LISÄÄ SANOJA

En pysty olemaan kirjoittamatta tänne. Okei sitten:

Jatkuva turhautunut energia. Kipeä ikävystynyt tuli. Osaan selittää sen tiettyyn pisteeseen asti, loput on käsittämätöntä. Olen todella turhautunut ja katkera ja vihainen ja surullinen ja huolissani ja jännittynyt ja rakastunut ja häpeissäni ja väärässä ja oikeassa, ja odotan vain niitä hetkiä kun joku ravistaa minua ja saan viimein antaa väläyksiä siitä, kuka oikeasti olen. Sitä ihmisten ei välttämättä tarvitse vielä tietää, että mistä tulen.

Haluaisin, että ihmiset joko yksinkertaisesti pitäisivät minusta tai yksinkertaisesti vihaisivat ja väheksyisivät minua. Se olisi helppoa. Valitettavasti ihmisiä ei voi estää pitämästä minusta ja vihaamasta minua samaan aikaan.

Olen aika yllättynyt siitä, kuinka voimakkaita negatiivisia tunteita joskus herätän ihmisissä. Koen olevani ihmisten seurassa täysin mitäänsanomaton ja laimea yksin hymyilevä pikku söpöläinen. Mutta ehkä nimenomaan se on ärsyttävää. Olenko sellainen ihminen, joka vaikuttaa muihin ihmisiin? Olen tavallaan aina ollut. Mutta miten se on mahdollista?

Mika Waltari ei jotenkin tunnu suomalaiselta, varmaankin siksi että hän sai jotain aikaan.

Miksi oikeita taiteilijoita ovat vain ne, joista rahvas ei ole kiinnostunut? Miksi? En tajua sitä. Se on jonkinlainen epäterve joukkopsykoosi, jolla yksi hieno ammattikunta ajaa itsensä sukupuuttoon.

Jatkuva häpeä kaikesta mitä olen ja kaikesta mitä teen ja kaikesta mistä pidän. Miksi, miksi, miksi? Mitä häpeä on? Ihminen rankaisee itseään ihmisyydestään ja kaikista niistä asioista, jotka tekevät hänestä vähääkään mielenkiintoisen. Voi vittu. On ihmisiä, jotka ovat "objektiivisesti ajateltuina" täysiä pellejä ja rakentavat elämänsä aivan "naurettaville" asioille, mutta hoitavat intohimoisen naurettavuutensa niin häpeilemättä ja ylpeästi, että heitä ja heidän elämäänsä voi lopulta vain ihailla ja kunnioittaa. Haluan olla yksi heistä vielä jonain päivänä. Haluan lakata häpeämästä tätä ollibranderjuttua ja hoitaa sen täysillä. YOLO.

Olen huomannut, etten voi jakaa tuntemiani ihmisiä hyviin ja pahoihin. Se ei toimi käytännössä. Sen sijaan voin jakaa tuntemani ihmiset aika hyvin henkisesti kypsempiin ja henkisesti epäkypsempiin. Sekin on aika monimutkaista, koska ihmiset ovat yleensä kypsiä joissain asioissa ja epäkypsiä toisissa. Suurin osa tuntemistani ihmisistä on melko epäkypsiä. Mietin johtuuko se nuoruudesta vai onko se yksinkertaisesti osa ihmisyyttä. Minä olen teorian tasolla hyvinkin kypsä, mutta käytännössä aika epäkypsä. Tähän mennessä rohkenisin kutsua ainoastaan yhtä tuntemaani ihmistä aidosti kypsäksi, ja tämäkin voi muuttua, kuka tietää.

Silloin kun on iloinen, on helppo päättää ettei välitä ulkoisista paineista ja muista yhdentekevistä asioista, tai että kohtelee kaikkia hyvin tai että keskittyy toisissa ihmisissä vain hyviin asioihin, tai muuta kaunista. Kun ei ole iloinen, kaikesta tuosta tulee hiukan ylivoimaista.