Todellisuudessa otsikko ei tarkoita mitään (vaikka itse kunkin pitäisi kyllä tasaisin väliajoin haistaa vittu). Eilen noustuani taas yksin bussiin havahduin yhtäkkiä kirkkaassa välähdyksessä siihen, että 1) minulla on ystäviä ja että 2) ihmiset välittävät siitä mitä teen, ja se oli niin hämmentävää että minun oli ajeltava lentokentälle, istuttava alas ja ajateltava, enkä siltikään pystynyt oikein ajattelemaan siitä mitään järkevää. (Bussimatka lentokentältä takaisin keskustaan maksaa 6 euroa. Vanhempani eivät varsinaisesti ole varakkaita ihmisiä, joten kohta pitää ehkä lakata elämästä tätä espoolaisen perijättären elämää heidän kustannuksellaan.)
Minulle on käynyt vähän samalla tavalla kuin kirjani päähenkilölle. Tiesin aina että tämä tapahtuisi, en vain tiennyt että milloin. James Deanin naama merkitsee koko ajan vähemmän. Näistä ihmisistä tulee hiljalleen ruumiita. Jokin elävämpi on vain kävellyt vastaan.
 |
| Ei hätää, kyllä se vielä jotain merkitsee. |
Olen eilen ja tänään ollut koko ajan hauskassa, levottomassa tilassa. Olen voinut vain istuskella ympäriinsä ja sivellä partaani. Tänään kävin parturissa ensimmäistä kertaa kahteensataan tuhanteen vuoteen, ja mukava nainen leikkasi minulle Justin Bieberin kampauksen, mikä on totta kai järkyttävää muttei juuri kiinnittänyt huomiotani.
Onhan tämä hurjaa. Kommenttienne lukeminen on loputtoman kiehtovaa, ainakin niiden jotka sanovat jotakin, en oikeastaan tiedä mikä maailmassa voisi olla kiehtovampaa. Jatkakaa. Kiitos siitä että tekemisilläni on teille näin paljon väliä.
Aion nyt kertoa siitä mitä kirjoitan, siitä mitä olen kirjoittanut ja siitä mitä aion tulevaisuudessa kirjoittaa. Olen kirjoittanut suunnitelmistani ennenkin, mutta haluan nyt kirjoittaa, en tiedä, kaiken. Jos sinua ei kiinnosta lukea kaikkea siitä mitä kirjoitan, voit skipata tämän ja kuunnella vaikka tämän biisin:
Tai älä, se ei ole kovin hyvä.
Okei. Ensinnäkin. Minulla on suunnitelma. Se on rakentunut melko yksityiskohtaiseksi neljän vuoden kuluessa ja toimin sen mukaan ja uskon siihen miltei sataprosenttisesti. Olen valmis tekemään siihen muutoksia, mutta tarvitsen tarpeeksi vakuuttavan syyn.
Sitten tämä kirja. Vaikuttaa siltä että kirjani rakenne tai juoni ei välity antamistani otteista. Jos ne eivät välity, mikään ei välity.
Ehkä palaset eivät tee kokonaisuudelle oikeutta. Itse en osaa katsoa irrallisia palasia irrallisina palasina, koska tunnen kokonaisuuden. Palaute palasistakin on silti mielenkiintoista. Ajattelen palautetta ja sitten ajattelen kirjaa jonka olen kirjoittanut, ja tunnen hauskaa luottamusta. Tässä on kokonaisuus, jonka halusin luoda. Saatte nähdä kokonaisuuden vielä ja kenties saatte nähdä minun tekevän sillä suuria asioita. Palaute antaa silti uudenlaista voimaa ja selkeyttä siihen mitä teen, ja lupaan miettiä kaikkea tätä lisää.
Toistaiseksi olette moittineet joko a) asioita, joista olen tietoinen ja jotka olen valinnut siksi että ne palvelevat tarkoitusta, tai b) asioita, joita en näe kirjani kokonaisuudessa. Esimerkiksi leffatrailerikieli on tietoinen valinta ja tuntuu minusta tässä tapauksessa erittäin hyvältä. Hahmojen yksiulotteisuus sen sijaan on jotain, mikä ei vain voi pitää paikkaansa tässä kirjassa. Jos sellainen välittyy katkelmista, niin katkelmat voivat haistaa paskan, ne eivät ole mitään.
Sanoisin että luottakaa minuun.
Haluan sanoa kaksi asiaa. Numeroin ne näin: 1 ja 2.
Ensimmäinen asia:
1. TÄMÄ ON HARRY POTTER.
Tämä kirja ei ole enempää kuin Harry Potter, ja Harry Potter on mielestäni ihan helvetin paljon.
Aion näillä näkymin kirjoittaa viisi kirjaa. Ne ovat kaikki hyvin erilaisia keskenään.
Olen melko varma että olen jo kirjoittanut parhaan kirjani. Se on kirja, jonka kirjoitin ennen kuin aloin kirjoittaa tätä. Sen nimi on Liha. Aloitin sen kirjoittamisen 16-vuotiaana ja tiedän että se on paras juttu mitä olen koskaan kirjoittanut. Sitä kirjoittaessani tiesin koko ajan että se toimi täydellisesti. En epäröinyt missään, kirjoitin vain, ja päädyin luomaan ihmisiä joita ajattelen vielä nykyään joka päivä vaikka siirsin kirjan syrjään jo yli kaksi vuotta sitten.
Lihassa on yksi koukuttava juttu, ja se on ihmiset. Mielestäni he ovat ihan oksettavan hyviä henkilöhahmoja. Heidän historiansa ja traumansa ja salaiset päämääränsä, se että he törmäävät toisiinsa, se miten he vuorovaikuttavat keskenään on pornoa. Ajattelen niitä henkilöitä joka helvetin päivä. Ihan siksi, että se tuntuu aivoissa niin hyvältä. Rakastan heitä. Tulen hetkeksi aikaa onnelliseksi. Se on psykologisesti huumaavaa, ainakin minulle, mutta kenties olen kummallinen.
Lihassa on kuitenkin myös jotain muuta. Kaikkien kirjojeni "rakenne" on erikoinen, ja Liha on siitä erikoinen että se ei ole vain jännittävää psykologista pornoa tai nyrjähtänyt trilleri, vaan myös haudanvakava yhteiskunnallinen kannanotto. Se on kirja eläimistä, lihasta ja keinolihasta, ja tiedän että tämä kuulostaa järjettömältä. Mielestäni järjettömyys toimii tässä tapauksessa. Se on uskomaton kirja, piste, enkä ikinä enää tule kirjoittamaan niin hyvin, toinen piste.
Ihmisten pitäisi käyttää 16-vuotiaita aivoja tällaiseen.
Joka tapauksessa viimeistään pari vuotta sitten siirsin Lihan sivuun. Voin niin huonosti ja kirjan kirjoittaminen alkoi yhtäkkiä käydä psyykkisesti niin voimille, että oli PAKKO lopettaa ja kirjoittaa jotain muuta. Tuntui oikealta alkaa kirjoittaa yksinäisyydestä(ni), koska se oli alue jonka tunsin kaikkein parhaiten.
Jos maailma olisi ihmeellinen paikka, mitä voisi tapahtua? Miten voisin päästä ulos täältä? Kuka voisi vetää minut elämään? Aloin kirjoittaa ihmisistä, joilla oli sillä hetkellä minulle jotain merkitystä.
Huomasin että he olivat enimmäkseen kuolleita.
Aloin kirjoittaa toisin kuin olin aikaisemmin kirjoittanut. Halusin luoda jotain nopeaa ja kevyesti liikkuvaa. Lyhyitä lauseita, nopeasti etenevää toimintaa, näennäisesti yksinkertainen juoni, romanttisia maisemia, isoja merkityksellisiä hetkiä.
Tajusin että tästä tulee eräänlainen Harry Potter. (Mitäköhän Harry Potterista muuten saisi irti jos siitä irrottaisi katkelmia sieltä täältä?)
Ajattelin, että jos saisin tämän toimimaan, voisin uida tällä ihmisten liiveihin. Sitten kun ovi olisi auki, voisin liukua sisään ja tehdä jotain paljon omituisempaa ja ihmiset kuuntelisivat. Pitäisin ensimmäisen temppuni yksinkertaisena.
Halusin pitää kielen niin yksinkertaisena ja tiiviinä kuin mahdollista. Se tavoite on pitänyt. Olen ylipäätään aina pitänyt kirkkaasta, asiallisesta kielestä, joka pelaa asioilla eikä sanoilla. Siinä on tietty Oscar Wilde -elementti*, paitsi että ei kuitenkaan. Olen kiinnostunut asioista, tarinoista, ihmisistä. Kielen tehtävä on välittää nämä asiat. Kielen asiakeskeisyys on tärkeää. Ei muiden tekstissä, mutta omassani aina. Täydestä kaaoksestakin voi kertoa täsmällisesti ja selkeästi. Pyörittelen sanoja vain kännissä, silloin vaihdan ihmisten etu- ja sukunimien alkukirjainten paikkoja keskenään.
 |
| *Woskar Ilde -elementti |
Toinen juttu on että tunnen luontaista vetoa vanhahtavaan, epäluontevaan, vähän idioottimaiseen kieleen. Se on ilmeisesti estetiikkaani, vähän niin kuin Aki Kaurismäellä on oma nolo estetiikkansa. Saan suurta mielihyvää siitä kun kirjoitan ihmisten keskusteluja sillä tavalla. Kuin ihmiset puhuisivat amerikkalaisen elokuvan trailerissa, aivan. Se voi tuntua aluksi omituiselta, mutta veikkaan että se alkaa toimia muillekin kun siihen pääsee sisään. Sillä voi sanoa isoja asioita. Kaikille hahmoille se ei tietenkään toimi, varsinkin jos he ovat nuoria ja elossa, heistä kirjoitan eri tavalla, mutta Harry Houdini kartanon katolla keskellä yötä on tässä mielessä varmaan kiihottavinta mitä tiedän.
Tiedän että kukaan ei tee tällaista Suomessa. En olekaan erityisen kiinnostunut suomesta tai Suomesta. Mielestäni se on vain yksi alue planeetalla. Kaikkialla on ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi nuoria tai yksinäisiä tai muuten sekaisin. Haluan löytää ihmiset, joille voin potentiaalisesti antaa jotain, ja vain pieni osa heistä asuu samassa maassa kanssani. Jos joku olisi antanut minulle kirjani ensimmäiset 50 sivua kun olin 16, olisin mahdollisesti oksentanut suurista tunteista.
En edes halua sijoittua "suomalaisen kirjallisuuden" kentällä mitenkään, koska taidan vihata sitä enkä tunne sitä läheiseksi. Kirjoitan tietysti suomeksi, koska en ole natiivi englanninpuhuja. Se ei ole ongelma, Stieg Larsson kirjoitti ruotsiksi ja Lisbeth Salander vei hänet maailmalle. Tarvitaan yksikin elementti joka todella palaa, ja Larssonin tapauksessa se oli Lisbeth.
 |
| Lisbeth Salander. Tunsin tällaisen ^ tyypin lapsena, hän oli kuin vihainen traaginen Peppi. Hän oli jossain vaiheessa parhaita ystäviäni ja joutui 13-vuotiaana hunningolle enkä tiedä missä hän on nykyään. Hän vaikuttaa edelleen kaikkeen. |
Joka tapauksessa "suomalainen kirjallisuus" on lähes(!) poikkeuksetta kammottavaa. Tämä on minun kokemukseni. En vain tunne suomalaista kirjallisuutta henkisesti omakseni. Se on yleensä joko a) kansallista identiteettiä ironisesti luotaavaa puisevaa hassuttelua, b) jonkin historiallisen aikakauden riipaisevia (nais)kohtaloita, c) arkirealistisia tarinoita keski-ikäisistä ihmisistä tekemässä keski-ikäisiä asioita, d) kokeellista sanojen pyörittelyä, jota kukaan ei lue. Nämä eivät useimmissa tapauksissa kiinnosta minua, eikä juuri kukaan olekaan näistä kiinnostunut. Niistä puuttuu Tarina, ja vaikka niillä on toisinaan sielu, se on hyvin epäkiinnostava ja epäseksikäs sielu. Kukaan ei ole päässyt näillä näiden rajojen ulkopuolelle. Sofi Oksanen melkein, mutta häntä lukevat lähinnä ihmiset joille en kirjoita. a, b, c ja d eivät ole varsinaisesti toimineet maailmassa. Kirjallisuusmaailma ja maailma voisivat kohdata, mutta eivät kohtaa.
 |
| Suomalainen kirjallisuus. Todella hauskaa. |
Arvostan taitavaa arkirealismia usein (silloin kun se ei ole tylsää), mutta mielestäni olisi väärin kirjoittaa täysin arjesta vieraantuneesta ihmisestä ja kuuluisista kummituksista realistisesti. Tämä on iso maaginen road-tarina täysin yliluonnollisista asioista. Stadin slangi tai jokin muu ei toimisi. Tosin tätä lausetta kirjoittaessani saan tietyn ajatuksen, miten kirjan kieltä voisi kehittää. Ajattelen asiaa ja jos tässä on oikeasti ongelma, teen sille jotain.
Joka tapauksessa. Joka tapauksessa. Harry Potterini kanssa tuli nopeasti ongelmia. En ensinnäkään tajunnut, mikä pointti tällä tarinalla on. Mikä on se syvempi, aidompi asia jota yritän sanoa tällä? Kirjoitin pojasta, joka on niin vieraantunut omasta paikastaan ja ajastaan, että hänelle merkitystä on vain kuolleilla tähdillä. Sitten hän ilmeisesti mokaa oman itsemurhansa ja päätyy lähtemään matkalle, jolla todella tapaa ihmiset jotka on kuvitellut ystävikseen. Jännittävää. Mitä helvettiä yritän sanoa tällä?
Toinen ongelma oli kuolleista, oikeasti olemassa olleista ihmisistä kirjoittaminen. Kuinka heistä pitäisi kirjoittaa? Kuinka uskollinen pitää olla sille mitä he ovat oikeasti olleet? Onko kuolema muuttanut heitä? Päädyin luomaan jonkinlaisia seisahtuneita, elottomia kuvia siitä mitä nämä ihmiset olivat silloin kun he elivät. Nyt tiedän että tämä oli oikea valinta.
Olen yleensä ollut parhaimmillani kokonaisten ihmisten keksimisessä alusta loppuun. Olemassa olleista ihmisistä kirjoittaminen olikin vain hetken hauskaa ja muuttui sitten todella puuduttavaksi. Ja tarinasta puuttui edelleen pointti.
Lisäksi tarina oli liian kevyt. Olin kuvitellut ottavani lomaa ja kirjoittavani elämäni helpoimman kirjan, mutta turns out että tämän kirjoittaminen olikin noin 72 000 kertaa raskaampaa kuin Lihan, joka oli noin 72 000 kertaa raskaampi tarina.
Jos ei ole mitään pointtia eikä asiaa, tarina on pelkkää paperia. (Se on muun muassa Miki Liukkosen merkittävin ongelma. Että ei ole mitään asiaa. Mikä vittu tämä Miki Liukkonen -juttu muuten on? Miksi se seuraa minua? Jos joku vielä kerran puhuu Miki Liukkosesta yhteydessäni, niin alan läpsiä ihmisiä inhottavasti kasvoille tai raapia teitä kuin kissa. Milloin ikinä olen tehnyt, sanonut tai kirjoittanut mitään Miki Liukkosta muistuttavaa? Minun kirjoissani ihmiset oikeasti tuntevat ja ajattelevat asioista jotakin. Ja mikä Rimbaud? Miksi helvetissä olisin Rimbaud*? Miksi olisin jotain muuta kuin minä? Tässä olen minä. Take it or leave it.)
 |
| *Tiedän kyllä olevani just tällanen söpö pikkunen. |
Tarvittiin pointti. Sitten löysin pointin. Jos halusin saada tämän toimimaan, tarvittiin hahmo, jonka voisin luoda kokonaan alusta loppuun.
Päähenkilö alkaa kutsua häntä mielessään "Rebekaksi".
Ei, vastoin eräitä harhautuneita käsityksiä Rebekka ei ole manic pixie dream girl. Ensimmäinen versio hänestä oli vähän sinnepäin, mutta lopullinen versio on kaikkea muuta kuin maaninen ja hänellä on aivan liikaa tehtävää, historiaa ja sanottavaa jotta hän voisi toimia tarinassa jonkinlaisena yksiulotteisena runopojan runkkausmateriaalina #hyi. Veikkaan että aika harva kirjoittaja tarinankerronnan historiassa on ollut yhtä tietoinen näistä vanhoista sudenkuopista. Ja ei, naispuoliset henkilöhahmot kirjassa eivät puhu keskenään vain miehistä. Saatte aliarvioida minua, paskiaiset, mutta älkää aliarvioiko Rebekkaa.
Kun tarinassa oli tällainen pelaaja, myös kuolleet kuuluisuudet muuttuivat joksikin muuksi kuin pelkiksi epämääräisiksi varjokuviksi joskus eläneistä ihmisistä. He saivat merkityksen. Sitten he alkoivat saada enenevissä määrin demonisia piirteitä. Tarinan mennessä eteenpäin heistä tulee ruumiita. Tuon saa ottaa konkreettisesti.
Ovatko aaveet pelkkiä riutuneita demoneita? Onko heillä muuta mahdollisuutta kuin yrittää pelastaa itsensä?
Onko joissakuissa heistä niin paljon ihmistä jäljellä, että he kykenevät valitsemaan toisin? Voivatko kuolleet olla ystäviäsi oikeasti? Marilyn on kiva nyt, mutta kuinka kauan? Houdini on kiva nyt, mutta kuinka kauan? Tässä heistä tulee psykologisesti kiinnostavia yksilöitä, joista on hauska kirjoittaa. He lakkaavat olemasta varjokuvia.
Ja mitä Tommi lopulta tekee täällä? Kuka on "Rebekka"? Miksi hän on täällä? Mikä heitä vaivaa? Onko tulevaisuutta olemassa?
..................................................................................
Asia 2:
2. KIRJAN ALKU ON JOTAIN MUUTA KUIN LOPUT KIRJASTA.
Huomaan että tämä on johtanut tiettyihin Väärinkäsityksiin.
Toistaiseksi vain yksi asia (siis mikiliukkosjutun lisäksi) on ärsyttänyt minua saamissani kommenteissa. On tietysti irrationaalista ärsyyntyä tästä, koska toimitte sen informaation varassa minkä olen teille antanut, mutta liian moni on nyt syyttänyt minua kielellisestä "kikkailusta".
Okei. En ole varmaan koskaan kirjoittanut mitään yhtä vähän kikkailevaa kuin tämä kirja. Olen kirjoittanut sen kuin Harry Potterin, asia edellä, ei mitään ylimääräistä. Kieli on pelkkä väline, jolla asiat laitetaan eteenpäin.
Poikkeuksen tekee alku. Otteet siitä näyttävät "kikkailulta" ja on siis luontevaa olettaa lopunkin kirjasta olevan "kikkailua". Let me explain:
Kirja alkaa päähenkilön viimeisellä päivällä elämää, jota hän on siihen asti elänyt.
Se kestää lähemmäs 40 sivua. Aivan. Viimeistään nyt painoitte naamanne käsiinne, mutta kyseessä on tekstillisesti merkityksellisin osuus tätä kirjaa. Se saattaa olla tämän kirjan suurin vahvuus tai tämän kirjan suurin heikkous, mutta se ei voi olla mitään näiden väliltä, ja tulette vielä jonain päivänä arvioimaan tämän itse.
Kirjan ensimmäiset 40 sivua on kirjoitettu kuin jonkinlainen maaninen essee, jonka voisin hyvänä päivänä hyvin huonon päivän jälkeen vuodattaa tänne. Itse asiassa se sisältää useita otteita, jotka olen oikeasti kirjoittanut tähän blogiin. Ehkä se näyttää kikkailulta, mutta todellisuudessa se on spontaani oksennus, jonka kirjoitin keväällä 2013 kun voin todella huonosti enkä jaksanut kirjoittaa asioista joita ei ole olemassa.
Se luo pohjan, jota vasten kaikella myöhemmin tapahtuvalla on jokin merkitys. Käytännöllisesti katsoen siinä tuhotaan ja haukutaan kaikki ja tarjotaan jotain parempaa tilalle. Se alustaa paitsi tämän kirjan myös kaiken mikä tulee tämän jälkeen. Saatte vielä nähdä. Se on oikein voimauttavaa. Kuulostaa aivan hullulta, mutta tulkitse se hyväksi merkiksi.
Sitten Tommi hyppää sillalta ja Harry Potter alkaa. Siitä lähtien kaikki on toimintaa.
Omasta mielestäni tämä on aivan nerokasta. Mutta minä olenkin typerä pentu. Mutta ymmärrä tämä: vielä en halua olla mitään muuta, mikään muu olento ei voisi kirjoittaa tätä kirjaa.
..................................................................................
Kirjoitin eräälle assistenteistani äsken näin:
En tiedä. Olen vähän onnellinen tällä hetkellä.
Olen varmaan hullu, mutta käyn kirjaani läpi ja uskon siihen enemmän kuin ikinä.
Voi vittu. Ehkä olen niitä, joiden pitää vain pitää kiinni intuitiostaan ja jotka lopulta jäävät ainoina myrskyn jälkeen pinnalle.
Se nähdään. Jatkakaa tykitystä. Haluan kuulla kaiken. Haluan teidän totuutenne. Minun totuuteni on vasta yksi totuus. Yrittäkää asettaa minut paikalleni. Haastakaa minut ja katsotaan syntyykö jotain hienoa.
Olen valmis puolustamaan tätä kirjaa kaikilta sen toistaiseksi kokemilta hyökkäyksiltä. Tämä ei tarkoita ettenkö kuuntelisi. Voin itse asiassa lyödä vetoa. Katsotaan sitten kuka oli oikeassa.
Tiedän tiedän tiedän, ettei katkelmien perusteella voi sanoa juuri mitään eikä kommentoida kokonaisuutta, mutta jos voitte niiden perusteella jatkaa arvailua siitä missä menen väärään suuntaan ja tarjota minulle oman käsityksenne oikeasta suunnasta, let me know. Olen enemmän kuin kiinnostunut. Olen valmis kaikkeen. Minua saa ja pitää läpsiä lujaa poskille jos heittelen kaljaa ihmisten päälle tai kirjoitan järjetöntä kirjaa.
Niin ja tässä kirjat tämänhetkisen suunnitelman mukaisessa järjestyksessä:
1. "Post Mortem" / "Elossa"
Harry Potter, jolla testaan miten kirjallisuusmaailma ja maailma toimivat. Tällä kokeilen uida ihmisten liiveihin, mutta pääsen niihin kyllä muutenkin, koska olen pieni ja notkea. On vielä varaa kokeilla ja epäonnistua ja se kaikki on minulle ennestään mieluista puuhaa.
2. "Liha"
Suurinta mitä olen kirjoittanut. Jos tämä ei toimi kenellekään muulle samalla tavalla kuin se toimii minulle, minulla ja maailmalla ei ole enää mitään yhteistä ja ryhdyn alkoholistiksi. Tai ryhtyisin jos alkoholi olisi riittävän hyvää.
3. "Folie à deux"
Samantyylistä psykologista pornoa kuin edellinen, mutta maanista. Ainoa kirja, josta yhteiskunnallinen taso on kokonaan poissa. Sijoittuu aikaan about 15 vuotta ennen Lihan tapahtumia. Aah. Pervo Sherlock Holmes -tarina häpeästä. Luultavasti hauskin näistä kirjoittaa. (Näin unta jossa joku kommentoi katkelmiani Wikipedian "homoseksuaalisuus"-artikkelilla. Kun kysyin miten se liittyi mihinkään, hän vastasi salaperäisesti "Tiedät kyllä".)
4. "Luuserit"
Kirjoitettu täysin eri tyylillä kuin aikaisemmat. Tämän tunnistaa minun kirjakseni teemojen ja kätketyn Harry Potter -viban takia, mutta kielen ja tyylin puolesta tämä on jotain muuta. Viimeinen vuosi eräällä yläasteella. Olet yksin ja tiedät että täällä voit vain hävitä, mutta sitten löydät jonkun, jonka kanssa voit voittaa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Hahmottelin tämän perusteellisesti kesällä 2012 ja se oli oikeastaan ainut asia jonka takia jaksoin pysyä hengissä.
5. Olli Brander.
Mitä helvettiä, kuinka pitkä juttu tästä tuli? Palataan asiaan!
Mun blogi, saan kirjoittaa niin loputtomia merkintöjä kuin haluan.
VastaaPoistaJos jotakuta ei huvita käydä tätä kaikkea läpi, niin skippaa koko juttu ja tehdään näin:
PoistaHenkilö x, voin lyödä kanssasi vetoa että viiden vuoden kuluttua olen siellä minne olen matkalla. Pidemmällä kuin about kukaan muu.
Lyödään tästä vetoa. Se joka häviää tarjoaa voittajalle viiniä, viinirypäleitä ja ajelun hop on / hop off -bussilla kaupungin ympäri. Ja 2/3 rahoistaan.
Ja jos joku vielä kerran käskee minua ottamaan pääni perseestäni sen takia että minulla on unelma, saatan muuttua arvaamattomaksi. Minun tapauksessani unelma = merkitys. Ja merkitys = elämä.
Niin! Ja hop on / hop off -bussissa pitää sitten lukea ääneen ainakin Johnnyn kommentti. Sen merkitys riippuu siitä kuka voitti.
PoistaOkei, sovitaan että jos häviän annan 2/3 rahoistani. Jos voitan, mulle riittää ajelu bussilla ja viini ja viinirypäleet.
_27.8.2019._
Minnuu sentää huvitti lukea koko juttu läpi (vaikka taas pitäisi nukkua).
VastaaPoistaKoska olet päämääräsi päättänyt ja sen meille visualisoinut, kaiken antanut ja silti elänyt irroitellen, ei voi muuta kuin uskoa, jopa tietää, että sinne matkas vie.
Mutta anteeksi tämä passiivisuus. Semmone lammas saatana. Ikinä ei sano vastaan. Noh, mutta sitä varten tyälä näitä muitaki.
PoistaEi tarvitse murehtia olevansa liian passiivinen, aktiivinen, ilkeä, kiltti, armollinen, vihainen, lammasmainen, katkera, vittumainen, pahantahtoinen, aggressiivinen, hullu, sekava, _niin kauan kuin antaa totuuden_. Saat olla juuri sitä mitä olet, Mido, saat olla sinä.
PoistaNiin ja miltä uusi koti tuntuu?
PoistaKyllä tämä alkaa tuntua kotoisalta. Se on suuri ja täällä ei tapahdu paljon. Tänne sopii hyvin halvan radion kaiku ja ponneton ääni.
PoistaToivottavasti eteinen näyttää siltä, että sinne voi levittää sanomalehden pääni alle.
PoistaToi eteinen on tosi kiva. Oikein fiini ja pitkä.
PoistaHankit vielä sen tennismailan, niin kaikki on kunnossa.
PoistaKattelin niitä ja oli 60€<
PoistaEi todellakaan ois varaa sellahtii :(
Voin yrittää pärjätä ilman tennismailaa. Se ei tule olemaan helppoa, mutta jos yritän kovasti, voin onnistua.
Poistajos kirjoitat kirjoja parhaimmillasi yhtä hyvin kuin parhaimmillasi kirjoitat kirjoittamisesta, no, sanoisin että pääset vielä sinne korkeuksiin mihin olet matkalla. pysy hulluna, helvetti.
VastaaPoistakommentoisin katkelmiasi, mutten aio edes vilkaista niitä koska kuten arvelit, ne eivät kuitenkaan tekisi oikeutta kokonaisuudelle. rehellisesti sanottuna lähtökohtaisesti vitun höpsö idea esitellä romaania näillä keinoin.
Kiitos uskosta.
PoistaHöpsöissä ideoissa ei ole mitään vikaa. Typerissä voi olla, mutta ei niissäkään aina. Lopulta en voi olla hyötymättä tästä.
Jumala, olen nopeasti ja varmasti hankkimassa James Deanin silmäpusseja. Pakko alkaa harrastaa nukkumista, vaikka sairas look sopiikin mulle.
Vedonlyönnin ehdot ovat huonot. Toki viiden vuoden kuluttua olet siellä minne olet matkalla, aivan yhtä varmasti kuin ilmaan heittämäni kolikko putoaa alas.
VastaaPoistaHuoltoaseman baaria kohti kulkeva ukko voisi asettaa saman vedon: kymmenen minuutin kuluttua olen siellä minne olen matkalla, ja hän voisi jopa todistaa tämän olemalla kymmenen minuutin kuluttua huoltoaseman baarissa. Siellä hänen toverinsa Haapalan Rauno kiistäisi tämän sanomalla, että ukkohan olisi joka tapauksessa kymmenen minuutin kuluttua siellä minne hän on matkalla, oli hän sitten huoltoaseman baarissa tai Hakalan koneliikkeessä.
Olet joskus puhunut viidestä miljoonasta lukijasta, muistaakseni. Tarkistin asian, 5,5 miljoonaa myytyä kappaletta. Voisin toki lyödä vetoa ehdoillasi siitä, että viiden vuoden kuluttua et ole tuossa tavoitteessa, mutta en minä ole mikään peluri. Muutoinhan olen hyvin paljon Dostojevskin kaltainen, mutta en peluri. En ole aatelinenkaan.
Ajattelenko, että viiden vuoden päästä olet myynyt 5,5 miljoonaa kappaletta mitä tahansa kirjaa? En. Pystynkö sanomaan, mitä ajattelen sinulle tapahtuvan viiden vuoden kuluessa? En. Toisin sanoen vedonlyönti asiasta olisi typeryyttä.
On olemassa järkeviäkin vedonlyönnin kohteita: hevoset juoksemassa mailin mittaista rataa. Tai mitä tahansa perusmatkaa. Siinä ei jää sijaa kitisemiselle, jos Hulipoika uupuu 40 metriä ennen maaliviivaa ja vaipuu ennakkosuosikin ja koko matkan johtaneen hevosen asemasta neljänneksi. Ei ennen vetoa eikä sen jälkeen.
Kieltäsi en pysty pitämään yksinkertaisena ja tiiviinä ja asiakeskeisenä. Sellaisen väittäminen on joko vale tai sitten jonkinlaista harhaisuutta, oli se sitten minun harhaisuuttani tai sinun, ja totta puhuen en kykene näkemään sitä omana harhaisuutenani. Toisaalta harhaisuushan on juuri sellaista.
On olemassa hyviä tarinoita jotka kerrotaan hyvällä kielellä, hyviä tarinoita jotka kerrotaan huonolla kielellä, huonoja tarinoita jotka kerrotaan hyvällä kielellä ja huonoja tarinoita jotka kerrotaan huonolla kielellä. Valtaosa missä tahansa kirjoitetusta ja minä tahansa aikana kirjoitetusta suorasanaisesta kirjallisuudesta menee neljänteen kategoriaan.
Stieg Larssonista: en usko, että Lisbeth Salander vei hänet maailmalle. Se on mielestäni hyvin, englanninkielessä on sana josta pidän, biased. En kykene näkemään, että Lisbeth Salander olisi ollut se asia, jonka vuoksi Larssonin kirjoja on myyty 65 miljoonaa. Eihän häntä tietysti voi irroittaa kokonaisuudesta ja siksipä väite hänen merkityksellisyydestään onkin niin absurdi.
En myöskään näe, että Larssonin tyylitaju, rytmitaju tai kielentaju tai edes tarinan taju olisivat syitä hänen kirjojensa menestymiseen. Syyt ovat jossakin näillä alueilla: se, että hän ei edes pyrkinyt suureen menestykseen, sen enempää ainakaan kuin kuka tahansa kirjailija, ja kirjoitti vapautuneesti, ilman paineita ja omaksi huvikseen ynnä luultavasti vielä läheisessä yhteistyössä rakastamansa ihmisen kanssa. Se, että hän ei ollut enää nuori. Se, että aika oli sopiva, että pyörät olivat sattuman oikusta kääntyneet niin kuin ne olivat kääntyneet, se että hänen sydämensä posahti ennen kuin dollariakaan menestyksestä oli valunut hänen taskuunsa, se, että Larssonin teksti on samaan aikaan oikullista ja systemaattista, se, että hänen hahmollaan ja kirjoillaan on hyvä tehdä rahaa; että ne tarjoavat piinokkaisille korppikotkille ympäri maailman juuri sitä mitä he aina ovat halunneet: hyvän raadon jonka tuoksu herättää muutkin korppikotkat kateellisiksi, hyvän dollareiden koppuraksi kuivattaman raadon jolla voi tehdä lisää dollareita.
Menestys on osaksi sattumaa ja suurimmaksi osaksi bisnestä. Se on sitä, että kirjailija, valokuvaaja tai minkä tahansa alan taiteilija voidaan mahdollisimman täydellisesti valjastaa tekemään rahaa toisille.
Sinä teet niin kuin teet eikä kukaan muu voi tehdä niin. Se on prinsiippi kenen tahansa elämässä. Ei sitä voi arvostella kukaan toinen. Oikeastaan sitä ei voi arvostella edes itse.
https://www.youtube.com/watch?v=Mhwmi8g4eO4
Johnny, senkin pilkunnussija. 1) Viiden vuoden kuluttua olen siellä, minne _tällä hetkellä_ _ajattelen_ olevani matkalla. 2) Tiedän kyllä jos tai kun pääsen sinne, ja 3) sen on oltava selvää myös vedonlyönnin toiselle osapuolelle. Voin lyödä vetoa kenen tahansa kanssa (voin ajella bussilla kenen tahansa kanssa), mutta toki voin lyödä vetoa myös sinun kanssasi. Parhaassa tapauksessa häviän ja saat 20 euroa 30 viimeisestä eurosta, jotka tuolloin ovat tililläni. Tämä on suuri tilaisuus.
PoistaStieg Larssonin kirjat ovat äärimmäisen kankeaa ja äärimmäisen tavallista tarinankerrontaa ikävystyttävistä ihmisistä. En ole oikeastaan koskaan kuullut/nähnyt kenenkään nostavan niistä mitään muuta esiin kuin Lisbethin ja sinänsä koukuttavan juonen, ja sekin on koukuttava lähinnä Lisbethin vaikutuksesta. Ei niissä ole mitään "kirjallisia" ansioita ja muut henkilöhahmot ovat täysin värittömiä. En ymmärrä miksi kukaan ylipäätään lukisi Stiegin kirjoja ilman tätä elementtiä. Mitä muuta niissä on? Mikä muu tekee niistä miljoonamyynnin arvoisia? Ovatko ihmiset tiedostamattaan vaikuttuneita muistakin tekijöistä, mutta osaavat tietoisesti nimetä vain Lisbethin? (Voisin keskustella tästä aiheesta pitkään, mutta se ei tietenkään ole relevanttia. Olen tietysti avoin sille mahdollisuudelle että olen väärässä. Mutta en toistaiseksi tiedä kuinka voisin olla tästä asiasta väärässä.)
"Kieltäsi en pysty pitämään yksinkertaisena ja tiiviinä ja asiakeskeisenä." Kerro mitä se sitten on! Keskustellaan tästä; tässä tilanteessa tämä on tärkeämpää kuin Lisbeth. Jos jotain on selvästi liikaa, karsin sen helvettiin.
Mielestäni tämä kohta ei tarkoita mitään: "Sinä teet niin kuin teet eikä kukaan muu voi tehdä niin. Se on prinsiippi kenen tahansa elämässä. Ei sitä voi arvostella kukaan toinen. Oikeastaan sitä ei voi arvostella edes itse." - Miksei?
Pääosin sun kommentit on tähän mennessä olleet parhaita mitä olen vastaanottanut aiheesta. Tarvitsen jonkun joka on kaikesta eri mieltä kanssani, vaikka se onkin emotionaalisesti hyvin uuvuttavaa. Ihmiset, jotka elävät esimerkiksi parisuhteessa jossa toinen osapuoli valittaa kaikesta, menettävät kuulemma aivosolujaan kiihtyneellä tahdilla. Lyhytkestoisesti se on kuitenkin hyödyllistä. Jatka heittelyä.
Ihan mielenkiinnosta:
Miksi itse kirjoitat? Haaveilitko ikinä menestyksestä?
Pidän pilkuista mutta vielä enemmän puolipisteestä. Silti vedonlyönti aiheesta ei ole sopivaa. Kuten sanoin, hevoset ovat hyvä vedonlyönnin kohde tai ihmiset silloin kun he ovat vastaavassa tilanteessa. Sinä et täsmällisesti ottaen ole. Sinun tilanteesi, kuten mikä tahansa ihmisen osa pidemmän ajan kuluessa, on liian kosminen asia vedonlyönnille ellei sitten ole erikoistunut juuri kosmisille vedoille.
PoistaLukiessani Stieg Larssonia, sen vähän perusteella mitä olen lukenut, hänen kielensä oli eleettömyydessään vaikuttavaa. Epäilen että se johtui hänen taustastaan. Se tuntui systemaattiselta kieleltä samaan tapaan kuin kokeneen journalistin kieli, se tuntui siis joltakin johon Larsson on kasvanut pitkään, se oli laajempien kielen rakenteiden osalta jopa liian kaavamaista mutta silti tarpeeksi oikullista jotta sitä saattoi lukea aivan hyvillä mielin. Juonen rakenteista ja koukuttavuudesta sanoakseen pitäisi lukea pari noista kirjoista. Ehkä koetan, onhan se jossakin määrin mielenkiintoista.
Näkisin, että voima noihin kirjoihin syntyy paljolti juuri sen kautta, että niissä on kaksi päähenkilöä, mies ja nainen, jotka ovat jokseenkin erilaisia. Lisbeth Salander itsessään ei nähdäkseni ole erityisen voimakas hahmo, sen enempää kuin Mikael Blomkvistkaan. Ihmiset kokevat asiat niin monella eri tavalla. On varmasti paljon ihmisiä, jotka lukevat noita kirjoja juuri Lisbethin takia. Mutta on varmasti myös paljon ihmisiä, jotka ovat viehättyneitä Mikaelista ja joille hän pitää tarinaa kasassa. Kysymys on kai ennen kaikkea samastumisesta. Mutta kuten sanoin jo, syytä Larssonin menestymiseen ei kannata ensisijaisesti etsiä noista kirjoista. On samalla tavoin mahdotonta sanoa, mikä Larssonin osa on kun unohdetaan ohimenevät muodit ja muu. Ja joka tapauksessa Larssonin osa on jo pitkään ollut aivan muualla kuin tässä maailmassa.
Sinun kielesi ei ole yksinkertaista. Sinun kielesi on enemmän poukkoilevaa ja maalailevaa. En pidä kieltäsi myöskään kovin asiakeskeisenä. Asiakeskeisen kielen ideaali on lause, jota ei voi ymmärtää väärin ja joka ei väritä sen kuvaamaa kohdetta sen enempää kuin on pakko. Tai sen enempää kuin on kussakin tilanteessa luontevaa. Kielesi on mielessäni ennen kaikkea puheenomaista ja monologimaista. Ei erityisen kirjallista. Eikä se ole sen enempää moite kuin ansiokaan.
Ainahan kaikkea voi arvostella. Ei se usein viisasta ole. Jokaisella on oma tiensä ja jokainen tekee minun nähdäkseni parhaansa. Ja se johtuu vain siitä, että loppujen lopuksi näen niin vähän. Minulle on mahdollista tuntea itseni ja tehdä niin kuin itse näen oikeaksi.
En muuten koe, että valitan kaikesta. Kuten ehkä olet huomannut, sävyni ei ole alistava tai ainakaan en pyri siihen. Valittajan ainoa pyrkimys on alistaa toista.
Kirjoitan, koska rakastan kirjoittamista. Opittuani lukemaan ymmärsin miltei heti millainen voima kirjoitetulla kielellä on ja kuinka suurta kauneutta sen avulla voi luoda ja kokea. Osittain kirjoitan toimeentulon vuoksi, olen kuitenkin sellainen jota kutsutaan ammattitaiteilijaksi. Paljon enemmän kirjoittaminen on kuitenkin oman elämänsä rytmittämistä, ajatusten selkiyttämistä, harjoitusta. Olisin luultavasti hyvin hakoteillä jos minulla ei olisi kirjoittamista. Se kuva mikä minulla menestymisestä oli vaikkapa 20-vuotiaana oli hyvin erilainen kuin kuva nyt. Omassa katsannossani olen menestynyt. Ei siitä rahaa tule eivätkä ihmiset tunnista minua paitsi todella harvoin mutta tiedän varmaksi sen, että kirjoitukseni ovat merkityksellisiä monille ihmisille. Yksikin olisi tarpeeksi, mutta heitä on kyllä enemmänkin kuin yksi. Vaikka ei tietysti 65:tä miljoonaa. Olen myös ylpeä kirjoituksistani ja seison niiden takana niin kauan kuin elän. Fantasian tasolla olisi tietysti hauska kirjoittaa jotakin kepeää ja samalla vakavaa ja josta saisi helvetin hyvän rahallisen tuoton. Kuuluisuus muuten ei minulle oikein ole, en pidä valokuvatuksi tulemisesta tai keskipisteenä olemisesta ja haastattelut ovat idioottimaisia.
Millä kielellä luit Larssonia? Itse luin suomennoksia ja se oli tönköintä kieltä mitä olen Kirjallisuudessa nähnyt. Se oli melkein hirveää. Saattaa tietysti olla että tämä oli suomentajan vika. Oli siinä oma vetonsa. Nähtävästi miljoonat ihmiset pitävät tällaisesta tavasta kuljettaa tekstiä.
PoistaHmm. Mielestäni tämä kirja on kielellisesti asiapitoisinta ja yksinkertaisinta mitä olen koskaan kirjoittanut. En tiedä maalailusta. En pidä maalailusta, se on tylsää, mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Ehkä ero tässä on että minun mielestäni myös ajatukset, siis spontaanit ajatukset ja niiden laittaminen tekstin sekaan, ovat "asiaa". Minäkertoja tavallaan ilmoittaa ajatuksensa ja reaktionsa sillä hetkellä kun kokee ne. Ne palvelevat tarinan eteenpäin viemistä. Hetkien on välityttävä mahdollisimman hyvin.
Stieg Larssonin kirjoista voisi poistaa minkä tahansa muun elementin ja ne menestyisivät silti, mutta jos Lisbeth otettaisiin pois, kaikelta putoaisi pohja. Tusinadekkareita on kirjoitettu miljoona, mutta Lisbeth on räjähtävää voimaa ja kapinaa ja se asia, joka tekee tarinasta psykologisesti kiinnostavan. Hän tuo siihen mysteerin, seksin ja tunteen. Lisbeth Salander oli suurin kokemani taiteellinen elämys kun olin 15. En väitä olevani tässä oikeassa, arvelen vain olevani.
Menestyksen määritelmä riippuu tietysti sen tavoittelijasta. Paikka johon olet päässyt kuulostaa hyvältä ja jännittävältä.
Lisbeth on kosto ja siksi hän on äärimmäisen voimakas hahmo. Hän on kosto, jonka kautta Stieg Larsson paitsi kostaa omat henkilökohtaiset traumansa myös kostaa yhteiskunnalle siitä epäoikeudenmukaisuudesta, jota on työssään joutunut jo kauan todistamaan.
PoistaTiedän itse että yksi hyvä hahmo, johon tunnet aitoa vetoa, on tavallaan kaikki mitä tarvitaan. Kun sinulla on sellainen hahmo, haluat kirjoittaa tarinaa. Haluat kirjoittaa lisää. Pidän mahdollisena ettei Stieg Larsson olisi jaksanut edes kirjoittaa ilman Lisbethiä. Mutta en tosiaan tiedä.
Kirjan kielestä vielä: ehkä pointti on se, että kielellä ei ole tässä varsinaisesti itsetarkoitusta. Aikaisemmissa jutuissani sillä on ollut itsetarkoitus, tässä se on vain väline.
Hyvä kommentti muuten.
Täs nyt isompi satsi koko tätä keskustelua seurattuani, jatkoo edelliseen kommenttiin edellises postaukses, the shits:
VastaaPoistaSä voit selitellä tekstiäs kuin paljo haluut, mut et sä voi olla henk.koht. vahtimas sen selustaa jokaisen lukijan kohdalla. Mitä sä ajattelit tehdä? Kirjoittaa jonkin opastekstin sille, "Näin luet kirjaani"? Joyce kirjoitti Odysseuksen, muut kirjoitti sitä varten oppaita.
Täs sun kirjoittajan asentees häiritsee se, mikä mua snadisti häiritsi jo silloi pari kertaa kun tavattiin. Musta tuntui kun sä olisit halunnu kaiken menevän vain sun odotusten, suunnitelmien ja halujen mukaisesti. Sä vaadit, ettei jengi puhu asioista, jotka ei merkkaa sulle mitään. Sä odotit vielä niidenkin ihmisten keskellä, jotka halus vaan jakaa hetken sun kaa porukassa ja jutella jne, jotain toista, jotain muut, jotai messiaanista deanmoriartya mestoille joka täräyttäis koko jutun hetkessä ja veis sut seikkailuun, tai siis annoit ymmärtää aika suoraan, et muiden tapaamista ja keskustelua ja sitä kollektiivistä kokemusta tärkeämpää oli, et tulis joku uus tyyppi sua varten... puhuit täst aika suoraan meille.
Tuntuu, et tän tekstinkin suhteen haluut vaan, et kaikki kohtaa sun tekstis just sun suunnitelmien mukaisesti, kokee ne samalla tavalla ja tuntee täysin samoin ne jutut. Mut se on m-a-h-d-o-t-o-n-t-a. Älyy se nyt, varaudu siihen.
Jotenkin katkelmista paistoi juuri se, mistä oot itekin maininnut: sä oot varttunut tähän asti populaarikulttuurin parissa enemmän kuin erilaisten ihmisten parissa. Tää näkyy kliseinä katkelmien hahmoissa ja tilanteissa. Populaarikulttuuri itsessään on jo kopio elämästä. Sun jutut on kopioita kopioista. Haaleita. Dramaattinen irtautuminen mun-pitää-etsiä-hänet, hiljainen beatle, kaihoisa ja traaginen marilyn, rokonarpinen juoppo (jumalainen väliintulo? magical negro?), epäonnistuneesta itsemurhasta käyntiin lähtevä tapahtumien ryöppy... ihmisten reaktiot, keskustelut... Muistan kyl lukeneeni jotai mielenkiintoista siitä, et miten ihmiset toteuttaa koko ajan arkielämässään populaarikulttuurista ja mainoksista ammennettuja käyttäytymismalleja, mut näistä katkelmista puuttu se irvokkuus ja arvaamattomuus ja upeus, mihin ihmiset yltää tai alentuu kun ne toteuttaa roolejaan muiden eksyneiden näyttelijöiden seurassa.
All in all, kaikki katkelmissa vaikutti vähän liian juustoselta. Smiths soi kun joku on tekemäs itsemurhan. Aikooks se hypätä jostain? Oon nähny jonkun webcam-streamista kopioidun videon, jossa joku nuori tyyppi hirttäytyy patteriin ja tukehtuu oudos kulmas, pelastustyypit tulee sinne kämpille tosi nopeesti (joku katsoja hälytti ne paikalle), mut ei onnistu. Tosiusein myös soimaan pistetyt levyt on hädissään pysäytetty, yritetty byyttaa ja soittaa jollekin nopeesti.
Mut: jotenkin näyttää, voisin sanoo, siel tääl tekstiä siltä, että oot nähnyt viime aikoina paljon, nähny pieniä juttuja ihmisissä joiden kanssa sä oot ny ollu suorassa vuorovaikutuksessa, vierais ihmisissä ja sit vähitellen vähemmän vieraiks käyvissä, pannu merkille kaikkea ja ne on löytänyt tiensä tähän sun matskuus jonka olit jo valmistellu ja osittain kirjoittanu valmiiks. En nyt osaa eritellä niitä pieniä juttuja, mut ne törröttää näissä katkelmissa jotenkin hyvällä tavalla, ne versoo. Sen takia vaan musta tuntu, et kyl sä viel jotai helvetin hienoa kirjoitat, saat varmaan kansiinkin asti, mut ite veikkaisin et se ei oo mikään näistä sun suunnittelemistas.
Ja mä puhun nyt VAIN mun omasta arviostani siitä, mikä on "helvetin hienoa". Sä et mahda sille mitään.
Ensinnäkin:
PoistaSanoisin että oikeana ihmisenä sosiaalisissa tilanteissa olen jo jotain huomattavasti siedettävämpää kuin kaksi kuukautta tai edes puolitoista viikkoa sitten. Toimin niin monta kertaa niin idioottimaisesti ja kömpelösti ja ihmiset huomauttivat asiasta niin monesti ja niin monessa yhteydessä, että en enää voisi olla sama ihminen ja suhtautua ihmisiin samalla tavalla kuin silloin kun sain ainoan ihmissuhdepalautteen itseltäni ja toisinaan äidiltäni.
Tässä meni varmaan useampi viikko niin että vuorovaikutukseni muiden ihmisten kanssa oli pitkälti sitä, että muut kertoivat yhä uudestaan ja uudestaan kuinka perseestä olen ja perustelivat sen erinomaisesti ja minä nyökkäilin hämmästyneenä. Se ei tietenkään voi olla mikään terveen ihmissuhteen perusta, mutta jotta jotain parempaa voisi syntyä, paljon paskaa on ensin raivattava pois alta. Arvelen että mulla on ihan ok sielu, siitä on vain ensin hinkattava kaikkea tätä mönjää pois.
Olen havaitsevinani että mulla on aito pyrkimys parempaan. Alan oppia kuinka toisia kuunnellaan. Alan oppia ilmaisemaan toisille että pidän heistä. (Aikaisemmin ilmaisin sen lähinnä käskemällä heitä painumaan vittuun ja sitten ihmettelin mikseivät he ymmärtäneet mitä tarkoitin.) Alan oppia pitämään muista huolta ja antamaan toivoa ja kannustusta. Alan oppia olemaan puhumatta asioista, joista ihmiset eivät tahdo puhua, ja puhumaan asioista niille sopivilla hetkillä. (<- Tämä on ehkä vaikeinta.) Alan oppia, että muut ihmiset ovat totta ja tässä eivätkä jonkinlaisia henkilöhahmoja Tarinassa.
Ohjeiden antaminen siitä, kuinka _kirja_ pitäisi lukea, olisi tietysti järjetöntä ja silloin kirja olisi hyvin epäonnistunut.
Mutta tiettyjen asioiden kertominen kirjan kokonaisuudesta _otteiden_ tulkitsemisen helpottamiseksi on mun mielestä osa tätä keskustelua. En tunnista kokonaisuutta asioista joista sitä otteiden perusteella moititaan, ja arvelen että se johtuu tästä ja tästä asiasta.
Oma fiilikseni on että otteiden välähdyksiä tulkitaan jotenkin huonoimman kautta, kuluneinta reittiä. Tulkinta että yllättävällä juopolla on tehtävä jonain magical negrona, tai että Marilynin käytös katkelmassa on "kaihoista ja traagista", tai että There is a lightin tehtävä tarinassa on toimia pelkkänä ohimenevänä kliseenä, ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen - se on kaikki tulkintaa helpoimman kautta. Mutta ilman kokonaisuutta katkelmia tulkitsee tietysti oppimiensa mallien avulla, enkä voikaan vaatia muuta.
Haalea ja juustomainen. Tässä jutussa on liian paljon inhottavia ja yllättäviä piirteitä jotta voisin nähdä sen haaleana tai juustomaisena. Pidän kliseistä kun niitä käytetään tietyllä tavalla, mutta niiden vastapainona on tarpeeksi asioita joita en tiedä kenenkään muun tehneen aikaisemmin.
"Ite veikkaisin et se ei oo mikään näistä sun suunnittelemistas." Veikkaat ettei mikään kirjoistani pääse edes kansiin asti? Ei vainajakirja, ei liha, ei sherlock holmes, ei luuserijuttu eikä se viimeinen?
Olen tällainen kirjailija. Yksityiskohdista voin irrottaa, mutta en voi irrottaa tästä. Aion kertoa nämä tarinat. Se, _kuinka_ ne käytännössä kerron, riippuu tietysti monesta asiasta, ja maailmassa eläminen voi tässä mielessä tehdä ainoastaan valtavan hyvää. Mutta minulla on syyni kertoa juuri nämä tarinat. Elän sille että kerron nämä tarinat. Kerron nämä viisi tarinaa, ja ennemmin tai myöhemmin näemme kuinka maailma ottaa ne vastaan. Kaikki uusi mikä tulee rakentuu näiden luurankojen ympärille, ja se voi sinänsä olla melkein mitä tahansa.
Estetiikkani ja teemani joko toimivat tai sitten ne eivät toimi, mutta nämä tarinat aion kirjoittaa. Se, miten puhtaasti aivan emotionaalisella tasolla reagoin tarinoihin ja henkilöhahmoihin ja innostun asioista, ei ole muuttunut ollessani maailmassa, enkä usko että se tulee koskaan muuttumaan merkittävästi.
En tiedä. Musta tuntuu että yllätän teidät tällä kirjalla. Katsotaan.
En nyt lähde kyl ruotimaan yhtään sun henkilöäs tässä, toi (mun parilla, satunnaisella alkupään tapaamiskerralla, huom. saamani) vaikutelma mistä mainitsin tuli vaan niin elävästi mieleen lukiessani sun vastauksias saamaas palautteeseen. Eli ei todellakaan mitään henk.koht. Eikä sunkaan kannata miettiä täs asiassa tolta kannalta noita sun sosiaalisen elämän tilanteita ja tapaamisia, vaikkakin on hienoa, jos ne on antanut sulle noin paljon. Kyse on nyt näist katkelmista. Pysytään tekstis.
PoistaJoku kommentoija jo mainitsikin siihen suuntaan, et onhan tää vähän hankala tapa valottaa porukalle sun matskua, siis tällaset irralliset (ja kieltämättä paljon odottamaani lyhyemmät, luulin et tulis kokonaisia sivuja) pätkät. Mut koska vaadit palautetta juuri näist katkelmista, niin sellasta on tullut ja tulee.
Ja näin lyhyissä, irrallisissa otteissa tietenkin kliseet näyttäytyy kliseinä. Luuletsä ihmisten muulla tavoin niin niitä lukevan? Ongelma on siinä, et koska sulla tällaisia kliseiksi helposti laskettavia juttuja löytyy paljonkin täs kässärissä, miten sä voit varmistaa, ettei monet niistä viismiljoonaisesta lukijakunnasta myös suhtaudu niihin samalla tavalla kun moni meistä, jotka ollaan jo kuitenkin saatu melkosesti pohjustusta tähän kaikkeen? Siinä oot helvetin kovan haasteen asettanut itelles.
Siksikin erittäin mielenkiintoinen ja jatkoa odottamaan saava toi sun mainitsemas pointti, et jokin muu kokonaisuudessa saa ne näyttäytymään uusina, yllättävinä ja paljon kuluneita kliseitä suurempina juttuina. Ihan vilpittömästi kiinnostuneena: voitko kertoo täst enemmän, antaa ihan konkreettisen esimerkin, jossa mielestäs tiivistyy tää pointti; joku kohta, joka saa jonkin katkelman kohdan näyttäytymään eri tavalla? Joku laajempi kuvailukin täst sun kirjas nimenomaisesta ulottuvuudesta - täst jostakin, mitä kukaan muu ei oo tehnyt aikaisemmin - kiinnostais.
Ilman sitä jää vain tää outo tilanne: haluat palautetta, mut ohitat sen, koska "ilman kokonaisuutta katkelmia tulkitsee tietysti oppimiensa mallien avulla, [etkä] voikaan vaatia muuta."
Toisin sanoen ja tiivistettynä: onko nää mainitsemas inhottavat ja yllättävät piirteet jollakin tapaa suoraan sidoksissa näihin päältä päin kliseilt vaikuttaviin juttuihin/kohtiin, kun kerran sä puhut "vastapainoista". Millä tavalla?
PoistaAivan. Olen samaa mieltä kaikesta tässä.
PoistaKolmen virkkeen ajaksi hieman henk.koht. tasolle palatakseni: Olen ihminen joka oppii nopeasti ja eräänlaisissa välähdyksissä. Olen nyt ratkaisevasti eri mieltä asioista kuin kaksi tuntia sitten. Vastustan kritiikkiä sitä vastaanottaessani, kävelen sitten pois, prosessoin asioita päässäni, tajuan pointin lämpimässä välähdyksessä ja palaan sitten takaisin ja olen muuttanut mieltäni niin nopeasti että toinen osapuoli ei yleensä pysy mukana.
Täten en oikein voi puolustella tässä asioita, joita en enää pidä puolustamisen arvoisina.
En kuitenkaan ole menettänyt uskoani kaikkeen, koska mielestäni tämän kirjan TARINA on edelleen rautaa, joten pyytämäsi konkreettisen esimerkin voin antaa. Okei: traaginen ja kaihoisa Marilyn omassa katkelmassaan ei ole Marilyn vaan sarjamurhaajan lailla operoiva irvokas kummitus, jonka fyysinen olemus on oleva hieman myöhemmin niin lähellä raatoa että koko homma kääntyy perustavalla tavalla toiseen suuntaan kuin oli tarkoitus. (Omasta mielestäni tämä on ehkä parhaita asioita koko kirjassa, ja sitä olen työstänyt niin hiljattain että musta tuntuu että se on niitä kohtia jotka jätänkin ennalleen.)
Niin miten Saarikoski siitä sanokaan... "minä olen elävä ihminen ja sanon huomenna toisella tavalla."
PoistaOngelma on se, ettet sä noiden pätkien perusteella oikeesti osaa kunnolla suomen kieltä, mikä on ainakin vähimmäisvaatimus, jos haluaa kirjoittajaksi, eikä sun kieli kuulosta vanhahtavalta ja tietoisesti valitulta estetiikalta, vaan vain yksinkertaisesti huonolta ja epäaidolta, siltä, ettei kirjoittaja oikeesti edes tiedä, mitä se tekee ja siks kirjoittaa kuin joku, joka ei osaa edes oman kielensä alkeita, vaan mainostaa kuin jossain ylikansallisen bussipysäkkijulisteen käännöskukkasessa.
VastaaPoistaSä tarvitset kipeästi kirjoittamisen opetusta, kirjoittamisen opiskelua, erilaisten kirjojen, kirjoitustyylien lukemista ja erityyppisiin sisältöihin tutustumista, perehtymistä ylipäänsä siihen kieleen, jolla sä kirjoitat yms ja palaamista takaisin maan pinnalle, koska noiden juttujen perusteella sä et suoraan sanoen oikeasti osaa edes kirjoittaa.
Sun pitää tehä vielä ihan vitusti työtä kirjoittamises eteen, että sä pääset sille tasolle, jolle sä haluaisit, eikä mikään vitun todellisuuspakoinen harha ja itselleen valehtelu tuu siinä auttamaan.
Viimeinen kappale - totta.
PoistaOletan että olet seurannut tätä blogia ainakin jossain määrin jo jonkin aikaa - jos en osaa kirjoittaa, miksi vaivaudut?
Koska kannan susta huolta ihmisenä ja pelkään, että sä ajaudut ja lietsot itseäs vain yhä pahempiin harhoihin ton kirjoittamisjutun kanssa, jotka vie sua kauemmas itsestäs, elämästä ja siitä, mikä oikeesti merkitsee ja saa sut menettämään todellisuuden ja suhteellisuuden tajun, kosketuksen aitoon ihmisyytees ja muihin ihmisiin, muuttumaan joksikin pilaantuneeksi menkkaverisoijajuustoksi mitä sä et todellakaan ole.
PoistaSen takia mä en koe sitä oikeaksi myötäillä millään tavalla, kun jonkun pää on niin syvällä hänen perseessään, vaan koen sen velvollisuudekseni yrittää kiskoa sitä sieltä ulos kaikin voimin. Niin toivoisin itsellenikin tehtävän.
Tuntuu, että pahinta, mitä saattais tapahtua olis se, että sä oikeesti menestyisit sillä tavalla kuin sä haluaisit ja pääsisit siihen IMAGEn kanteen ja että sä et oikeasti halua tai edes tarvitse sitä, etkä koskaan oo tarvinnutkaan, vaan ystävää ja rakkaita, perhettä, OIKEITA IHMISIÄ, ketkä välittää susta, eikä siitä, mitä sä oot olevinas ja esität.
Vittuun se.
Tämä kirjoittaminen ei kiinnosta minua hevon paskaakaan, eikä ole koskaan kiinnostanut, vaan se ihminen, kuka sinä olet, joka kärsit ja elät ja oot joskus ollu ihan pikkuinen niinku me kaikki, joilla on äiti ja isä.
Koko kirjallisuus, taide sun muut Jumalan kummitukset ja popdemiurgit pitäisi mun mielestä nussia hengiltä voikukankitkimellä, koska ne viettelee ihmisiä uskomaan, että jokin muu on arvokkaampaa kuin ihmissydän ja se, että aidosti välittää.
Mua ei vittuakaan kiinnosta se, mitä sä tai kukaan kirjoittaa tai mitä roolia kukakin vetää, vaan kuka sä oikeasti oot ihminen, joka kamppailet hylkäämisen ja yksin jäämisen pelkojes kanssa niinku kuka tahansa meistä, minkä takia sä joudut pakenemaan tähän repesorsamaiseen ilveilyyn.
Todellista rakkautta on.
Parhaat tekstit, mitä sä oot kirjoittanut on ollu sun blogissas, joissa nimenomaan sun ihmisyys paistaa läpi, kun sä et esitä mitään, vaan kannat aidosti huolta ja oot oikeesti. Siitä on kyse, vittuun kaikki muu. Noi kirjapätkät oli mun mielestä täyttä paskaa siihen verrattuna. Kaikki on paskaa sydämeen verrattuna, eikä ne tuntunu tulevan sydämestä, vaan vaatteista ja hiuksista.
PoistaKaikki on paskaa ihmissydämen rakkauteen verrattuna VITTUUN HOMOT KUOLEMA
Poista!
PoistaJuuri tätä olen ajatellut tänään. Koko päivän. Juuri tätä. Kirjoitan tästä varmaan vielä yhden merkinnän ennen kuin otan tästä taas taukoa.
Löydän vielä sopivan keskitien. Tasapainon. Menestys ei ole tärkein asia eikä sen tarvitse estää ihmistä löytämästä tärkeimpiä asioita.
Kiitos.
PoistaKirjoitan sydämestä. En tosin aina. Mun mielestä on ihan ok kirjoittaa joskus vain Harry Potter. Kokeilen lisätä siihen vähän enemmän sydäntä nyt, mutta tää on silti vain Harry Potter.
PoistaEi pidä myöskään mennä liian syvälle siihen ajatukseen että pitää AINA olla oikea ihminen ja aito ja vereslihalla. Siitäkin voi tulla pakkomielle ja mahdoton ihanne, joka lopulta kääntyy irvikuvaksi itsestään. Jos itseltään vaatii aina rehellisyyttä - tai mitään muuta - muuttuu liian ahdasmieliseksi itseään kohtaan. Tietty poseeraus voi olla myös hauskaa leikkiä. Löydän vielä tasapainon.
Ja siis sen takia mä koen, että mulla on oikeus puhua tästä näin suoraan, koska mä olen itse ollut ihan yhtä pihalla ja vielä paljon pahemmin vielä aika vähän aikaa sitten, koska mä luulin, että siinä on jotain hienoa menettää itsensä ja mulla on sellainen olo, että mä haluan suojella sua siltä, että älä mee mukaan siihen paskaan, vaan pelasta rakkautes vielä, kun voit ja pidä huolta itsestäs, äläkä ikinä menetä sitä. Tää on oikeesti totta kaikki ja sun äitis vuoti verta ja me kaikki.
PoistaKysy keneltä tahansa, joka on "kuuluisa", haluisko ne sitä enää hetkekäkään tai onko sillä mitään hevon vitun väliä, jos sä oot oikeesti kattonu elämää ja kärsimystä silmiin, kun ne tietää, mitä se oikeesti on.
Olla joku pieni vain... Välitän susta ja toivon sulle vain kaikkea parasta koko maailmassa ja että sä näet miten täydellinen sä oot ilman mitään muuta kuin alaston rakkautes, joka ei nimenomaan osaa yhtään vittu mitään
Ja halusin sanoa vielä, että uskon suhun ihmisenä ja tiedän, että sun tarkoitusperät on aidosti hyvät ja että sä tuut tekemään elämässäs vielä paljon tosi hienoja ja kauniita asioita.
PoistaHyvää yötä, vois mennä sinne kaljalle Akselin kaa nyt joskus, en oo varma saanko sossuu nyt ollenkaan, kun sain sen tonnin apurahan kesäl ja matkustin, eikä ne vissiin kato sitä hirveen hyväl
PoistaTottakai, mut senkin voi tehä hyvin, tässä blogissa se toimii, koska se tuntuu aidosti sekopäiseltä.
Mä en tiedä ootsä nähny sitä Repe Sorsa-jaksoa, missä se on kakstuhatta neljäsataaluvun sankari matkalla ja matkustaa Putte Possun kanssa Planeetta Xlle. Se oli aina faijan lemppari.
Kiitos. Tää merkitsee paljon.
PoistaAnnan usein liian paljon painoa menestykselle. (Se ei tee kirjoittamisellekaan hyvää.)
Mutta ihan yhtä lailla yritän koko ajan kehittyä ihmisenä. En vain pysty näkemään että menestys jotenkin rumentaisi sieluani. Tiedostan psyykeni tapahtumat liian hyvin ja mulla on liian hyvä perhe ja liian hyviä ihmisiä ympärillä. Päämäärieni saavuttaminen lähinnä antaisi tasaisemman olon. Tunteen siitä että olen jättänyt jäljen maailmaan ja saanut sanottua ne asiat jotka oli pakko sanoa ja ehkä tehnyt maailmasta vähän paremman paikan. En haaveile Imagen kannesta vaan siitä tunteesta että merkitsen jollekulle jotakin. Mielellään mahdollisimman monelle, miksi ei? Ovathan hekin oikeita ihmisiä.
Ihmiset ymmärtävät suunnitelmani jotenkin väärin. En tiedä haluaisinko kenenkään edes ottavan minusta valokuvia, en halua sellaista menestystä.
Onko tämäntyyppinen kunnianhimo lähtökohtaisesti huono asia? Kysyn tätä tosissani, koska minun mielestäni ei ole. Ilman tätä tulta mulla olisi tylsää. Mulla on aina ollut sama unelma. Siis aina. Tiesin mitä tulisin tekemään kauan ennen kouluikää. Se on asia joka antaa kaikelle suunnan ja merkityksen. Muiden ihmisten antama merkitys on eri asia. Läheiset ihmiset ja ura ovat kaksi eri asiaa, ja ne voivat olla tasapainossa.
En jaksa olla pahoillani siitä että mulla on unelma. Se on aina ollut enkä aio päästää siitä irti. En jaksa olla pahoillani siitä että välillä Harry Pottereiden kirjoittaminen on juuri sitä mitä haluan tehdä.
Jotkut vain intuitiivisesti tietävät haluavansa tanssia balettia tai korjata viemäreitä. Minä tiedän haluavani tehdä tätä. En voi irrottaa tätä itsestäni.
Itseni tuhoaminen tai jokin rappioromantiikka ei puhuttele minua _yhtään_. Lopulta etsin onnea ja tasapainoa. Sitä ennen haluan seikkailla, koska ilman seikkailua ei voi löytää mitään.
PoistaJos tää nyt kuulostaa siltä kuin olisin kaikesta eri mieltä, niin en todellakaan ole. Olen monesta asiasta aivan samaa mieltä.
Akselille sopis joskus ens viikolla!
Lopulta oot yksinkertaisesti monessa mielessä parempi ihminen kuin minä. En väitä että se on joku pysyvä, synnynnäinen tilanne, mutta olet monessa mielessä paljon viisaampi ja hienompi sielu. Liikun itsekin siihen suuntaan myöhemmin, nyt kirjoitan Harry Potteria ja riehun vähän.
PoistaOlen kiitollinen, liikuttunut ja ihmeissäni että elämässäni on sun kaltainen ihminen.
Emmä tosta kaikesta tiedä, mut jos kirjotat Harry Potteria, niin se, mikä Oriveden kansanopistosta tulee mieleen on nimenomaan Tylypahka, joka ei siis ollu kuin nimellisesti joku ns. "koulu", missä käytiin "tunneilla", jos ylipäänsä jaksettiin, eikä oltu jossain lammella pussailemassa, vaan pääasiassa sellainen taianomainen sisäoppilaitos, jossa mahollisimman erilaiset luovat nuoret ihmiset, muusikot, kuvataiteilijat, teatteri-ihmiset ja kirjoittajat tuli yhteen ja muodosti sellaisen tosi vapautuneen ilmapiirin, jossa tuntu, et mikä tahansa on mahollista ja et se luova tekeminen menee siin elämisen, syömisen, juomisen, ihmisten kanssa olemisen muassa ja on hauskaa ja luonnollista.
PoistaVarmaan yks parhaista vuosista mun koko elämässä ja suosittelisin sitä jokaiselle heti välittömästi, et MEE sinne vielä, kun se on olemassa, koska siel oli koko ajan just sellainen seikkailun tuntu niinku Pottereissa + tapaat varmasti paljon uusia ihmisiä ja saat ystäviä jne saat palautetta suoraan julkaisseilta kirjailijoilta kahden kesken + omanikäisiltä kirjoittajiltas tekstipajoissa + voit keskustella kirjoittamisesta koko sen vuoden ajan luokkakavereittes kanssa ja saada vertaistukea yms. Ainakin mulla se toimi katalyyttina kirjoittamiseen ja voi sanoo, et ilman sitä vuotta mä en olis edes kirjoittaja
Saat sen kyl kuulostamaan todella houkuttelevalta. Hmm
Poista+ Pub Sarianne, jossa voi laulaa karaokea Einari-spurgun ja uusnatsien kanssa
Poista+ hautausmaa, jonka viereisellä autotiellä on nähty arkkienkelin ilmestyneen useille silminnäkijöille keskelle vilkasta liikennettä kertomaan Jumalan valtakunnan uudesta tulemisesta
Ajattele Tylypahkaa, joka sijaitsee Twin Peaksissa
PoistaKuulostaa liian hyvältä ollakseen Totta.
Poistarimbaud oli aikansa teinirokkitähti, johon verratuksi tulemisella harvemmin on mitään tekemistä kirjallisen tyylin kanssa - syleile vertausta ylimielisesti, mieti arthurin suloista pientä naamaa!
VastaaPoistaTietenkin olet oikeassa! Minä ja Arthur OLEMME molemmat söpöjä. Ehkä se riittää.
Poistasöpöjä ja nuoria!
Poistaerinäiset psykiatrit eivät koskaan tienneet mitä tarkoitin kun sanoin, että olen liian vanha olemaan rimbaud. piti aina selittää. se oli turhauttavaa. myöskään vitsi afrikkaan lähtemisestä ja aseiden myymisestä ei koskaan toiminut.
Psykiatrit eivät koskaan ymmärtäneet paljon mitään siitä mitä sanoin, koska kommunikoin syystä tai toisesta heidän kanssaan lähes yksinomaan vitseillä.
PoistaSaitko diagnooseja? Diagnoosit ovat kiinnostavia.
Meidän pitäis juoda viskiä.