulostaa siltä että aika useestihan se menee tolleen.Mut en ite haluu tehdä yleistyksiä enkä kärjistää asioita. Ehkä enemmistö ihmisistä vaan sopeutuu arkipäivään ja rutiineihin ja on tyytyväisiä siihen, ehkä siks ne ei koe oleelliseks niinkään ajatellakaan. Toiset ei sopeudu, ja ne ehkä alkaa miettimään miks. Siitä alkaa kyseenalaistus. En tiiä onko niitäkään lopulta tosi pienenä vähemmistönä jotka ei kaikkeen sopeudu. Ehkä nekin jakautuu monelaisiin eri tyyppeihin: toiset ei sopeudu mut ne ei sano siitä mitään, toiset ilmoittaa sen kovaan ääneen ja toiset vetäytyy hiljakseen pohtimaan. Jotkut sabotoi systeemiä jota ne vihaa, jotkut pyrkii muuttamaan sitä ajatuksineen. :-----o Eikä nekään jotka ei aina ajattele oo välttämättä tyhmiä.Niissä voi olla potentiaalia, mut ne ei valjasta sitä koskaan. Tai valjastaa, mutta enemmän käytännön asioihin. Onhan sekin aika hieno ominaisuus: olla käytännöllisesti fiksu. Ehkä ne jotka aattelee 'diipimpää shittiä' on just sen takia vähän silmään pistäviä: ne ei välitä niinkään käytännöstä vaan noista isommista kuvioista ja sen takia ne vaikuttaa muiden mielestä vähän oudoilta. Mut outoihinki suhtautuminen voi olla aika moninaista: jotkut suhtautuu hyväntahtosesti ja toiset pelkää ja haluaa sulkea sen henkilön pois elämästään.

      Toi älypuhelin juttu kyllä kiehtoo omal tavallaa, mut rupesin miettii et onks uhka ehkä sittenki enemmän sosiaalisen median ku älypuhelimen? Ehkä se älypuhelin tukee sosiaalisen median ja muun internetin ihmemaailman 'valtaa'. Ehkä älypuhelin on semmonen osasyy, mut se tarvii muitaki juttuja ollakseen niin vaikuttava tekijä :-----O Ehkä huolestuttavaa on vaan se miten älypuhelimien mahdollisuuksii käytetään, koska onhan tiedonhankinta hyväkin asia. Tää on varmaan niin uus juttu ihmiskunnan historiassa et kukaan ei oikein osaa vielä vastata tähän :'D Ehkä enemmän kuitenki pitäis pelätä ilmastonmuutosta ja miljoonien orjuuttamista ja ympäristön tuhoamista rahan tahkoamisen puitteissa? Ehkä se älypuhelin on semihuolestuttava ilmiö, mut ei pahin kaikista. Onhan se ilmiö jo huomattukin ku vanhemmat jauhaa siitä ihmeissään ja nuoremmat heittää itekki itestää läppää. Ehkä ihmisii pitäis vaan muistuttaa siitä et elämä ei oo ruudussa jotenki ovelasti ite elämääsyövän ruudun kautta :------D

      "Olet selvästi ajattelussa parempi kuin merkittävä osa ihmisistä."<-----Ja hei oon toki otettu jos oot tota mieltä~

      Poista
    8. Hienoja ajatuksia edelleen.

      Hyvä nähdä että joku osaa katsoa asioita monesta näkökulmasta. Mustavalkoisuus on kuolemaa.

      Poista
  4. Eihän täällä ehdi kommentoida enää, kun siihen varaamani aika meneekin uusien kommenttien lukemiseen.. Ja sitä paitsi tässä sanottiinkin jo meilkein kaikki mitä mun piti sanoa. Mutta
    älypuhelimiin liittyiviä uhkia on mun mielestä muutamia( Itse puhelinhan ei toki ole uhka, mitä sellainen mitätön neliö muka voisi tehdä. Enkä usko että nämä kovin suuria ongelmia kuitenkaan ovat):

    1. Juurikin se sosiaalinen media. Kenenkään itsetunnon ei pitäisi huonontua siitä, ettei se oma kuva facebookissa saanutkaan yhtä paljoa tykkääjiä kuin kavereiden kuvat, joissa he vienosti hymyilevät söpöine nassuineen. Mitä hyötyä niistä sadoista "kavereista", tykkääjistä tai seuraajista on? Itseäni ei ainakaan voisi vähempää kiinnostaa se facebookkavereiden keräily, ihan oikeita ystäviä oikeassa elämässä mä ennemminkin tarvitsisin. Ja musta on myös on hölmöä ja täysin luonnotonta, että joskus ihmiset viestittelevät jopa vieressään istuville kavereilleenkin puhelimillaan. Eikö enää osata puhua ja olla yhdessä ilman niitä kännyköitä(!?). Tuntuu että ihmisiin ei saa yhteyttä, he eivät ole kokonaan läsnä enää missään. (Myös kieli huonontuu, ihmiset eivät osaa kirjoittaa oikein ja käyttävät outoja puhekielen muotoja ja taivuttavat sanoja miten sattuu, eikä siitä saa enää mitään selvää. Kännykällä kun on vaikea kirjoittaa pitkästi ja vaikuttaa siltä, että joidenkin sanavarasto rajoittuu siihen, että pystyy kirjoittamaan "Kiitos, mut ite oot♥")

    2. Älypuhelimissa ajatuksia eniten kuolettavia ovat varmaankin ne pelit. Kenenkään aivoja tuskin kehittää typerien lintu- tai hyppelypelien pelaaminen tuntikausien ajan. Pelaisivat edes jotain fiksumpia pelejä (kuten vaikka shakkia), kun niitäkin on älypuhelimille saatavilla. Mutta ei. Ainako on valittava se yksinkertaisin (ja tylsin!) peli, ettei vain joutuisi käyttämään aivojaan? Mitä helpommalla pääsee, sen parempi? Pöh.

    3. Fyysiset ongelmat. Kipeytyneet peukalot. Huono ryhti. Kipeä niska. Ympärillä tapahtuvien asioiden huomioimatta jättäminen. Autojen alle kävelevät ja kuolevat ihmiset. Noh, päästäämpähän niistäkin.
    Jatkuu...

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. ...jatkuu.
    4. Niin, ihmisiin ei saa yhteyttä. "Puolielävii, hyi." Tosiaankin. Kukaan ei kuule tai näe mitään. Älypuhelimista onkin ehkä enemmän haittaa muille, kuin omistajalle itselleen. Joudun kärsimään itse siitä, että kukaan ei halua kuunnella tai keskustella, koska heillä on Puhelin. (eihän tyhmät usein tiedä olevansa tyhmiä) Tässä yleistyy vielä enemmän se yksin yhdessä oleminen. Siitä luulin jo päässeeni, kun tapasin kavereita kahdestaan, jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta jättää minua porukan ulkopuolelle. Nyt nämä "kaverit" voivat helposti uppoutua chattailemaan puhelimillaan ystävilleen ja jättää minut näin ulkopuoliseksi. (Joo paskoja tyyppejä olivat, tiedetään.) Ihmisille ei voi puhua, he eivät havaitse mitään mitä ympärillä tapahtuu, eivät ole tietoisia muusta, kuin internetin ihmeellisestä maailmasta. He voivat nyt älykkäästi zombeilla joka paikassa, ruokapöydässä tai maailmanpyörässä. Itse olen tarkkana siitä, ettei oma puhelimeni kilpaile koskaan huomiosta kenenkään ihmisen kanssa. Ihminen menee aina edelle, kuten monesti muutkin asiat, jos vaihtoehtoista tekemistä vain suinkin on. Muulloin kännykäiseni saa kohtuullisen vapaasti luikerrella ulos taskustani, ja siinä se onkin jo aika vikkelä. Kännykkää käytän lähinnä vain koulussa välkillä, jolloin ympärilläni on joku kumma hiljainen kupla. Olen lisännyt blogeja lukuluetteloon juuri vain sen verran, että ehdin sopivasti lukea uudet postaukset välituntien aikana ja käyttää näin ajan hyödyksi tyhjän seinään tuijottelun sijaan. Enemmän nämä mielenkiintoiset blogit (kuten tämä!) herättävät ajatuksia, kuin ne pienet kolhut siinä seinässä. Tämä älypuhelimen käyttö ei kuitenkaan estä minua näkemästä mitä ympärillä tapahtuu. Vilkuilen jatkuvasti ympärillä olevia ja ohi kulkevia ihmisiä (onkohan tämä muuten jotenkin hermostuttavaa..?) ja (sala)kuuntelen heidän puheitaan. Olen siis aika hyvin perillä luokkalaisistani ja heidän tutuistaan ja jutuistaan ja juoruista ja heidän asioistaan. Jos joku on sattunut kirjoittelemaan jotain tähdellisempää asiaa, pohdiskelen sitä sitten paremmalla ajalla koulun ulkopuolella. [Nyt hiihtolomalla lukemista odottavia postauksia kertyy likaa, sillä minulla on muka muutakin tekemistä (oikeasti en tee mitään). Ihmiset voisivat lopettaa bloggaamisen lomien ajaksi, he juuri päivastoin tuntuvat lisäävän sitä, kun on enemmän aikaa. Huoh.]

    5. (Eksyinkö aiheesta? Sepä hauskaa. En ole koskaan oikeasti eksynyt. Olen kyllä yrittänyt joskus pienempänä, mutta mulla on liian hyvä muisti. En jaksa kävellä niin kauas, etten muistaisi reittiä takaisin. No nii..) Kärsimättömyys lisääntyy. Tyhjinä hetkinä (jopa itsellänikin) se niljakas kaveri kyllä kiemurtelee helposti esiin sieltä taskusta. Ihmiset eivät jaksa jonottaa tai odottaa niin kauaa kuin ennen. Aina pitää olla kiireellä häseltämässä jotain. Se on elämmäntapa, eikä toki johdu pelkästään älypuhelimista. Aina on ollut ja on ihmisiä, jotka tykkäävät enemmän tehdä asioita kuin puhua ja pohdiskella niitä.

    6. Mitä jatkuva inspiraatio- ja informaatiotulva tekevät ihmiselle? Kaikki syötetään nykyajan nuorille kultalusikalla, eikä mitään tarvitse enää tietää ja muistaa itse, kun kaikki tieta löytyy taskussa luuraavasta olennosta. Tätä missä tahansa minkä tahansa tietämistä ei kuitenkaan osata hyödyntää niin hyvin kuin voisi. Maailmanlaajuinen internet, joka seuraa sinua joka paikkaan, muuttaa kyllä käsitystäsi maailmasta ja itsestäsi. Ihminen tuntee itsensä turhemmaksi ja mitättömämmäksi, kun netistä löytyy aina joku joka on huomattavasti parempi ja viisaampi ihminen kuin hän itse. Hän tuntee oman elämänsä tylsemmäksi, kun netistä löytyy aina jotain mielenkiitoisempaa. Sitä saattaa vaikka löytää Youtube-videon, joka on mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin se Todellinen Maailma ikkunan takana.
    Jatkuu...

    VastaaPoista
  8. ..öh mitäköhän mää tein.. (mainostauko) jatkuu!
    Älypuhelimet eivät ole älykkäitä. Ehkä nimi tuleekin siitä, että älypuhelimet on sopivia vain älykkäiden käytettäviksi( viina on viisasten juoma -periaatteella). Älykkäät ensinnäkin oppivat käyttämään älypuhelinta (tämä on vaikea juttu monille mummoille) ja he osaavat myös käyttää sitä järkevästi ja kohtuudella. Puhelin ei saisi vallata kenenkään elämää. Älypuhelinta tarvitaan silloin, kun tietokonetta ei voida ottaa mukaan, tai kun halutaan tarkistaa vain joku pikku juttu (esim. googlettaa jonkun sivistyssanan merkitystä), eikä sen takia haluta avata konetta. Runojen lukeminen tai musiikin kuunteleminen bussissa hoituvat myös kätevästi älypuhelimen avulla. Kännykällä voi hoitaa bisnesasioita, sopia taapaamisia tai mitälie. Että kyllä sitä älypuhelinta voi käyttää ihan järkeviinkin asioihin. Suurin osa ei kuitenkaan tee näin.

    Ja kyllä, potentiaalisen ystävän tai Oikean Ihmisen tunnistaa usein siitä, että hän ei omista/käytä älypuhelinta. En tiedä yhtäkään hienoa ihmistä, joka olisi puhelinriippuvainen. Tiedän yhden mielenkiintoisen tyypin, joka kulkee vanha kasaanteipattu kapula mukanaan. Hän tosin on koukssa kännykkänsä matopeliin ja tekstailee jatkuvasti. Että ehkä se lankapuhelin olisi kaikkein paras vaihtoehto..

    Joihinkin ihmisiin ei saa yhteyttä tekstiviestilläkään( kun on niin paljon muitakin viestejä tai puhelimella on ongelmia tai mitä vaan). Huolestuttaa vähän jotkut ihmiset, jotka olisivat hukassa ilman puhelintaan. Nimittäin KAIKKI on kännykässä. Siellä on kello, kalenteri, herätys, yhteys ihmisiin yms. Älypuhelimilla kun kuitenkin on tapana lagata, hajota, sekoilla, jumittua, akku on loppu, puhelin äänettömällä, ei toimi jne., joten en ihmettelisi, vaikka joku ääliö eksyisi metsään tämän takia ja kuolisi sinne. (Päästäisiinpähän siitäkin. Tuhannen vuoden kuluttua ei kai enää ole ketään äypuhelinta omistavaa henkilöä jäljellä. Evoluutio saattaa sittenkin olla ihan toimiva systeemi.)

    Asiaan liittyen( en löytänyt tähän hätään yhtä parempaa, joka oli mielessä):
    http://mustaheppa.sarjakuvablogit.com/2014/02/02/kaikki-muuttuu-mikaan-ei-muutu/
    Hah.

    En tiedä kuinka suuria nämä älypuhelimeen liittyvät ongelmat ovat, mutta kyllä ne osaltaan vaikuttavat ihmisiin. Älypuhelimen "vaarallisuus" riippuu aivan sen käyttäjästä. Kohtuus kaikessa.

    (Kuinkakohan kauan kirjoitin näitä kommentteja? Osan jouduin vielä uudelleenkin kirjoittamaan, kun sähelsin jotain. En sentään kirjoittanut tätä älypuhelimella.)

    VastaaPoista
  9. (No nyt sitten kirjoitan kännykällä. En tiedä toistinko äsken itseäni tai muita, mutta nyt kun olen alkuun päässyt tässä höpöttämisessä, niin ajattelin vielä vähän jatkaa:)

    Se älypuhelimen viehätys varmaankin on siinä, että se on pieni ja kulkee mukana joka paikkaan. Sitä voi käyttää esim. uimahallin vessassa kesken koulupäivän (sieltä minä kerran löysin itseni lukemassa blogiasi), peltikatolla tai missä tahansa ylösalaisin roikkuen. Tulee jotenkin majesteetillinen olo, kun tietää kantavansa maailmanlaajuista internettiä taskussaan. Älykännykästä on myös hyötyä sellaisissa tylsissä ja ikävissä tilanteissa, esim. silloin, jos jumittuu hissiin eikä ole tajunnut ottaa kaveria ja korttipakkaa mukaan.

    Olinkohan sanomassa oikeasti vielä jotain? En tiedä. Viet liikaa aikaa. Aiheutat syöpää. Blogisi on liian koukuttava. Se on liian hyvä. Olet liian paras. Jatkan höpöttämistä myöhemmin ja toivottavasti jostain muusta aiheesta.

    Ja: ihmettelen myös sitä, miten joskus luen jotakin netistä, ja mulla on auki sama sivu yhtä aikaa kännykällä ja koneella.. ja sitten luen aina vuorotellen kummastakin. Siinä ei taida olla mitään jörkeä.

    VastaaPoista
  10. Hah, vai Jörkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin nää kommentit yöllä vanhasta kolhiutuneesta kännykästäni. Se oli mukavaa. Jos ihmiset käyttäisivät kännyköitään kiinnostavien blogikommenttien lukemiseen, kännykät olisivat ehdottomasti hyvä asia.

      Joka tapauksessa: monia hyviä ja valaisevia pointteja. Voisin kommentoida useitakin niistä, mutta se veisi liikaa aikaa. (Mulla on jonkinlainen kiire.)

      Älypuhelimiin on varmaan syytä suhtautua niin, että niiden voittokulkua ei voi enää estää. Ne ovat nyt osa elämää ja niistä voi seurata hyviä asioita, jos haluamme niistä seuraavan hyviä asioita. Yritetään saada tilanteesta jotain hyvää ja positiivista irti.

      PS: Diggaan kierosti "päästäisiinpähän siitäkin" -tyyppisestä ihmisvihamielisyydestä.
      PPS: Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat "kummalla hiljaisella kuplalla" välitunneilla.

      Poista
    2. Jees, (olin jo äsken sanomassa että) älypuhelin on hyvä renki, mutta huono isäntä. Sitä paitsi väistämätöntä on turha yrittää väistellä.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen