drrrms

Näin unta jossa olin öistä merta ylittävällä risteilylaivalla. Säätelin hytin lämpötilaa seinässä olevasta säätimestä. Myöhemmin kävi ilmi että olin itse asiassa käännellyt laivan kurssia edestakaisin niin että moni matkustaja oli pudonnut laidan yli pimeään mereen ja hukkunut.

Vaivuin outoon apatiaan ja päädyin puhumaan tilanteesta keulabaarissa Vasemmistoliiton kansanedustajana toimivan kuvitteellisen lesbonaisen kanssa. "Mä olen tappanut ihmisiä!" toistin monta kertaa. Yhä uudelleen kuvitteellinen lesbonainen vastasi: "Kukapa ei olisi?" ja yhtäkkiä tajusin olevani toivottomasti rakastunut häneen.




Myöhemmin kuljin pitkin epämiellyttäviä kellertäviä käytäviä jonkinlaisessa nuorisopsykiatriarakennuksessa. Mun seurassa oli tyttö, jolla oli sairaalloinen tarve repiä vaaleita hiuksiaan päästään koko ajan. Olin saattamassa häntä hiustenraastajien kokoontumiseen, kun yhtäkkiä huomasin eräässä ovessa lapun: Pakkomielteisestä oireyhtymästä ja neurooseista kärsivät nuoret. Astuin sisään. Kokoontuminen oli juuri alkamassa.

Istuin suorakulmaisen pöydän päätyyn. Pöydän ympärillä istui joukko vaikeasti autistisia/kehitysvammaisia/mielipuolisia teinejä, jotka heijasivat itseään edestakaisin, vilkuilivat sekopäisesti ympärilleen, kuolasivat, läpsyttelivät käsillään pöytää, hirnuivat ja päästelivät muita outoja ääniä.

Sisään astui silmälasipäinen humanistin näköinen mies. Hän hymyili imelästi ja laittoi videon pyörimään. Katselimme pieneltä valkokankaalta outoa musiikkivideota, jossa tummaihoinen nuori mies leijui käsittämättömien maisemien halki. Taustalla soi laulu, jonka sanat vilkkuivat videon päällä: Olen kunnon poika, olen kunnon poika, kun lehtipihvini syön... ja niin edelleen. Katselin siinä sitten ympärilleni. Muut osallistujat heiluivat innostuneina pöydän ympärillä ja lauloivat mukana. Mua vähän häiritsi ne lyriikat, mutta ajattelin että fuck that, jos tästä on näille ihmisille jotain apua niin olkoon.

Video jatkui, silmälasipäinen humanisti virnisteli ja oudot teinit riehuivat, ja vähitellen tilanne alkoi ahdistaa mua aikaisempaa enemmän. Huomasin nousevani tuoliltani ja käveleväni huoneen päätyyn, jossa oli kaksi sälekaihtimilla peitettyä ikkunaa. Jäin niiden eteen häilymään, kun yhtäkkiä kuulin silmälasipään puhuvan:

"Hei pikkukaveri! Mikä on hätänä?"

Käännyin ja silmälasipää tuli ymmärtäväisen huolestuneena luokseni ja kyseli vointiani. Häilyin silmälasipään edessä ja vastasin:

"Mua ahdistaa."

Silmälasipää kehotti minua ystävällisesti palaamaan paikalleni.

Katsoin muita osallistujia. He pälyilivät minua kuolaten ja heiluen ja läpsytellen, ja yhtäkkiä tajusin sen:

Voi luoja. Minä olen yksi heistä.





Koko seuraavan päivän mulla oli outo olo. Tunsin itseni potilaaksi. (Selostan uniani koska mun valve-elämässä ei tapahdu mitään.)