On taas hahmottoman surullinen ja epätoivoinen olo. En tiedä, antaako internet oikeaa kuvaa ihmisyydestä. Tuntuu, että todellisessa elämässä ihmiset ovat jotain paljon parempaa ja kirkkaampaa. Mutta on vaikea sanoa kumpi on totta.
Toivoisin, että jonain päivänä sisälläni palava valo ja toivo olisi riittävän vahvaa torjumaan maailman pimeyttä. Että voisin kohdata ihmiskunnan idioottimaisen ja pimeän puolen vajoamatta ITSE jonnekin Paholaisen persereikään.
Toivoisin, että olisin ruskettunut ja sosiaalisesti villi ja avoin ja riehakas. Enkä niin helvetin surullinen.
En ymmärrä, miksei kaikille ihmisille ole itsestäänselvyys OLLA HYVÄ. Ihmisten käytös varsinkin internetissä on jotain mitä en voi käsittää. Miksi niin moni ihminen on taipuvainen olemaan selkärangaton ja pahantahtoinen idiootti heti kun saa tilaisuuden? Kuinka suuren osan väestöstä he muodostavat prosentuaalisesti? Mahdoton tietää. Koko internet pitäisi varmaan lopettaa. Ihmisten pitäisi palata ihmisiksi taas.
Vanhempani kasvattivat minut hyväksi ihmiseksi. He eivät pakottaneet minua siihen, he vain olivat itse hyviä ja antoivat esimerkin. Olen aina pitänyt itsestään selvänä sitä, että valinta sankarin ja pahiksen välillä on aina, aina, sankari. Suurin järkytykseni viime vuosina onkin ollut että edustan jonkinlaista vähemmistöä. Olen jonkinlainen "hippi" ja "maailmanparantaja" ja nämä ovat jostain käsittämättömästä syystä huonoja asioita. Edustan monelle ihmiselle Vihollista, koska yritän auttaa niitä jotka tallotaan. EN TAJUA! Mikä teitä vaivaa?! Miksi ihmeessä kukaan haluaisi olla kuolonsyöjä jos aivan yhtä hyvin voi olla myös Dumbledoren joukoissa?
Juho Suomalainen (jonka toinen nimi on nykyään James; en tiedä kuinka kauan jatkan elämää tällä alter egolla) tiivisti asian näin:
En todellakaan tee kaikkia ympäristötekoja jotka pitäisi tehdä. Osallistun asioihin joihin ei pitäisi osallistua. Sivuutan moraalisen selkärankani monessa asiassa. Käytännön syistä perheemme ei ole koskaan esim. juurikaan lajitellut jätteitä. Suunnittelen hankkivani auton tulevaisuudessa ja ajelevani euforisen lujaa kaupunkien kaduilla. Tällainen on tietysti epärehellistä, koska teoriassa tiedän miten pitäisi toimia. Sentään myönnän olevani laiska paskaläjä, mikä on tuhatkertaisesti rehellisempää kuin useimpien(?) tapa vastata oikeutettuihin syytöksiin alkamalla metelöidä lapsellisesti ja julistamalla järsivänsä paraikaa "innolla sisäfilettä". Kuten moni muukin moraalinen teko, kasvissyönti on ennen muuta statement. Mua ei haittaa, jos et tee sitä statementia niin kauan kuin myönnät että teoriassa se pitäisi tehdä ja että kaiken kaikkiaan olet laiska paskaläjä kun et tee. Se on helppoa. Rehellisyys on helppoa. Itsepetos on myrkyllistä.
En tiedä miksi käytän vähintään pari tuntia joka viikko tomppeleiden kanssa väittelemiseen. Mitä tahansa heille sanot ja miten tahansa viisaasti ja herrasmiesmäisesti käyttäydyt, he pitävät kiinni tomppeliudestaan, varmaan koska se on heidän identiteettinsä.
Jonkin ajan kuluttua pitäisi tajuta että tästä ei tule mitään, tämä on ajan tuhlaamista ja kyseessä on ihka aito ääliö. Toistaiseksi olen liian lapsellinen ja itsepintainen kävelläkseni ajoissa pois ääliöiden luota.
Yllä oleva kommentti löytyi (vaihteeksi) Oikeutta eläimille -yhdistyksen seinältä. Käytin aivan liikaa kärsivällisyyttä ja aivoenergiaa ko. kirjoittajan kanssa keskustelemiseen. Turha käyttää loogisia argumentteja, kun vastapuoli ei käytä. Lauseen "Miks vitus kiduttaisin itteeni olemal syömättä jotain niin ihanaa kuin Liha ;D?" olisi pitänyt jo laittaa hälytyskellot soimaan. Siis voi jumalauta. Mutta toisaalta sitä haluaa uskoa että kaikkien kanssa voi keskustella rakentavasti.
Totuus: ei voi. Jotkut ovat yksinkertaisesti urpoja. Kun löydät urpon, jatka matkaa, jatka etsimistä, ja kohta löydät jonkun joka kuuntelee mitä sanot. Urpoja on aina, paskat heistä, eivät he tätä maailmaa yksin pyöritä.
Mulle raja hyvän ihmisen ja urpon välillä ei tässä(kään) asiassa kulje siinä, kuka on kasvis- ja lihansyöjä. Lihansyönti itsessään ei vielä häiritse minua merkittävästi. Yritys argumentoida ja oikeuttaa sitä häiritsee. Mulle raja hyvän ihmisen ja urpon välillä menee siinä, onko ihmisellä moraalista rehellisyyttä. 1) Lihansyöjä, joka myöntää syövänsä lihaa laiskuuttaan vasten periaatteitaan vaikka ei pitäisi vs. 2) kasvissyöjä, joka hakee irtopisteitä kovilta tyypeiltä julistamalla, että ihan sama mulle mitä kukakin laittaa suuhunsa, mitä välii hei? Todellakin 1. Ykkönen on sentään rehellinen eikä hae epätoivoisesti ja pelkurimaisesti kaiken maailman tonttujen hyväksyntää karvattomien apinoiden sosiaalisissa ympyröissä. Ykkösessä on rehellisyyttä ja munaa ja rock'n'rollia. Paljon mieluummin hengaisin ykkösvaihtoehdon kanssa ja ottaisin hänet mukaan kiertämään kanssani maailmaa. Kakkosen ottaisin siinä tapauksessa, että ykkösvaihtoehto ei käytännön syistä pääsisi mukaan.
Tämä ajatus nousi, kun eksyin jotain kautta lukemaan onnellisten ja ulospäinsuuntautuneiden nuorten kaupunkilaisten blogikeskustelua Lihattomasta Lokakuusta. Onnelliset ja ulospäinsuuntautuneet nuoret kaupunkilaiset olivat yhtä mieltä siitä että kasvissyönti on toki hyvä juttu, mutta lihateollisuuden rikoksista ei pitäisi tehdä mitään numeroa koska "se on loppujen lopuksi jokaisen oma asia että mitä sillä lautasella on :)".
No ei todellakaan ole. Se on yhtä paljon ihmisen oma asia kuin se päättääkö talloa kadulla makaavan kodittoman miehen naamalle vai ei. Jos valinnat oikean ja väärän välillä kutistetaan onnellisten kaupunkilaisten kotoisiksi identiteettivalinnoiksi, sivuutetaan täysin uhrin näkökulma. Heikoimmilla ja pienimmillä ei valinnanvaraa ole.
Parasta mitä itse voin tehdä on osoittaa solidaarisuutta kärsiville. Ja silloin kun en omaa laiskuuttani siihen pysty, voin sentään myöntää oman selkärangattomuuteni ja hävetä vähän.
Tiedätsä, mä juttelin yhden kaverini kanssa näistä Lihattoman Lokakuun herättämistä äärimmäisistä vastustusreaktioista tossa noin joku päivä, ja sekään ei ymmärtänyt miten porukka oikeasti jaksaa vaahdonsekanen kuola suupielistä valuen naputella siitä miten ne aikoo LL:n kunniaksi "syödä tuplasti enemmän" lihaa yms.
VastaaPoistaMä näen noi tollaset viestit pohjimmiltaan pelokkaina puolustusreaktioina. Ne on ylivoimaksi naamioitua alakynttä. Mun mielestä tällasissa kommenteis voi nähdä yhtäläisyyksiä johonkin Hetero Pride -tyylisiin mielenilmauksiin, tavallaan sellasta epätoivoista pyristelyä muuttuvaa, perinteisiä malleja kyseenalaistavaa aikaa vastaan. Ja se pyristely sitte manifestoituu tällasina liioiteltuina, aika naurettavina möläytyksinä ja esityksinä. Useimpiin noista kommenteista pystyy kuvittelemaan sellasen jännästi kiihtymyksestä värisevän nuotin.
Tän takia itelleni alkaa tällaset kommenttiosioiden hommabotit, kiihtyneet karnivoorit ja "kuivat ja sieluttomat narisevat äijät" (upea kiteytys, spot on brother) tuottamaan yhä enemmän tyydytystä ärsytyksen sijaan.
Musta tavallaan tuntuu, että nää tyypit itsekin tietää, että mitä enemmän näistä asioista keskustellaan ja mitä enemmän ihmiset joutuu oikeasti KOHTAAMAAN (oli lähtökohtaisesti puolesta tai vastaan) esimerkiksi nykyisen avioliittolainsäädännön tai lihateollisuuden epäkohtia käsittelevää informaatiota, ne joutuu myös itse tavallaan perustelemaan omia kantojaan, jos ei nyt muille niin ainakin itselleen.
Ja kun ei valkoisilla lihaasyövillä heteromiehillä tai muilla kuivilla narisevilla äijillä lopulta oikeasti oo muuta perustelua valitukselleen, vastustukselleen ja vittuilulleen kuin lähinnä oma tietämättömyys, sillä ylpeily ja sen epätoivonen vaaliminen muuttuvassa maailmassa, niin kyllähän siinä väkisinkin alkaa ääni väristä. Esim lihansyöjillä ei loppujen lopuksi oo muuta argumenttia lihansyömiselleen kuin "mä haluun". Kun sen joutuu oikeasti sanomaan ääneen kuin joku keskenkasvunen lapsi, joku valta-asetelma muuttuu olennaisesti, jossain mittakaavassa.
Mitä enemmän lihansyöjät joutuu puolustelemaan valintaansa kasvissyöjien sijaan, sitä parempaan päin mennään. Tietty häpeän kulttuuri on kehittymäs tässä kulutuskysymyksessä, ja se on helvetin hyvä.
Tämä on täysin totta. Oon havahtunut tähän monta kertaa, mutta aina vittuuntunut nariseviin ihmisiin niin paljon että olen unohtanut koko aspektin.
PoistaTärkein asia mitä narisevista ääliöistä tulisi ymmärtää on tämä: he ovat vihaisia ja he ovat vihaisia siksi että he ovat peloissaan. Viha (ennen muuta irrationaalinen viha josta keskustelupalstojen höyrypäiden tapauksessa yleensä on kyse) on lähes poikkeuksetta tapa käsitellä pelkoa. Ihminen vihaa sitä mitä pelkää. Mäkin vihaan irrationaalisesti esim. ihmisiä joiden mielestä Cheek on hyvää musiikkia. En vihaisi heitä jos en pelkäisi heitä.
Pelätäkseen jotakin tai jotakuta ihmisen on pidettävä tätä aitona uhkana; jonakin jolla on tarpeeksi kannatusta ja voimaa vaikuttaa epämiellyttävästi hänen todellisuuteensa. Täysin voimaton ja epätodennäköinen "uhka" herättää lähinnä huvitusta.
Tätä vasten pitäisikin reagoida riemulla siihen, että narisevat äijät suhtautuvat kasvissyöntiin tai vaikka Pride-kulkueeseen höyryävällä raivolla. Eläinten ja vähemmistöjen oikeuksista on tullut niin toistettuja käsitteitä yhteiskunnassa, että vihainen ukko tietokoneensa ääressä tunnistaa ne vakavasti otettavaksi uhaksi omalle 1940-luvun suomifilmimaailmalleen.
Nykyään ihmiset joutuvat erikseen tunnustautumaan heteroiksi tai lihansyöjiksi. Aikaisemmin ei tarvinnut, koska mitään muuta ei edes ollut. Se, että Lihaasyöviä Heteromiehiä on nykyään ylipäätään olemassa, on hyvä merkki; ennen heitä ei ollut, oli vain tavallisia miehiä jotka söivät tavallista ruokaa.