Kiitos Jeesus

Musta tuntuu että oudot haavat sormessani ovat asetelmaltaan ja muodoltaan sellaisia, että kaikkein todennäköisin selitys on että joku on purrut minua sormeen. Se on aivan mahdollista, lähtökohtaisesti en epäile sitä yhtään.

Edellisen merkinnän otsikko on "Jeesus auta". Mielenkiintoista on, että heti samana päivänä pääsin ihmeellisellä tavalla eroon eräästä rasittavasta pikku pulmasta, joka on lievällä tavalla varjostanut elämääni jo aika pitkään. Se oli jo tosi hienoa, mutta heti seuraavana päivänä tapahtui jotain vielä käsittämättömämpää. Sain ratkaisun erääseen ongelmaan, joka on ollut aivan helvetillinen, suorastaan painajaismainen paino harteillani (käytän todella paljon sanaa 'painajaismainen' – miksi tässä virkkeessä 'painajaismainen' on jotenkin vielä pahempi asia kuin 'helvetillinen'?) jo jonkinlaisen ikuisuuden ja josta en rehellisesti sanottuna tosissani uskonut pääseväni eroon koskaan. Ratkaisu itsessään on niin uskomaton, että jos sanoisin sen ääneen, yli 50 prosenttia ihmisistä ei uskoisi.

En tiedä tulenko koskaan oppimaan oikeasti uskomaan korkeampiin universumissa vaikuttaviin voimiin, mutta juuri nyt on sellainen olo että voisi vain asettua kellumaan jonkinlaiseen suureen lämpimään armoon. Olen tottunut ajattelemaan että olen epäonninen melkein kaikessa, mutta nyt vaikuttaa siltä että olenkin aika helvetin onnekas aika helvetin monessa tärkeässä asiassa, enkä TIEDÄ MITEN SUHTAUTUA. Oudointa on nyt tämä päässä takova tyhjyys. Tunnetasolla en pysty käsittelemään, että asiat voivat mennä myös tällä tavalla. Kiitollisuus on ilmeisesti paljon vaikeampaa kuin katkeruus. Pelkään, että saan kohta sellaisen vaarallisen harhaluulon, että asioilla on tapana järjestyä. Huhhuh!

Tiedän että tästä mun blogista on tullut viime aikoina vähän paska, nimenomaan siksi etten useinkaan kerro mitä tapahtuu vaan pikemminkin että miltä se tuntuu että jotain tapahtuu. Pyydän anteeksi, konkreettisuuden puute on rasittavaa. Selitän kyllä joskus kunnolla. Jos selittäisin nyt, pitäisi selittää kymmenen muuta asiaa.

Konkreettinen esimerkki kiitollisuudesta: olen alkanut ajatella, että kaikilla ihmisillä maailmassa pitäisi olla oikeus saada yhtä hyvät ja viisaat vanhemmat kuin minä olen saanut. Ikävä kyllä niin ei todellakaan tapahdu. Jos niin tapahtuisi, arvelen että sota ja väkivalta ja tietämättömyys vähenisi maailmassa kirjaimellisesti 98 prosentilla, enkä liioittele yhtään.

Nyt olen ollut joitain päiviä vapaa katkeruudesta. Voi Luoja miten erilaiselta maailma näyttää, kun olet hetken aikaa vapaa katkeruudesta. Yhtäkkiä asioiden tekeminen on taas mielekästä, asioilla on väliä. Olen alkanut tehdä punnerruksia. Aion tästä lähtien punnertaa itseni uuvuksiin 48 tunnin välein, sen pitäisi vähitellen tehdä minusta hyväkuntoinen ja onnellisempi ihminen. Olen alkanut meditoida joka yö ja luin John Irvingin kirjan, vaikka tiesin John Irvingin kirjojen lukemisen olevan täyttä ajanhaaskausta. Mieleeni virtaa raikkaita ja hyviä ideoita omaa kirjaani varten tavalla, jolla ne virtasivat joskus kauan sitten.

Ansaitsen tämän nyt. Ansaitsen tämän.

Tästä tuli varmaan ihan epärealistisen positiivinen kirjoitus, mutta se sallittakoon kymmenien epärealistisen negatiivisten kirjoitusten jälkeen. Valo voittaa, se on totta. Usko.