Auttakaa

Tilanne on tämä:

En ole varma onko Vainajakirja tarpeeksi hyvä.

Siinä on hienot puolensa, mutta se ei vastaa ideaaliani tarpeeksi, se ei ole sitä mitä haluaisin sen olevan – ja tästä tietysti nousee kysymys, kuinka suuri osa osaamisestani on uhoa ja kuinka suuri osa todellisuutta. Uskon olevani hyvä. Uskon että pystyisin kirjoittamaan paremmin. Eikä tämä tarkoita "hyvin kirjoittamista" esteettisessä lauseenrakentelumielessä, vaan sitä että uskon että mulla on paljon tätä enemmän tulta ja vihaa ja elämää annettavana. Vihaan junnaamista, vihaan tyhjänpäiväisyyttä, vihaan tylsää epämääräisyyttä, ja jos käsillä ei ole tarpeeksi raivoa ja janoa, sellaista tekstistä nimenomaan tulee.

Tuntuu että tuhlaan liian paljon luotejani näiden blogien päivittelyyn. Usein paras tavara tuntuu päätyvän tänne. On niin paljon helpompaa vain purkaa akuutti raivonsa tänne, koska tätä kautta voin saada nopeaa palautetta ja välittömiä reaktiota sen sijaan että joutuisin odottamaan 24 kuukautta että joku vaivautuu lukemaan ajatukseni.

Kun ajelehdin ympäri kaupunkia ja päähäni yhtäkkiä tulee vitun hyvä idea – ja niitä yleensä tulee paljon ja koko ajan – sijoitan sen automaattisesti Luuserikirjaan. Syksyllä tein päätöksen kirjoittaa Vainajat ensin, mutta nyt on käynyt ilmeiseksi että aivoni työskentelevät jo Luusereissa. Ihan kuin syvimmät aivokudokseni olisivat jo luovuttaneet koko vainajajutussa ja kelailisivat JOTAIN PAREMPAA.

Tässä on kyse ennen muuta vihasta ja MAAILMAN MUUTTAMISESTA. Pystyn kirjoittamaan hyvin vain silloin kun haluan lauseillani MUUTTAA MAAILMAA. En pysty antamaan kirjoittajana parastani, jos pelissä eivät ole maailmanluokan asiat, hyvyys ja pahuus, elämä ja kuolema, kiusatut ja kiusaajat. Vainajakirja on ennen muuta surrealistinen kertomus Tommista, kertomus minusta lipsumassa elämän ja kuoleman rajan yli jonkinlaiseen absurdiin maailmaan, jossa elävät monet minulle rakkaat kuolleet ihmiset. Kaikilla objektiivisilla mittareilla siinä on TARINANA ainesta vaikka mihin, idea on hyvä, siinä on hieno selkeä ROAD-juoni jne., mutta siitä huolimatta se vain ei yksinkertaisesti enää sytytä mua tarpeeksi. Vainajajutussa on tietysti monia asioita joita tarvitsen kirjoittaakseni hyvin, kuten KIIMAA ja ETEERINEN TYTTÖ ja JAMES DEAN, mutta siitä myös PUUTTUU liikaa; siitä puuttuu Jeremy Witt, siitä puuttuu viha, siitä puuttuu vallankumous, siitä puuttuu KOSTO, ja jotta jaksaisin kirjoittaa täydellä liekillä, KAIKKIEN noiden asioiden pitäisi olla läsnä.

Luuserikirjassa taas on kyse nimenomaan KOSTOSTA. Luuserit on muodon ja melkein kaiken kannalta täysin erilainen kuin Vainajakirja. Aion kirjoittaa Luuserit mahdollisimman maanisella otteella, kaikella sillä vihalla, pelolla, kauhulla ja toivolla joita tunsin 15-vuotiaana yläasteen viimeisenä vuonna. Päähenkilö on 15-vuotias aknenaamainen misantrooppi, joka iltana ennen yhdeksännen luokan alkua alkaa vuodattaa ajatuksiaan Word-tiedostoksi. Hänen lähtökohtanaan on suunnitelma tappaa koulutoverinsa lukuvuoden loppuun mennessä, ja sillä ajatuksella hän lähtee selostamaan kouluvuottaan sitä mukaa kun se etenee – kaikki tulee ulos juuri niin puhekielisenä ja kaoottisena ja sekopäisen runollisen konkreettisen epätoivoisen kauniina kuin omat ajatukseni olivat kolme vuotta sitten.

Aknenaamaisen misantroopin nimi on, ainakin toistaiseksi, ROBERT ROIHA, ja hän on pitkälti niin kuin minä mutta vielä vähän hullumpi ja vielä vähän väkivaltaisempi. Koko kirjan idea syntyi kun jonain päivänä ajattelin sitä kuinka koulun sosiaalisessa portaikossa on aina oltava voittajat ja häviäjät eikä kukaan koskaan pakene omaa rooliaan – mutta mitä jos ne häviäjät, kaikki ne nörtit ja neidit, rumat ja rammat ja hissukat, mitä jos he siis vain yksinkertaisesti päättäisivät OLLA TYYTYMÄTTÄ TILANTEESEEN? Nousta VASTARINTAAN? Luuserit on kuvaus siitä millainen minun viimeinen yläastevuoteni olisi voinut olla jos toiveistani olisi tullut todellisuutta: Robert alkaa kirjoittaa Word-tiedostoonsa siinä epätoivoisessa tilanteessa, jossa minä elin yhdeksännen luokkani, mutta tarinan edetessä hän PÄÄSEE PAKOON. Hän LÖYTÄÄ IHMISIÄ, rikoskumppaneita, muita hulluja, AKTIVISTEJA, PYROMAANEJA, RUNOILIJOITA, YSTÄVIÄ, ja näiden avulla tosiasiat onkin yhtäkkiä mahdollista kääntää päälaelleen – yhtäkkiä häviäjät voivatkin VOITTAA. 15-vuotiaana olin koko ajan varma että jännittäviä ihmisiä oli olemassa, JOSSAIN, ja odotin koko ajan että he vain istuisivat viereeni portaille ja PELASTAISIVAT MINUT. Niin ei käynyt, mutta luuserikirjassa näin tapahtuu. Ja se on helvetin mahtavaa.

Luuserikirjassa on kaikkea mitä tarvitsen: hulluja nuoria ihmisiä, ihmisiä joiden olisin halunnut löytävän minut, ihmisiä joita himoitsen, niin kuin Remus Lupin luokanvalvojana tai kuuma salaperäinen sekopäinen punkkarityttö sekoittamassa asioita, runoilijoita, viulunsoittajia, ateisteja, hihhuleita, vimmattua sanomaa tallottujen puolesta, aktivismia ja maailmantuskaa, vihaa ja VALLANKUMOUS, väkivaltaa, tappeluita, PAKO, kapinaa, elämää, toivoa, maniaa, seikkailua, seksuaalista himoa – siis kaikkea mitä minä tarvitsen pysyäkseni kunnolla kiinni kirjoittamisessa.

Alkaisinkin kirjoittaa Luusereita heti paikalla, mutta asiassa on ongelma: täytän liian pian 19 vaikka täytin suunnilleen toissapäivänä 18, ja jotenkin tuntuu että aika vain juoksee sormien läpi, ja pelkään että jos nyt hylkään vainajakirjan ja käännän kelkkani ja ryhdyn kirjoittamaan jotain täysin muuta, olen tuhlannut liikaa aikaa ja lisää aikaa vain karkaa ohitse ennen kuin saan mitään julkaistuksi. Pelkään että tässä käy niin että vain sählään loputtomasti ja lopulta saan jotain ulos pälvikaljuisena 38-vuotiaana, ja siinä mielessä olisikin hyvä vain pitää kiinni siitä mitä kirjoitan nyt, kirjoittaa se VAUHDILLA valmiiksi ja pistää joku kustantamaan se.

Tässä tulee kuitenkin toinen ongelma: en halua että ensimmäinen julkaistu kirjani on vain ihan ok. Haluan että kun viimein saan jotain läpi, se on jotain tajunnanräjäyttävää ja ainutlaatuista ja aiheuttaa välittömiä räjähdyksiä ja pelastaa heti joitakuita henkiä. Joko mun on siis unohdettava Vainajakirja ja alettava vähän äkkiä kirjoittaa Luuserikirjaa, tai sitten mun on löydettävä jostain LIEKKI jolla voin kirjoittaa Vainajat paljon paremmin kuin nyt, INTO ja MOTIVAATIO sen hakkaamiseen valmiiksi.

Mitä siis pitäisi tehdä? MITÄ VITTUA PITÄISI TEHDÄ?

Pitäisikö alkaa kirjoittaa 15-vuotiaan ihmisvihaajan tajunnanvirtaa?

Pitäisikö etsiä jostain into kirjoittaa tarina Marilyn Monroen sekstaamisesta valmiiksi?

Pitäisikö tehdä jotain muuta?

MITÄ PITÄISI TEHDÄ? VOISIKO JOKU AUTTAA? PLIIS??? GHHRRGGHHÖÖÖÖöööööööööÖööööööödödösöddlgfkgljfkgjkdfgjödfhkljfklgjlfödjgödjfggggggggg!!!!!