keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hän mulkoili minua vihaisesti

Tämä blogi katoaa lähitulevaisuudessa. Tässä vaiheessa olen siis käytännössä vapaa kirjoittelemaan tänne ihan millaista paskaa tahansa. Ehkä siten voin tarjota edes jonkinlaisen välähdyksen siitä millainen ihminen oikeasti olen.

Tämä on mainio tilaisuus esitellä lähtökohtani kirjoittajana.

Lähtökohtani kirjoittajana ovat Twilight-fanifiktiossa. Kun olin 14, Twilight oli iso juttu; hetken aikaa myös siskoni oli Twilight-fani, ja koska itselläni oli 14-vuotiaana hyvin vähän hyvää tekemistä, luin hänen Houkutuksensa.

Nautin siitä, vaikka tiesin että se oli sopimatonta. Kokemus inspiroi minua. Aloin kirjoittaa. Hiljattain löysin tuolloin kirjoittamani tekstit eräästä Word-tiedostosta ja suoraan sanottuna ne ovat parasta mitä olen ikinä kirjoittanut. Niiden maailma on kiehtova, haikea ja surrealistinen, ja alla on jatkuva, lähes kafkamainen uhan tunne; kielenkäyttö on kekseliästä, henkilökuvaus tarkkanäköistä. On huimaavaa ajatella, että kirjoittaja on vasta yläasteikäinen.

Julkaisen osan tarinoista tässä. Saavutin luovan huippuni 14-vuotiaana ja toivon että jonain päivänä saavutan vielä toisen. (Huom: tekstien nerokkuutta ei ehkä voi tavoittaa ilman ainakin välttävää tuntumaa Stephenie Meyerin tuotantoon. Uskon kuitenkin, että myös asiaan perehtymätön lukija voi nauttia suomen kielen mestarillisesta hallinnasta.)




Aamu jona kaikki alkoi

Heräsin kirkkaaseen päivänvaloon. Avasin silmäni unisena ja näin ikkunasta virtaavan valon tulevan lännestä. Silmäni rävähtivät auki; olinko nukkunut koko päivän?
"Edward?" kuiskasin ja tavoittelin kädelläni selkäni takaa. Sormeni kohtasivat jääkylmän, kivenkovan rintakehän. Huokaisin helpotuksesta.
"Nukuitko hyvin?" Edward kysyi samettisella enkelinäänellään.
Henkeni salpautui hetkeksi, kun kuulin hänen sulattavan hurmaavan äänensä. Hetkeksi unohdin, miten hengitetään. Lopulta sain kakistettua suustani epävarmat sanat:
"Edward... Minä..."
"Niin, elämäni suuri rakkauspakkaus ihana pikku hupsu Bellaseni... Mitä sinulla on asiaa, ihana Bells?" Edward kysyi ja silitti vagin... kättäni hellästi.
"Rakastatko sinä minua? En ole arvoisesi. Haluan tappaa itseni", henkäisin ja suljin silmäni tuntien uskomatonta tuskaa, jota tunsin 24/7, koska rakastin itsesäälissä kieriskelyä.
"Mitä sinä puhut, rakas Bellaseni?!" Edward huudahti ja hänen rintakehästään kuului hiljaista murinaa, ja hänen vartalonsa äännähteli muutenkin kakkahätään viitaten. "Miksi haluat... tappaa itsesi?!?!?!?!????++11++1+1+1++1 (c) En voi elää ilman sinua!!"
"Koska olen tällainen hupsu pikku peikkoprinsessa, joka kompastelee eikä ole sinun arvoisesi! Lisäksi minua ahdistaa suuresti olla tässä ahdistavassa välikädessä susien ja vämppyyrien välissä! Ah kuinka ahdistaa, raqas! Ahdistaa niin kovin! Pure minua ja tapa minut, Edward! Iix!" parahdin murheellisena.
"Ok", Edward sanoi ja haukkasi minusta palaisen ja sanoi: olen iloinen.


Kullinien talo

Olin jälleen Kullinien talossa. Siellä olivat parhaat ystäväni, viikottaiset hoitoni, melkein kaikki, joita raiska... rakastin. Katselin Kullinien täydellisiä, kauniita, upeita, marmorinvalkeita kasvoja ja tunsin taas raastavaa tuskaa, kun tiesin että vaaransin heidän kaikkien hengen. Vain minun vuokseni he olivat vaarassa! Vain sen takia, että olin jäänyt heroiinin kauppaamisesta kiinni, heidän huumebisneksensä oli viimein paljastunut Vompateille. Vompatit tulisivat jossain vaiheessa kostamaan Italiasta, kunhan lopettaisivat edes hetkeksi pizzan raatelun.
Tunsin niin suurta pelkoa heidän, en tietenkään itseni koska olen epäluonnollisen epäitsekäs, puolestaan, että minun oli taas pakko käpertyä palloksi lattialle ja nuuskia haaroväliäni.
"Bella? Mikä sinun on?!" Edward karjui. Tunsin hänen kylmän kätensä hartiallani. Kun käänsin hieman kärsivää päätäni, huomasin että hän kosketti minua peniksellään, ei kädellään.
"Ei mikään, rakas täydellinen mahtava henkeäsalpaavan uskomaton Edwardini", hengähdin ja unohdin taas miten hengitetään. Otin nopeasti Alzheimer-lääkkeeni ja ongelma korjaantui.
"Aletaan pelata räsypokkaa", kuului Alicen kimeä ehdotus. "Nämä järjestämäni orgiat ovat oivalliset pelihetkelle!"
"Minä ainakin olen jo alasti", Carlisle sanoi ja operoi lattialla pyllistelevää Esmeä.
"Katsokaa mitä mä osaan!" huudahti Jasper, joka seisoi piirin keskellä.
"Ei, älä taas näytä helikopteria", Rosalie huudahti kovaäänisesti. Hän oli nostanut vaaleat, pitkät hiuksensa irokeesiksi ja pelkäsin hänen lyövän minua niillä.
"Ei, en minä helikopteria tarkoittanut", Jasper sanoi synkästi. "Tehän tiedätte, että minä osaan vaikuttaa ilmapiiriin ja ihmisten mielialoihin. Katsokaas tätä... Tai siis tuntekaa se!"
Silloin koko huoneen täytti valtava kiima. Tunsin taianomaista väreilyä alapäässäni ja näin Edwardinkin vaginan kostuvan.
Emmett nauroi jylisevää nauruaan, jota nauroi noin joka toinen sekunti. "Minulla on orgasmi 24/7, tässä ei ole mitään eroa normaaliin olotilaani", hän sanoi yhtäkkiä vakavana.
Edward läiski D-kupin rintojaan minun naamaani ja minä kärsin ja säälin itseäni.


Bella ja Edward kohtaavat
Istuin Forksin kauhean pienen, kauhean rähjäisen ja ah niin tylsän lukion ruokalassa. Oli ensimmäinen päiväni tässä uudessa koulussa, koska olin juuri muuttanut kaukaa äitini luota kuumasta teinipissiskaupungista tähän kosteaan, sateiseen ja märkään Forksin pikkukaupunkiin, jossa kaikki tunsivat toisensa.

Ruokalassa samassa pöydässä kanssani istuivat uudet, reippahat ystäväni Mike ja Jessica. Mikella oli rasvainen pystytukka ja koska hän puhui minulle, hän varmasti rakasti minua, koska olenhan kerta kaikkiaan niiiin ihana ja kaunis, että kaikki ihastuvat minuun täydellisesti heti minut nähdessään. Jessica taas oli pieni röökiltä ja kuselta haiseva pissaliisa, joka puhui minulle ystävällisesti, mikä aiheutti minussa ylemmyyskompleksin. Minun pikkuinen elimistöni menee sekaisin jännittävissä tilanteissa, joten keskustellessani Miken ja Jessican kanssa pidättelin samalla koko ajan yrjöä vaivalloisesti ähkien.
Yhtäkkiä näin ruokasalin toisella puolella joukon alastomia ihmisiä. Tavallisesti olisin kuolannut heidän vaatteettomia vartaloitaan, mutta nyt katseeni kiinnittyi heidän superkauniisiin kasvoihinsa, jotka loistivat kuin superhypermallien valkaistut tekohampaat. Olin suorastaan lumoutunut! Erityisesti huomioni kiinnittyi erääseen nuorukaiseen, jonka häpykarvat olivat ihanan topaasinruskeat ja joka tuijotti minua salaperäisesti muna pystyssä.
”Keitä - keitä nuo ovat?” sain henkäistyksi.
Jessica vieressäni nielaisi suussaan olleen tupakan ja sanoi sitten:
”He ovat Kullinit. Joukko nudisteja, jotka rantautuivat Forksiin pari vuotta sitten. Heihin ei saa ottaa kontaktia, koska he ovat aggressiivisia.” Jessica pyyhkäisi kyynelen silmäkulmastaan ja niiskautti sitten räät lautaselleni.
Jessican nenätuotokset syötyäni lähdimme ruokalasta. Seuraavaksi minulla olisi biologiaa eräässä luokassa ulkohuussien vieressä. Mike tarjoutui ritarillisesti saattamaan minut tunnille.
Luokassa hän törkeästi pyysi, että tulisin istumaan hänen viereensä. Minä suutuin tästä kauheasta, seksuaalisesta loukkauksesta ja huudahdin vihaisesti:
”EI, MINÄ MENEN TUON ALASTOMAN EREKTIOMIEHEN VIEREEN, ETKÄ SINÄ VOI ESTÄÄ MINUA, SENKIN SIKA!”
Sitten läiskin Mikeä D-kupin rinnoillani ja marssin istumaan salaperäisen nudistimiehen viereen.
”Heissulivei”, nudistimies sanoi uhkaavasti, salaperäisesti. ”Minä olen Edward Kullin. Sinun nimesi on Bella. Sinulla on D-kupin rinnat. Tiedän sinusta kaiken.” Sitten hän mulkoili minua vihaisesti.

Ja blaablaablaa, and so on, sitten me ragastuimme hyytävän verisen traagisesti ja Edward Kullin kertoi olevansa vämppyyri, joka janosi kuukautisvertani. Tämän takia en tiettyyn aikaan kuukaudesta voinut olla hänen seurassaan, koska hän rupesi repimään pikkuhousujani syötäväkseen.
Ragastuttuamme lähdin heti ensimmäiseksi vierailemaan Edwardin kotona, suuressa kartanossa Forksin kaupungin (joka btw on todella pieni ja sateinen ja jossa kaikki tuntevat toisensa) ulkopuolella. Kartanossa asusti joukko muitakin kimaltelevia keijukaisnudistivämppyyreitä ja voihan hui sentään kuinka minua pelotti.
Kartanossa menimme Edwardin huoneeseen, jonka seinät olivat alastomia miehiä esittävien julisteiden peitossa.
”Edward, oletko sinä homoseksuelli?” minä kysyin. ”Sinulla on kuvia alastomista miehistä seinilläsi!”
”Mitä?” Edward hämmästyi. Hän vilkaisi julisteita. Hänen huulilleen levisi epämuodostunut, vino hymy. ”Ai nuo. Nuo esittävät Carlislea. Hän ottaa itsestään usein alastonvalokuvia ja laittaa seinillemme.” Edward pyöritti silmiään pakkomielteisesti. ”Hän on hullu, joudumme elättämään häntä sossun rahoilla.”
En jaksanut vastata suullisesti, joten pöräytin hyväksyvän pierun palautteeksi.
”Haluatko kuulla kappaleen, jonka itse sävelsin tuutulauluksesi?” Edward kysyi ja katsoi minuun rakkaudesta palavilla silmillään, joissa oli piilolinssit.
Röyhtäisin vastaukseksi.
Sitten Edward meni pienen kukin koristellun leikkipianonsa ääreen ja painoi nappia, josta kuului koiran haukkua muistuttava ääniefekti. Nauraa kihersimme kummatkin; olipas kyllä taas tosi hassunhupsua!
Sen jälkeen Edward soitti minulle hitaasti yhdellä sormella lyhyen sävelmän.
”Edward”, sanoin vaivaantuneena. ”Tuo oli kyllä Ukko Nooa, et sinä tuota säveltänyt.”
Edward punastui ja sanoi: ”O-ou, jäin plagiaatista kiikkiin.”


Sitten henk.koht. suosikkini.

Bellan ja Edwardin romanttinen ravintolailta

Istuin jälleen Edwardin hypernopeassa urheiluautossa, joka huristeli metsätiellä lähestyen Kullinien synkkää palatsia metsän siimeksessä. Edward istui vieressäni trendikkään värikkäät aurinkolasit silmillään ja sheivaili rintakarvojaan.
”Edward rakkauteni, eikö sinun pitäisi keskittyä tämän auton ohjaamiseen?” kysyin huolestuneena ja väänsin salaa jännityskakat konservatiivisiin alushousuihini.
”Kyllä kyllä, pyöritän rattia penikselläni”, Edward selitti ja hymyili vääristyneesti.
”Huh, hyvä tietää”, sanoin ja yritin olla käpertymättä kärsimyspalloksi.
”Nyt olemme perillä”, Edward ilmoitti ja pysäytti autonsa rymistämällä Kullinien talon seinästä läpi. Seinän takaa paljastui alaston Jasper, joka oli ilmeisesti suihkussa. Hän oli juuri levittämässä hiuksiinsa kukkasilta tuoksuvaa shampoota.
”Hei, taas sinä rikoit suihkun!” hän huudahti Edwardille, kun nousimme autosta ulos. ”Nyt minun täytyy taas nuolla itseni puhtaaksi!”
”No hei, chillaa, se on elämää”, Edward sanoi, virtsasi lattialle, rymisti rintakehäänsä ja huusi gorillamaisesti ”AAAAAAA”. En tiennyt, miksi Edward käyttäytyi taas niin ahdistavasti, joten riisuin itseni alastomaksi ja juoksin ulos talosta laulaen tunnelmallista kipaletta ’Missä miehet ratsastaa’.

Myöhemmin Rosalie sai minut metsästä kiinni keihästämällä minut blondilla irokeesillaan. Palasimme Kullinien kartanoon, ja päätin Edwardin kanssa lähteä ravintolaan illastamaan.
”Muistakaa sitten käyttää kondomia”, Carlisle sanoi huolestuneena hyväillen samalla Esmen takapuolta.
”Mutta Kaalail, me menemme elokuviin, usko jo”, Edward huokaisi. Sitten hän hymyili epämuodostuneesti ja pörrötti Carlislen blondattuja hiuksia. ”Heh, vanha homo.”
”Ei teistä nuorisosta koskaan tiedä”, Carlisle sanoi ja käski Alicea kampaamaan sotkeentuneet hiuksensa silkkisiksi.
”Mutta Carlisle, minä olen yli satavuotias enkä mikään nuorukainen. Ulkonäköni on vain kauneusleikkausten tulosta”, Edward sanoi väsyneesti.
”Aijaa, ei kiinnosta”, Carlisle sanoi ja lensi pierumoottorilla pois huoneesta vieden Alicen mukanaan. Esme jäi lattialle hyväilemään itseään.
”Vitun dementikko”, Edward mutisi ja sitten lähdimme ravintolaan.

Ravintolassa istuimme syrjäiseen pöytään. Tarjoilija flirttaili Edwardille, joten Eddie otti ja tappoi hänet, minkä jälkeen hän haki ruoat itse.
”Tässä Kokiksesi”, Edward sanoi ja ojensi minulle viiden litran kolalasillisen.
”Miksi sinä minulle näin paljon juotavaa toit?” kysyin ja aloin itkeä murheellisena.
”Olisit kuitenkin juonut miljoona lasia virkistysjuomaasi, tiedät sen itsekin”, Edward sanoi ja nuoli itseään… sieltä.
”Tuo on totta”, myönsin ja aloin napostella ihmisravioliani. Keihästin herkullisia ihmisenpaloja suuhuni yksi kerrallaan ja sanoin mums mums maisk maisk. Katsoin Edwardin laihoja kasvoja ja yhtäkkiä kaksoispersoonani, vanha mummo, otti minusta vallan. Nipistin Edwardin poskea ja sanoin: ”Söisit nyt jotain, pikkuruinen, kyllä naisella täytyy olla vähän lihaa luiden päällä, jotain mistä ottaa kiinni.”
”Bella, haluatko lääkkeesi?” Edward kysyi ja imeskeli sormiani.
”Ookoo, ei sitten”, mutisin ja muutuin takaisin teiniprinsessakärsimys-Bellaksi.

Syötyämme ei kun siis syötyäni lähdimme ravintolasta. Minulla oli kauhea pissahätä ja kastelinkin Edwardin auton kalliin kangaspenkin. Edward suuttui ja katosi metsään mököttämään jättäen minulle mahdollisuuden varastaa autonsa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja huristelin hänen kaarallaan La Pushiin naimaan Jacobia.

60 kommenttia:

  1. No mutta näähän on jotain ihan huikeen viihdyttävää! :D
    Susta ei ookkaan kuulunu aikoihin, oothan kunnossa?
    Oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä.

      Yritin miettiä vastausta kysymykseen kunnossa olemisesta, mutta se on yllättävän monimutkainen käsite enkä siis tiedä. Asun enimmäkseen maaseudulla yksin. Siellä kummittelee joskus. En mene koskaan nukkumaan. Buster Keaton. Joka tapauksessa kiva kun kysyit.

      Säkin!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kun löysin nämä niin lähes tukehduin. Toisaalta olin silloin yksin ja kännissä, joten pidän mahdollisena että nämä eivät ole niin hauskoja kuin kuvittelen

      Poista
    2. Kyl nää on tosi viihdyttäviä, terv. aamulla selvinpäin bussissa nauroin ääneen

      Poista
    3. Ne täyttävät siis tehtävänsä.

      Poista
  3. Muutama kohokohta tarinoista joita en julkaissut ylempänä:
    ________________

    Minulle tuli halu nähdä hänen lumoavan kauniit paskanruskeat silmänsä, mutta koska hän oli kääntänyt katseensa tiehen, en nähnyt niitä. Siksipä kiipesin auton avoimesta ikkunasta konepellille ja liiskasin naamani tuulilasiin Edwardin edessä. Tuijotin hänen lempeitä ja salaperäisiä silmiään ja tyydytin itseäni vauhdista ja vipinästä nauttien.
    "Bella, tules pois sieltä", Edward sanoi huvittuneena. Hänen suupielensä nyki taas. Se johtui Touretten syndroomasta, joka on vämppyyrien keskuudessa yleistä.
    "Oletko huolissasi minusta, rakas huppanani?" sanoin samalla kun ruma naamani lätistyi yhä pahemmin tuulilasiin.
    "En tod", Edward sanoi ja litisti D-kupin rintojaan raivokkaasti yhteen. En tiennyt, miksi hän teki niin ja hämmennyin niin paljon että halusin tappaa itseni.
    Kiipesin takaisin sisälle autoon. Huomasin että nenäni oli vahingossa jäänyt tuulilasiin ja kävin hakemassa sen. Palattuani taas autoon Edward laattasi takkini huppuun. Hän katseli minua hetken arvioivasti ja yllättäen hänen huulilleen levisi epämuodostunut hymy. Hän nauraa kihersi ja lörttäsi hupun päähäni.
    "Edward, tuo tuntuu niin hyvältä!" voihkin. Unohdin jo kymmenennen kerran sinä päivänä, miten hengitetään, koska Edward oli niin ihana ja kaunis mies. Toisin sanoen hän oli siis homo. "Paskanna päälleni, rakas!"
    "Säästän sen myöhemmäksi", Edward sanoi ja katsoi minua salaperäisesti. "Olemme kohta perillä McDonaldsissa, ei hätää. Saat pian ruokaa." Lihotan sinua joulua varten, sinä herkullinen ihminen, kuulin hänen lisäävän mielessään.

    ________________

    Heräsin outoon valoon. Avasin silmäni ja näin kuinka huoneeni ikkunasta tulvi auringonvaloa, joka oli siis tod ihan siis niiiin ultraharvinaista sateisessa Forksissa daa. Henkäisin innoissani ja nousin sängystäni ihanassa vaaleanpunaisessa Nalle Puh -pyjamassani. Säntäsin ikkunaan ja avasin sen ammolleen. Hengitin keuhkoni täyteen Forksin raikasta, saasteista ilmaa ja nautin kasvojani lämmittävästä auringonpaisteesta.
    Sitten sain allergisen astmakohtauksen, koska olen tunnetusti allerginen hapelle. Putosin avoimesta ikkunasta ja huusin ”aaaaaaaaaaaaaaaaa”. Onneksi Charlie oli juuri silloin viettämässä laatuaikaa pihallamme, joten putosin hänen päällensä. Hän litistyi valtavan 30 kilon painoni alla ja kuoli.
    ”Kiitos, isä”, sanoin epämuodostuneelle kasalle allani ja naurahdin. ”Oletpas sinä hassu.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä laadukkainta on viimeinen kappale:
      ________________

      Tuska painoi rintakehässäni, joten minun oli pakko lyyhistyä lattialle ja käpertyä palloksi. Olisin viilellyt itseäni kuorintaveitsellä, mutta pelkäsin vertakin hurjasti. Tyydyin siis kyhjöttämään pallona lattialla.
      "Bells, mitä sinä teet?!" Jacob huudahti kauhistuneena käheällä intiaaniäänellään.
      "Minä..." aloitin kärsien. "Minä nuolen itseäni sieltä", tunnustin. Yhtäkkiä Edward ilmestyi huoneeseen.
      "Mitä sinä olet tehnyt hänelle, senkin hauva?!" hän huudahti raivoissaan Jacobille. Minä tunsin suurta tuskaa lattialla lojuessani, sillä Edward kutsui Jacobia niin kauhean loukkaavalla nimellä. Mikseivät he vain voineet olla ystävyxiä?
      "En mitään, munanimijä!" Jacob ärähti. Hänen paljas rintakehänsä ja pörröiset hiuksensa olivat vihaisen näköisiä.
      "En usko sinua", Edward sanoi ilme synkkänä ja vihaisena. Hänen rinnastaan kuului matalaa murinaa ja hänen toinen rintansa sanoi miau.
      "Jacob, mikroaaltouuni on rikki", sanoin ja nousin lattialta, koska unohdin että kärsin. "Vartalosihan on niin hurjan lämmin, että voisit varmaan lämmittää läskisoosin sen avulla."
      "Toki", Jacob sanoi ja veti läskisoosipadan kiinni vatsaansa. "Hihhihhii, kutittaa."
      "Kidi näist weli", sanoin ja huokaisin helpottuneena.
      "Oletpas sinä hupsu, sinä rakas Bellaseni, elämäni valo, suurin rakkauteni, ihana höpönassu jii än ee", Edward sanoi enkelinäänellään selvästi huvittuneena. Näin, kuinka hänen suupielensä nyki.
      "Edward, meidän on tehtävä jotakin tuolle sinun Touretten syndroomallesi", henkäisin ja Edwardin suu lakkasi nykimästä.
      Sitten Edward ja Jacob tappoivat minut ja söivät läskisoosin kera. Charlie toi kaljaa kyytipojaksi, ja sitten he pitivät hauskaa ja maistuin kuulemma hyvältä.

      Poista
    2. ^ toi eka näistä x):_D_-D-D

      oot tööt

      hybä

      ps. kaikki katoaa? eihän

      t. lauantai

      Poista
    3. It must go, dear Lauantai, it must go

      Poista
    4. https://www.youtube.com/watch?v=anP_ttvYDdw

      Poista
    5. no ei vaan if you feel that way then so it'll be

      Poista
    6. Voi Mooses että toi biisi oli creepy veto

      Poista
  4. Havaitsin että tähän blogiin on mystisesti löydetty hakusanalla "ollibrander fucking teddy".

    En tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta tässä on urban dictionaryn määritelmiä sanalle 'teddy':

    "a code name for a gorgeous guy with a really cute smile and a sexy walk. A teddy would be someone who has good style, along with an awesome voice and hot dance moves."

    "A really sweet shy guy with amazing eyes he does alot for the one he loves and he does nothing but love his girl to the fullest each and every day he is really funny and really adorable he is a girls dream to have and he is a really good friend and boyfriend he is everything a girl will ever want and need he's simply a dream come true who ever has teddy is extremely lucky and shouldn't let him fall out of her hands she should hold him and treasure him and keep him forever because honestly he is a keeper he will be the love of your life he will be the one to cheer you up when your down and when your down and he will be there to catch every single one of your tears he is simply AMAZING and PERFECT."

    VastaaPoista
  5. Kuinka pian on lähitulevaisuudessa?

    VastaaPoista
  6. Oot oikeessa, et varmaan tuu ikinä kirjoittamaan mitään näin hyvää. Tää on parasta mitä oon lukenut vuosiin. Kaunokirjallisuudessa pitäis käyttää enemmän ilmausta "24/7". Kiitos näistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Tiedän. Tuntuu melkein uskomattomalta että nämä ovat minun kirjoittamiani. Voi vain kysyä: puhuuko jumala minun kauttani?

      Poista
  7. Tunnistan viime vuosikymmenen läpät, joita viljelet. Todistettavasti et siis oo asunut elämääsi luolassa, vaan seurannut muita teinejä ja saanut vaikutteita !

    Tee sun juttuu kun sul on mahdollisuus. Oigeest. Tää elämä. Arvostan sitä et sul on päämäärä ja sä meet

    Ja jokseenkin ihanaa että kirjoittajana paljastat meille ella-bedward -pyllyilyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin huomasin noi irc-galleria-vaikutteiset jutut jne. Joskus 2007-2010 olin tosi hyvin perillä silloisesta teinikulttuurista, vaikken puhunutkaan kenellekään mitään. Tarkkailin asioita sivusta ja hieroin käsiäni ovelasti yhteen.

      Pari viikkoa trollasin demi.fi-foorumia useilla nimimerkeillä ja nää tarinat kirjoitin alunperin sinne.

      Mäkin arvostan itseäni. Ja sua

      Poista
  8. Minun antaumukseni on loputon kuin meri,
    minun rakkauteni niin syvä, mitä enemmän sinulle annan, sitä enemmän minulla on,
    sillä molemmat ovat äärettömiä, näillä kiivailla ihastuksilla on
    väkivaltaiset loppunsa,
    ja niiden voiton riemussa menehtyä, kuin tuli ja ruuti, jotka
    suudellessaan tuhoavat, täten suudelmassa minä kuolen
    älä tuhlaa rakkauttasi johonkuhun, joka ei sitä arvosta, hyvää yötä, hyvää yötä!
    hyvästeleminen on niin suloinen suru, sanon hyvää yötä aamuun
    älä vanno kuun nimeen, sillä hän muuttuu jatkuvasti, niin muuttuu kuun
    vannoma rakkautesikin
    oi kukkiviin kasvoihin kätkeytynyt käärmeen sydän!
    onko lohikäärmeellä koskaan ollut valkeaverisempää luolaa?
    kaunis tyranni, enkelillinen vihollinen, kyyhkysensulkainen korppi,
    sudennälkäinen lammas!
    taivaallisimman näytelmän halveksittu aines, täysi vastakohta sille
    miltä sinä oikeasti näytät, kirottu pyhimys, kunniallinen roisto!
    opeta minulle miten unohtaa ajatteleminen
    katso miten hän nojaa poskensa kämmenelleen
    jos olisin hansikas tuossa kädessä
    että voisin koskettaa tuota poskea!
    toivoisin että aurinko laskisi ja yö tulisi välittömästi uhkaavine pilvineen
    kun yö tulee ja kaikki menevät nukkumaan, hän juoksee minun syliini,
    eikä kukaan tiedä
    rakastajat näkevät pimeässä suloisuudellaan
    anna poskiini syöksyvän veren laantua
    pimeässä, anna minun, ujon tytön
    oppia rakastelemaan
    niin viattomasti, nöyrästi ja todella
    tule yö, tule Romeo, sinä olet kuin yö päivällä
    Hohdat valkeampana kuin lumi korpin mustilla siivillä
    tule lempeä yö, tule intohimoinen synkkäkulmainen yö
    anna minulle hänet ja kun minä kuolen,
    sirottele hänet tähdiksi taivaisiin
    hänen kasvonsa valaisevat koko avaruuden loisteellaan
    että koko maailma rakastuu yöhön ja unohtaa kirkuvan auringon
    tai muuten rakkaus on sokea ja sen parasta aikaa on unohtaminen
    opeta minua häviämään voittava otteluni
    tule yö, hiivi kuin musta leski kaulalleni
    että karkulaisten silmät voivat iskeä meihin
    laukatkaa loimukavioiset
    vilkkaa Foiboksen majaan
    naiset saattavat kaatua ilman miesten voimaa
    edetkää viisaasti ja hitaasti, kiirehtivät lentävät perseelleen
    oi täällä
    minä teen ikuisen leponi
    ravistan pahaenteisten tähtien ikeen yltäni
    tästä maailmastaväsyneestä lihasta.

    VastaaPoista
  9. Silmät, katsokaa viimeisenne!
    Käsivarret, syleilkää viimeisen kerran! ja huulet, oi te
    huokauksen ovet, sulkekaa hurskaalla suudelmalla
    vuodenajaton sopimus mukaansatempaavan kuoleman kanssa!
    uhmaan teitä, tähdet
    valtavan painon alla minä vajoan
    miksi sitten, riitaisa rakkaus, rakastava viha!
    ikinä mitään joka ei tule mistään, surullinen onni
    raskas keveys, vakava turhamaisuus
    suloisten epämuodostumien sekasorto
    lyijyn höyhen, kirkas savu, kylmä tuli, sairas terveys, yhä heräävä
    uni, se on kaikkea mitä se ei ole!
    tämä on se rakkaus jota minä tunnen, vaikka kukaan ei rakasta minua takaisin,
    nauratko sinä minulle?
    rauhan synkän varjon tämä aamu tuo
    aamu ei näytä surusta kasvojaan
    jotkut armahdetaan, joitakuita rangaistaan
    koskaan ei ole kerrottu yhtä surullista tarinaa
    minun ainoa rakkauteni kumpusi minun ainoasta vihastani
    se on huokausten savua joka nousee huuruna rakastavaisten huulilta
    kun savu hälvenee, se on tuli joka kipinöi silmissä
    jos se jää saavuttamattomaksi
    se on kyynelten imettämä meri
    mitä muuta? viisain hulluus
    tukehtava sappi, säilövä makeus
    minun huuleni kaksi punastuvaa pyhiinvaeltajaa seisovat valmiina
    siloittamaan tuon karkean kosketuksen hellällä suudelmallaan
    hyvä vaeltaja, teet vääryyttä kosketuksellesi, joka kädessäni herkkää
    antaumusta suo
    sillä pyhimysten patsailla on kädet joita vaeltajat koskettavat
    kämmen kämmenessä on pyhiin koskijan suudelma
    eikö pyhimyksillä ole huulia, ja eikö pyhiin koskijoilla myös?
    oi, vaeltaja, huulet joilla rukoillaan
    oi silloin rakas pyhimys, anna huulten tehdä mitä kämmenet tekevät
    ne rukoilevat, että sinä suutelet minua
    suo minulle rukoukseni, että uskoni ei mustu epätoivoksi
    pyhimykset eivät liiku, vaikka soisivat rukouksia
    älä liiku sitten, vaan ole paikallasi, kun minä rukoilen
    suutelee Juliaa
    täten minun syntini on pois otettu minun huuliltani sinun huulillasi
    onko siis minun huulillani nyt synti joka oli sinun huulillasi?
    synti minun huuliltani? sinä yllytät rikokseen suloisuudellasi
    anna minulle syntini takaisin
    he suutelevat jälleen

    VastaaPoista
  10. Niin että aika löytää meidät yhdessä suloisesti tuhoutuneina
    mä koristan sun silmäsi oksat oudon syksyni särkyneillä huulilla
    hiljaa pian kietoudutaan yhdeksi sielut purtuina hellyydestä
    älä anna mun menettää koskaan sun patsasmaisten silmiesi ihmettä
    tai sun henkäyksesi yksinäisen ruusun korostusta
    joka käpertyy alas mun poskia öisin
    minua pelottaa olla tällä rannalla
    oksaton runko
    mitä mä kadun eniten on se ettei mulla ole kukkaa
    hedelmälihaa tai savea epätoivoni madolle
    jos sinä olet minun raunioitunut aarteeni
    jos sinä olet minun ristini
    kostunut tuskani
    vain salaisuus sallii meiän elää
    vain salaisuus
    olen kyyneleitteni suunnaton varjo
    tänään sydämessäni tähtien hämärä värinä
    ja kaikki ruusut ovat valkoisia kuin minun kipuni
    yö yllä
    me kaksi
    täysikuu
    aloin itkeä
    sinä nauroit
    sinun halveksuntasi oli jumala
    minun valitukseni hetkiä ja kyyhkysiä kahleissa
    yö alla
    me kaksi
    tuskan kristalli
    sarastus vihki meidät sängyllä mieheksi ja naiseksi
    meidän kosketuksemme jäätynyt suihku tyrehtymätöntä verta
    aurinko tulvi parvekkeen sulkimien lävitse
    ja elämän koralli avasi oksistonsa
    liinoihin käärityn sydämeni ylle
    valo joka elää siitä mitä liekit nielevät
    harmaa maisema ympäröi mut kärventävällä tulella
    yhden haavan ristiinnaulitseminen
    taivas ja maa pimenevät joka tunnilta
    veren nyyhkäisy jonka punainen suikale kaunistaa
    lyyran ilman pulssia ja öljyää soihdun
    vuovesi joka tainnuttaa ja jättää haaksirikkoutuneena rannalle
    skorpioni ryntää ja pistää rinnassani
    tämä piikkien sänky on vihan seppele
    missä minä unelmoin sinun varastavan minun loppuni
    aavemaisia nämä vajonneet kylkiluut lastattu suurella hädällä
    etsin varovaisuuden huippua
    mutta löysin sydämesi ylitsevuotavan katkon myrkyn
    en ole enää minä
    eikä kotini ole enää minun kotini
    minun pääni on täynnä tulta ja surua
    ja minun kieleni juoksee villisti lasin sirujen
    vihreässä aamussa halusin olla sydän
    kypsässä illassa halusin olla satakieli
    sielu luudu oranssin väriseksi
    sydän arpeudu rakkauden väriseksi
    kirkkaassa aamussa halusin olla oma itseni
    ja illan lopussa halusin olla oma ääneni
    satakieli
    illan pyöreä hiljaisuus
    yksi sointu äärettömän nuottiviivastolla
    kypsänä kadonneista lauluista
    astun alasti kadulle
    heinäsirkkojen sirityksen seuloma musta
    ääni
    tuo kuollut
    virvatuli
    tuo musikaalinen valo
    tuhat perhosen luurankoa nukkuu minun seinissäni
    nuorten tuulahdusten villi kuoro
    joen yllä
    työnnän pääni ulos ikkunasta ja näen
    miten paljon tuulen veitsi haluaa katkaista sen
    tälle näkymättömälle giljotiinille
    olen asettanut kaiken haluni silmättömät kasvot
    olen usein kadottanut itseni löytääkseni palon joka pitää kaiken olemassa

    VastaaPoista
  11. I must say että pari kuukautta sitten selailemani vanha Romeo & Julia -käännös ei ollut mitään läheskään näin hienoa, damn

    VastaaPoista
  12. hhhhhhh

    kuka tää @masentunutpoika-Olli-Brander oikein on? googlasin olli branderin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä. Joku toinen jonka nimi on Olli Brander. Joka on nähtävästi masentunut. Jaa-a. Vaikuttaa siltä että tää nimi korreloi vahvasti masennusoireiden kanssa

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Tämä piinasi minua jonkin aikaa, koska en tiennyt mitä kieltä tämä on. Nyt olen kuitenkin rauhoittunut ja uskallan vastata että sitä samaa!

      Poista
  14. Vilpitön anteeksipyyntö kaikille joita olen viime aikoina nimitellyt sireiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä ole mitään anteeksipyydettävää ainakaan multa; sehän kuulostaa juuri ylevältä.


      (P.S. Mitä pitää tehdä, jos pelottaa koko ajan?)

      Poista
    2. En todellakaan tiedä. Jos tietäisin, elämäni olisi varmasti paljon mukavampaa. Kykyni pelätä on pitkälle kehittynyt. Mitä pelkäät?

      Poista
    3. En oikein tiedä. Usein on vaan sellainen tunne, vaikken tiedä mistä se johtuu. Pelon kohteet ilmeisesti vaihtelevat epämääräisesti. Viime päivinä olen pelännyt mm.:
      - yksinäisyyttä
      - ihmisiä
      - olemassaolevia asioita
      - että kuolemanjälkeistä elämää olisi sittenkin
      - sitä, että koulu alkaa ensi viikolla
      - tietämättömyyttä
      - sitä että pää hajoaa
      - pelkoa

      [Nämä eivät (kaikki) ole yleisimpiä pelonaiheitani.]

      Poista
    4. Mulla suurin osa pelosta liittyy tavalla tai toisella ihmisiin. Lähinnä ihmisten kollektiiviseen käytökseen. Niihin mekanismeihin, jotka saavat mahdollisesti miljardit ihmiset tekemään typeriä tai kauheita asioita.

      Toisaalta maaseudulla yöpyessäni pelkään myös aaveita. Se on jonkinlainen primitiivinen vitsi, koska en _usko_ aaveisiin. En todellakaan pidä oletettavana, että aaveita on olemassa. Silti jokin minussa odottaa kohtaavansa niitä, kun on pimeää.

      Arvelen, että pelko, niin kuin ahdistus ylipäätään, on jonkinlaista harhailevaa energiaa, joka löytää aina asunnon. Jos asia, jota pelkäämme, menee pois, löydämme tuota pikaa jotain muuta pelättävää. Vittu mitä paskaa tämä olemassa oleminen on kaiken kaikkiaan.

      Poista
    5. Niinpä.
      Ilmeisesti pelko ei tarvitse mitään syytä; se vain tulee ja menee, jos on mennäkseen. Ja kai ihmisellä on jokin tarve hankkia itselleen jotain pelättävää, jos sellaista ei jo luonnostaan ole elämässä.

      En kyllä ole ymmärtänyt, mitä olemassaolo ylipäätään on. Arvelen, että se liittyy asioiden välisiin eroihin ja merkityksiin. Luulen, että kaikki olemassaoleva on jollain tavalla merkityksellistä.
      Epäilenpä myös, että kaikki oleva pyrkii kohti suurempaa merkityksellisyyttä.

      Poista
    6. "Arvelen, että pelko, niin kuin ahdistus ylipäätään, on jonkinlaista harhailevaa energiaa, joka löytää aina asunnon."

      Loistava lause!

      Poista
    7. Nyymi, tuo kuulostaa nerokkaalta ja saattaa olla jollain tavalla totta. Jos esittäisit tämän teorian Einsteinille, hän varmaankin pysähtyisi katsomaan sinua tarkasti ja mietteliäästi, ehkä nyökkäisikin vähän.

      Arsi, kiitos! Olen palkannut joukon silkkiapinoita kirjoittamaan blogivastaukseni puolestani, ja joskus heidän sattumanvaraisesti näppäimistöä hakkaavat, silkinpehmeät pienet kätensä onnistuvat saamaan aikaan jdf daöllllf vbbvvbvbvbb vbb vbb vbvbvbvb ggggggggggg

      Poista
  15. buster, sun sähköposti? mul tuli osoitteenmuutos

    t. kuut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiku ei tarvikaan, löyty

      Poista
    2. Mietin että saitkohan mun viimeisintä sähköpostia lainkaan vai hukkuiko se jonnekin vanhaan osoitteeseesi?

      Poista
    3. ai joo, nyt löysin sen, en ollut huomannut

      Poista
  16. Musta on mukavaa, kuin tää viimesin postaus on muodostunu tällässeeks "kysy branderilta" palstaksi.

    Musta on erikoista, että ihmiset päätyy tänne vielä, vaikkei kukaan saa mitään ilmotusta siitä, että nyt sinne kannattaa mennä, siellä tapahtuu jotain. Oot aika erikoinen ihminen. Vaikutat ihmisiin vahvasti ja peruuttamattomasti.

    Ja kysynhän minäkin, kun on vielä mahdollisuus: mistä saat itsellesi rohkeutta, kun olet ihan varma ettet oo tarpeeksi hyvä johonkin? Se on suuri ongelma.

    Ps. Toivon tosissaan että tapaan sut joskus sattumalta jossain

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun sanot näin. Haluaisin vaikuttaa ihmisiin vahvasti ja peruuttamattomasti. Se tuntuu välttämättömältä. Olen miettinyt viime aikoina juuri sitä, että on eri asia tehdä vaikutus ja tehdä lähtemätön vaikutus. Esim. jokin elokuva tuntuu heti näkemisen jälkeen suurelta havahduttavalta elämykseltä, mutta pari viikkoa myöhemmin voisi yhtä hyvin olla ettet olisi koskaan nähnyt sitä; yhtään mikään ei ole muuttunut.

      Uskon, että jos haluaa ja osaa, on mahdollista laittaa jokin toisen ihmisen tavassa katsoa asioita ikuisesti vähän toiseen asentoon. Useimmat taiteilijat eivät kai oikein osaa.

      Oletko itse juuri nyt tilanteessa jossa tarvitsisit rohkeutta? Oletko varmasti varma, ettet ole tarpeeksi hyvä? Musta tuntuu etten ole koskaan _varma_ siitä etten ole tarpeeksi hyvä. Pidän aina mahdollisena, vaikka joskus epätodennäköisenä, että olen tarpeeksi hyvä, ja siksi rohkenen yrittää. Miten voi olla ihan varma siitä ettei ole tarpeeksi hyvä? Tämä on niin tapauskohtainen asia, että haluaisin kuulla lisää. Kerro lisää.

      Mulla on ollut aikomuksena piilottaa tämä blogi, mutta yhä vain tämä tuo olennaisia ihmisiä elämääni, ja siksi on vaikea päättää mitä lopulta teen tämän kanssa. Kuka muuten olet, anonyymi? Ollaanko me juteltu aikaisemmin?

      Poista
    2. Mulla on ollut aina niinpäin, että vaikka tavallaan tiedostan olevani tarpeeksi hyvä johonkin, niin kyseenalaistan sen. Syytän siitä kasvatusta, vaikka oikeestihan vika on vaan omassa ajattelutavassa.
      Oonko tarpeeks hyvä niihin juttuihin, joita haluisin ja haluunko niitä edes tarpeeks, kun luovutan ekan epäonnistumisen kohalla? En mä tiedä mistä mä "tiedän" etten oo tarpeeksi. Pitäs vaan olla enemmän, sen mä tiedän. Pitäs olla lahjakkaampi ja mukavampi ja kauniimpi.

      Aina kun saa positiivistakin palautetta, niin ajattelen vaan sitä, että no toi toinen on kuitenkin parempi. En osaa ottaa positiivista palautetta vastaan.
      Joojoo, huono itsetunto ja kaikkee, mutta mistä vitusta sekin on tullut? Oon vaan aina ollut tosi tietoinen siitä, että se asia, jota tahtoisin ei ole mulle. On joku muu joka ansaitsee sen enemmän. Vaik monesti se oletus on itessään sattumalta todistanut mua vastaan. Esim. koulu johon hain, vaikken uskonut pääseväni ja pääsinkin tai jotkut tietyt ihmiset mun elämässäni, joita en koskaan uskonut saavani. En osaa ottaa opiks niistä hyvistä jutuista. Että nekin on mahollisia.

      Nyt kun mietin tätä, niin uskon, että se on joku synnynnäinen juttu, josta ei voi päästä edes eroon. Osa mun persoonaani, tapa jolla katon maailmaa?

      Ärsyttää vaan. En oo koskaan ollut rohkee. Sattuma on vaan tuonnut mulle hyviä asioita elämään, eikä mun oo koskaan tarvinnut tehä itte mitään (silti valitan? Muumimamma sano joskus, että on ihmeellistä, kuinka joku voi masentua liian hyvistä oloista ja oli kyllä ihan oikeessa. Kaikki on ihan hyvin ja olen katkera? Tyhmä ihminen).

      Musta ois tosi surullista jos piilottaisit tän blogin. Pidän tästä paljon. On hyvä tietää, että tää on olemassa. Oon seurannut tätä jonkun kolme vuotta oikeestaan hirveemmin kommentoimatta. Ollaan me joskus muutamat kommentit vakhdettu aiheista, joita en muista.
      En osaa luoda ajatuksistani sellasia lauseita, että ymmärtäisit täysin mitä tarkotan. Oon ku joku dostojevskin Idiootti. Ää, ihan sama.

      Puhun vaan itestäni, yritän puuhata senkin parissa. Mitä kuuluu?

      Poista
    3. Häilyn maaseudun ja kaupungin väliä ja yritän saada asiat toimimaan. Silloin tällöin tapaan muita ihmisiä. Mitä kuuluu on enenevissä määrin hankala kysymys. Kaikki kysymykset ovat enenevissä määrin hankalia. Mitä enemmän näen ja luen ja mitä enemmän ajattelen asioita, sitä suurempi ponnistus on puhua. Oscar Wilden sanoin "the truth is rarely pure and never simple". Suurin osa asioista on niin monimutkaisia, että niiden sanominen vaatii ajatusta ja voimaa ja aikaa. Yritän silti opetella sanomaan.

      Usein krooninen riittämättömyyden kokemus liittyy paljolti kasvatukseen. Ei aina, mutta usein. Kasvatus on aivan valtava asia ja se voi olla vaivihkaa hyvinkin väkivaltaista ja typerää. Ei ole kenenkään oma vika millaiselle kasvatukselle he altistuvat.

      Oikeastaan ei ole mitenkään outoa, että masentuu liian hyvistä oloista. Ihmiselle luontevin tila on luultavasti jonkinlainen puute tai epävarmuus, jota vastaan ponnistellessaan ihminen kokee että elämällä on suunta ja merkitys. Nyky-yhteiskunnassa moni on tilanteessa, jossa eloonjäämistaistelu puuttuu elämästä. Silloin merkitys on löydettävä itse jostain muualta. Se on historiallisesti ihmeellinen mahdollisuus, mutta se on usein ihan helvetin vaikeaa. Suurin osa ei edes tajua etsiä merkitystä tietoisesti, ja silloin he liukuvat "pakko tässä nyt on tehdä sentään jotain" -elämään, toisin sanoen opiskelevat jotain vain opiskellakseen jotain, tekevät töitä joista eivät saa inhimillisesti oikein mitään, kilpailevat sosiaalisesta statuksesta sellaisten ihmisten keskuudessa, joista eivät saa inhimillisesti oikein mitään, ja niin edelleen ja niin edelleen. Ihmiset, joilla on ontto olo sisällä, haluavat olla kiireisiä.

      Itse olen siitä onnekas, että mulla on vahva kokemus merkityksestä ja suunnasta. Siksi moni jokseenkin yhdentekevä asia tuntuu musta juuri niin yhdentekevältä kuin on. En tunne huonoa omaatuntoa, kun pyöräilen aamuyöllä aamuyöllä pyöräilyn ilosta.

      Äh, tämäkään ei ole näin yksinkertaista. The truth is rarely pure and never simple.

      Vaikuttaa siltä, että TIEDÄT jo että olet parempi kuin epäilyksesi väittävät, muttet vielä TUNNE sitä. Toivon, että alat tuntea sen vähitellen. Se saattaa viedä aikaa.

      (Lifestyle-artikkeleissa neuvotaan opettelemaan kiitollisuutta vaikka väkisin, kiittämään hyvistä asioista itsessään ja elämässään joka päivä kunnes vähitellen tunnetasollakin havahtuu siihen, että asiat ovat paremmin kuin on kuvitellut. Kuulemma on "tieteellisesti todettu", että tämä voi ihastuttavan tehokkaasti lisätä onnellisuutta ja itseluottamusta ja kaikkea sellaista kivaa. Lifestyle-artikkelit ovat yleensä paskaa, mutta mietin joskus että pitäisi varmaan oikeasti opetella kiitollisuutta. Ihminen on luonnostaan ei-kiitollinen ja tyytymätön, ja jossain määrin voisi olla hyvä kääntää niiden lajiominaisuuksien volyymiä pienemmälle. Toki kiitollisuutta voi seurata vielä epäilys siitä, _ansaitseeko_ niitä asioita, joista on kiitollinen. Vittu miten vaikeaa tämä kaikki on.)

      Miksi tähän tuli näin paljon sanoja?

      Kaiken kaikkiaan kuulostat ihmiseltä, joka on paljon jännempi kun kuvittelee olevansa. Olen harvakseltaan tavannut muitakin sellaisia ihmisiä, ja musta tuntuu että se on ehkä jännimpiä ihmistyyppejä mitä on.

      Poista
    4. Mitä tulee siihen tunteeseen, että pitäisi olla lahjakkaampi ja mukavampi ja kauniimpi, niin olen viime aikoina alkanut tuntea yhä suurempaa ylpeyttä ja mielihyvää siitä, että olen juuri niin paska, sosiaalisesti kömpelö ja kummallisen näköinen kuin olen. Lahjakkaat, mukavat ja kauniit ihmiset saavat olla ihan rauhassa lahjakkaita, mukavia ja kauniita. Minun roolini elämässä on olla jotain muuta kuin he, ja tuntuu merkitykselliseltä ja vitun hyvältä olla jotain muuta.

      Poista
    5. Oon yrittäny täs miettii, et miten sanoo sen, mitä ajattelen tästä. Oon itseasiassa tosi ilonen, et mun viikonloppuna kirjottama humala vastaus ei koskaan lähteny kommenttiboksiin asti..

      En vieläkään oikeen tiiä mitä vastata. Ainakin sen, et ei kiitollisuus oo ongelma ollenkaan. Oon valtavan kiitollinen kaikesta hyvästä mun elämässäni. Kodista, opinnoista, ystävistä ja vuodenajoista ja ihan hulluista ylellisyyksistä, joita omistan: puhtaista lakanoista ja busseista ja kuukautissiteistä???? Kaikki on hienoja asioita, joista oon kiitollinen.

      Oon itseasiassa huomannut, että yksin ollessa oon kaikkein kiitollisimmillani ja muutenkin parhaimmillani. Musta on kivaa olla minä ja maailmakin on paljon parempi paikka, kun on yksin jossain. Kirpparilla, kirjastossa, kadulla, junassa tai aikasin aamulla koulussa, ennenku kukaan tuttu on tullut paikalle. On helppo olla tyytyväinen, kun läheiset ihmiset ei oo ympärillä, on helppo olla itsensä. Jossain ihmisiä täynnä olevassa junassa, josta et tunne ketään, ei hävetä alkaa tutkimaan käsien viivojaan ja nauramaan yksikseen hassulle jutulle, joka tulee mieleen. Ei haittaa, että näyttää ihan idiootilta, joka nauraa omille käsilleen.

      Ihmiset luo ihan kamalia paineita huomaamattaan, et pitää olla jonkunlainen. Tietynlainen. Se mihin ne on tottunut, tosi tiukkojen rajojen sisällä. Ja sit en oikeen osaa olla omaitseni, kun yritän olla se mitä ne olettaa mun olevan, se josta ne pitää.

      Ja sit tuleekin joku, joka sanoo jotain, et "oot muuttunu, en kerro miten, ku suutut muuten" ja jään vaan hämmentyneenä pohtiin sitä, et mitä vittua mä nyt oon tehnyt? Millanen musta siten on tullut? Millanen mä olin muka ennen, kun oon parhaani mukaan yrittäny vaan olla minä tai se minä, joka sun seurassa oon aina ollut.

      Mun päähäni lensi äskön kärpänen ja annoin sen jäädä siihen. Elämä on ihan hulluu, en osaa kertoo, mitä ajattelen siitä tai itsestäni, kun en itekkään tiedä. Kun on yhtä mieltä, niin huomaakin, että siihen on toinen puoli ja sit onkin myös toista mieltä. Totuus muuttuu kokoajan, eikä todellakaan ole yksinkertanen.

      Oon muuten miettiny tota sun maaseutu juttua? Missä sä oikeen meet? Tai siis, että onko siellä joku mökki, jossa hengaat ja kirjotat ja oot vaan hyvä ihminen, joka pohtii maailmaa osatakseen vastata sit hienosti omiin ja tuntemattomien ihmisten ongelmiin?

      Oot kun joku kirjan henkilö. Se on vähän pelottavaa. Tai ehkä just siks pidänkin susta niin paljon, kirjanhenkilöihin on paljon helpompi tutustua ja ystävystyä, kun ei tarttee pelätä, että ne ei pidä susta tai että kuset kaiken.

      Poista
    6. Tässä välissä mm. kävin Tampereella. Siksi päivät jotenkin katosivat ja vastaan ihmisille viiveellä.

      Mulla on sama kokemus yksinolosta. Kaikkein innostuneimmat ja vapaimmat ja luovimmat hetket elämässäni olen viettänyt yksin. Yksin ollessa saan ajatella mitä haluan ja pääsen usein nautinnolliseen tilaan, jossa ideoita ja oivalluksia ja muuta sellaista virtaa pään läpi. Se tuntuu lentämiseltä. Maailma kirkastuu.

      Yksin ollessa liikunkin eri tavalla, jotenkin itsevarmasti ja hallitusti ja voimallisesti. Muiden seurassa muutun vähän hapuilevaksi ja energiattomaksi.

      On jännää millaisia eroja ihmisissä on tässä mielessä. Tiedän että monelle ihmiselle miellyttävintä mahdollista ajanviettoa on rento hengailu muiden seurassa. En jotenkin kestä rentoa hengailua. Nautin kyllä siitä kun saan jutella (kiinnostavista) jutuista ja kokea (kiinnostavia) juttuja, mutta sellainen Samassa Paikassa Sijaitseminen Muiden Kanssa _jos mitään ei oikein sanota_ uuvuttaa mut nopeasti.

      Olen viime kuukausina yhä enemmän alkanut pyrkiä siihen, että pysyisin kirkkaasti omana itsenäni - hyvässä ja pahassa - seurasta riippumatta. Se onnistuukin jonkin aikaa, mutta lopulta sitä kuitenkin väsähtää ja huomaa hiovansa jotain kulmaansa kelvatakseen ihmiselle jonka kanssa juttelee. Haluaisin vielä jonain päivänä olla kauniisti ja järkähtämättä uskollinen itselleni ja totuudelle niin kuin totuuden näen, missä seurassa tahansa. Pitää jatkaa harjoittelua.

      Jep, toi sun tiivistelmä kuvaa aika hyvin sitä mitä teen maaseudulla. Hengailen mökissä itsekseni täysin ilman minkäänlaista vuorokausirytmiä. Katson jonkin verran elokuvia ja luen jonkin verran kirjoja, mutta enimmäkseen makaan ahdistuneena pimeiden ikkunoiden keskellä ja juon rommikolaa. Kun olen päässyt riittävän sekavaan, mitään häpeämättömään tilaan, alan viimein kirjoittaa kirjaa ja sitten kirjoitan pari vuorokautta putkeen. Kirjoittaakseen pitää jotenkin päästä itsensä yli, ja tää metodi on toiminut hyvin.

      Mua kiinnostaa suuresti, mitä epäilyttäviä aineksia sun kommentin humalaversio sisälsi.

      Poista
    7. Niin, ja vaikutat edelleen oikein loistavalta ihmiseltä. Olen tosin huomannut ettei näin pitäisi sanoa ihmisille, koska se on stressaavaa ja ihmiset alkavat kuvitella että heiltä "odotetaan" jotain ja pelätä "paljastuvansa" ei-loistaviksi. Olen itsekin sellainen. Ihmiset ovat hulluja.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen