Mustelmia

Heräsin tänään kello 11 siihen että herätyskelloni räjähti. Tai ei varsinaisesti räjähtänyt, mutta sen yläosa vain hyppäsi lujaa irti kohti kattoa. Se on sellainen iso valkoinen laite, joka alkaa herätyksen hetkellä hehkua kirkasta valoa ja soittaa havaijilaista dingdong-musaa (sain sen äidiltä jonka mielestä mun pitäisi tasapainottaa unirytmiäni).

No, joka tapauksessa heräsin kello 11 siihen että kellosta poksahti yläpää irti. Katsoin sinne kellon sisään ja se näytti joltain valkoiselta kirkolta. Läiskäisin kannen paikoilleen ja katsoin ulos ikkunasta. Aurinko paistoi ja elämä näytti hyvältä. Mä oon jo monta kuukautta ihmetellyt polkupyörää, joka nojaa aitaan viereisellä kadulla aina tiettyyn aikaan päivästä, ja nyt ensimmäistä kertaa näin kuka sen siihen jättää (stressaantuneen näköinen keski-ikäinen mies).

Sitten join yhden kaljan ja lähdin ulos ja kaikenlaista tapahtui ja kun myöhemmin menin koiran kanssa ulos, me kiivettiin sellaiselle isolle hiekkavuorelle yhdellä kentällä. Vanha koirani lähti ketteränä vuorikauriina laskeutumaan uhkarohkeasti alas sen hiekkavuoren melkein pystysuoraa laitaa. Katselin sitä ja ajattelin, että jos mä yritän samaa, käy varmasti huonosti.

Yritin siis samaa. Lähdin laskeutumaan sitä rinnettä alas ja sitten päähäni pälkähti skenaario, jossa koira lähteekin yhtäkkiä juoksemaan ja heittää mut kuolemaani, ja jotenkin tää ajatus herpaannutti keskittymiskykyni ja en oikein tiedä mitä tarkalleen ottaen tapahtui, mutta sekunti myöhemmin makasin vatsallani puolijäisellä maalla ja polveen ja moneen muuhun paikkaan sattui vitusti ja koirani seisoi kauempana ja söi pupunpapanoita jäiseltä nurmikolta.

No, mitään ei valitettavasti murtunut mutta sain joitain syvänsinisiä mustelmia. Äsken ihailin hienoa pahannäköistä mustelmaa polvessani ja hakkasin sitä kaukosäätimellä ja ajattelin että tuntuupa hyvältä.

Mulla oli parempaakin asiaa mutta oon nyt vähän väsynyt kirjoittamaan tärkeistä asioista. Aion kohta TEHDÄ TÖITÄ. Aion kirjoittaa ja selvitellä näitä mun juttuja gggghhrrrbbbbb



Tänään on ajoittain ollut samalla tavalla epämukava olo kuin yleensäkin silloin kun "osallistun tärkeään keskusteluun". Mä en oo missään niin itsekriittinen kuin näissä aktivismiasioissa. Yritän yleensä välttää fanaattisuutta ja vaikeaselkoisuutta ja muita juttuja, joista en itse tykkää muissa kiihkeissä ihmisissä.

Ennen muuta mua epäilyttää, hoidinko noista edellisen kirjoituksen Facebook-sananvaihdoista viimeisen kunnolla. Tuntuu että olin aidosti ylimielinen. Niin olinkin. Se nimenomaan on mun ongelma: haluaisin että kaikki olisivat yhtä hyviä kuin minä, mutta kaikki eivät ole, ja siksi olen usein onneton ja masentunut ja kusipäinen ja epätoivoisella tavalla ylimielinen.

Huoohhhhh. Kun tärkeintä ei kuitenkaan ole voittaa mitään väittelyitä vaan saada keskustelukumppani näkemään asioita uudella tavalla.

Äähhhhhhhgg. Pitää tehdä juttuja.............