En tiedä mitä teen. En tiedä mitä tehdä. Mutta nukuin 13 tuntia.
Teillä ei ole mitään anteeksi pyydettävää, hullut.
En osaa selittää. En tiennyt että tämä olisi käytännössä näin vaikeaa. Olin ajatellut kuinka tapaisin ihmisiä ja puhuisin heidän kanssaan ja he puhuisivat minun kanssani. En ollut ajatellut pidemmälle. Nyt tämä on mennyt pidemmälle, ja pitää ajatella. Aivan viime viikkoina olen alkanut käsittää, mihin olen lähtenyt ja mitä tässä jutussa pärjäämiseen tarvitaan, ja kaikki ongelmani ovat yhtäkkiä konkreettisesti edessäni ja niille pitäisi tehdä jotain. Ensin pitäisi myöntää voimattomuutensa niiden edessä.
En tiedä onko oikea ratkaisu paeta kaikkea. Luovuttaa. Olen tehnyt sen tempun ennenkin, as you know. Kun on yksin, ei ole mitään menetettävää, paitsi toivo. Mutta se, että voin aika huonosti, on tosiasia. Se, että tarvitsen aikaa ajatella, on tosiasia. En tiedä. Ehkä jonkun pitäisi vain pakottaa minut pysymään mukana. Tarttua ranteesta ja kiskoa elämään. Ehkä pitäisi antaa virran viedä ja lakata pelkäämästä kiviä joihin tulee vielä iskemään päänsä.
Tiedän että tämä vaikuttaa taas hämärältä itseriittoiselta itseanalyysiltä. Et voi ymmärtää tätä aivoilla, mutta voit ehkä ymmärtää tämän sydämellä. Ajattele tämä runoutena; älä edes yritä ymmärtää mitään. Vielä joskus olen suora ja vilpitön. Ja pehmeä ja söpö ja karismaattinen.
Jokaisen ihmisen eteen tulee liian vaikeita päätöksiä. Pitäisi esimerkiksi päättää kuka haluaa olla ja minkä arvojen mukaan rakentaa elämänsä. Nyt pitäisi päättää, mikä taistelu on minun. Hohhoijaa. Sinäkin olet täällä vielä joskus.
Hauskinta on että luulin tietäväni kuka olen. Tietenkin olin väärässä.
Ai pehmeä ja söpö kuin se Olli-pallo? On se karismaattinen se pallokin, kun on herättänyt ihailua. Vielä jopa tallella.
VastaaPoistaItsensä oppii tuntemaan, mutta tämä olento "Minä" on häilyvä ja alituiseen muuttuva. Mikään ei ole totta enää, koska se on poissa hetkessä. Aina on opeteltava kaikki uudestaan ja uudestaan. Tosin ehkä olet lähempänä ratkaisua nyt kuin koskaan. "Ei ihmiset koskaan muutu" on varmaan sanonta syystäkin. "Samanlainen se on kuin silloin 15 vuotta sitten." Joten onko ratkaisu ihmiset? Ystävät? Pitävät kasassa ja muistuttavat siitä, mikä on osa sinua aina. Tämähän on vain hypoteettinen juttu ja "juttu" vain.
En tiedä miksi tartuin juuri siihen. Itse pitäisi vielä kai herätä... Tai jäähä poies.
Niin, en tiedä. Haluan ajatella, että en ole vielä valmis. Montaa asiaa en tule koskaan voimaan muuttaa, mutta haluan olla ihminen joka hyväksyy sen kaiken. Haluan olla ystävä demonieni kanssa. Se on kai sama asia kuin onnellisuus. Onnellisuus on kovaa työtä.
PoistaSilloin ainakin pääsee helpommalla. Kun on siihen pisteeseen uurastanut pitäisi olla tyytyväisempi.. Niinhän? Vaan jos silloin huomaa, ettei sekään riitä? Tosin ei sitä kokematta tiedä.
PoistaItse asiassa juuri nyt tuntuu, että tie onnellisuuteen on että lakkaa yrittämästä niin paljon. Antaa olla, lakkaa yrittämästä sopia normiin ja järjestykseen, lakkaa yrittämästä näyttää hyvältä, lakkaa välittämästä kirjsdoitusvirheistä, lakkaa yrittämästä vaikuttaa miltään mitä ei ole. En ole vielä varma meneekö se näin, mutta saatana aion kokeilla.
Poista