Poistin 80% merkinnästä, jonka kirjoitin viime yönä. Teen sellaista äärimmäisen harvoin. Päädyin tähän toimenpiteeseen nyt, koska merkintä jonka kirjoitin viime yönä oli niin helvetin yhdentekevä. Kännisten öiden jälkeen kirjoittamani merkinnät ovat yleensä jotenkin yhdentekeviä. Minä olen kännissä yhdentekevä, liikun kauemmas siitä kuka oikeasti olen. Sanon asioita, joita en tarkoita, ihan viihteen vuoksi. Jotkut paljastavat kännissä kaikki korttinsa, minä keksin uusia kortteja.

En usko, että on tervettä tai fiksua olla näin usein humalassa. Kokoonnumme yhteen ja pakenemme yhdessä kukin omia ongelmiamme. Sairaat lapset.

On muuten turhauttavaa, kun ihmiset joita en ole tavannut pitkään aikaan kohtelevat minua kuin olisin edelleen sekava ääliö, joka ei kuuntele ketään muuta. Joo, olin sitä jossain vaiheessa, mutta en enää moneen kuukauteen. Se vitsi kävi itsestään vanhaksi ja se selviytymismekanismi häipyi ihan huomaamattani. Ärsyttävää tulla kohdelluksi jonkinlaisena paskiaisena, kun on ihan kiva nykyään. Sekava olen kyllä edelleen.

Selailin aamuyöllä kirjaa, johon on koottu Marilyn Monroen aikoinaan kirjoittamia kirjeitä ja merkintöjä ja muistiinpanoja. Loputonta, yksityiskohtaista, junnaavaa itseanalyysiä. Tajusin, kuinka tylsää luettavaa tämä blogi varmaan on tätä nykyä. Kiitti, Marilyn.

Tämä blogi oli joskus älyttömämpi. Laitoin tänne mihinkään liittymättömiä kuvia James Deanin naamasta, puhuin tulesta ja verestä ja kirjoitin siitä kuinka pelastin kastematoja ja kuinka valloittaisin maailman. Haluaisin löytää rohkeuden sellaiseen pyhään älyttömyyteen taas. (Huom: kastematojen pelastaminen ei ole älytöntä vaan järkevää ja kilttiä.) Koska jos vain uskallan olla hiukan älyttömämpi kuin nyt olen, saattaa olla että valloitankin maailman. Nerot ovat lähes poikkeuksetta hirvittävän lapsellisia ihmisiä. (Ja lapset ovat usein neroja.)

Viimeisimmän taistelun miltei näkymättömät jäljet. Silti paljon coolimpi olo