maanantai 3. marraskuuta 2014

Moi! Jää leskeksi

Haluan hankkia ajokortin vain voidakseni ajaa öisen Suomen läpi. Nukkuisin päivisin ja ajaisin öisin.

On niin monia kysymyksiä, joihin olisin voinut vastata rehellisesti jos olisi annettu enemmän aikaa. Sen sijaan valehtelin, koska se tulee usein refleksinä, ja sitten tilanne oli jo ohi. Tämä on vaikeaa, mutta anteeksi, kysy uudestaan.

Niin ja anteeksi laiskuuteni vastata sähköposteihin.

Noin viikon ajan jostakin on yöaikaan kuulunut korkeaa ääntä. On vaikea sanoa onko ääni pikemminkin viheltävä vai ulvova. Se käynnistyy aina jollakin hiljaisella hetkellä, kestää hetken aikaa ja loppuu sitten, ja yleensä tulee mielikuva jostakusta tavallaan kirkumassa jossakin talon alla. Ääni ei oikein kuulosta miltään tunnistettavalta. Se ei kuulosta ihan elolliselta (ihminen, koira, lintu, kettu, basiliski) muttei myöskään elottomalta (putki, tuuli tms.). Se on miellyttävällä tavalla hermostuttavaa. En haluakaan tietää mitä se on. Tietämättömyys on usein suurempaa ja jännittävämpää kuin tieto. Tieto latistaisi homman. Samalla tavalla ihmiset ovat mielestäni seksikkäämpiä alusvaatteissaan kuin täysin alasti. Aion kirjoittaa kirjan mm. tällaisista asioista. Tuntemattomasta. Seksikkyydestä.

Itse asiassa elämäkin on sellaista. On paljon helpompi haaveilla elämästä kuin elää sitä. Elämään törmääminen on yleensä antikliimaksi.

Voisin koota masentavan vitsikokoelman tilanteista, joissa olen viime aikoina käyttäytynyt ikävästi. Olen usein jonkinlaisessa sumuisessa sosiaalisen välinpitämättömyyden tilassa ja huomaan trollaavani ihmisiä ankeudella. "Would you like the recipe?" "No, it wasn't tasty."

Kyse on tästä: ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä, ja sosiaalisen eläimen on tärkeää osata virittyä samalle taajuudelle toisten kanssa. Yksilöt ovat yksilöitä, mutta sitten he tulevat toistensa luo ja he tavallaan yhdistyvät organismiksi, joka hengittää tilanteessa samaan aikaan. Tällä selittyy paitsi natsi-Saksa myös monta kaunista asiaa.

Olen viime aikoina ollut tässä virittymisessä huonompi kuin koskaan, koska olen niin syventynyt omiin murheisiini. Ongelma on ohimenevä, älkää vielä luovuttako suhteeni. Ihmisten olisi hyvä ymmärtää, että olen kuin autisti tai kissa. Tarvitsen aikaa.

Olen usein omassa kuplassani tavallaan erilläni tilanteesta. Se ei ole kusipäisyyttä tai ylimielisyyttä. Se on prosessorin vajavaisuutta, on niin paljon käsiteltävää.

Hyvin suuri osa inhimillisestä kommunikaatiosta pyörii "yhdentekevien" asioiden ympärillä. Niin se toimii. Ihmiset etsivät toisiinsa yhteyden puhumalla. Olennaista on, että sillä mistä puhutaan ei ole lainkaan niin paljon merkitystä kuin puhumisella toimintona sinänsä. Tärkeää on jaksaa jutella spontaanisti oikeastaan mistä tahansa.

No, en ole nyt kovin hyvä siinä. Psyykkinen Pahoinvointi vetää mielen Tärkeiden Asioiden äärelle, ja niiden rinnalla Kaikki Muut Asiat nostattavat kysymyksen "Mitä väliä tällä on?" En mitenkään kärsi iloisten ihmisjoukkojen keskellä olemisesta, vaikka siltä varmaankin vaikuttaa. En kärsi. Päinvastoin, se on useimmiten ihan rattoisaa, mutta toisaalta en kyllä anna kenellekään niissä tilanteissa juuri mitään ja se on varmaankin ärsyttävää. Tiedän olevani ärsyttävä.

Juuri nyt kaipaisin jotakuta, jonka pysähtyisi ja katsoisi silmiin ja jonka kanssa voisi luontevasti, intensiivisesti ja häpeilemättä keskustella. Siitä, miltä oikeasti tuntuu ja miksi, mistä unelmoi, mitä odottaa, mitä vihaa, mitä oikeasti ajattelee. Se, mitä ihminen ihan oikeasti ajattelee jostakin sinänsä täysin yhdentekevästäkin asiasta (kuten Robinista), kertoo ihmisen sielusta yllättävän paljon.

Juuri sieluihin olisi kiva tutustua. On niin paljon, mitä haluaisin tietää. Haluaisin kysyä kysymyksiä ja saada vastauksia ja pysähtyä elämän äärellä. Lol, en tiedä. Aina silloin tällöin ihmiset pääsevät kiinnostavien asioiden äärelle, mutta ne hetket ovat nopeasti ohi, joku tai jokin aina keskeyttää.

Olen huomannut, että kommunikaatio on usein jännittävimmillään kun tilanteessa on kolme tai kenties neljä ihmistä.

Joskus myös kaksi on hyvä. Kaksi. Kaksi. Two. Två. Deux. Ajattelin kertoa tässä merkinnässä kirjasta, jonka aion nyt kirjoittaa, mutta en jaksakaan, teen sen vaikka huomenna, hyvää yötä! Anteeksi otsikko, en keksinyt mitään oikeaa.

7 kommenttia:

  1. Näin unta, jossa mun piti tavata sut kirjaston takapihalla. Laskeuduin sinne toisen rakennuksen katolta valkoisia tikkaita pitkin (enkö olisi voinut kävellä maata pitkin?), ja näin sun puhuvan puhelimessa. Et huomannut mua ja astelit jonnekin nurkan taakse. Kävelin pari askelta ja huomasin, että nurkan takana seisoi selin kaksi poliisia (joilla muuten oli mustat puvut, eikä tummansiniset kuten yleensä). He ilmeisesti vartioivat reittiä sinne pihalle. Poliiseista toinen (miehistä se lihavampi ja oikeanpuoleinen) vilkaisi selkänsä taakse (eli just tänne missä seisoin) mutta ei ilmeisesti nähnyt mua. Puhuit yhä tärkeää puheluasi, pyörit siinä poliisien selän takana ja näytit hankalalta. (Sulla oli pitkä ruskea takki, joka oli auki. Oli tuulista, muttei pimeää eikä pakkasta.) En halunnut keskeyttää sua; ajattelin että astuisin esiin vasta kun olet lopettanut puhelun. Mietin miksi poliisit seisoivat siinä ja että olisikohan nyt hyvä aika paeta. Meinasin kiivetä tikkaita takaisin ylös ja lähteä kattoja pitkin pois. Sitten ajattelin, että jos poliisit kuulisivat tikapuiden kolinan ja kääntyisivät katsomaan, katolle pakeneminen saattaisi näyttää hieman epäilyttävältä. (Sitten poliisit kysyisivät, että miksi pakenen katolle ja että onko minulla jotain syytä paeta heitä. Ei olisi ollut.) Päätin siis jäädä siihen ja sitten heräsin.

    (Kerron aina ihmisille jos olen nähnyt heistä unta, sillä ei ole reilua jos mä vaan katselen hauskoja unia heistä, eivätkä he koskaan saa tietää missä ovat olleet ja mitä tehneet. Ja sitten naureskelisin nähdessäni heidät, sillä he olisivat olleet yöllä niin huvittavan omituisia. Ja sitten he kysyivät, että mille taas hihitän ja että näyttävätkö he jotenkin oudolta tai sanoivatko he jotain hassua ja että onko heidän naamassaan jotain ruokaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ollut unta.

      Kytät seurailevat minua.

      Odotin siellä kirjaston takapihalla aika pitkään eikä sinua näkynyt. Se oli ärsyttävää, sinun olisi parasta tulla paikalle seuraavalla kerralla.

      Poista
  2. Juu. Seuraavalla keralla lupaan hypätä esiin, olipa kyseessä sitten miten tärkeä puhelu tahansa, enkä enää piiloudu raukkamaisesti nurkan taakse.

    VastaaPoista
  3. "not every conversation is a debate.

    not every conversation is a discussion even.

    a lot of conversations, especially those in safe places where people share private, intimate, closely guarded thoughts, are dialogues.

    in a debate, you are trying to persuade.

    in a discussion, you are trying to compromise.

    in a dialogue, you are trying to listen.

    it’s a subtle difference, but it’s an important one. please learn it."

    tumblr ftw yhä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tätä haluan! Ihmiset vain lähtevät tähän liian harvoin.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen