Ja nyt tajuan sen

Selailin Imagen suurta kirjanumeroa ja ajattelin, että hohhoijaa, en tiedä miksi minun pitäisi olla kiinnostunut lähes kenestäkään näistä tyypeistä tai heidän maailmastaan. Miksi kukaan olisi kiinnostunut siitä. Eihän kukaan edes ole. Ei. Kukaan. Ole. Minä aion tehdä jotain ihan muuta.

Miksi kaikki on nyt Regina Spektor? Hyvä kysymys, herra Watson. En minä vaan tiedä.

Ailahtelen toivosta epätoivoon ja takaisin ja se on varmaan todella ärsyttävää. Tätä on jatkunut nyt jo aika pitkään. En tee sitä mitenkään tahallani, joten ei ole oikein pointtia pyytää anteeksi.

Olen kyllä pahoillani siitä, jos epätasapainoisuuteni vaikuttaa muihin. En tiedä voisiko käytökseni satuttaa jotakuta. En tosiaan tiedä. Pidän teistä. En halua menettää teitä. En ole ollut lainkaan ihanteideni mukainen. Erään suuren ajattelijan sanoin:

Aina jossitella voi / mut ylpeys minut tähän toi / joku mennyt mun mieltä vaivaa / ois pitäny tehdä meille aikaa / kohti menestystä vaikka painaa / pitäis nainen ykköseks laittaa aina / ja nyt tajuan sen / unohdin olla parempi mies

Menen huomenna terapiaan. Siellä pitäisi osata puhua ongelmistaan suoraan, konkreettisesti, runoilematta ja kiertelemättä. Se tulee olemaan kiinnostavaa, koska en ole tottunut siihen. En puhu ongelmistani kenellekään, valitan vain epäselvästi ja jätän ihmiset ihmettelemään että mikä vittu minua vaivaa. Joskus vielä jaksan ja viitsin olla kirkkaampi ja lukija/kuulijaystävällisempi teillekin, mutta nyt voisin tiivistää asian niin, että mm. pääsisin mielelläni eroon siitä syövyttävästä, kaiken nielevästä kokemuksesta että olen vähemmän kuin ihminen.

En ole lopulta edes varma siitä vihaavatko ihmiset minua, mutta se on sentään varmaa että kukaan ei vihaa minua niin paljon kuin minä itse. Hyvä kun kerrankin on jostain varmuutta!

En ole kunnossa, mutta ööh, sellaista se on. Olen katsellut ympärilleni ja tajunnut, että ihmisillä todella on kyky selviytyä aivan hirvittävistä asioista. Joku menettää koko perheensä brutaalissa onnettomuudessa ja sen sijaan että hajoaisi surusta atomeiksi, hän jatkaa eteenpäin. En tiedä kuinka monen ihmisen elämässä on valtava tragedia, mutta varmaan aika monen, ehkä kaikkien. Ennemmin tai myöhemmin elämä pudottaa itse kunkin lentokoneesta pimeään kylmään mereen. Toisille se tapahtuu ennemmin, toisille myöhemmin, jotkut jaksavat uida rantaan, toiset eivät, round, round, the rhythm of life goes round.