ZZZZZZTTTTTTTTTTTTTTTZZZZZZZTZTZTZZZZZZZT

Alan inhota tätä juttua. Tuntuu ettei mulla ole mitään hallintaa tästä. Kirjoitan asioita joita en haluaisi kirjoittaa ja jätän kirjoittamatta asioita jotka pitäisi kirjoittaa. Tiedän aika hyvin mitä pitäisi tehdä. Mutta aina jokin estää. Nykyään. Nää tekstit täällä tuntuu joltain höyryävältä läjältä toistuvia oksennuksia.

Miksi kaikki on niin sekavaa? Miksi kaikki ovat niin hulluja? Haluan lähteä tästä elämäntilanteesta. Mietin yhä enemmän jonkinlaista pakosuunnitelmaa. Ei ole hyvä elää elämää jossa ei tapahdu juuri mitään. Ei ole hyvä elää elämää jossa ei koskaan pääse kunnolla sukeltamaan valoon eikä pimeään. Mun elämä on 50 shades of grey.

Mietin, että voisi lakata elämästä niin paljon aivoilla ja elää enemmän lihaksilla. Tarvitsen sellaisia arkisia iloja kuin "Jes, työpäivä on ohi". Voisin mennä vaikkapa jonnekin lapioimaan paskaa. Voiko jossain lapioida paskaa? Varmaan. Ehkä jossain sikafarmilla. Ehkä se ei oo mun juttu. Voisin alkaa siivota wc-pönttöjä.




Tekisi mieli heittää rinkka selkään ja lähteä vaan kulkemaan jonnekin. Aion tehdäkin niin lähiaikoina. Pitää alkaa elää.

Olen ihan helvetin kyllästynyt vainajajuttuun. Miksi aloin kirjoittaa sitä? Ongelma on ennen muuta siinä, että siinä ei ole tarpeeksi tulta, tarpeeksi kipua. Siinä on liikaa kyse absurdista outoilusta, joka on mun juttu vain vahingossa. Sitä paitsi siitä puuttuu mysteerihenkilö jota kohtaan voisin tuntea 100-prosenttisesti vilpitöntä ja kiusaannuttavaa himoa.

Kaksi vuotta on kulunut liian nopeasti. Kaksi vuotta sitten kaikki oli vielä toisin. Maailma näytti ja tuntui ja tuoksui täysin erilaiselta. Kirjoitin kirjaa, jonka ajattelin muuttavan maailman. Tunsin vilpitöntä ja kiusaannuttavaa himoa. Kun istuin busseissa, katselin ohi kiitävää kaupunkia aina innostuneena, täynnä toivoa ja odotusta. Nyt kaupunki herättää aivan liian usein ahdistusta. Haluan lisää innostuksen hetkiä. Haluan lisää toivoa ja odotusta. HALUAN VANHAN MIELENI TAKAISIN!!!!!!!! HALUAN VANHAN MAAILMAN TAKAISIN. Ehkä pilasin kaiken itse kun heittäydyin tällä tavalla syrjäytyneeksi.



Jeremy Witt. Oskar Blom. Katri. Matias Sulka. Rakastan noita outonimisiä ihmisiä yhtä paljon kuin äitiäni. Kun kirjoitin heistä, mulla oli kipua ja maailmantuskaa mutten ollut ahdistunut, koska ratkaisut olivat helppoja. Piti vain kirjoittaa, joten kirjoitin. Piti vain harhailla, joten harhailin. Piti vain kuunnella musiikkia, joten kuuntelin musiikkia. Kaikessa oli järkeä ja olin 16.

...................... .......... ...

Nyt en ole kirjoittanut noista ihmisistä pitkään aikaan. Se juttu paisui liikaa, ja samalla minusta tuli liian ahdistunut enkä voinut enää käsitellä niin isoja asioita. Päätin siirtää koko asiaa vuosilla myöhemmäksi. Älyllisellä tasolla tiedän että päätös oli oikea, mutta silti noiden ihmisten ajatteleminen saa sydämen pistelemään aina huonosta omastatunnosta ja menetyksen tunteesta ja himosta ja kiireestä.

Äh, ei kaikkea ole pilattu. Joskus, useinkin, pääsen sisälle siihen vanhaan kunnon innostukseen. Jotkut bussit ovat toivon busseja. Eniten toivoa saan kun ajattelen Luuserikirjaa. Tunnen ne ihmiset jo, vaikka olen kirjoittanut heistä vasta alustavasti. He ovat tällä hetkellä parhaita kavereitani. Siitä tulee kovinta ikinä, koskaan, milloinkaan. Sen on oltava kiihkeää, palavaa, tykitystä. Mutta ensin on hoidettava tämä vainajahomma kunnialla loppuun kun nyt kerran menin aloittamaan. Sekin on melko loistava mutta palo pitää löytää. En voi vain kolauttaa tätä projektia laiskasti lapiolla päähän ja heittää sitten kuoppaan. Pitää löytää murhanhimo ja viha ja rakkaus ja kipu ja valo.

Jotkut bussit ovat toivon busseja, mutta toiset ovat epätoivon busseja. Silloin vain istuu ja tuijottaa ikkunasta ulos ja vatsaan ja sieluun sattuu ja toivoo vain että jokin muuttuisi, että pääsisi pakoon ja helvetin nopeasti. Silloin toivoisi että joku vain istahtaisi yhtäkkiä viereen ja hymyilisi ja kysyisi että mennäänkö Paloheinän kukkulalle.

Jos joskus tajuatte matkustavanne samassa bussissa mun kanssa, tulkaa ja vetäkää mua turpaan ja pelastakaa mut.



Pakko päästä pakoon... Tykkään katsella kuvia tunneleista ja moottoriteistä. Pakko lähteä jonnekin.





Yritä tuntea tää sama. Siellä on kokonainen maailma odottamassa. Toistaiseksi maailma on siellä. Toistaiseksi tämä pala historiaa on olemassa. Jossakin piileskelee ihmisiä, jotka muuttavat minun elämäni. Haluan löytää etsimäni sielun etsimättä. Ehkä törmään häneen yöllä jollain abujalaisella lämpimällä sivukujalla tai moottoritiellä Alaskassa tai kanadalaisella kukkulalla tai sinihohtoisessa kahvilassa yöllä Hongkongissa. Näin muuten unta jossa laskeuduin lentokoneella keskelle New Yorkia.



ABUJA - NIGERIAN PÄÄKAUPUNKI ^.



Vuosi 2010 näytti elämässäni tuolta ^. Se oli kaunis vuosi.

HALUAN KIRJOITTAA JOTAIN AJATONTA. AJATONTA. AJATONTA. TULTA. HALUAN KIRJOITTAA TULTA. 99,9 % kirjallisuudesta on kaikkea muuta kuin tulta. Vihaan lähes kaikkia nykyisiä kirjailijoita ja juttuja joita he kirjoittavat. He ovat tukehduttavan tylsiä ihmisiä, enkä tajua miksi. MIKSI he kirjoittavat tylsää paskaa? Eivätkö he OSAA muuta? Keski-ikäisiä keskiluokkaisia ihmisiä pitäisi kieltää kirjoittamasta, jos he eivät osaa kirjoittaa muuta kuin mielensäpahoittajia ja hitaita kertomuksia saarella asuvista ukoista ja esseitä urheilukulttuurista ja kertomuksia mahahaavaisista konstaapeleista ja väsyneistä yksinhuoltajista.

Valtava enemmistö ihmisistä on valtavan tylsiä. Kai se pätee kirjoittajienkin kohdalla. Kiinnostavuus on jostain syystä äärimmäisen harvinainen ominaisuus, paljon harvinaisempi kuin vihreät silmät.

Jos et ole jotain uutta, anna olla.
Jos et ole jotain palavaa, anna olla.
Jos et ole seikkailu, anna olla.
Jos olet jotain puuduttavaa, anna olla.
Jos olet jotain joka on jo nähty, anna olla. Pyydän.

Haluan olla kiinnostava päälaesta jalkapohjiin asti. Haluan että jokainen hiuskarvanikin on kiinnostava, ja varjoni, ja happi ympärilläni. Haluan olla jotain uutta. Haluan olla jotain uutta. Yritän olla jotain uutta.

Parasta on, jos kirjoittajan teksti on hälyttävän kiinnostavaa ja kirjoittaja itsekin on hälyttävän kiinnostava. Kirjoittaja ja teksti ovat samaa asiaa, niitä ei pidä irrottaa toisistaan. Tekstin on oltava yhtä kuin kirjoittajansa, hänen vertaan................. jne.

Ehkä voisin nyt yrittää kirjoittaakin jotain sellaista. bbbbbbbbbbbbbbbvbbvbvbkkkkkkkkdddddddoooo.

Aika juoksee liian nopeasti, kun kaikki päivät ovat samanlaisia. Täytyy alkaa seikkailla. Täytyy tulla itsekin seikkailuksi.