torstai 4. kesäkuuta 2015

Teen elämässä nämä asiat

Olen viime kuukausina voinut niin huonosti ja ajatellut niin intensiivisesti, etten enää edes täysin tunnista sitä ihmistä, joka olin viime vuoden lopulla. Mutta se on kai tässä iässä melko normaalia.

Minulla on nyt aika selkeä ja oudon yksityiskohtainen käsitys siitä, mitä tulen tekemään elämässä. Tai siis mitä tulen yrittämään.

Elämästäni tulee "outo". Se ei liity siihen, että erityisesti ihannoisin "outoutta", vaan siihen, että ajatus siitä mitä normaalin ihmisen elämän on nykymaailmassa tarkoitus olla, tuntuu vastenmieliseltä ja ahdistavalta ja ontolta. Olisi kauheaa yrittää elää sellaista elämää. Onneksi ei ole mikään pakko. (Tässä mielessä olen kuin monet terroristit. Hekin usein kokevat näin. Sitten he räjäyttävät kaiken.)

En pidä itseäni erityisen kummallisena. Lähinnä uskon olevani keskimääräistä vastustuskykyisempi kollektiiviselle hulluudelle. (Vaikka olen immuunimpi, en ole läheskään immuuni. Ihmisen on vaikea olla enempää kuin ihminen.)

Yhtenä yönä tajusin, että haluan asua matkailuautossa. Pöyristyin huomatessani että niitä saa käytettyinä ja toimivina muutamalla tonnilla. En voi käsittää mikseivät useammat ihmiset ole tajunneet tätä vaihtoehtoa. Mitä hienoa on rakennuksissa? Miksi ihmiset haluavat asua rakennuksissa? Matkailuauto on naurettavan halpa kätevä pieni asunto, joka parhaimmillaan mahdollistaa sen että voit asua joka yö eri paikassa. Jos kyllästyt johonkin paikkaan ja ihmisiin siellä, voit vain todeta että "Haistakaa vittu, minä lähden nyt muualle asumaan" ja huristella pois. Täydellistä. Matkailuautoon mahtuu silloin tällöin muutama kaverikin jos ne haluavat tulla.

Tsekkailin matkailuautoja taas. Tässä kuvia juuri äsken myyntiin laitettujen, 2000-4000 e maksavien matkailuautojen sisältä (en tiedä saisinko kopioida näitä, ihan sama). Ahdasta ja kämäistä eli täydellistä:




Tämä ei ole pako "yhteiskunnasta". En vain jaksa olla ihan yhteiskunnan ytimessä.

Ensin tarvitsen tietysti ajokortin ja muuta sellaista paskaa. Pitäisi kai mennä töihinkin, koska isäni sanoo ettei pidä matkailuautoista ja että jos haluan sellaisen, saan luvan maksaa sen itse. Pitäisi selvittää miten tietyt jutut toimivat ja opetella tiettyjä käytännön taitoja. Mutta jos todella saan tämän homman toimimaan, niin sitten tulen asumaan matkailuautossa. Haluan ajella ympäriinsä, nähdä metsiä ja syrjäseutuja ja merien rantoja, kuunnella musiikkia, kuunnella radiota, istua ahtaasti pöydän ääressä katsomassa TV:tä tai lukemassa kirjallisuutta tai muuta sellaista paskaa. Siinä ei ole mitään hippimäistä, se ei ole sen järkevämpää tai järjettömämpää kuin ihmisten elämä muutenkaan. Ennen muuta haluan tietysti kirjoittaa kirjoja. Jotta voisin olla niin hyvä kirjoittaja kuin haluan olla, minun pitää ehkä hoitaa psyykeni vähän vähemmän sotkuiseen kuntoon esim. meditaatiolla. Ja muuta sellaista paskaa.

Mitä tulee kirjoihin, niin olen kai hyvä kirjoittamaan niitä. Se vain on sellainen juttu jossa oletan olevani hyvä. Keksin juonia ja henkilöitä, joista kirjoittamisesta saan värisyttävää, orgastista mielihyvää. Haluan kirjoittaa viisi "romaania". Vihaan sanaa "romaani", mutta siitä kai on kyse. Aion yrittää hioa sen taidon sellaiseen pisteeseen, että voin tehdä sillä isoja asioita. Haluan oppia taidon sanoa vaivattomasti ja oikein. Haluan kirjoittaa älykkäistä, kaikkein tärkeimmistä aiheista mutta sellaisella tavalla että 12-vuotiaskin ymmärtää, rakentaa suuria tarinoita jotka kuulostaisivat Hollywood-elokuvinakin suurilta, kertoa tarinoita sellaisista ihmisistä joista kukaan muu ei kerro tarinoita ja näyttää että heidän outoudessaan ja rikkinäisyydessään on hurjuutta ja kauneutta.

Kunhan jätän tämän blogin, aion kirjoittaa loppuun ensimmäisen näistä kirjoista. Sitten yritän saada jotkut muutkin uskomaan tähän juttuun. Saa nähdä mitä tapahtuu.

Fiktion kirjoittaminen on se puoli tulevaa elämääni, josta toistaiseksi "nautin". Se on oikeasti kiihottavaa ja kivaa. Toinen puoli tulee mahdollisesti olemaan uuvuttavampi.

Ajattelen joka päivä yhteiskunnan ongelmia. En pysty olemaan ajattelematta niitä. Uskon ensinnäkin olevani hyvä paikantamaan ja ymmärtämään niitä. Vielä parempi olen keksimään ratkaisuja. Tämä selittyy monella tekijällä, joista tärkein on seuraava: ajattelen yhteiskunnan ongelmia paljon, koska tunnen ne voimakkaasti itsessäni, ja tunnen ne voimakkaasti itsessäni, koska kuvittelen voivani tehdä niille jotain. Uskon, etteivät ihmiset yleensäkään ole "välinpitämättömiä" suurten ongelmien suhteen; he vain kokevat etteivät mahda suurille ongelmille mitään, eivätkä siksi uhraa niille ajatuksia.

Saattaa olla, etten minäkään mahda millekään mitään, mutta aion yrittää. Yksilön on mahdollista muuttaa maailmaa, jos hänellä on toivoa ja edes jossain määrin realistinen suunnitelma. Olen tajunnut, että kaikkein tärkeintä on että yksilö löytää ne tahot, joilla on oikeasti valtaa ja voimaa muuttaa asioita. Yksilön ei tarvitse tavoittaa koko maailmaa; parikin tahoa riittää.

Itse yritän seuraavaa; aika näyttää miten tämä onnistuu:

1. Kirjoitan kirjoja, jotka onnistuvat niin hyvin että nimi "Olli Brander" alkaa merkitä ihmisille ainakin jotain. Että sillä on ainakin jonkintasoista merkitystä, että mitä Olli Brander jostakin asiasta ajattelee. Tärkeää on, että kirjat tavoittavat ihmisiä myös Suomen ulkopuolella.

2. Sitten kirjoitan bestseller-romaanin teholla kulkevan mutta ei-fiktiivisen kirjan siitä, millaisia koulujen pitäisi olla. (Tämän teen in English.) Tätä varten teen paneutunutta tutkimustyötä tapaamalla ihmisiä ja matkustamalla itse seuraamaan kuinka jo olemassa olevat vaihtoehtoiset koulut toimivat. Toivon että kirja menestyy, mutta vielä tärkeämpää on että etsin ja löydän tahot, joilla on kiinnostusta kääntää aihe ison luokan dokumenttielokuvaksi. Dokumenttielokuvilla on viime vuosina ollut parhaimmillaan merkittävää ja konkreettista vaikutusta yhteiskuntaan. Niiden avulla on oikeasti ujutettu uusia ajatuksia valtavirtakulttuuriin. Tärkeää on nimenomaan löytää jokin kanava, jonka avulla kylvää idea valtavirtaan. Jos idea on hyvä, löytyy kyllä ihmisiä jotka ottavat sen omakseen ja innostavat muita. Jos syntyy muutamakin uudenlainen koulu ja ne todistettavasti toimivat ja ympäröivä yhteiskunta on niistä kiinnostunut, niiden malli lähtee leviämään.

(Pienifonttinen selostus aiheesta: Ideani siitä millainen koulun pitäisi olla on lähinnä paranneltu versio Sudbury-tyyppisistä kouluista. Kaikki perustuu tieteelliseen tietoon siitä kuinka ihmiset oikeasti oppivat. Pointti on siinä, että mitä enemmän ihminen saa lapsuudessaan ja nuoruudessaan leikkiä, sitä fiksumpi, reilumpi ja tasapainoisempi aikuinen hänestä tulee. Ihmisen kognitiivis-psyykkis-fyysis-sosiaalisen kehityksen kannalta kaikkein tärkein asia on leikki, eikä sen määrää pitäisi jatkuvasti rajoittaa. Toinen pointti on siinä, että ihmisten pakottaminen "oppimaan" on uskomattoman vaarallista. Kaikkea pysyvää, syvällistä oppimista ohjaa ihmisen omaa kiinnostus. Joka ikinen ihminen on luonnostaan valtavan kiinnostunut. Tärkeissä asioissa kuten yhteiskunnassa, kirjallisuudessa, tieteessä ja taiteissa ei ole mitään tylsää, ne ovat ihan vitun suuria ja stimuloivia ja jännittäviä, mutta nykymuotoinen, pakottamiseen, testaamiseen ja pelkäämiseen perustuva koulu sammuttaa ihmisen kiinnostuksen niihin lähes täydellisesti. Eräässä jo olemassa olevassa koulukokeilussa, joissa lapsia ei testata ja joissa lasten annetaan lukea sen sijaan että heidät pakotettaisiin siihen, lapset lukevat mielellään jopa kymmeniä kirjoja vuodessa. Jos ihmisen suhde kaikkeen tärkeään traumatisoidaan tehokkaasti nuoruudessa, hänessä palava kiinnostus ei voi suuntautua kuin ympäröivään höttöön. Yhteiskunnan höttöistymis- ja kylmenemiskehitys on mahdollista kääntää rajusti päinvastaiseen suuntaan.


Esimerkiksi internet-riippuvuutemmekin selittyy lopulta sillä että olemme addiktoituneita oppimiseen. Se on luonnostaan ihmisen suurimpia intohimoja. Miten helvetissä on siis mahdollista, että laitokset, jotka on omistettu nimenomaan oppimiselle, ovat paikkoja joita lapset vihaavat enemmän kuin mitään muuta maailmassa? Kuinka se on mahdollista? Siksi että nykymuotoiset koulut eivät perustu millään tasolla ihmisten omaan kiinnostukseen. Koulujen pitäisi perustua ihmisten omaan kiinnostukseen täydellisesti. Rentoa aikaa ja leikkimistä pitäisi olla niin paljon kuin oppilas haluaa. Luokkia ei olisi, ikäryhmät olisivat sekaisin. Sääntöjen noudattamista ja reilua käytöstä valvottaisiin demokraattisesti, oppilaat ja koulussa työskentelevät aikuiset yhdessä. Koulussa olisi isot ulkotilat, erilaisille aktiviteeteille ja kokoontumisille omistettuja huoneita ja paljon mahdollisuuksia opiskella mitä huvittaa silloin kun huvittaa. Koulun aikuiset lähinnä auttaisivat oppilasta eteenpäin tämän valitsemissa aiheissa. Jokainen oppilas saisi tutustua omassa tahdissaan aiheisiin joista on kiinnostunut ja halutessaan esitelmöidä niistä muille. Joka viikko olisi oppilaiden omia esityksiä ja näiden lisäksi koulussa kävisi joka toinen päivä yksi tieteen, taiteen, jonkin ammatin tai muun elämänalueen asiantuntija tai vaihtoehtoisesti jonkin vähemmistön edustaja, jotka kertoisivat alastaan tai elämästään. Näihin esityksiin saisi osallistua tai tehdä sillä aikaa mitä ikinä huvittaa. On todennäköistä, että joka päivä kiinnostuneita olisi huomattava määrä; osallistuneet väistämättä kertoisivat oppimastaan myös niille jotka eivät osallistuneet. Jokainen koulupäivä olisi täynnä täysin vapaasti ohjautuvaa leikkiä, rentoutumista, syventymistä ja keskustelua ja siksi äärimmäisen stimuloiva.

^ Enemmän tai vähemmän tämäntyyppisiä kouluja on jo olemassa. Jumalauta että ne toimivat hyvin, ja uskon, että ne voisivat toimia vielä paremmin. Tärkein huomio on ehkä se, että oppilaat rakastavat näitä kouluja. He eivät koe koulujaan paikoiksi "jotka pitäisi polttaa", vaan todella kokevat että koulu on paras paikka maailmassa. Paikka joka kuuluu heille ja jota he ovat valmiita puolustamaan. He myös oppivat pitämään muista huolta, ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan ja pitämään reiluutta ensisijaisen tärkeänä.)


3. Nopeutan omalta osaltani kehitystä kohti päivää, jona eläinten oikeudet ovat tosiasia. Tämä tapahtuu vaikuttamalla eläinoikeusliikkeeseen; iso liike on jo olemassa, tärkeintä on muuttaa sen fokusta ja toimintamalleja niin että siitä tulee niin tehokas kuin mahdollista. On hyvinkin mahdollista, että eläinten oikeuksista tulee yksi suurimmista ellei suurin eettinen taistelu tällä vuosisadalla. Jotta niin tapahtuisi, tärkeintä on kaikenlaisen tehottoman sekoilun vaihtaminen psykologisesti fiksuun, tyylikkääseen ja sivistyneeseen toimintaan (keskiössä mm. eri eläinlajien henkisten kykyjen tekeminen tunnetuksi) ja fokuksen siirtäminen kasvissyönnistä "eläin"tuotteisiin, joiden valmistamiseksi ei tarvitse vahingoittaa eläimiä (keinoliha jne.). En vielä tiedä miten tarkalleen aion ajaa tätä, varmaan kirjoittamalla ja puhumalla. Tässäkin olennaista on, ettei yksilön tarvitse tavoittaa koko yhteiskuntaa. Tässä tapauksessa riittää, että tavoittaa tarpeeksi ihmisiä eläinoikeusliikkeessä. Liike on jo olemassa. Toivon että joku siellä haluaa kuunnella.

......

Tällaista ajattelin siis kokeilla tehdä. Tämä tulee olemaan haastavaa, mutta ei kai lopulta mahdotonta? Olen nähnyt vaativampiakin elämänuria. Muutaman kirjan kirjoittamalla ja sitten muutamaan tahoon vaikuttamalla voi oikeasti sysätä eteenpäin sellaisia kehityskulkuja, joilla voi paitsi parantaa valtavasti ihmiskunnan meininkiä, myös pelastaa satoja miljardeja eläimiä. Yksilö ei muuta yhteiskuntaa paasaamalla yksinään, vaan yhteiskunnallinen muutos tapahtuu kun riittävän suuri joukko ihmisiä asettuu palikoiksi yhteen. Tärkeintä on olla yksi palikoista ja sellaisena hyvä.

Tällä hetkellä "visionääreillä" tarkoitetaan ennen kaikkea ihmisiä, joilla on joko poikkeuksellinen kyky "luoda kasvua" tai sitten keksiä ihmiskunnan eloonjäännin mahdollistavia innovaatioita. Etenkin jälkimmäinen on tärkeää, mutta minä haluaisin nähdä myös visionäärejä, joiden fokus on siinä onko elämä täällä oikeasti inhimillisesti mielekästä. Kuinka tehdä yhteiskunnasta fiksumpi, myötätuntoisempi ja vähemmän pinnallinen paikka? Siihenkin tarvitaan visiota. Jostain syystä humaanien arvojen ajamisesta kiinnostuneilla ihmisillä on paha tapa olla melankolisia huokailijoita ja valittajia, jotka eivät osaa ajaa tärkeiksi kokemiaan asioita läheskään samalla järjestelmällisyydellä kuin tahot, jotka ovat kiinnostuneita lähinnä rahasta ja taloudesta.

Jos tästä suunnitelmasta ei tule yhtään mitään, mikä on, voi Jeesus, hyvinkin mahdollista, niin ainakin voin tietää että yritin. All you can do is all you can do. Siinäkin tapauksessa minulle jää alueita, joilla yrittää onnistua edes välttävästi. Vaikka en menestyisi ainoassakaan suuressa asiassa, voin silti olla kunnon ihminen ja hyvä ystävä ja kaikkia valtavia pieniä asioita.

4 kommenttia:

  1. Huh. Siis HUH. Oon ihan häkeltynyt, kun huomaan kuinka mun koko edellinen elämäni on ollut pinnallista paskaa :D Et ehkä tiedä tunnetta, mutta nyt mun sisällä kiehuu ja kuohuu yms.

    Pakko sanoa, että oon myös ajatellut tuota matkailuautoideaa (yhtään plagioimatta). Ja "agree"n niin paljon. Tässä on syy siihen, miksi oon aina ihaillut entisaikojen romaneja ja sirkustaiteilijoita: se kulkemisen (näennäinen?) vapaus ja kodittomuus, vaikka koti onkin maailman paras paikka (ainakin vielä).

    Kädet ihan tärisee edellämainitun elämäni tärähdyksen myötä (lol). Hävettää suunnattomasti se, että vaikka itselläni on valtava tietämisen kaipuu, oon juurikin suunnannut sen netissä satunnaisten ihmisten draaman seuraamiseen tai vastaavaan. Toki suuntaa ajatukset muualle, kun elämän huonot puolet tulee päälle, mutta ei auta. Toisaalta se, että tietoa etsiessä tulee niin paljon törmänneeksi maailman vääryyksiin ja ainakin jokseenkin liian helposti melankolisesti idealistisiin pelastussuunnitelmiin hukkuvana jää (turhaan) suremaan auttamisen ja vaikuttamisen mahdottomuutta. Eli ehkä sitä tietynlaista suuntautumista ja todellisen vaikuttamisen taitoa kaivattaisi tai vain välinpitämättömämpää rekisteröimistä.

    Kouluasiasta: miten saitkaan tuon kuulostamaan niin helpolta ja yksinkertaiselta! Ekaluokkalainen pikkusiskonikin luultavasti ymmärtäisi sanomasi. Musta oot tiedonhankinnan polulla jo pitkällä, ja toivon, että tästä tulee jotakin. Jos siis tavoittelemasi ihmiset eivät ole aivan pähkähulluja.

    Teksti kouluista tavoitti minut myös siksi, että toinen vanhemmistani (jotka ovat kumpikin opettajia) on ajanut rankasti ja itsensäkin uuvuttaen Suomen opetussuunnitelman muutoksia. Suoralla toiminnalla hän sai kyllä useita korkeamman tahon ymmärtäjiä, mutta opettajakollegoiden ahdasmielisyys ja laiskuus (itseä ja kaikkia helpottavien asioiden ajamisessa? en ymmärrä) sai hänet sittemmin siirtymään toiselle alalle ja "luovuttamaan" luovuuden ja innovatiivisen koulumuutoksen alalla. Tämä kyllä johtui osittain myös perheen vaatimasta ajasta, mikä harmittaa minua näin aikaavieneenä lapsena.

    Vielä: mun itseni kirjoitustyyli on aina ollut enemmän lastensatuja ja helposti ymmärrettävää tarinointia, mikä joskus on harmittanut paljonkin (ei ole yltänyt yhtä syvällisten, oivaltavien ja viisaiden kirjoittajien tasolle).
    Luin jokin aika sitten Siepparin Ruispellossa, ja vaikkei se nyt erityisen sykähdyttävästi koskettanutkaan näin ensimmäisellä lukukerralla, minusta oli mukavaa huomata ajattelun samankaltaisuuksia (ja ylipäätään on sykähdyttävää lukea moniulotteisia kirjailijoita, vaikkei niitä ehkä suuremmin ymmärtäisikään). Jos et loukkaannu (ja vaikka saatatkin närkästyä), musta vaikutat jollakin tasolla tältä päähenkilöltä Holden Caulfieldiltä..

    Vielä lopuksi: loistavaa, että juuri sinä oot olemassa! En tiedä, kuinka paljon mun kokemattomuus ja nuoruus ym. vaikuttavat mun arostelukykyyni, mutta sussa on paljon potentiaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisten kommenttien saaminen on parhaita juttuja mitä tiedän. Kiitos.

      (Mitä kautta muuten löysit tiesi tänne? Kysyn tätä aina, se on tärkeää informaatiota tyyliin "Kuinka kuulit ravintolastamme?")

      Melko kiinnostavaa että mainitsit Holdenin. Juuri eilen nimittäin aloitin Siepparin lukemisen alkuperäiskielellä. Jo pari vuotta sitten yritin lukea jotain 70-luvulla tehtyä suomennosta, mutta se oli kirjoitettu jollain käsittämättömällä ikivanhalla nuorisokielellä josta ei jaksanut ymmärtää mitään. On hyvin mahdollista, että tällä kerralla pääsen sisään.

      Kiitän sunkin olemassaolosta. Olet omalla matkallasi sellaisessa pisteessä, joka tuntuu tutulta. Toivottavasti ei häiritse että luin blogiasi vähän. (Severus Kalkaros oli elämäni tärkeimpiä ihmisiä joitain vuosia sitten.)

      Jos kaipaat väkivaltaista ravistelua - ja mikset kaipaisi, väkivaltainen ravistelu on terveellisimpiä asioita mitä on -, etsi jostain Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet.

      Poista
  2. Törmäsin tänne, kun etsiskelin luettavaa tylsänä iltana ja upposin selailemaan parin ainoan seuratun bloggaajan seurattuja. Ei ollut mitään erityisen mahtavaa maailmanparantelua, mutta lopputulos on varmaan tärkein...

    Ei tietenkään häiritse bloginlueskelu (vaikka tuleekin heti vähän nolostunut olo syystä x, ehkä siitäkin vain pitää päästä eroon).

    Kiitos vielä tuosta kirjavinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoisin että suurin osa tärkeimmistä löydöistä ja oivalluksista tapahtuu nimenomaan yllättäen, esim. tylsistyneen selailun tai kuljeskelemisen seurauksena. Tärkeimpiä juttuja on vaikea löytää etsimällä...

      En tiedä miksi mun kommentit ja vastaukset menee nykyään helposti näin korkealentoisiin sfääreihin. Mutta se ei varmaan ole huono juttu.

      Älä ole nolostunut. Itse kyllä olen nolostunut kaikesta koko ajan, mutta tunnustan että se on aika typerää.

      Poista

Sano mulle jotain tai kuolen