lauantai 31. toukokuuta 2014

Rags to riches

Ei kannata jättää nukkumatta, lapset. Nukkumatta jättäminen on ehkä paras keino päästä hallitsemattomiin surun tunnelmiin.

Surua on kahta laatua: oudon nautinnollista melankoliaa, joka tuntuu melkein onnelta. Ja sitten on tätä.

Aion nousta täältä.

En käsitä kuinka blogissani vieraillaan näin paljon. Joskus kirjaimellisesti satoja kertoja päivässä. Täällä on pakko käydä ihmisiä, jotka eivät koskaan näyttäydy. Keitä olette? Mistä tulette? Joka tapauksessa: olette siellä. Sanokaa jotain.

Puhun nyt suoraan sinulle. Jos jostain tuntemattomasta syystä olet siinä ja luet tätä ja olit aikeissa lähteä sanomatta mitään, pysähdy hetkeksi ja kerro vaikka mitä kuuluu.

Siis mitä sinulle oikeasti kuuluu. Sehän on täysin eri asia kuin vastaus jonka yleensä annat kysymykseen "Mitä kuuluu?" Vai mitä?

36 kommenttia:

  1. Apua mä niin ymmärrän (sen verran kun voin) tota surujuttua.. siis se melkeimpä nautinnolline melankolia ja se "tämä". Ai kauheeta.
    Mut sä nouset! Kaikki voi nousta kun jaksaa uskoa siihen niinkun sä ainakin sanoissas. Kumpa osaisin tukee sua jotenkin laajemmin.

    Mutta no, mulle kuuluu taas päälisin puolin ihan hyvää. Vähän harmittaa ettei ketään vanha kaveri oo kiinnostunut viettämään päättäreitä mun kanssa myös, mutta ihan hyvä vaan etten väkisin pyri takaisin niiden seuraan jotka loppujenlopuks ei koskaan aidosti välittäny silleen. Joku on sentään vähän chattaillu mukavia.
    Helsingin reissu rentoutti ja piristi paljon (vaikka ei valitettavasti nähty) ja yritän vaan pitää sitä yllä. Jo tänään, ekana päivänä kotona, arki on kyllä muistutellu hetkittäisestä raskaudestaan.
    mutta siis päälisin puolin kuuluu ihan hyvää. Kiitos kysymästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, nyt on kesäkuu. Hyvää kesää.

      Radiossa soi klassista musiikkia. Se tekee mut oudon onnelliseksi. Muistuttaa siitä ettei tämä hetki historiaa ole kaikki.

      Olen varma että nousen. Olen jo nyt kiivennyt pohjalta aika lähelle kuopan reunaa. Tässä on jännittävä olla.

      Se kun tajuaa että ihmiset, joita joskus piti ystävinään, olivatkin vain ihmisiä sattumalta samassa paikassa eivätkä koskaan kovin syvästi välittäneet on aika universaali kokemus. Moni kokee sen jossain vaiheessa elämää. Tärkeintä on löytää niitä, jotka oikeasti välittävät. Sen voi tehdä vaikka aloittamalla blogin.

      Muistanko väärin vai oliko sulla joku haastattelu täällä? Miten meni?

      Poista
    2. Kiitos samoin!

      Vaikka klassinen musa ei ehkä ole mun (eikä varmaan monen muunkaan) eka valinta, niin ihan totta se on että se kyllä antaa paljon kun sille antaa mahdollisuuden. Se on mahtavaa.

      Mut niimpä, turha sitä ainakaan on murehtimaan jäädä; kun jättää "ystävät" taa niin jää enemmän tilaa aidoille ja välittäville ystäville. Mä muuten oon suunnitellut toista blogia, omalla naamalla, positiivisemmista ja suurempaa porukkaa koskevista tunnelmista kuin nykyinen.
      Oon muuten iloinen sun päätöksestä että oot tehny tän blogin, se on varmaan antanut sulle paljon?

      Mut haastattelu meni ihan hyvin, työntekijät siellä oli ihania ja tunnelma paikassa oli valoisa jos niin voi sanoa. Soittelen sinne huomenna ja kyselen miten kävi. Jännää! Hengaan jokatapauksessa niin usein siellä kun voin, vaikken töihin pääsiskään.

      Poista
    3. Sanoisin että tää blogi on suurimpia asioita mitä mulle on tapahtunut viime vuosina. Se on avannut lukkoja, monessa mielessä.

      Tiedätkö jo miten kävi haastattelun kanssa?

      Poista
    4. Mahtavaa.:)
      Ei tullut vakkaripaikkaa mutta ottavat yhteyttä jos tarvivat mua ekstraajaksi joskus.

      Poista
    5. Kuulostaa ihan hyvältä.

      Poista
  2. Kuuntelen saksalaista puheradiota. Sillä on yllättävän rauhoittava vaikutus. Saksa on kaunis kieli, vaikken sitä paljoa ymmärräkkään, enkä oikeastaan edes yritä ymmärtää.

    Olo on jokseenkin hämmentynyt. Kaikki on ehkä aika hyvin, sain suukon hiuksiini ja koen nyt nautinnollista melankoliaa, joka tuntuu melkein onnelta.

    Olen silti samanaikaisesti äärettömän pettynyt. En tiedä mitä maailmalta odotin ja miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tulee saksan kielestä mieleen Hitler huitomassa väkijoukon edessä. Tämä on väärin, tietysti. Ja kun kuulen italiaa, mieleen tulee ravintolan menu ja alan tuntea nälkää. Ehkä tämäkin on väärin.

      Osaatko tarkentaa mitä tarkoitat pettymyksellä?

      Poista
    2. Niin arvelinkin, mutta ei se mitään.

      En osaa tarkentaa sanoiksi, liian suurta ja kokonaisvaltaista. Sä ymmärrät kyllä. Olen pahoillani, vähän.

      Poista
  3. Olin aikeissa lähteä vain sanomatta mitään, mutta en pystynytkään. Ja en tiedä, mitä minulle kuuluu ja nyt tuntuu vähän tyhmältä. Kesä on kiva ja loma. Taisin nukkua viime yönä liikaa. Enkä oikeastaan tiedä, miltä nukkumatta jättäminen tuntuu, koska nukkuminen on parasta. Vaikka vihaankin sitä hetkeä, kun makaa vain rauhattomana sängyssä ennen sitä nukahtamista. Hereillä sängyssä makaaminen sattuu koko kehoon ehkä mulla on huono sänky.

    Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en tiedä mitä mulle kuuluu. On yllättävän vaikea tietää mitä kuuluu.

      Haluaisin nukkua poreammeessa.

      Poista
  4. En ole kovin usein tainnut sanoa täällä mitään, joskus kyllä.

    Oon Helsingissä, yksinäinen ja onneton ja uskomattoman mitäänsanomattomassa kesätyössä. Eilen illalla pyöräilin elokuvateatterista kotiin, olin ahdistunut näkemästäni elokuvasta (se kertoi kuoleman läheisyydestä ja siitä kuinka vaikea on aidosti kohdata muita ihmisiä, kuulemma hyvin lohdullinen elokuva joidenkin mielestä), ja tajusin ettei mulla tällä hetkellä ole kykyä tuntea iloa mistään. Kotimatkalla eksyin, mikä olisi ehkä joskus ollut jännittävää ja seikkailullista mutta nyt pelkästään vittumaista ja lannistavaa. Muutenkin tää keväinen valmistujaisviikonloppu aina jotenkin alleviivaa omaa osattomuuttani.

    Mut kyllähän mua sellainen jonkinlaisen aidon tunteen palon (eih, en nyt keksi parempaakaan ilmaisua) havaitseminen vielä kiinnostaa, ja esimerkiksi tää blogi on yksi paikka siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I feel ya bro.

      Jos olet edelleen Helsingissä, niin voit lähteä eksymään kanssani jonnekin jos haluut.

      Poista
    2. Mikä elokuva se muuten oli?

      Poista
  5. Miten voi sanoa jotain? En ymmärrä, millä perusteella voi valita jonkun asian ja jakaa sen mutta olla jakamatta koko maailmaa. Ymmärrätkö sinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän.

      Siksi en yleensä kerro itsestäni mitään tärkeää ihmisille joita tapaan. Jos kertoo itsestään jotain tärkeää, tuntee velvollisuutta kertoa kaikki muutkin tärkeät asiat. Tämä on tietysti älytöntä, yritän muuttua.

      Poista
  6. olen kaivannut sua. liian harvoin löydän tieni tänne sanomaan mitään. tuntuu että sanot paljon puolestani. maailma tuntuu muutenkin lyövän hiljaiseksi.

    juuri nyt en tiedä minne menisin tai mitä tekisin. päivät ja ihmiset tuntuvat tyhjiltä, mutta luulen kyllä että se olen minä joka on tyhjä. pelkään tähän lattialle jäämistä, pelkään auki revittyjä valheita joita minun pitäisi selittää. päivät kuluvat kalana jossain paskaisella öljyhiekkarannalla myrkkyjä hengitellen. jaksan uskoa johonkin nousuveteen. jaksan jaksan jaksan. pakkohan sitä. kaipaan jopa sitä nautinnollista melankoliaa tässä vaiheessa. mutta maailma on kyllä aika kauniin värinen tällä hetkellä.
    kiva kun kysyit
    entäpä sä? mitä kuuluu? kerro jotain syitä unettomuuteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan en ole uneton, koska saisin kyllä unta jos vain menisin nukkumaan. Mutta kun en mene nukkumaan. En tiedä miksi en mene nukkumaan. En tiedä mitään.

      Jos et tiedä minne menisit tai mitä tekisit, niin tässä ehdotus: lähde ulos ja tee mun kanssa jotain.

      Poista
    2. (Olettaen siis että asut inhimillisesti mahdollisella etäisyydellä.)

      Poista
  7. En yhtään oo sillä tuulella että jaksaisin puhua itsestäni tai kuulumisistani, tekisin vaan itseni entistä pahantuulisemmaksi. Paitsi että on hirveetä kun hyväntahtoiset ihmiset kaikessa hyväntahtoisuudessaan aiheuttavat muille pahaa mieltä. Tulee syyllinen olo siitä pahasta mielestä kun ei se toinen pahaa tarkoita.

    Halusin kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän.

      Itse olen hyvä tarkoittamaan hyvää ja tuhoamaan kaiken. Alan mm. tajuta, että siskoni ei ilmeisesti halua kuunnella enempää elämänohjeitani.

      Poista
  8. mulle kuuluu yhtäkkiä hyvää, en ymmärrä miksi, koska ihan muutama päivä sitten olin juuri siinä melankoliassa, joka ei ole kaunista vaan sen sijaan tylsää, onttoa ja kuolemanhajuista. mutta nyt kaikki onkin siis täysin ok. ajattelen elämääni hyvin järkevästi, minulla on suunnitelmia, mikä sen sijaan että tuntuisi lammasmaiselta ja ikävystyttävältä, tuntuukin nyt oikeastaan jollakin hillityllä tavalla innostavalta. minulla on sellainen olo, ettei mitään erityistä tarvitse tapahtua, että minä voin vain elää elämääni sellaisena kuin se on, ja kaikki on juuri niin kuin pitääkin. tämä on harvinainen olotila, mutta herättää minussa ennenkuulumattoman mielenrauhan. olen irtautunut itsekeskeisyydestäni ja narsistisesta masennuksestani, mutta en tiedä miksi tai miten - voin vain toivoa, että onnistun säilyttämään tämän olotilan joillain keinoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen onnellinen puolestasi.

      Suunnitelmilla on joskus taipumus tehdä onnelliseksi.

      Poista
  9. ! !! ! ! kommen tti
    Olen onnellinen vaikkei minulla ole suunnitelmaa syksylle, elämälle

    Sinulla on merkitystä, siksi ihmiset viihtyy täällä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelmilla on usein taipumus tehdä onnettomaksi.

      Jos tunnet putoavasi vapaassa pudotuksessa, niin pysy siellä, helvetti soikoon, sillä se on todella hyvä paikka olla.

      Tiedän.

      Poista
  10. Huomaisitko, etten sano mitään, jos jättäisin sanomatta tämän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En. Mutta huomaan kun sanot sen ja pidän siitä.

      Poista
    2. siks mä päätin tuon sanoakin, ole hyvä :>

      Poista
  11. Mä en tiedä mitä mulle kuuluu. Missään ei ole mitään järkeä. Nukun liikaa ja unet tuntuu todelta. Kirjoitan kirjeitä itselleni enkä ikinä uskalla lukea niitä, olenko hullu?
    Mutta kaikki me joskus ollaan.
    Ps. en ole ikinä kommentoinut, anteeksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat olla hullu, mutta usein tuntuu että se on lopulta jotain paljon järkevämpää kuin ei-hulluus.

      Oletko käynyt täällä monta kertaa?

      Poista
  12. Sitä on vaikea käsittää, että pelkkä väsymys saa joskus kaiken näyttämään niin äärettömän synkältä ja raskaalta. Vielä vaikeampi sitä on käsittää silloin, kun ei ole väsynyt. Mun(kaan) tapauksessa ei voi puhua unettomuudesta, vaan ennemminkin liiasta uneliaisuudesta, kun on niin väsynyt, ettei jaksa mennä nukkumaan (vaikka tämä kuulostaakin aika hölmöltä). Nukun myös jotenkin huonossa asennossa, hartiat nimittäin ovat aina aamuisin aivan jumissa. Tänäänkin mulla meni herätyksen jälkeen 5 tuntia että sain oiottua niskani/itseni ylös. En tietääkseni tehnyt sinä aikana muuta. (kuin mitä? Makoilin lattialla/pöydällä?) Luulen että painovoima on jotenkin voimistunut täälläpäin. Mulla ei ennen nimittäin ollut niin usein tapana maata lattialla. Ja tuolla on myös läjäpäin noita auringonpalvojia lojumassa pitkin rantoja ja nurmikoita. (Pysyykö täällä enää kukaan pystyssä?)

    Näin muuten unta, jossa valitettiin Nuuskamuikkusen käyttävän liikaa nuuskaa. Ihan kuin asia olisi muka minun vastuullani. Tajusin eilen myös, että meidän naapuri on melkein yhtä hyvä tyyppi kuin hänen koiransakin. Mummokin kävi meillä, se on mukava mummo. Tämä helle on mulle kuin myrkkyä. Katsoin väärään suuntaan silloin, kun olisin voinut nähdä biologianopettajani viimeisen kerran. Nyt lomalla ehtisi ehkä nukkuakin. Viime aikoina olen tainnut itkeä päivittäin, ja nyt kun en itke, en enää muista miksi itkin. Muiden kuulumisia on mukava lukea. Minulle kai kuuluu nyt oikeasti ihan hyvää. Sellaista kuuluu kai aina kun luen tätä blogia, varsinkin jos kykenen tänne kommentoimaankin. Täällä blogissa muuten pyörii jotenkin outoa porukkaa. Sellaista hieman epävarmaa ja kuitenkin hienoa. He ovat selvästi kaikki samaa laumaa, vaikkeivät (vielä) tunne toisiaan. En tiedä olenko suurimman osan ajasta iloinen vai surullinen. Se johtuu osittain siitä, että olen yrittänyt irtautua ajasta elämällä ilman kelloa ja kalenteria. Se ei auttanut mitään (päivastoin). Aikaa on silti. (Löysin muuten hienoja kuvia sumusta, kiitos oikeiden hakusanojen.) Luin myös miehestä, joka eli ilman rahaa syömällä toisten
    jätteitä. Ja oli niin pirun onnellinen.

    Usein ihmiset haluavat puhua itsestään (tai ainakin niin oletetaan). Usiin ihmisiin tutustuttaessa kysellään (ainakin tutustumisleikeissä yms.) usein kai esim. "Mitäs sinä harrastat?" tai "Millaista musiikkia sinä kuuntelet?" "Mikä olet, mitä teet, mistä pidät?" Ja he kertovat mielellään. "Ja mitä SINULLEEE kuuluu?" Se johtuu kai siitä, että ihminen on itse oman elämänsä päähenkilö. On se nyt aivan toista kuolenko minä vai joku muu. Sitä kun on itse lähinnä sydäntään. Ihan fyysisestikin.

    VastaaPoista
  13. Täytyy näin ihan erikseen vielä sanoa, että leukalihakset ovat kipeät, luultavasti liiasta viheltämisestä. Se on outoa, sillä viheltelen aina. Joten miten olen voinut viheltää vieläkin enemmän..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viheltäminen on jalo harrastus. Toivoisin että osaisin viheltää, mutta en varsinaisesti osaa. Osaan sylkeä. Huulissani on jotain outoa. Mutta ne ovat keskivertoa eroottisemmat.

      "Täällä blogissa muuten pyörii jotenkin outoa porukkaa. Sellaista hieman epävarmaa ja kuitenkin hienoa. He ovat selvästi kaikki samaa laumaa, vaikkeivät (vielä) tunne toisiaan."

      Niinpä. Musta tuntuu siltä kuin kokoaisin yhteen jotain kulttia. Tästä kehittyy vielä jotain vaarallista.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen