Sivummalla

Voisin jatkaa näin? Kirjoittaisin tänne kerran pari viikossa ja käyttäisin enemmän aikaa tärkeisiin hommiin? Se vois olla terveellistä.

Olin pankkiautomaatilla ja huomasin vanhan parrakkaan miehen, joka istui sivummalla pahvimukin kanssa pyytämässä ohikulkijoilta rahaa. Hän tuijotti uupuneena suoraan eteenpäin. Tuli tunne että hän vältteli varautuneena katsettani. Näytin varmaan sellaiselta ihmiseltä jollaiset yleensä tulevat sylkemään hänen naamalleen. Otin automaatista ylimääräiset 20 euroa ja lähtiessäni ojensin sen vaivihkaa hänen käteensä. Hymyilin ja parrakas mies näytti siltä että hänen käsityksensä ihmiskunnasta oli nykäisty pois sijoiltaan.

Paras lahja minkä ainakin mulle voi antaa on yllättävä osoitus siitä, etteivät ihmiset olekaan niin pahoja. Kerran eräs taksikuski maaseudulla teki tämän ajamalla määrätietoisesti ylinopeutta että ehtisin ajoissa junaan.

Olen huomannut että puhelimessa ihmiset ovat usein huomattavasti vähemmän ystävällisiä kuin kasvokkain. Puhelin on jossain internetin ja todellisen maailman välissä. Internetissä ihmisillä on taipumus olla petoja, todellisessa maailmassa ihmiset ovat useimmiten ihan jees.

Puhelin.

Ihminen, jonka kanssa kasvokkain kommunikoisit ystävällisesti, esitteleekin vittumaisia ja katkeria puoliaan vapautuneesti kun puhut hänen kanssaan puhelimessa. Outoa ja hiukan kylmäävää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se vittumainen ja katkera puoli olisi jotenkin "aidompi" tai "oikeampi" kuin se ystävällinen puoli johon olet tutustunut aikaisemmin. Ihmiset ovat monimutkaisia, meissä on eri sävyjä, moni niistä sävyistä on totta samaan aikaan. Kyyninen ihmisviha on asioiden lapsellista yksinkertaistamista.

Olen aina silloin tällöin yhteydessä virallisiin viranomaisihmisiin. (Yhteiskunta ei ole päästänyt minusta irti.) Kun he antavat ehdotuksia siitä mitä minun kannattaisi elämässäni seuraavaksi tehdä ja minä sanon että minulla on muita juttuja meneillään, he vastaavat: "Niin, totta kai jos on muita ongelmia niin..." Miksi "muut juttuni" oletetaan automaattisesti ongelmiksi, eikä määrätietoisiksi projekteiksi ja maailmanvalloitussuunnitelmiksi, joista todellisuudessa on kyse?

No, kalpeiden koulupudokkaiden kohdalla varmaan harvemmin on kyse määrätietoisista maailmanvalloitussuunnitelmista. Mun kohdalla on.

Joskus katselen bussin ikkunasta keski-ikäisiä, sänkisiä spurguja, jotka huojuvat näyteikkunoiden ja baarien edessä omissa sumeissa maailmoissaan, enkä voi olla ajattelematta että välillämme on yhtäläisyyksiä. Tarkoitan yhtäläisyyksiä olemuksessa. He ovat samanlaisia epämääräisiä pikku nilkkejä kuin minä.

En tiedä miltä näytän ihmiselle joka ei tiedä minusta mitään. Näytänkö ylipäätään siltä että olen lajiltani ihminen? Ehkä näytän simpanssilta? En todellakaan tiedä. Ehkä näytän epämääräiseltä pikku nilkiltä. Toisaalta eteeriset villapaitatytöt ovat hymyilleet minulle useampaankin kertaan viime päivinä. Hymyilisivätkö he epämääräiselle pikku nilkille? Tai hymyilevätkö he ehkä siksi että näytän typerältä? Ehkä näytän James Deanin kaltoinkohdellulta pikkuveljeltä.

Niin ja kävin tapaamassa Morrisseytä. Toikin blogi on tosi hauska.