Yllä eräs Iltalehti.fin otsikoista. Tulee niin saastainen olo, etten aivan oikeasti tiedä olenko samaa lajia näiden saastasta ja paskasta elävien alkeellisten eliöiden kanssa.
Luin lauseita, joita olen kirjoittanut tähän blogiin. En pidä niistä. Yleensä pyrin hiomaan lauseeni jonkinlaiseen täydellisyyteen asti, mutta täällä en jostain syystä tee niin. En tiedä onko se fiksua.
Älylliset saavutukseni 17-vuotiaana rajoittuvat kahteen kolmasosaan typerää romaania. (Vihaan sanaa romaani. Vihaan tätä kirjakieltä, mutta tämä on ainut vaihtoehto.) Pääasiassa elämäni on ollut äärimmäisen ruumiillista, primitiivisten impulssien ohjaamaa. Oikeastaan nuo impulssit puhuvat kahdella lauseella, jotka toistuvat kaikissa valintatilanteissa: Let the Adventure guide you ja Follow the Adventure. En tiedä mistä ne ovat tulleet, mutta niiden vaikutus on selvä: Valitsen kahdesta vaihtoehdosta aina vaarallisemman, omituisemman ja kohtalokkaamman. Kiitos tuon mantran olen saanut nauttia mm. verisistä ruhjeista naamassani.
Siksi en esim. pidä rap- tai reggae-musiikista. Niissä ei ole seikkailua. Niissä ei kuljeta eteen-, taakse- tai ylöspäin, ainakaan juosten.
Talitintti tuijottaa sisään ja yrittää päästä tänne. Tunnen itseni eläintarhan asukkaaksi.
En ole nukkunut pitkään aikaan. Oltuani koko yön hereillä lähdin tänään harhailemaan pimeään sateiseen aamuun. Seisoin kalliolla ja katselin tavallisia töihin meneviä ihmisiä. Otsani jäätyi. En tiedä, sainko tästä mitään.
Olen vuorokauden sisällä nähnyt kaksi ruotsalaista nuortenelokuvaa.
Timo Soini = Dolores Pimento? Potter 5:n suomalaisessa kannessa on vahvasti Timo Soinia muistuttava hahmo, ja luonteissakin on paljon samaa.
Kuinka helppoa olisikaan jonain päivänä tulla muumipapaksi. Kuinka turvallista se olisi. Mutta synnyin nuuskamuikkusena ja nuuskamuikkusena kuolen.
Timo Pimento ja Dolores Soini.
VastaaPoistaKuulostaa todelliselta.
Olen Yrjö Muikkunen.