Pakenemisesta

Näin dokumentin nimeltä Jälki elämässä. Se oli pysäyttävä, niin kuin tärkeät asiat aina ovat.

Dokumentissa esiteltiin neljä rikki hakattua ihmistä, jotka olivat paenneet kidutusta Suomeen. Täällä rasistit (tai "maahanmuuttokriittiset" - eihän kukaan ole enää rasisti) vetivät yhtä turpaan. Byrokratia kohteli näitä ihmisiä pelkkänä tavarana, mikä tuli selväksi varsinkin jutun loppupuolella: yksi kidutetuista palautettiin ilman ennakkovaroitusta lähtömaahan, jossa mies pian katosi yhteydenottojen ulottumattomiin, eikä itsemurhan partaalla oleva isä saanut vuosien odotuksenkaan jälkeen paskoissa oloissa eläviä lapsiaan luokseen - pitäähän "sääntöjä" ja "ohjeita" ja "sopimuksia" noudattaa. Sydäntä ei tarvitse kuunnella, kun käskemässä on sellaisia lakisääteisiä, rationaalisia ja ennen kaikkea äärimmäisen järkeviä ääniä kuin säännöt ja ohjeet ja sopimukset.

Tulin dokumentista vihaiseksi, niin kuin aina tulen.

Tämän jälkeen halusin ottaa selvää mitä Hommaforumilla asiasta (dokumentista) sanotaan. Ei mitään (?), mutta löysin Jussi Halla-ahon yleisluonteisesti maahanmuuttoa käsitteleviä kirjoituksia. Luin ne läpi. Kokemus oli absurdi. Kirjoituksissa ihmisiä käsiteltiin "järjestelmällisesti ja järkevästi" eli, toisin sanoen: pelkkänä tavarana. Tämä näyttäytyi erityisen vastenmielisenä siksi, että olin juuri äsken kuunnellut tunnin verran henkilöitä jotka olivat kaikkea muuta kuin pelkkää tavaraa: eläviä, tuntevia, hengittäviä olentoja.

Kaikki tahot, jotka puhuvat elävistä, tuntevista, hengittävistä olennoista tavarana, juttuina, kasvottomana massana, ovat väärässä. (Tämän takia lihateollisuus on väärässä.) Jos tuntevia olentoja jotenkin "käsitellään", tulee heitä "käsitellessä" kuunnella ennen muuta sydäntä. Tunnetta, anti-psykopatiaa. Kylmän järjen voi säästää arkkitehtuuriin. Muuten mennään harhaan.

Varsinaisia kannanottoja dokumenttiin en löytänyt, paitsi tämän (en halua elää maailmassa, jossa seuraavanlaisia ihmisiä on olemassa):

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=9828754