Lisää mustelmia

Olin käyttämässä koiraa ulkona ja näin keski-ikäisen naisen liukastuvan kauempana. Mietin hetken pitäisikö mennä apuun, mutta tajusin että molempien kannalta vähemmän kiusallinen vaihtoehto oli vain esittää etten ollut nähnyt mitään. Kun myöhemmin kuljin samasta paikasta koirani kanssa, tajusin yhtäkkiä makaavani kyljelläni maassa ja tunsin taas orgastisen nautinnollista kipua monessa kohtaa. Koira tuli tökkimään mua naamaan (HUOM tökkimään siis KUONOLLA, ei peniksellä, koirani on tyttökoira) ja jonkin aikaa maattuani nousin, vein koiran kotiin ja palasin ison lapion kanssa. Kannoin lapiossa soraa ja ripottelin sen liukkaaseen kohtaan. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni täyttänyt velvollisuuteni Kansalaisena. Ehkä pelastin jonkun mummon hengen.

Kuuntelin radiota ja siellä kerrottiin, että vaikka minusta tuntuu, ettei Jumala voi rakastaa tällaista ihmistä, Jumala kyllä rakastaa. Mutta ei ongelmani ole siinä. Jos kykenisin luottamaan Jumalan olemassaoloon, olisin varma että hän rakastaisi minua, koska olen pohjimmiltani epätavallisen hyvä ja suoraselkäinen. Huono itseluottamukseni ei johdu siitä, että pitäisin itseäni huonona, vaan siitä, että uskon että muilla ihmisillä on huono maku.


Anna-Sofia Bernerin jutussa Helsingin Sanomissa oli tällainen kohta:

--- Filosofianopettaja [Ukri] Pulliainen kertoo tehtävästä, jota hänellä oli tapana teettää opiskelijoillaan. Hän jakoi opiskelijat ryhmiin ja pyysi näitä miettimään, millaisen yhteiskunnan he loisivat, jos olisivat diktaattoreita.
"Ennen vastaukset olivat aivan hulluja ja mielettömiä!" opettaja nauraa.
Nyt hän on melkein luopunut tehtävästä, koska vastaukset ovat masentavia.
"Moni sanoo, että eikö tämä Suomi ole ihan hyvä."
Pulliainen lyö kasvonsa kämmeniin. "Kymmenen vuotta sitten en osannut edes kuvitella sellaista vastausta!"
Opettajan angsti tarttuu. Onhan se surullista, jos nuorten mielikuvitus ei riitä muuhun. Ei edes Kallion lukiossa, jota käyvät tulevat taiteilijat. ---

Tulin tästä helvetin vihaiseksi. Muistan nimittäin, että lyhyeen lukiotaipaleeseeni sisältyi filosofiantunti, jolla toteutettiin nimenomaan tuollainen tehtävä. Olin omasta halustani istunut filosofiantunnit yksin nurkassa ja miettinyt kostoa ja maailmanvalloitusta ja nytkin aivoissani hakkasi nerokkaita ajatuksia, koska kaikki mitä näin ja kaikki mitä kuulin sai mut ajattelemaan ensimmäistä Kirjaani (Lihaa) ja tarkentelemaan teorioitani Hyvästä ja Pahasta. Nyt jouduin vastahakoisesti muodostamaan ryhmän kolmen lähellä istuneen tytön kanssa.

Tytöt näyttivät tuskastuneilta. "Siis mikä on diktaattori?" "Siis mitä meidän pitää tehdä?" "Emmä keksi mitään." Jonkin aikaa jostain kengistä puhuttuaan tytöt päättivät palata tehtävänantoon, ja eräs hipiltä näyttävä mutta sielultaan täysin epähippi tyttö sanoi: "Emmä tajuu tätä tehtävää. Mun mielestä Suomi on ihan hyvä."

Toiset tytöt nyökkäilivät ja minä istuin tuolillani järkyttyneenä ja mykistyneenä. MIKÄ NÄITÄ IHMISIÄ VAIVAA? MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA? Minä vietin 75 % hereilläoloajastani epätoivoon asti masentuneena siitä, millaisia julmuuksia ja järjettömyyksiä ihmiset tässä maassa ja tässä maailmassa oikeuttivat itselleen julmilla ja järjettömillä tekosyillä, ja nyt tämä vitun ääliö sanoi: "Emmä tajuu tätä tehtävää. Mun mielestä Suomi on ihan hyvä."

Mihin nämä ihmiset oikein käyttivät aivonsa, tuntinsa, elämänsä, yönsä? Miten kengissä ja primitiivisissä ihmissuhdekuvioissa riitti ajateltavaa kokonaisen elämän ajaksi? Käsittämätöntä. Vai olinko se MINÄ, joka olin kieroutunut? Oliko maailmasta välittäminen vain perversio, joka johtui siitä ettei minulla ollut primitiivisiä ihmissuhdekuvioita?

Joka tapauksessa se oli yksi niistä hetkistä jolloin tajusin että olen aivan liian erilainen kuin tavalliset ihmiset ja että en halua olla enää hetkeäkään tekemisissä näiden tavallisten ihmisten kanssa. Aika pian häivyin.

Jos olet hyvä ja suoraselkäinen, Jumala rakastaa sinua, mutta jos olet LIIAN hyvä ja SAIRAALLOISEN suoraselkäinen, päädyt huonoryhtiseksi puolialkoholisoituneeksi varjoksi pimeisiin huoneisiin ja tyhjiin metrovaunuihin lauantaiaamuna klo 5.45. Siinä mun tragedia