Minun sosiaalinen elämäni: elämäni 2. rööki

Lähes tyhjä bussi ajoi Helsingin pimeän värikkään alkuyön läpi, pohjettani poltti bussin kuuma patteri ja kuuntelin kuulokkeistani tätä:

Siinä yhdistelmässä oli jotain narkoottista. Joskus öisin kuuntelen radiosta klassista musiikkia. Yleensä klassinen musiikki saa mut ajattelemaan muinaista Kiinaa (miksi? en tiedä) enkä välttämättä pidä sen ajattelemisesta, joten vaihdan kanavaa ja alan kuunnella Call Me Maybea. Yhtenä yönä kuitenkin löysin ton biisin ja se on todella yksi kauneimmista kappaleista jonka olen kuullut. Kuuntelin sitä kun bussi syöksyi lähes autioiden öisten kaupunginosien läpi ja tunsin itseni henkilöhahmoksi 1950-luvun kiinalaisessa elokuvassa. (En ole muistaakseni koskaan nähnyt yhtäkään 1950-luvun kiinalaista elokuvaa.)

Myöhemmin kiertelin Rautatieasemaa ja etsin bussia jolla pääsisin kotiin. Maanantain ja tiistain välisenä alkuyönä Rautatieasemalla ja sen ympäristössä liikkuu lähes yksinomaan ihmisiä, joita ei ole otettu mukaan yhteiskuntaan (maahanmuuttajat) tai ihmisiä, jotka ovat kyllä olleet yhteiskunnassa mutta pudonneet siitä (sekavat tupakkaääniset teinitytöt, nuorisorikolliset, alkoholistipapat, minä). Pysähdyin yhden pysäkin kohdalla ja kuulin jonkun sanovan "hei". Käännyin ja näin kolme jamaikalaisjäbää, jotka ilmeisesti hengailivat pysäkillä ihan muuten vaan.

Yksi jamaikalaisjäbistä oli vähän syrjässä muista. Hän oli huomattavassa puolitajuttomassa humalassa ja istui kaljatölkkien keskellä pysäkin penkillä. "Istu alas", hän pyysi jamaikalaisjäbän aksentilla. Istuin hänen viereensä. Hän halusi tietää mitä kuuntelin iPodistani (en sillä hetkellä mitään) ja otti ensin toisen kuulokkeistani ja sitten toisen ja lopulta annoin koko iPodin hänelle. Katselin vierestä kuinka hän huojahteli paikallaan ja jumittui selaamaan The Sundaysin kappaleita ja sitten "unknown artist" -kappaleita. Lopulta hän tuli painaneeksi jotain ja jäi sitten huojahtelemaan jonkinlaisessa rytmissä. (Jälkeenpäin katsoin mitä hän oli kuunnellut. Ei kai mitään.)

Istuin siinä sitten hänen vieressään ja mietin että miksi elämäni on tällaista. Jamaikalaisjäbän kaveri nyökkäsi minulle kauempaa. Nyökkäsin ahdistuneesti hymyillen takaisin. Humalainen jamaikalaisjäbä ojensi minulle nyrkkinsä ja iskin nyrkkini tuttavallisesti hänen nyrkkiään vasten.

Sitten humalainen jamaikalaisjäbä ojensi minulle sätkänsä (tupakkaa). Parin sekunnin hämmennyksen jälkeen tajusin hänen haluavan minun polttavan sitä. Ok, ajattelin, jamaikalaisjäbä siis luulee että olen cool tupakoitsija, selvä. Vein tupakan huulilleni ja vedin savua keuhkoihini.

Se oli toinen (2.) kerta elämässäni kun olen polttanut tupakkaa. Ala-asteella kaverini alkoivat ahkerasti opetella itselleen savukeaddiktiota, mutta itse olin jo siihen aikaan Sosiaalinen Kapinallinen ja kieltäydyin järjestelmällisesti. Lopulta tulin kokeilleeksi röökiä ensimmäisen kerran 17-vuotiaana isotätini (joka oli juuri viety vanhainkotiin) tyhjässä asunnossa. Silloin meinasin kuolla.

Niin tapahtui nytkin. Vedin savua suoraan henkeen ja tuntui kuin joku olisi iskenyt kaksi pientä veistä kumpaankin keuhkooni. Aloin yskiä henkeni edestä (se kuulosti typerältä ja kauhealta). Selviydyttyäni hukkumisen tunteesta ojensin silmät tuskasta vetisinä sätkän takaisin humalaiselle jamaikalaisjäbälle, joka toljotti minua humalaisen kummastuneena.

Pian sen jälkeen nousin ja sanoin että bussini lähtee. "Nähdään", humalainen jamaikalaisjäbä sanoi ja heilautti kättään huojahdellen epämääräisesti silmät vain puolittain auki. Muistutin että tarvitsin iPodini ja hän yritti kömpelösti ojentaa kuulokkeeni takaisin. Lopulta jouduin kirjaimellisesti kaivamaan iPodin hänen taskustaan, hymyilemään ahdistuneesti ja kompuroimaan itseni pois paikalta. Yritin päästä mahdollisimman kauas tapahtuneesta ja lähdin ylittämään tietä mahdollisimman nopeasti, jolloin kuulin korvia särkevän tuuttauksen sillä olin parhaillani jäämässä raitiovaunun alle. Astuin taaksepäin, odotin ja kiirehdin sitten keskustan rakennusten varjoihin.

Tupakoimisessa oudointa on, että se pitää opetella. Teini-ikäiset ihmiset joutuvat yskimään kirveleviä keuhkojaan ulos ja vetämään poskareita vaikka kuinka pitkään ennen kuin oppivat tupakoimaan addiktiivisesti.

Se on älytöntä, irrationaalista ja epäterveellistä, mutta ymmärrän sen hyvin. Tupakointi on coolia ja seksikästä. Minut on aivopesty ajattelemaan näin. Suuri osa seksikkäinä pitämistäni ihmisistä on poseerannut rööki huulessa. Rikolliset ja romantikot polttavat röökiä. Haluan olla rikollinen ja romantikko. Olen rikollinen ja romantikko.

Jos joskus näette minut tupakka suupielestä roikkuen, se on joko huijausta tai sitten olen todella ollut riittävän nolo opettelemaan polttamaan tupakkaa.