Taikatemppuja

Vietän jo kolmatta yötä kahdestaan koirani kanssa. Katson musiikkivideoita MTV:ltä ja olen selittämättömästä syystä niin onnellinen että tekisi melkein mieli tappaa itsensä. Miley Curys laulaa I came in like a rainbow (tiedän että se on oikeasti I came in like a wrecking ball mutta en kuule sitä) ja haluaisin suudella häntä, en siksi että hän on alasti vaan siksi että hän kokeilee nyt limaista törkyimagoa ja kaikki vakavasti itsensä ottavat ihmiset vihaavat häntä, ja mulla on taipumus rakastaa niitä joita kaikki muut vihaavat.

Olen viime päivinä tarkastellut hiusrajaani ja se näyttää erilaiselta kuin joskus ennen. Varmaan sen on tarkoituskin, mutta mulla on typerä pelko että tästä se sitten lähtee nousemaan, tästä se lähtee nousemaan kunnes 25-vuotiaana olen täysin kalju. Voisin ihan hyvin olla niitä ihmisiä jotka kaljuuntuvat heti kun ovat täyttäneet 20. Kenelläkään (miespuolisella) sukulaisellani ei ole sellaisia hiuksia kuin mulla, joten en oikein voi ennustaa mistään kuinka hiukseni tulevat käyttäytymään.

Näytänkö James Deanilta? on kysymys jonka kysymisen haluan lopettaa. Kyllä, näytän vähän James Deanilta kun haluan näyttää James Deanilta, mutta en merkittävästi, vain sen verran että voisin näytellä hänen pikkuveljeään elokuvassa, ja siihen ei vaadita paljon. James Deanin sukulaiset olivat aika ruman ja oudon näköisiä, mutta jostain syystä hänen naamassaan kaikki vain osui kohdalleen, hänen perimänsä menninkäislook asettui kauniiseen järjestykseen. Oma naamanikin voisi olla tosi nätti mutta siinä on jotain pielessä, vaikea paikantaa mitä mutta jotain siinä on pielessä ja sen takia tulen aina olemaan hyvännäköinen korkeintaan jollain vääristyneellä ja epämääräisellä tavalla; vähän niin kuin Harry Houdini oli hyvännäköinen vääristyneellä ja epämääräisellä tavalla.

Joka tapauksessa: aion alkaa keskittyä omaan naamaani. Aion kantaa omat kasvoni ja elää oman elämäni.

Elämässäni kaikki on mennyt alusta alkaen vähän pieleen, varmaan asiat alkoivat mennä vähän pieleen jo ennen kuin olin edes syntynyt, ja nyt pitäisi alkaa nauttia tästä. Jos opin itse rakastamaan omia vikojani, ne lakkaavat olemasta vikoja ja niistä tulee jotain muuta.

Olen varautunut viettämään koko seuraavan kevään jonkinasteisessa kännissä. Siitä tulee kivaa.

Ajelin yhtenä iltana metrolla edestakaisin ja näytin James Deanin 14-vuotiaalta pikkuveljeltä. Puolet metrovaunun penkeistä oli varattu, joten en istunut vaan seisoin ovien vieressä ja nojasin vaunun metallitankoihin. Jossain vaiheessa panin merkille että sisään tanssi, siis kirjaimellisesti tanssi, kaunis ja pääasiallisesti aika normaalin näköinen tyttö. Huomasin hänet ja sitten unohdin hänet, mutta kohta tajusin että hän käveli metrovaunun käytävää minua kohti. Pidin katseeni tiukasti lattiassa, ja hän ilmestyi häilymään epämääräisesti eteeni, en usko että hän oli HUUMEISSA vaan vain hiukan HUMALASSA, ja sitten hän sanoi "Hei... sori..." ja olin jostain syystä täysin valmistautunut siihen että lause jatkuisi näin: "...ootko sä se Q?"

Onneksi lause ei jatkunut niin. Vaan näin: "...mun pitäis tehdä yks pikku temppu." Astuin taaksepäin ja tyttö otti käsillään kiinni välitilan metallitangoista. "Mä teen sen sitku tää vähän hidastaa", tyttö sanoi ja hymyili minulle häilyvästi. Hymyilin takaisin, ja sitten metro hidasti ja tyttö kiristi otettaan tangoista ja heitti ilmassa vaikuttavan kuperkeikan. Olen aika varma että hänellä oli jonkinlainen tanssija- tai akrobaattitausta, hän liikkui sillä tavalla vaikka oli humalassa. Pikku tempun tehtyään hän kumarteli epämääräisesti, ja koska kaikki muut matkustajat tuijottivat jäykistyneinä ulos mustista ikkunoista, minä aploodeerasin yksin. Sitten tyttö teki tempun uudestaan ja jäimme pois samalla asemalla ja seurasin hänen jalanjäljissään jonkin matkaa kunnes menin jonnekin muualle

Okei, aion nyt pitää parin viikon tauon tästä blogijutusta. Tähän menee liikaa aikaa. Haluan jo saada ton saatanan (Saatanan) kirjan valmiiksi, en jaksa enää elää tätä odotteluelämää, haluan alkaa elää vaikka jotain mustalaiselämää tai jotain. Joka tapauksessa yritän nyt käyttää pari viikkoa johonkin vähän hyödyllisempään, kirjoittaa vähän juonellisempia asioita. Tämä tarkoittaa sitä että yritän olla yrjöämättä tänne uusia merkintöjä, mutta jos kaipaatte minua (kukapa ei kaipaisi minua koko ajan), kommentoikaa jotain, mitä tahansa, niin vastaan varmasti.