The songs are important

Kävin käyttämässä koiraa ulkona. Odottelin kun koira nuuski jotain lumikasaa, kun yhtäkkiä tajusin että joku tuijotti mua viereisestä kerrostalosta. Katsoin epämääräistä hahmoa, joka oli vetänyt ikkunaverhon sivuun ja toljotti minua pilkkopimeästä asunnosta. Luulisin että se oli mies. Kun tämä hahmo huomasi katseeni, hän vilahti nopeasti pois näkyvistä ja verho heilahti paikoilleen. Aloin taas tuijottaa hajamielisesti jonnekin horisonttiin. Vilkaisin vielä ikkunaan päin, ja siellähän se tyyppi oli taas. Ja taas hän katosi heti kun katseeni osui häneen.

Mistä oli kyse? Outoa. Näytinkö jotenkin vaaralliselta? Näytinkö skinheadilta? Jännittävää. Toivottavasti jutussa tapahtuu vielä juonenkäänteitä. Toivottavasti hän heittää jotain päälleni seuraavalla kerralla. Tiedän ainakin, että yksi vihamieheni asuu siinä talossa. Kerran se huusi minulle ja uhkasi soittaa poliisit kun kävelin koiran kanssa kerrostalojen isoilla pihoilla. Hän suuttui vielä hurjemmin kun aloin esittää pikkuvanhoja psykologisia teorioita hänen raivokkaan käytöksensä todellisista syistä.

Kuuntelen tätä kappaletta nyt kymmenettä kertaa putkeen. Josiah Leming on jonkinlainen nero ja luultavasti suurin muusikko jonka tiedän. Ihmisenä se ei oo kummoinen. Kirjoitan tästä aiheesta joskus, ellei Jumala ota minua huomaansa ennen kuin ehdin..........

...mitä? Uskoisinpa Jumalaan. Osaisinpa nauraa sosiaalista tekonaurua. Uskaltaisinpa lohduttaa ihmisiä. Olisi elämä helpompaa.

Vanhempani olettavat jostain syystä, että olen aikeissa ryhtyä alkoholistiksi. Että olen aikeissa etsiytyä hullujen seuraan ja ryhtyä itsekin hulluksi. Mitä sitten? Sehän on väistämätöntä. Epähullut ihmiset ovat inhottavia.

Multa kyllä puuttuu ryyppyputkigeeni. Jos olen juonut itseni huonoon kuntoon jonain iltana, ajatuskin alkoholiin koskemisesta tuntuu seuraavina päivinä mahdottomalta. Koskea alkoholia = to touch alcohol ...mitä?



Tykkään katsella kuvia Helsinki Poetry Connectionin open mic -tapahtumista. Parasta on se kun suurimmalle osalle esiintyjistä ei merkitä mitään nimeä. He vain ryömivät esiin jostain ja heidät valokuvataan lukemassa runoja pikku muistivihoistaan ja sitten he ryömivät takaisin. Tykkään myös etsiä Facebookista kaikenlaisia nuoria eläinaktivisteja ja hulluja ja nördejä ja kunnianhimoisia viulistilupauksia. Mistä he oikein tulevat? Mistä minä tulen? Me kasvetaan keskellä hiphop-lippikset päässä räkiviä mopoilla päristeleviä idiootteja ja ilkeitä nättejä tyttöjä ja ilkeitä nättejä poikia ja hiuslakalta löyhkääviä käytäviä ja Petri Nygårdia ja jääkiekkomailoja ja ihmisarvon imaisevia katseita. Me istutaan yksin portaille ja lasketaan sormemme vahingossa sylkeen, jonka hiphop-lippispäät ovat portaille äsken sylkäisseet, ja sitten me kävellään koulun portaat alas viimeisen kerran ja aletaan kirjoittaa runoutta ja ryömiä aitojen alitse yöaikaan ja puhua vallankumouksista ja rakkaudesta.

Mistä me tullaan? Tai siis älytön kysymys. Mähän vastasin siihen juuri.