perjantai 4. lokakuuta 2013

Kävelin koirani kanssa ulkona hämärässä ja katselin ihmisten ikkunoista sisään. Yhtäkkiä tajusin seisovani metrin päässä ihmisestä, joka kusi puun juurelle. Hänestä ei lähtenyt mitään ääntä. Outoa.

Muita tärkeitä uutisia: Laura Närhi sanoi äsken telkkarissa että on se sympaattista katsoa kun miehet kokkaa. Ruudussa näytettiin kuinka Ilkka Alanko taapersi jonkin ämpärin kanssa. Aloin nauraa raivostuneesti. On ärsyttävää kun on keksitty että aikuiset miehet ovat jonkinlaisia lapsenkaltaisia idiootteja ja pikku pampuloita, joilta puuttuu niin paljon kognitiivisia kykyjä että heitä pitää sääliä ja taputella ja heltyä aina kun he osaavat tehdä jotain. Olen viime aikoina katsellut Frendejä ja aina kun Joey tekee jotain mukavaa, fiksua tai inhimillistä, yleistöstä kuuluu naiskuoron heltynyt aaawwww.


Tai no joo. Pystyn kyllä elämään maailmassa jossa Joeylle sanotaan aww.

On päivä päivältä vaikeampi sanoa kuka ihminen on hyvä ja kuka paha. Psykopaatit ovat pahoja, mutta heitä on vain 1 % ihmisistä. Suurin osa ihmisistä on monimutkaisia ja epäjohdonmukaisia yhdistelmiä valoa ja pimeää. Koiran kanssa kävellessäni ajattelin asiaa ja tajusin, että olen itse syyllistynyt jokseenkin kaikkiin irrationaalisuuksiin ja urpouksiin joista syytän muita ihmisiä.

Pitää mennä lenkille. Olen alkanut harrastaa liikuntaa

2 kommenttia:

  1. mites se menikään "mitään mikä ei ole omaa ei voi todella vihata". tosin epäilen ettei nylén käyttänyt tällaista ilmaisua.

    liikun taa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnilleen noin se meni. Se on enimmäkseen totta.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen