Katsoin tätä viime yönä ja huumaannuin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, kaikessa hikisessä eroottisuudessaan mahdollisesti maailman paras musiikkivideo. Viime yönä kaikki nuo ihmiset tuntuivat jotenkin räjähtävän mahtavilta; vuosi oli 2007, Anna Abreu oli sympaattinen teini, Ari Koivunen oli olemassa, ja vuosi myöhemmin Mia Permanto oli kuollut. Mia Permannossa oli aina jotain kotoisaa, hän oli samaa porukkaa kuin ihmiset joiden kanssa pyörin siihen aikaan. Kun olin 12, olin kaveriporukasta varmaan ainut joka ei asunut lastenkodissa.
Alkaa muuten aina huolestuttaa kun tänne ei tule mitään kommentteja. Hyvä lukijani, et ehkä ymmärrä tätä, mutta minun olemassaoloni riippuu tällä hetkellä aivan täysin siitä, tunnustetaanko olemassaoloni täällä; kun joku lähettää tänne kommentin, vakuutun aina hetkeksi siitä ettei tämä blogi tapahdu vain pääni sisällä.
Unen ja todellisuuden raja on häilyvämpi kuin koskaan. Näen nykyään lähes joka yö unia, joissa suuret ihmisjoukot pahoinpitelevät minut tai yrittävät satuttaa minua verbaalisesti. Viime yönäkin astuin unessa jonkinlaiseen museoon sisään ja yhtäkkiä tajusin että NUO OVAT NE PORTAAT JOITA JAMES DEAN LASKEUTUI 58 VUOTTA SITTEN (mitä helvettiä) ja sitten lähdin juoksemaan portaita ylös, ja kun myöhemmin juoksin niitä alas kaikki entiset luokkatoverini nojailivat porraskaiteisiin ja osoittivat minua sormillaan ja sanoivat: "VOI VITTU KUN SE ON COOL KUN SE JUOKSEE NOITA PORTAITA ALAS! HEI KAIKKI KATTOKAA MEIDÄN PÄÄHENKILÖÄ" ja minä vain hymyilin heille hämmentyneenä ja juoksin tieheni ja joo, sitten kai heräsin ja rrrrrrrrrrr pointti karkaa
En halua olla äärimmäisyysihminen. Negatiivisessa mielessä. Mun sisällä asuu viisautta, jonka otan vielä jonain päivänä käyttöön. Mutta ensin on muuta tehtävää.
Ehkä kuitenkin olisi jo aika tehdä jotain. :)
VastaaPoistaTotta. Mulla on suunnitelmia.
Poista