Otsikossa lukeva lause saapui mulle tekstiviestissä. Sitä voisi melkein käyttää jossain, siinä on tiettyä neroutta joko tietoisesti tai vahingossa. Seuraavaksi joku varmaan ilmoittaa että se onkin jo jostain kuuluisasta elokuvasta.
Kirja jota kirjoitan käynnistyy Kauppatorilta jonkin vuoden vaihtuessa toiseen 2000-luvun alussa. En tiedä miksi kirjoitin sen alkamaan juuri niin, mutta joka tapauksessa viime yönä halusin olla Kauppatorilla vuoden vaihtumisen hetkellä että näkisin täsmälleen millaista se on. Löysin itseni jumista ihmistungoksesta, kun vuoden vaihtumiseen oli enää 10 minuuttia. Juoksin pujotellen väenpaljouden läpi ja saavuin oikealle paikalle täsmälleen vuoden 2015 alkaessa. Kauhea meteli, seisoin ja katselin ilotulitusta.
Kun olin seisonut siinä jonkin aikaa, jostain ilmestyivät humalainen poika ja humalainen tyttö, jotka halasivat minua koska olivat nähneet että olin yksin.
Tuhat ihmistä haluaisi että olisin kolmetuhatta asiaa, mutta voin olla vain tämä. Olen kuullut, että "menestyksen" tavoitteleminen on rumaa. Kaikki oikeat taiteilijat ja oikeat ihmiset ovat vaatimattomia realisteja, jotka vain rauhassa taiteilevat omaksi huvikseen. Ei pidä tavoitella suuria eikä varsinkaan saavuttaa niitä. Pahinta on itseen uskominen. Itseen uskominen on ärsyttävää, amerikkalaista ja ylipäätään huonoa käytöstä. En saa tästä ajatuksesta kiinni. Miksei saisi uskoa itseen? Eikö se ole aika hyvä asia niin kauan kuin et samalla lakkaa näkemästä toisia ympärilläsi? Miksei saa tähdätä korkealle? Eikö korkealle tähtääminen ole lopulta aika jännittävää ja kaunista?
En kyllä tiedä miksi Chaplinkin on nyt olevinaan mielessäni niin ajankohtainen, varmaan koska katsoin siitä kaksi TV-dokumenttia, mutta hän sanoi: "You have to believe in yourself, that's the secret. Even when I was in the orphanage, when I was roaming the street trying to find enough to eat, even then I thought of myself as the greatest actor in the world." Tuntuu että olen vähän samassa tilanteessa, vaikken varsinaisesti ryömikään katuojassa. Tosiasia on, ettei minulla ole mitään vankkumatonta, realistista, terveen järjen sääntöihin taipuvaa syytä uskoa siihen, että tästä jutusta tulee vielä jotain. Uskonpahan vain. Olen päättänyt olla niin tyhmä. Katsotaan. Unelmaan uskominen on ovi siihen esihuoneeseen, josta on ovi unelman toteutumiseen, ja joskus sen oven saa auki.
Muuten, sinä ronweasley, jonka mielestä thaihuorat eivät ole vaikeassa pakkotilanteessa jossa he ovat käytännössä myyneet ihmisarvonsa, tajuat kai että torjut nyt vain tosiasioita sillä perusteella että ne ovat epämukavia ja rikkovat siten maailmankuvaasi, jonka haluaisit pitää mukavana jopa älyllisen rehellisyyden kustannuksella? Ajattele nyt vähän
Luin vähän tekstejä joita kirjoitin tänne alkuvuodesta 2012. Huhhuh. Olin kyllä ihan hukassa. Olen nytkin ihan hukassa. Mietin tässä että miten siihen tosiasiaan pitäisi suhtautua. Ei kai olisi mitään järkeä lakata tekemästä mitään siksi että tietää olevansa hukassa? Jos sentään _tiedostaa_ olevansa epäkypsä, eikö se ole seuraavaksi paras juttu heti kypsyyden jälkeen?
VastaaPoistaKun tätä pysähtyy ajattelemaan, niin minähän olen ihan todella, todella hukassa aivan ilmiselvästi hyvin monella mittarilla ja kaikki, kaikki, kaikki on epäselvää ja epävarmaa. Voi Kristus, tosiasia on että suurin osa ihmisistä on syntymästä kuolemaan syvästi epäkypsiä ja hukassa, sen voi helposti kaivaa esiin lähes kenestä tahansa. Kukaan ei oikeasti tiedä mitä tekee. Lopulta varmuuden ja selkeyden vaikutelman antavat lähinnä ne, jotka eivät pysähdy tiedostamaan sitä kuinka helvetin pihalla ovat. Vai mitä? Vai mitä? Vai mitä? Tämä nyt on taas niitä juttuja että cvgbhns
PoistaSuurin osa ihmisistä pitää lapsellisuuden huonot puolet ja menettää hyvät. Entä jos tekisi toisinpäin
PoistaToimiiko aivojeni koulukiusaajamekanismi huonommin kuin useimpien, vai onko Paskalista oikeasti tosi epähauskaa?
PoistaEn usko että on ongelmallista uskoa itseensä, tai haluta menestyä.
VastaaPoistaIhmisiä (itseäni) suututtaa lähtökohtaisesti asiassa se, jos tekee jotain vain menestyäkseen. En usko että voi olla aidosti hyvä kirjoittaja tai taiteilija tai yhtään mikään jos tekee sitä vain päämäärän, ei matkan vuoksi.
Sä jätät usein puheillasi sellaisen jälkimaun että kirjoittaminen on vain sivuseikka ja oikeasti teet sitä vain jotta tulisit kuuluisaksi. Kirjoitat aina alusta asti kirjaa, et tarinaa tai kertomusta tai tekstiä.