Olispa mandariineja.

Olen varmaan ihan oikeasti tulossa hulluksi. Tai ehkä minusta on vain tulossa minä. Tuntuu että tämä on jotenkin odottanut koko ajan että saisi tilaa tulla esiin.

En edes osaa sanoa mistä on kyse. Yhtenä päivänä kirjaimellisesti konttasin ympäri äitini työhuoneen lattiaa ja yritin selittää hänelle jotain. Olin paniikissa.

Äitini saa kestää aika paljon.

Kun itken (tai yritän itkeä), tuotan ennen muuta limaa ja räkää. Kadehdin ihmisiä, jotka vain tyylikkäästi kyynelehtivät.

Nyt tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä tulla hulluksi. Eilen se tuntui tuskalliselta ja tuskastuttavalta.

En ole yhtään helppo ihminen. Olen hankala yhdistelmä sairaalloista epävarmuutta ja kohtuutonta itsevarmuutta. Ja todennäköisesti kohtelen sinua huonosti, VARSINKIN jos pidän sinusta. Olen pahoillani, koska olen varmaan jo tehnyt sen. Jos vaikutan välinpitämättömältä tai kusipäiseltä tai epäluotettavalta, se johtuu ihan oikeasti AINOASTAAN siitä että pidän sinusta ja arvostan sinua enemmän kuin osaisin koskaan ilmaista. Jos luet tätä, tiedä että todennäköisesti pidän sinusta. Toistaiseksi tätä blogia lukevat vain ihmiset joista pidän.

Argh