maanantai 20. lokakuuta 2014

Kyllä kyllä kyllä ei ei ei

Tämä blogi oli joskus erilainen. Itse asiassa tämän ydin oli syksystä 2011 viime kevääseen asti se, että kirjasin ajatuksiani ja kokemuksiani hyvin yksinäisestä paikasta elämässä. Se oli tavallaan jännittävää.

Nyt sitä ydintä ei enää ole, enkä tiedä olenko vielä löytänyt uutta tilalle. Ehkä tämä on nyt tylsää. Tällä hetkellä tämä on jonkinlaisia kommunikaatioyrityksiä elämäni ihmisten kanssa. En usko että tämä pysähtyy siihen räpellykseen, mitä se nyt on. En usko että elämäni pysähtyy siihen räpellykseen, mitä se nyt on. En ole enää tarinan ainut henkilöhahmo ja se on iso muutos. Se on hämmentävää, mutta luojan kiitos se tapahtui.

Kokemus yksinäisyydestä on toisaalta jotain, mitä on vaikea menettää. Haluan uskoa, että siitä voi päästä eroon. Se vain vie aikaa. Joskus ei ole suurempaa yksinäisyyttä kuin olla yksin ihmisten keskellä. Toisen päästäminen lähelle vaatii yllättävän suurta rohkeutta. On helpompi vetäytyä, on helpompi väistellä, on helpompi pelleillä. Tietty yksinäisyys on isäni puolella sukua jonkinlainen sukuvika ja näytän perineen siltä puolelta useita ikäviä ominaisuuksia. Aion tapella tätä vastaan.

Olen miettinyt ärsyttävyyttä. Se on kiinnostava ilmiö ja jonkun pitäisi tutkia sitä tieteellisesti: miksi jotkut ihmiset koetaan ärsyttäviksi? Mikä luo sen kokemuksen aivoissa? Minä olen aina ollut ärsyttävä. En tiedä mikä siinä on, mutta ihmiset ovat aina sanoneet minua ärsyttäväksi (opettajat, muut lapset, kaikki) ja olen aina pitänyt sitä ominaisuutenani.

En usko, että se liittyy vain siihen että minulla on ärsyttävä naama. Tietyt ominaisuudet tekevät ihmisistä ärsyttäviä. Arvelen että sellaisia on ainakin tilaa vievä ego. Se ei tarkoita itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä vaan sitä, että sinulla on tietty taipumus soida vähän eri taajuudelta kuin muut ja se jotenkin kutittaa ihmisten aivoja. Myös draaman taju ja itsen pitäminen tärkeänä on ärsyttävää. Jari Sarasvuo masentuu vähän ja makaa pari kuukautta sohvalla juomassa kaljaa. Sitten hän julkaisee melodramaattisen videon jossa istuu alasti saunan lauteella, tuijottaa vakavana kameraan ja kertoo olleensa "kadotuksessa". Voi vittu.

Tähän liittyy myös se, että ihmisten on kuulemma vaikea myötäelää minua. En jotenkin tunnu ihmiseltä vaan jotenkin etäiseltä ja laskelmoidulta. "Unohdan usein että säkin olet vain ihminen" on jotain minkä olen kuullut nyt eri variaatioina jo hyvin monta kertaa. En tiedä. En tajua. Ehkä se voisi auttaa jos lakkaisin katsomasta tätä elämää etäältä jonkinlaisena Tarinana ja uskaltaisin mennä kunnolla mukaan. Emt. En ole etäinen ja laskelmoiva, olen vain epävarma ja peloissani.

Aion etsiä ja löytää veljeni.

4 kommenttia:

  1. fiilaan niin kovin montaa asiaa tässä kirjoituksessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on outoa, se että kuvittelee olevansa yksin tarkoittaa että ei ole yksin.

      Poista
  2. Tää on hywää niin witun hywää

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen