Valintoja.

Ihmiset ovat antaneet minulle jo monta toista (ja kolmatta ja neljättä) mahdollisuutta. En oikein tiedä miksi, mutta kiitos, antakaa vielä pari.

Lyhyissä rakkauspuuskissa pyytelen ihmisiä Facebookissa kavereikseni ja sitten peruuttelen pyyntöni heti, kun tajuan että Facebookissa olemiseni on kuolettavan tylsää seurattavaa enkä yksinkertaisesti jaksa rasittaa ihmisiä sillä. #verkostoituminen

En ymmärrä tätä Cheek-juttua yhtään. Missaan pointin jotenkin. Onko suuri yleisöryntäys Cheekin keikoille tavallaan joku ironinen vitsi? Vai onko hänellä oikeasti näin paljon faneja? Mutta miksi?

Eilen puin Morrisseyn vanhan paidan päälleni ja Antti Nylén otti minusta kuvan. Se kohtaaminen tuntui hyvältä, koska tajusin olevani se henkilö joka olin ennen kuin kukaan oli tavannut minut. Hetken aikaa kaikki monimutkainen uusi paino oli poissa harteiltani ja olin se huomaamaton henkilö joka olin hyvin pitkään. Se taidan olla minä. Tietysti olen muuttunut, se kuuluu asiaan, mutta ydin on yhä sama. Entinen minä on paljon miellyttävämpi ja rauhallisempi henkilö kuin tämä itseriittoinen, itseinhoinen kärsijä jota olen pintapuolisesti ollut viime aikoina.

"Tavallaan tunnen sinut", sanoin Antti Nylénille, kun kuvien ottamisen jälkeen seisoin märällä kadulla, "vaikket sinä tunne minua." "Ymmärrän", Antti Nylén hymyili, ja sitten lähdin pois. Se oli kaikki hyvin herkkää ja kaunista, vaikkei juuri mitään tapahtunut ja vaikkei juuri mitään sanottu.

Olen päättänyt päästää irti yhdestä jutusta. Se on tehnyt liian monta tilannetta vaikeaksi liian monelle ihmiselle. Se on tehnyt elämän liian vaikeaksi minulle, ja se on jo VALMIIKSI liian vaikeaa. Se on antanut liian monelle ihmissuhteelle lievästi demonisia piirteitä. Aion päästää tästä jutusta irti. Jatkan matkaa, löydän jotain mahdollista.

Kesä on kuolemaisillaan. Syksy ja kevät ovat ehkä ominta aluettani. Nyt tulee syksy ja muistan taas hyvin tarkasti kaikki aikaisemmat syksyt. Ehkä se osaltaan selittää sen, miksi reagoin nuoriin ja iloisiin ihmisiin niin huonosti pari päivää sitten. Vanha identiteettini käski vastustamaan tätä kaikkea. Iloa. Nuoruutta. #heh

Voi vittu mitä paskaa!

Kaikilla on kipua, kaikilla on kriisinsä, mutta sitten on sellaisia ihmisiä kuin minä, jotka jäävät vellomaan siihen kaikkeen ja korottavat kaiken potenssiin 5. Sitten syntyy sellaisia tilanteita kuin minun.

Kipua ei voi lopettaa, kriisistä ei voi tietoisesti luopua, mutta vellominen on oma valintani. Lopetan sen nyt.

Tämä merkintä on viimeinen laatuaan. Aion kokeilla sellaista juttua kuin "elämä". Aion suhtautua kaikkeen tapahtuvaan avoimesti ja vastata siihen elämällä. En kyseenalaista enää kaikkea mitä tapahtuu, en kysele koko ajan syvällisiä kysymyksiä. Jatkan vain matkaa ja katson mitä tapahtuu.

Jos onnistun, tämä on viimeinen angstimerkintä vähään aikaan.

Seuraava merkintä on jo jotain aivan muuta.