plz help me

Olen taas ollut hereillä kohta vuorokauden putkeen: asetuin illalla "nukkumaan" tarkoituksena "saada asiat kuntoon", mutta sitten joku käsittämätön perkele riuhtoi mut taas näyttöpäätteen eteen ja sitten kirjoitin monta tuntia, mikä on sinänsä hyvä, sillä olin jonkin aikaa onnellinen - mutta ilmeisesti olin liian onnellinen, ja liika onnellisuus muuttui nopeasti yleiseksi levottomuudeksi, joka pakotti mut pysymään hereillä vielä aamun sarastaessa ja katsomaan ärsyttävän Julma maa -elokuvan (jonka miespäähenkilö on olevinaan jonkinlainen James Dean mutta kukaan tekijöistä ei näköjään tajunnut että ilman James Deanin naamaa ei ole James Deania) ja syömään paahtoleipää, ja kun nämä asiat oli suoritettu n. 2 tuntia sitten, vetäydyin taas sängylleni ja sitten rämpytin epävireisellä kitarallani ainoaa kappaletta jonka osaan soittaa ja laulaa ja jonka "kirjoitin" itse joskus kesällä; se alkaa näin:

I know I said I was searching for the truth,
but really I was just loo-oo-ooking for you
And I know you couldn't possibly survive if you
jumped out of the window in the middle of the night
but I did, I did, I did, I did

tai jotain; soitin tota "kappaletta" varmaan 20 minuuttia pysähtymättä ja yritin päästä eroon siitä tunteesta, joka aina välillä hyökkää varoittamatta ja jotenkin hajottaa maailman: tällaisina hetkinä, esimerkiksi juuri nyt en vaan yksinkertaisesti saa maailmasta mitään selvää. Mun on ponnisteltava että ymmärtäisin mitä kirjaimet paperilla tai näytöllä tarkoittavat, mitä korviini kantautuvat sanat merkitsevät, mitä pitää tehdä, mikä on soveliasta käyttäytymistä, mitä elokuvissa tai uutislähetyksissä tapahtuu tai mitä huone ympärilläni edustaa. Kaikki vain menettää merkityksensä. En tiedä miten pystyn nyt ylipäätään edes kirjoittamaan näitä lauseita. Ehkä toi puolihullu rämpyttely auttoi? En tiedä.

Outoa, että lähes maanisesta keveyden tunteesta voi hetkessä pudota tuskalliseen hämärään ja pelkojen sarjatuleen. Koko juttu on itse asiassa äärimmäisen outo ihan siitäkin syystä että juuri tästä aiheesta kirjoitin viime yönä tyhmässä kummituskirjassani:

 

Rajasin tuon tarkoituksella noin koska olen komea, lihaksikas ja hyvännäköinen paska

Joka tapauksessa en jaksa enää tätä jatkuvaa vitun vuoristorataa ja epäselvyyttä ja näitä yllättäviä pelkotiloja, jotka hyppäävät onnellisuuden takaa ja iskeytyvät yhtäkkiä sydämeen kuin puukko ja estävät aivoja toimimasta kunnolla. En jaksa tätä enää. En jaksa koko ajan menettää toimintakykyäni ja nousta sitten taas AURINKOON vain pudotakseni taas niin että keuhkoista lähtee ilmat pihalle

(Jos multa joskus pyydetään omaelämäkertaa, se on jo tässä)

Luultavasti kyse on tästä elämänvaiheesta. Tästä vitun välitilasta. Haluan päästä ulos. Haluan alkaa elää. Haluan nähdä. Haluan koskettaa. Haluan nuolla. En jaksa tätä enää. En jaksa näitä asioita jotka pidättelevät minua. Haluan vapautua. Haluan päästä maailmaan. Haluan aloittaa. Haluan palaa. Haluan ulos tästä huoneesta. Haluan polttaa tämän vitun huoneen

Olen valmis, olen valmis tappelemaan, haluan jo aloittaa, miksi kaikki on niin hidasta?!

.............................