perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kysymyksiä

1. Oliko Jeesus Kristus MYÖS ihminen sen lisäksi että hän oli Jumala? Oliko hän paitsi Jumala MYÖS Jumalasta erillinen henkilö? Oliko Jeesus tavallaan välimuoto, ihminen, jonka Jumala lähetti maailmaan antaen tälle jumalallista viisautta mutta SILTI ihminen, vai oliko Jeesus ihan siis vain täysivaltaisesti Jumala?

2. Millainen sää on Helsingissä huomenna aamulla noin kello 10? (vastaus löydetty Ilmatieteen laitoksen sivuilta)

3. Onko jannekortteinen.livejournal.com oikeasti poistettu vai onko tää vaan joku juoni tai virhe vai mitä?

4. Jos sä asut yksin ja juot paljon kaljaa, onko alkoholismistasi vahinkoa?

5. Pääseekö hautausmaalle siivoojaksi?

6. Onko se sana ihan oikeasti 'siivooja' eikä 'siivoaja'?

7. Missä on Suomen pohjoisin juna-asema?

8. Jos rehtori Seymour Skinnerin on kerrottu olevan Vietnamin sodan veteraani ja olleen 60-luvulla parikymppinen, niin onko hän nyt sitten 20 vuotta vanhempi kuin Simpsonien 90-luvun jaksoissa?

9. Voisiko joku antaa minulle vastauksia ja nipistää poskeani ja kertoa etten ole yksin?

8 kommenttia:

  1. 1. Liian moniulotteinen kysymys vastattavaksi jokaiselta mahdolliselta tulkintakannalta, mutta yksi mahdollinen (ja hyvä) on
    että Jeesus oli adepti joka saavutti Kristus-tietoisuuden ja siten perusti toimintansa suorimmin Jumalaan. Eli oli erillinen yksilö sinänsä, mutta uhrasi persoonallisen egonsa kaikkiallisen palvelukseen (ristikuolema) ja siten tavallaan lakkasi olemasta.

    3. On se oikeesti poistettu, mut saattaa tulla takaisinkin, sitä pitää kysyy Jannelta.

    4. On. Paljon. Ite oon tykänny vetää jallua ja muuta terävää "himassa" sit ku pääsee baarista takas täs viime ajat. Nyt tosin vähän ottanu niskasta kiinni ja dokaaminen aika lail loppumaan päin.

    5. Todella toivon et pääsis, ois mun unelma haahuilla hautausmaalla ja saada siitä viel rahaa. En kyllä tiiä.

    6. Siivooja on todennäköisesti ammatinharjoittamiseen viittaava, siinä missä siivoaja on vain toimija. Nykyisin tosin varmaan puhutaan jostain hygienia-alan ammattiosaajasta, "ettei kukaan vain loukkaannu".

    7. Google on keksitty turhien faktojen kaivamiseen.

    8. Todennäköisesti ei. Simpsonien aika ei kulje samalla tavalla, koska puolessa tunnissa kerkeää springfieldissä vierähtää parikin päivää, mutta toisaalta ennen seuraavan viikon jaksoa siellä tuskin tapahtuu mitään. Mitä väliä?

    9. Ihmeessä parhaan kyvyn mukaan, mut kysy jotain järkevämpää seuraavalla kerralla jos saa vaatia. Ja tuu ulos sieltä laatikosta. Vaik mul on kyl ollu nyt viime ajat vähän se tunnelma et ennemmin nyrkkiä ja/tai veistä ku nipistelyä. Sanotaan nyt et sun ei tarviis olla yksin. Yleisinhimillisen etiikan eteenpäinviemispyrkimys on olemassa ja tääl on ihmisiä jotka uskoo vielä johonkin elämään ja rakkauteen. Jostain tuntemattomasta syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3. Omasta puolestani toivon vilpittömästi että se tulee takaisin, koska nyt mun elämästä, arjesta ja turvallisuudentunteesta puuttuu pala. Seriously.

      5. Joo, mä oon yrittänyt selvittää tätä hautausmaiden siivoamisjuttua (siivoomis? siivoamis? siivoamis) ja saanut jotenkin sellaisen hämärän kuvan, että mikäli hautausmaita pääsee siivoamaan, sitä tehdään jonkinlaisissa pienissä ryhmissä tai jotain. Mikäli näin on, niin se on kyl ongelma. Pitää ottaa selvää, jos jonnekin pääsis siivoamaan ilman että pitää kommunikoida (elävän) ihmiskunnan kanssa........

      9. Tiedän, tiedän, tiedän, olen kaikesta tästä tietoinen ja samaa mieltä ja dffsdf.

      Poista
  2. 1. klassisen teologian mukaan Jeesus oli sekä täysin ihminen että täysin Jumala, paradoksi lihassa. Mielestäni ihan kaunis paradoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Se ihmispuoli tekee Jeesuksesta mun silmissä kiinnostavan.

      Poista
    2. Se oli se ihminen kai sit joka epäili ristillä. Epäilys on kaunista.

      Poista
    3. Niin, mun mielestä kiinnostavin mahdollinen hahmo on hahmo, joka vaikuttaa kaikkivoivalta ja täydelliseltä mutta paljastuu vähitellen inhimilliseksi. (Se on melkein seksikästä)

      Poista
  3. Jeesus epäili puutarhassa, mutta ristillä quottasi vanhaa psalmia, jonka loppu kuulostaa siltä kuin se epäilisi - yleinen väärinkäsitys.

    Mutta epäily on kaunista. Ja Passio on inhimillisen kärsimyksen näytelmänä aika omaa luokkaansa, mielestäni.

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen