torstai 4. kesäkuuta 2015

No niin, viimeinen merkintä

Näin realistista ja tylsää unta, jossa kirjoitin tänne merkinnän jonka ainut sisältö oli runollisesti "Miksei kukaan kuuntele biisejä jotka laitan tänne? Nehän ovat niin hyviä että tulee paskat housuun" ja sitten tämä biisi; jos et koskaan kuunnellut mitään mitä laitoin tänne niin kuuntele tämä


Tämä on toivottavasti viimeinen merkintä, jonka kirjoitan tähän blogiin. En tiedä palaanko kirjoittamaan tätä vielä joskus. Katsotaan.

Päätin eilen iltapäivällä kirjoittaa kerralla kaikki merkinnät, jotka olen halunnut kirjoittaa jo monta kuukautta. TEIN SIIS TÄSMÄLLEEN NIIN. Kirjoitin kaikki merkinnät, jotka olisi pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten. Nyt kello lähestyy kuutta aamulla ja vietin viimeiset puoli vuorokautta kirjoittaen seksistä, homobaareista, internetistä, rahasta, matkailuautoista, suunnitelmistani, koulusta, eläinten oikeuksista ja visionääreistä. Jos se mitä kirjoitin näyttää höyrypäiseltä hulluudelta, niin se mahdollisesti on sitä, en tiedä, silmissäni näkyy outoja kuvioita ja huone ympärilläni on sekava ja utuinen.

Järjestelin tämän nyt niin, että kaikki mitä kirjoitin tänä yönä on blogin ensimmäisellä sivulla. Lue nämä joskus jos huvittaa. Kommentoi jos haluat sanoa jotain. Vastaan aina, ellen ole kuollut. Tämä ei katoa tästä minnekään eikä tilalle tule mitään muuta ja näitä voi yhtä hyvin lukea jonain yönä kuuden kuukauden kuluttua kun yhtäkkiä huomaat kaipaavasi ääntäni, mikä on tietysti epätodennäköistä mutta mahdollista.

Tämä blogi on antanut mulle melkein kaiken, mm. useimmat tämänhetkisen elämäni henkilöistä. Aloin kirjoittaa tänne syksyllä 2011, kun olin todella yksin, ja nyt en ole enää todella yksin, ja muutama muukin ihminen on vähän vähemmän yksin. Ehkä se oli tämän blogin tarkoitus. Omien ajatusten kanssa ei kannata olla todella yksin, koska kun sinä ja ajatuksesi olette liian pitkään todella yksin, molemmista tulee hulluja.

Haluan nyt kirjoittaa yhden kirjan räjähtävällä voimalla valmiiksi. Haluan vain saada sen tehtyä, VITTU, en jaksa tätä odottelua ja pelleilyä enää, kaikki on jo kirkkaana päässäni ja ainoastaan se että se kaikki voi johtaa niin pelottavan isoihin asioihin estää minua toimimasta. Pitää kirjoittaa ja sitten toimia järjestelmällisesti niin, että jotain isoa kenties tapahtuu.

Taiteilija virallisessa taiteilijavalokuvassa

Voin "psyykkisesti huonosti". Olen oikeasti aika epätasapainoinen ja sumussa. Alan käsittää, että maailma ja elämä on niin helvetin monimutkaista, että "totuus" on aina, aina, AINA sitä, että valitset yhden vajavaisista ja typeristä selityksistä ja päätät että se on parempi kuin muut vajavaiset ja typerät selitykset. Ihmisyys on todella, todella, todella, todella, todella, todella, todella monimutkaista ja sekavaa ja kaikki kulkevat elämänsä läpi sumussa. Yhdysvaltain presidentti on aivan sumussa itsensä kanssa. Korkeimmat asiantuntijat tieteen alalla ovat aivan sumussa itsensä kanssa. Minä olen rationaalisimpia ja tieteellisimmin ajattelevia ihmisiä jonka tiedän, ja silti olen aivan sumussa itseni kanssa. Useimmat aikuiset ihmiset ovat pohjimmiltaan avuttomia pikku vauvoja, jotka ehkä yrittävät tajuta tätä kaikkea mutta luovuttavat sitten nopeasti.

Yhtenä iltana istuin Just Vegen edessä syömässä ranskalaisia. Eräs ihan zombie-sekaisin oleva romanijäbä istui pöytääni myymään minulle huumeita. En halunnut huumeita, ja sitten hän huomasi ranskalaiseni. "Ai sulla on tässä ranskalaisia..." hän sanoi ja alkoi syödä ranskalaisiani. "Ai sul on dippiä..." Sitten vain katselin kun hän söi ranskalaiseni, nousin ja poistuin runoiltaan. (Olin jo kylläinen joten en kokenut edes tarvetta protestoida. Lisäksi hän vaikutti nääntyneeltä.)

Yhtenä toisena yönä kaikilla muilla oli tosi kivaa. He laittoivat toisilleen savinaamiot ja päättivät mennä saunaan. He laittoivat minullekin savinaamion jotta liittyisin seuraan. Minä kiskoin kengät jalkaan eteisen pimeydessä ja lähdin kotiin. Olin juonut kärpässieniteetä ja pääni oli sumussa, ja lisäksi koko Helsinki oli sinä yönä kirjaimellisesti todella sumussa, joten vei varmaan 2 tuntia ennen kuin pääsin kotiin. Minulla oli edelleen savinaamio ja kuuntelin dramaattista musiikkia ja olin sekaisin ja melkein itkin.

Pari yötä myöhemmin joku urpo kuunteli bussissa vitun hirveää konemusiikkia niin kovaa, että bussin etuosassa ei voinut edes puhua. Ns. käämini ns. paloivat ja yksinkertaisesti käännyin ja: "Miten joku voi kuunnella tällaista, etkö sä tajua että häiritset kaikkia muita [tässä kohtaa ääneni voimistuu epätoivoiseksi huudoksi:] VOI VITTU MIKÄ SIELUTON IDIOOTTI." Päädyin "riitelemään" "sieluttoman" "idiootin" kanssa ja yritin siitä eteenpäin käyttäytyä kohteliaasti ja sivistyneesti ja järkevästi, mutta joo, en tiedä. (Tämän tapauksen jälkeen aloitin säännöllisen meditaation.) Yksi oudoista piirteistäni on, etten koskaan, missään olosuhteissa pelkää saavani turpaan. Kaikki muut näyttävät pelkäävän, minulle se on poikkeuksellisen yhdentekevää. Varmaan siksi etten ole ikinä vielä varsinaisesti saanut turpaan. Olen nähnyt sellaisia kunnon turpaanvetoja vain leffoissa. Ikinä ei ole vielä sattunut. Ehkä sekin hetki tulee.

Kaipaan seikkailua. Tuntuu, ettei kukaan ympärilläni kaipaa seikkailua yhtä häiriintyneen epätoivoisesti kuin minä. Kaipaan seikkailua kuin Bella Edwardin kadottua. Muut näyttävät viihtyvän paremmin tilanteissa, joissa hengaillaan ja oleillaan. Sellainenkin voi olla mukavaa ja ihmeellistä, mutta olen levoton ja ahdistunut ja arfgh.

Kaipaan liikettä. Kaipaan seikkailua. Sellaista noustaan-yhtäkkiä-outoon-kaukoliikennebussiin-outoon-kaupunkiin-ja-nukutaan-seuraava-yö-keskellä-pimeää-metsää-ja-tutustutaan-vähän-pelottaviin-ihmisiin-seikkailua. Sellaista liftataan-kyyti-kymmenessä-autossa-ja-päädytään-pohjoiseen-Norjaan-seikkailua.

Kaipaan myös estottomia ja hulluja ja intohimoisia ja törkeyden rajalla liikkuvia keskusteluja, en halua käyttäytyä hyvin, haluan käyttäytyä vitun huonosti yhdessä jonkun kanssa, sillä tavalla että hulluus on yhteinen sopimus, jota leimaa vastavuoroinen kunnioitus ja rakkaus enemmän kuin mikään muu, niin syvä että voit sanoa kaikkein villeimmätkin ja rumimmatkin ajatuksesi ääneen ja luottaa siihen ettei maailma romahda jalkojenne alla.

Toisin sanoen haluan rikoskumppanin. Haluaako joku lähteä mukaan? Olen tosissani. En siis mitenkään ironis-humoristisesti muka-tosissani. Vaan tosissani.

Jätän tämän blogin määrittelemättömän pitkäksi aikaa, ja toivon että joskus löydän kaikkea tätä. Olen liian levoton tähän elämään. Olen liian levoton tähän elämään.

Aasinsilta; tietääkö joku kenen naama tämä on?

Tämän maailman suurin puute on seuraava: voit matkustaa paikasta toiseen, muttet voi matkustaa ajasta toiseen. Olen toisista "paikoista" lopulta hyvin epäkiinnostunut verrattuna siihen, kuinka kiinnostunut olen toisista ajoista. Haluan niihin, haluan pois täältä.

Olen onnellinen, kun voin keskittyä ajattelemaan aikoja jotka ovat menneet. Olen jollain oudolla tunnetasolla kohtuu hyvin selvillä ihmiskunnan lähihistoriasta, koska kiinnostun jostain vitun James Deanista* ja sitten ajattelen James Deania päivittäin ja paneutuneesti ja intohimoisesti neljä vuotta ja vähitellen opin jotenkin ymmärtämään maailmaa joka oli olemassa silloin kun James Dean oli olemassa. Pelkään nykyaikaa aika usein aika paljon, ja en yksinkertaisesti pystyisi toimimaan "arkielämässä" jos kuvittelisin että tämä aika ja paikka on KAIKKI. Pseudofilosofinen tuokio: Jokainen hetki on ohi ennen kuin se on ehtinyt edes alkaa. "Nykyhetki" on niin häivähtävä asia ettei sitä varsinaisesti ole edes olemassa. Yhtä hyvin voi ajatella että kaikki ajat ovat yhtä epätodellisia ja vain leikisti "olemassa" samaan aikaan. Koska mitään aikaa (muuta kuin JUURI TÄMÄ NANOSEKUNNIN HÄIVÄHDYS JUURI NYT) ei ole oikeasti olemassa, vuodet "1967" ja "2015" ovat yhtä todellisia tai epätodellisia.

*Voi jeesus tappakaa mut
James Dean ei lopu koskaan

Kestän tätä aikaa nimenomaan sen perspektiivin avulla, että 1920-luvulta jääneen filmin taustalla haukotteleva tyttö ehti jo elää ja kuolla ja että bussissa läheisellä istuimella juuri nyt istuva tyttö kuolee ihan yhtä nopeasti. Ja että heillä on valtavasti yhteistä. Yksittäisen ihmisen elämä on välähdys. Sinä aikana normaalista tulee epänormaalia ja epänormaalista normaalia. Trendit kuolevat. 99,5% meistä ja kaikesta tästä on ihan kohta unohtunut.

Syntynyt-palstan vauvat ovat kohta vanhusten luurankoja haudoissa. Se ei ole minun mielestäni mitenkään masentavaa vaan huojentavaa. Tai no ehkä vähän masentavaa, jos sen muotoilee noin, voi vittu.

Olen havainnut, että monelle nuorelle ihmiselle jo 1980-luku alkaa edustaa jotain eksoottista esihistoriallista aikaa. Se on ihan ymmärrettävää, koska suurin osa nuorista ihmisistä ei käsittääkseni pyörittele vuosilukuja päässään selviytymismekanismina hela tiden ja elä toinen jalka menneisyydessä niin kuin meitsi. Oscar Wilde oli moderni, Twitter-kulttuurihahmon oloinen ihminen, joka kuoli aivan äsken (30. marraskuuta 1900) ja jonka kanssa voisi todennäköisesti hihitellä baarissa ja tulla ymmärretyksi täydellisesti. Joku 1400-luku alkaa olla jo vähän hämärämpää aluetta. Mutta sekin toisaalta on tosi lähellä jos vertaa Jeesuksen aikoihin, ja silti n. 99% nykyihmislajin tähänastisesta olemassaolosta ehti jo kulua ennen Jeesuksen aikoja. Ainoastaan YKSI prosentti ihmiskunnan historiasta on tapahtunut Jeesuksen jälkeen.

Kaikissa lähihistoriankaan ajoissa ei tietenkään olisi kivaa. En haluaisi ostaa lippua esim. 1900-luvun alkuun. Tämä biisi on vuodelta 1899, kuuntele:


Mitä painajaismaista paskaa. Huhhuh. Tämä on jonkinlainen popmusiikin muinainen alkumuoto, ja vihaan sitä. Vaikka pääsisin osaksi jotain kohtuu turvallisesti elävää yhteiskuntakerrosta, en kestäisi kovin pitkään maailmassa jossa joutuisi kuulemaan tuollaista hirviömusiikkia. En tiedä miksi äänet näin läheisestäkin menneisyydestä ovat mielestäni "aavemaisia", mutta kuvissa ei ole mielestäni mitään pelottavaa.

Fakta on, etten pääse tästä ajasta pois. Pääsen vain hitaasti tulevaisuuteen. Menneisyys on kiellettyä aluetta. On siis löydettävä onni tästä hetkestä. Olen onnellinen, kun matkustelen busseilla ympäriinsä ja ajattelen tarinoita joita kirjoitan ja henkilöitä joista kirjoitan. Olen onnellinen, kun voin vain odottaa seuraavaa hetkeä jona aion syödä. Olen onnellinen, kun voin hengittää perheen ja ystävien kanssa ja odottaa seuraavaa kaljaa ja seuraavaa aamua ja seuraavaa iltaa ja kevättä ja kaikkia täysin PIENIÄ ja HELPPOJA ja YHDENTEKEVIÄ asioita joita ihmiset nyt odottavat. Olen onnellinen, kun joinain öinä saan olla yksi ajelehtivista nuorista ihmisistä jotka juovat muiden seurueiden hylkäämistä laseista loput punaviinit.

Tällaisen harmittomuuden ja pienuuden äärellä olen onnellinen, mutta kuinka paljon oikeasti ajattelen tuollaisia asioita? Tuntuu, että suurin osa ajasta menee maailman ongelmien murehtimiseen. Hyvä kysymys on tietysti, että mitä vittua maailman ongelmat minulle kuuluvat, ja vastaus on kai että no, asun täällä?

Ehkä mulla on ihan hyvät aivot. Ehkä voin saada elämässä jotain aikaan. Ehkä. Hyvien aivojen huono puoli on, että liian tehokas prosessointi tekee pelkästä olemassa olemisesta vitun stressaavaa ja uuvuttavaa ja yliherkkää, ja uupumus taas johtaa inhimilliseen sekavuuteen. Alat toimia oman tehokkaan järkesi vastaisesti ja tehokkaasti tiedostat sen, muttet mahda mitään.

No niin. Aion nyt lakata ajattelemasta amerikkalaisia kasvatusmenetelmiä ja teknologian vaaroja ja teknologian mahdollisuuksia ja ottaa yhden pienen asian kerrallaan. Aion kirjoittaa kirjan. Toivottavasti siitä tulee hieno. Aion kirjoittaa sitä joka ikinen päivä. Aion hiljentyä ja etsiä hiljaisia lämpimiä paikkoja. Aion jatkaa pyöräilemistä. Aion ajella busseilla kauas. Aion olla ystävien kanssa ja hengittää elämää ja seikkailua sisään.

Nähdään taas. Jossain, ennemmin tai myöhemmin.

59 kommenttia:

  1. post scriptum:

    Kun heräsin tänään niin päätin poistaa kaikki nämä viime yönä kirjoitetut merkinnät. Näissä on liikaa aukkoja ja huonosti ajateltua paskaa.

    Esimerkiksi se etten tiedä mitä haluan, mutta väitän silti haluavani kaikenlaista. Miksi nämä merkinnät ylipäätään piti kirjoittaa? Jos haluaa löytää totuuden, tai edes oman totuuden, parasta olisi varmaan olla hiljaa kunnes tietää tarpeeksi. Tarpeeksi. En minä tiedä tarpeeksi, en tiedä vielä juuri mitään.

    Tulevien saavutusten julistaminenkin tekee pahaa, koska mitään saavutuksia ei vielä ole, ja jos sellaisia haluaa, luomisen pitäisi olla luontevaa ja vapaata, ei sellaista että jotkin valmiiksi kirjoitetut odotukset hengittävät niskassa.

    Sitten mietin että ehkä paskan pitää antaa olla paskaa. Tämä blogi on alusta alkaen ollut epätäydellistä paskaa (niin kuin oikeastaan kaikki maailmassa). Jätän nämä siis tähän. Jätän tämän blogin tällaiseksi. Se vaatii tahdonvoimaa, mutta ehkä se on oikein. Nauttikaa paskasta, saatana.

    VastaaPoista
  2. Et pelkää nykyaikaa siksi että nykyaika olisi oikeasti "pelottavampaa" kuin muutkaan ajat, pelkäät nykyaikaa siksi että et vielä tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Nykyaika ei ole sen pelottavampi paikka kuin joku 60-luku. Menneisyydestä vain tietää että kuka voitti, kuka hävisi jne. Epävarmuus tekee illuusion "uhkasta".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täsmälleen. Olet aivan oikeassa.

      Jos olisin elänyt 60-luvulla, olisin luultavasti silloinkin tehnyt ongelman suunnilleen kaikesta mistä ihmiset tykkäävät. Ehkä maailma tarvitsee tällaisiakin kuin minä.

      Poista
  3. aina kun joku kirjoittaa pöyristyneensä, minä luen sen "pyöristymiseksi"

    tällä blogilla oli huippuhetkensä joskus, se ehkä jo todistaa että pystyt ihmeisiin. tarkoituksesi on kai luoda ihmeitä myös muualla, olisi typerää jos jäisit polkemaan tähän liikkumatta seuraavaan vaiheeseen. kirjoitat asioista joista on kirjoitettava ja kirjoitat niistä hyvin. älä koskaan kuvittele että olet väärässä tai hullu vain siksi että olet vähemmän hullu kuin muut.

    heräsin tänään painajaiseen kello 4 aamulla ja olen siitä lähtien ollut internetissä. loppupäivän taidan viettää oikeassa maailmassa.

    toivotan onnea kansainvälisen bestsellerin kirjoittamiseen. jään odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän näistä lauseista. Ne ovat hyviä.

      Uskon pystyväni ihmeisiin. Luin tähänastisen käsikirjoitukseni läpi ja vaikuttaa siltä että saatan pystyä.

      Viime kuukausina olen muutaman kerran ollut internetissä ~18 tuntia putkeen tutkimassa maanisesti sellaisia asioita kuin ihmispsyyken kehitys ja koulujärjestelmä. Sellaisen jälkeen tosimaailma tuntuu oudon huumaavalta ja täydeltä ja onnelliselta.

      Poista
    2. Se hetki kun lopulta poistut huoneestasi ja syöt jotain tai lähdet ulos... Hehkuvaa onnea

      Poista
  4. Tää blogittomuus on toiminut niin kuin toivoin, ja vielä vitun paljon paremmin.

    Kun bloggaaminen ei ole vaihtoehto, suunnitelmat liikkuvat siellä missä pitääkin, Microsoft Wordissa.

    Tässä blogissa ja siinä kirjassa jota kirjoitan on hengästyttävä tasoero, se liittyy luultavasti siihen että kirjani kirjoittaminen on kiihottavaa ja luontevaa ja usein hyvin hauskaa siinä missä esim. näiden viimeisimpien blogimerkintöjen kirjoittaminen oli työtä.

    Kävin maaseudulla ja kirjoitin monta kymmentä sivua käytännössä putkeen, välillä nukuin ja välillä luin Knausgårdin viidettä Taisteluni-kirjaa, mutta muuten kirjoitin ja se oli kummallisimpia kokemuksia mahdollisesti ikinä, sen jälkeen kävelin pellon reunaan ja katsoin taivasta ja mietin että mikä on totta ja mikä ei, onko tämä kesämaisema totta.

    Tänä vuonna olen paitsi muuttunut hyväksi kirjailijaksi, myös päätynyt rakastamaan helposti lähes jokaista avaamaani kirjaa, outoa. Ne kaikki lisäävät sieluuni jonkin uuden kerroksen, en tiedä onko se pelkästään hyvä asia, sieluni tuntuu muutenkin joskus kymmenen kertaa painavammalta kuin useimpien muiden.

    Huh miten vittumaisesti sanottu, toivoakseni olen väärässä. Ja siis miksi vitussa kirjoitan tätä?

    Tämä "kommentti" on tarkemmin ajateltuna vain kiertotie kirjoittaa tänne postaus, lupaan etten tee tätä enää.

    VastaaPoista
  5. Mitä mieltä Knausgårdin viidennestä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, todella, todella hyvä

      Poista
    2. Tai ensimmäiset 270 sivua ovat, loppuhan voi vielä hyvinkin paljastua paskaksi

      Poista
    3. Luettuani 600 sivua voin sanoa että kirja ei tosiaan ole paskaa

      Poista
    4. Itse asiassa se on niitä juttuja, jotka ovat niin hyviä että on ihan turha yrittää selittää asiaa jollekulle joka ei ole kokenut sitä itse. Hän ei voi ymmärtää.

      Olen jostain syystä puhunut viime aikoina ihmisille puolimaanisesti 1) Knausgårdista ja 2) Johnny Cashista. Katsoin Johnny Cashista dokumentin jossa hän pudottelee omenoita puusta pitkällä kepillä, löytää aasin ja alkaa tökkiä aasia omenakepillään outo, kiihkeä, pimeä tuijotus silmissään. Olen puhunut tästä kohtauksesta. Knausgårdin kirjassa taas on kohtaus jossa Karl Ove menee baariin uuden tyttöystävänsä kanssa tapaamaan veljeään, ja tyttöystävä ja veli tulevat keskenään toimeen liian hyvin. Sitten Karl Ove löytää vessan lattialta rikkoutuneen olutlasin ja alkaa viillellä naamaansa yhdellä sirpaleista. Tyttöystävä ja veli jatkavat riehakasta keskusteluaan ja Karl Ove palaa vessaan useita kertoja illan aikana ja on lopulta viillellyt naamansa hirviömäiseen kuntoon. Vasta ulkona muut huomaavat hänen naamansa ja alkavat kirkua ja itkeä.

      Olin kuumeessa kun luin tämän kohtauksen aamuyöllä ja nauroin hysteerisesti. En tiedä oliko sen tarkoitus olla hauskaa mutta nauroin varmasti ainakin 15-20 minuuttia. Ehkä sen oli tarkoitus olla traagista mutta se oli absurdeinta ja huvittavinta pitkään aikaan.

      Ylipäätään Karl Oven kuvaukset itsestään ja muista ihmisistä kännissä ovat uskomattoman tarkkanäköisiä ja samastuttavia. En liioittele kun sanon "uskomaton".

      En tiedä pidänkö Knausgårdista ihmisenä, se ei kai ole tarkoitus. Tarkoitus on kirjoittaa inhottavuudestaan(kin) sensuroimatta MITÄÄN. Siinä on jotain helpottavaa ja oikein. Lisäksi se luo tunteen että vaikka luen juuri nyt kuvausta Karl Oven ikävystyttävästä kauppareissusta, aivan yhtäkkiä eteeni voi ponnahtaa aivan mitä tahansa hurjaa ja vavahduttavaa.

      Knausgårdilla on monia vastenmielisiä piirteitä, esim. inhoaminen. Hän myöntää eri kohdissa inhoavansa voimakkaasti mm. narkkareita, kehitysvammaisia, rottia ja käärmeitä. Se on outoa, en pysty samastumaan siihen juuri ollenkaan, rotat ja käärmeet ovat mielestäni söpöjä ja narkkarit ja kehitysvammaiset pahimmillaankin jotenkin helpottavia ja inhimillisiä.

      En pidä ollenkaan siitä että Karl Ove heitti pyydykseen tarttuneen rotan hitaasti ja kärsien roskikseen kuolemaan - mitä vittua, eikö sen olisi vain voinut päästää tuskistaan, vitun sadistinen urpo. Nerokas, sadistinen urpo

      Poista
    5. Huom, tämä on edelleen vastausta kysymykseen "Mitä mieltä Knausgårdin viidennestä?", joten on hyväksyttävää että kirjoittelen tänne

      Poista
    6. Vielä yksi ärsyttävä juttu Knausgårdista: se kun sensuroimaton rehellisyys lipsahtaa yhtäkkiä itsen mystifioimisen puolelle.

      Siis tämäntyyppisiä melodramaattisia väitteitä: "En koskaan nähnyt unia nukkuessani" tai "En koskaan, koskaan nauranut", ja sitten 10 sivua myöhemmin Karl Ove näkee hurjaa unta tai nauraa jollekin ihan normaalisti. Olen oppinut tunnistamaan tuollaiset naurettavat itsen mystifioimiseen tähtäävät heitot aika hyvin, koska olen harrastanut niitä itse tässä blogissa aika paljon.

      Poista
  6. niin kerros siitä meditaatiosta ja harrisista vaik tähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun pitää kertoa. Ongelma on nimenomaan se etten jollain tieteellis-intellektuellilla tasolla tavoita mistä siinä on kyse. Tai jos tavoitan, en osaa laittaa sitä sanoiksi, ja uskon että yksi todellisuuden ominaisuuksista on että sen voi laittaa sanoiksi. Aion kyllä myöhemmin yrittää ymmärtää vielä, mutta helpompaa ois jos osaisit selittää asian mulle

      Poista
    2. sun täytyy kysyä tai selventää mikä ei aukea. uskon, että mun kämäinen ulosanti on parhaimmillaan näin ei-reaaliaikaisena tekstinä.

      eikö todellisuuden laittaminen sanoiksi oo susta täysin utopistinen tavoite ihan jo luonnontieteellisestikin? paras työkalu siihen olis se matematiikka (mutta särähtääkö se sit sun korvaan koska ei ole samalla tavalla ymmärrettävää keskivertoihmiselle kuin kieli? einsteinille etc. mahtanut olla hyvinkin intuitiivista ja jos meille opetettais matematiikkaa samalla tavalla kuin puhumista homma olis täysin eri)

      sen verran me ollaan toki kielellisesti kehitytty että sillä pystyy kommunikoimaan suhteellisen toimivasti perustason kamaa, mutta musta mikä tahansa filosofian debatti on ihan loistava näyte siitä miten rajallinen työkalu se on

      Poista
    3. Saatat olla oikeassa, mutta oikeastaan mun kokemuksen mukaan asiat voi ilmaista sanoilla aika hyvin, tai ainakin niitä voi tavoitella sanoilla niin että toinenkin ihminen jotenkin intuitiivisesti saa fiiliksestä kiinni. Luonnontieteellistä todellisuutta voi kokemukseni mukaan laittaa sanoiksi ihan hyvin. Muu on kai uskontoa tai taidetta?

      Niin, en siis tajua sitä hommaa, siis onko se Harrisin pointti että... mitä? Että ihminen on osa kaikkea ympärillään ja vain kuvittelee olevansa kokija? Vai? Haluaisin heittäytyä siihen kokemukseen, mutta tulee tunne että huijaan itseäni, en pysty heittäytymään asioihin joita en tajua.

      Poista
    4. Tarraudun tähän nimenomaan siksi että jollain tasolla aavistan että Harris on ehkä oikeassa. Haluan ymmärtää.

      Poista
    5. Niin, kuuntelin Samin "guided meditationin" uudestaan maatessani auringonpaisteessa ja tajusin että toi pointti oli nähtävästi ekalla kerralla mennyt aika täydellisesti ohi. (Jos haluaa tajuta jotain kunnolla, pitää joskus lähteä pois kaupungista.)

      Siis onko asian ydin tämä: ihmisen tietoisuus on eri asia kuin ympäröivä todellisuus sinänsä ja tämän herättämät tunteet. Toisin sanoen ihminen ei ole koira vaikka ajatus koirasta käväisisi hänen mielessään. Vastaavasti kun ihminen tuntee jotain voimakasta, tunne vierailee tietoisuudessa _vaikuttamatta_ itse tietoisuuteen. Tietoisuus, itse Minä, on lopulta aina koskematon. Kaikki nämä kokemukset vain virtaavat sen läpi eikä surua tai häpeää tai mitään lopulta kannata pelätä, ne ovat vain matkalla läpi.

      Näinkö?

      Siinä onkin jo logiikkaa. Se on hyvin helpottava ja voimaannuttava ajatus.

      Mutta kun en ole ihan varma onko se totta. Siihenkin uskominen tuntuu vähän... uskonnolta, koska en ole varma ovatko tietoisuus ja tunteet oikeasti erillisiä. Ovatko?

      Kyllähän koetut asiat ja tunteet vähitellen muovaavat tietoisuutta? Vai onko tietoisuus eri asia kuin itse henkilö, joka oppii kokemuksistaan? Onko tietoisuus neutraali ja muuttumaton?

      (Sam olisi kyllä voinut selittää asian selvemmin, niin että epäintellektuellitkin henkilöt ymmärtäisivät asian. Intellektuellit henkilöt eivät aina tajua kuinka eri taajuudella moni muu on.)

      Poista
  7. Oot hämmästyttävä. Selasin blogias kauan aikaa ja ahmin tekstejä. Oot samalla tosi kiintoisa ihminen ja myös seko (hyvällä tavalla) , välillä en ymmärtänyt tekstejäsi mutta jollain mystisellä tavalla ymmärsin ja oot saanu hyvin puettua fiiliksiä mitä itellä on ollu elämän varrella. Sulla on kirjottamisen lahja. Ps. Ja usko mua, oot hyvännökönen.katon sun kuvia sillee wau,haluisin ottaa susta kuvia mystisessä ympäristössä. Ja sanon sulle vielä että usko unelmiis (en sano tätä sillee päänaukomisena vaan ihan tosissaa) ja yritä elää hetkessä, ole oma itsesi.
    Haluaisin katsoa sua silmiin koska tiiän että näkisin niissä paljon kaikkee kiintoisaa.
    Hyvää jatkoa ja anteeksi avautuminen, olen hölmö.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja anteeksi käytin kommentissa paljon sanaa mystinen, mut sitä sä oot enmä osaa muutenkaa asiaa ilmasta. Mut mystinen eioo paha asia. Haluisin iteki olla

      Poista
    2. Siis mitä eksyin tänne ja oisin tullu kirjottaan just samat asiat, oho! Pitänee perustaa ihailijakerho.
      En tiiä mikä näissä teksteissä kolahtaa niin vitusti mutta oon vähän harmissani että lopetat. Mielenkiintosia tyyppejä on kiva stalkata vaikka vielä siistimpää niitä ois tavata. Ehkä kohdataan joskus jonkun seikkailun aikana kuka tietää! Et oo nimittäi ainoo levoton tyyppi täällä.

      Poista
    3. En tiedä mitä sanoa paitsi että nää kommentit kohottivat selvästi ensin tämän illan ja nyt tämän yön tunnelmia. Lopultahan parhaita hetkiä ihmiselämässä on tajuta ettei ole yksin. Sen voi huomata vaikka kuinka monta kertaa ja silti se tuntuu hyvältä.

      Hmmghbf, keksin tähän kaikenlaista muutakin vastattavaa, mutta ne ovat aika sekavia ajatuksia, ja mietin että haluatteko, hyvät kommentoijat, lähteä vaikka kaljalle, tai siinä tapauksessa että olette absolutisteja, kahville tai teelle tai jotain? Oikeasti. En tiedä onko sopivaa että ehdotan tätä rutiininomaisesti ihmisille jotka kommentoivat tänne, mutta tänne kommentoi niin mielenkiintoisia ihmisiä ja tykkään kaljasta. Ja kahvista. (Opin tykkäämään kahvista vasta viikko sitten ja nyt juon sitä koko ajan.)

      Poista
    4. En ole kumpikaan edellisten kommenttien kirjoittajista (olisin aivan hyvin voinut olla), mutta koska kysyit tätä multa jo aiemmin, niin ajattelin, että on varmaan ihan ok, että salakavalasti tunkeudun nyt tähän väliin ja vastaan, että joo, haluaisin.
      Oletko sunnuntaina (tai maanantaina) jossain?

      Poista
    5. Täällä myös yksi bisselle menemisestä kiinnostunut joka ei myöskään ole kumpikaan edellisten kommenttien kirjoittajista (Knausgårdista tosin kysyin aiemmin). En tosin asu Helsingissä, joten sinne tuleminen vaatii vähän järjestelyjä ja reaktioaikaa. Mut kiinnostaisi siis.

      Poista
    6. Vau. On silleen taianomaista huomata että täällä kommenttiosiossa liikuskelee ihmisiä.

      Pseudonyymi: Hyvä!

      Lähden perjantaina (siis ylihuomenna) järviluonnon rauhaan ja olen järviluonnon rauhassa todennäköisesti viikon eli ensi viikon perjantaihin asti. Tätä ennen tai sen jälkeen käy mikä päivä tahansa. Onko kaljoittelu mahdollisuus, vai mitä tekisit mieluiten? Kaikki käy, paitsi mummojen hakkaaminen.

      Knausgård-nyymi: Hyvä! Missä asut ja milloin pääsisit tänne?

      I can't wait.

      Poista
    7. Ehkäpä joskus myöhemmin sen jälkeeen sitten. Ehkä, en tiedä. Tai missä päin maailmaa näkisimme sitten (kun itse asun Jyväskylässä, olen ehkä joskus sen kertonutkin)?

      Poista
    8. Haluatko tulla Helsinkiin? Jyväskyläkään ei tietenkään ole mahdoton (tykkään istua bussissa).

      Poista
    9. Niin, sitä ajattelin. Siis kumpaakin. Voisin ehkä juu tulla sinne. En kylläkään ole oikein hyvä matkustamaan bussissa. Tai sitten voimme tavata jossain siinä välillä, esim. Lahdessa. Vai mennäänkö Mikkeliin? Ihan miten vaan.

      Poista
    10. Kaikki käy. Jätän päätöksen vastuullesi.

      Poista
  8. Oikeastaan milloin tahansa, ei hirveästi velvollisuuksia elämässä tällä hetkellä. Ite haluaisin kyllä nähdä nimenomaan Helsingissä, koska kesäisin ylivertainen kaljoittelukaupunki (jos siis laajemmalla porukalla hengailua tässä suunnitellaan, ja muutenkin). Mutta joo, olis siistiä jos saatais sovittua jotakin.

    t. Knausgård-nyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en ole ihan selvillä siitä että tehdäänkö me tässä useita toisistaan erillisiä suunnitelmia vai vain yhtä laajempaa suunnitelmaa. Kaikki käy.

      Nähdäänkö Helsingissä 3.8. ja ne osallistuvat jotka osallistuvat?

      Poista
  9. Lähden viikoksi saareen ja jään odottamaan kiinnostuksella mitä tästä seuraa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Kaikki ehdotukset otetaan vakavasti ja pistetään harkintaan)

      Poista
  10. Mä olen ton eka viestin kirjottaja ja kyllä, haluaisin liittyä seuraan, vaikka olen absolutisti, mutta ehkä se ei haittaa koska en pääse kuitenkaan paikalle koska asun kaukana ja elämäntilanteeni on aika poikkeava teistä muista, luulisin ;) mut muuten oisin kyllä varmasti messissä. Ja olli, oon ilonen että näistä kommenteista saat hyvän mielen koska se on tarkotuski koska olet hyvä tyyppi:) koska koska koska koska koska koska koska on ihannkiva sana sitä vois tunkee jokaväliin koska . Mut pitäkää hauskaa jos näette !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai enhän mää tiedä teidän elämäntimanteista. Hupsu minä ! Se piti vielä sanoo et sä puhuit paljon teksteissä et oot huolestunu maailman asioista, tai kaikesta tommosesta väåryydestä ym. Niin voin sanoa että ite oon vanhentunu varmaan satavuotta viimesien vuosien aikana kun kokoajan huolirypyt otsalla murehdin ihmisten kohtaloita, surullisia tapahtumia, maailman tilannetta, ja sitä miten some vaikuttaa kaikkeen nykyään.. ja erityisesti lapsista oon huolissani, ku haluais että jokainen sa lämpösen ja turvallisen lapsuuden.. :( mutta sitten oon yrittäny asennoitua et asiat ei parane murehtimalla. Ne ei parane jos niitä murehtii. Ku tuon tajusin niin elämä helpottui, mutta on joskus välillä vaikeetakin ku on erityisherkkä kaikell tuskalle ja vääryydele. Ehkäpä alan toimimaan suremisen sijasta, ja meen vapaaehtoisena vierailemaan mummojen ja pappojen luona. Ne kun tuppaa olemaan liikaa yksinään.. saan siitä itse paljon, heidän silmien loistetta kun joku koskettaa ja juttelee, sitå ei korvaa mikään!♡

      Poista
    2. Korjaan: en tiedä teidän elämäntilanteista. En kyllä timanteistakaan ;) voi vitsit ku tulis yhtäkkiä asiaa ihan hirveesti. En viitsi pitkästi mutta mää rakastann sitä että kaikki likasimmatki ja huonoimmatki asiat sanotaan ääneen ja niistä puutaan sillä nimellä mitä ne on! En kestä yhtään hyssyttelyä, ja oon monia järkyttäny puheillani kun puhun asioita suoraan ja heitän joskus härskiä läppää. Jotkut ihmiset ei vaan kestä elämän tosiasioita. Mä en oikeen ehkä ole ylin ystävä sellaisten kanssa. Onneks on niitäkin jotka on mun ystäviä ja aivan yhtä rääväsuita kuin minä. Heidän kans ei ole pelkoo että joku järkyttyy jos suustani pääsee esim.sana seksi. Mikä onelämän yks tosiasia , maailman luonnollisin asia. Puhukaamme siis kaikesta vapaasti ja peittelemättä, maailma ois parempi paikka jos kaikki puhuttais suoraan einä hys hys hyssyteltäis. :)

      Poista
    3. Harmi ettet pääse paikalle. Ehkä törmätään joku päivä jossain yllättävässä yhteydessä.

      Joo, mullakin on tosiaan hyvin vahva taipumus hyvin suurten asioiden murehtimiseen. En tiedä mistä se johtuu, mutta samalla aavistan että saatan pystyä vaikuttamaan maailman asioihin jonkin verran. Tuntuu että olen hyvä ratkaisemaan tiettyjä ongelmia päässäni. Tieto siitä että pystyn ehkä tekemään asioille jotain tavallaan kannustaa murehtimisen jatkamiseen. Toisaalta on aivan totta ettei murehtiminen itsessään pienennä maailman ongelmia yhtään. Parasta olisikin varmaan asennoitua maailman ongelmiin rationaalisesti ja järjestelmällisesti ja pitää tunteensa riittävällä etäisyydellä, asenteella turha-tässä-murehtia-itseään-kuoliaaksi-meitsi-tekee-minkä-tekee. Lopulta all you can do is all you can do.

      Mummojen ja pappojen luona vieraileminen kuulostaa erittäin kannatettavalta toiminnalta.

      Poista
    4. Mitä tulee suoraan puhumiseen, niin tiedän mitä tarkoitat. Kaipaan usein sitä että asioihin voisi suhtautua asioina, sanoa totuuden sellaisena kuin se on joutumatta pelkäämään että totuus loukkaa tai järkyttää toista ihmistä. Joidenkin ihmisten kanssa se on onneksi mahdollista.

      Poista
    5. (Nyt lähden raahaamaan itseäni ja tavaroitani saareen, kommunikaationi saattaa olla vähän katkonaista tästä eteenpäin.)

      Poista
    6. (Olisinpa vastannut tähän pienemmässä kiireessä, keksin tähän myöhemmin kaikenlaista lisättävää)

      Poista
  11. Hei, anonyymit ja muut! Olen (vastahakoisesti) palannut sivilisaation keskuuteen ja vapaa kuin perkele

    Pseudonyymi, tavataanko Lahdessa?

    Knausgård-nyymi, koska tavataan Helsingissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Mietin hetken kirjoittaisinko 'koska tavataan' vai 'milloin tavataan'. Mielestäni on jännittävää, että koska = milloin ja kuinka = miten)

      Poista
    2. Oon jonkin sorttisessa kesäflunssassa/allergiakoomassa, että ens viikko on vähän huono. Oon ehkä menossa Flow'hun, enkä varmaan jaksa saman viikon aikana kahta menopaluu-matkaa... mutta on mahdollista että tulisin Helsinkiin jo torstaiksi eli 13.8. Äh menin huutelemaan että milloin tahansa ja sitten menee tämmöseksi säätämiseksi.

      t. K-NYM

      Poista
  12. Koska K-NYM kuulostaa näin jälkeenpäin ajatellen joltain aasialaiselta pop-artistilta, niin vastedes allekirjoitan viestini uskottavammalla ja ajan henkeen paremmin sopivalla, räppihenkisemmällä NYYMI K:lla.

    t. NYYMI K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon välillä leikitellyt ajatuksella, että kakkujen ja pizzojen sijasta Google vois tarjota näihin kutkuttaviin ja jotenkin levottomuutta herättäviin en ole robotti -testeihin jotakin vähän mielikuvituksellisempaa. Ja nyt:

      "Valitse kaikki kuvat, joissa näkyy pyörätuoleja."

      Pyörätuoleja!!!

      Poista
    2. K-NYMissa on tietty elektroninen, suorastaan romanttisen teollinen viba; NYYMI K taas on kenties vähän liiankin ajan henkeen sopiva, saattaisit hukkua jonkin klubin esiintyjälistaan muiden samankaltaisten joukkoon. Toivon että harkitset tätä asiaa vielä, koska toivon rap-urallesi suurinta mahdollista menestystä.

      Tuohonhan sisältyy oletus, että robotit eivät tunnista pyörätuoleja. Mihin taas sisältyy virheellinen oletus, etteivät robotit ymmärrä sitä vammojen, heikkouksien ja rampautumisen maailmaa jossa me elämme. Milloin oikein ymmärrämme, että robotitkin ovat vain ihmisiä?

      13.8. voisi toimia mulle, mutta kuten sanottu, olen lähtökohtaisesti vapaa kuin perkele. (Joskus epämääräisesti kuun puolenvälin jälkeen saatan tosin muuttaa maaseudulle pariksi kuukaudeksi kirjoittamaan kirjan loppuun, mutta sitä ennen lähtökohtaisesti kaikki päivät käyvät.) Ilmoittele.

      Poista
  13. Jos hyvin sattuu, niin olenkin alkuviikosta Helsingissä. Katsotaan. Nähdään.

    "Valitse kaikki kuvat, joissa näkyy jumalia."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havainnekuva kiinnostaa.

      K

      Poista
    2. Jännittävää, jännittävää. Milloin tarkalleen ottaen olisit täällä? Toiveita kohtaamispaikasta?

      Tuo kuulostaa aika kyseenalaiselta tehtävältä. Entä jos harjoittaa jotakin uskontoa hyvin hartaasti ja suostuu tunnustamaan vain tietynnäköiset hahmot jumaliksi?

      Poista
    3. Kenties tiistai-iltana (tai keskiviikkona) Laitan sulle vähän myöhemmin vaikka sähköpostia.

      Niinpä, tai jos jumalan (Jumalan) kuvaaminen on kokonaan kiellettyä..

      "Valitse kaikki kuvat, joissa näkyy trimetyyliksantiinia."

      Poista
    4. Oletan että tiedät mun sähköpostiosoitteen, mutta et varmaan vahingoitu jos kirjoitan sen varmuuden vuoksi vielä tähän: kvister@hotmail.com

      Poista
  14. NYYMI K, jos olet täällä jo torstaina niin ilmoita itsestäsi, palaan juuri tuolloin lomamatkaltani Rovaniemeltä Helsinkiin ja voin hyvin lähteä kaljalle

    VastaaPoista

Sano mulle jotain tai kuolen