Näin Harriet Wheelerin metrossa äsken kello 23:n jälkeen. Hän näytti boheemilta englantilaiselta koulutytöltä. Hänellä oli punaisiksi lakatut kynnet ja hän teki jotain eläimellistä, en ole ihan varma että mitä............... Hän jotenkin repi hampaillaan joko kynsiään tai hiustensa latvoja tai ehkä hän yritti irrottaa sitä punaista kynsilakkaa. Hän oli Harriet Wheeler mutta paha ja likainen.
Päästyäni metrosta ostin kasvishampurilaisen ja kokiksen indonesialaiselta nuorelta naiselta. Kun hän ojensi kokispullon, siinä luki Tommi. Se oli hauskaa, koska Tommi on kirjani päähenkilö.
Tää CocaCola-pullojen nimiteema on jotenkin urpoa. Norjassa olin aikeissa ostaa kaupasta kokispullon mutta niissä kaikissa, JOKA IKISESSÄ luki "Meg" enkä tunne yhtäkään Megiä niin en sitten ostanut.
Kun katselin sitä eläimellistä tyttöä metrossa, aloin yhtäkkiä miettiä mitä tapahtuisi jos vain menisin hänen luokseen ja suutelisin häntä. Olisiko sataprosenttisen väistämätöntä että hän kiljuisi kauhusta ja heittäisi minut ulos metron ikkunan läpi? Minä en tekisi niin. En yleensä pelkää uusia tilanteita silloin kun ne tulevat YLLÄTTÄEN. Jos joku tulisi suutelemaan minua aivan yhtäkkiä, se olisi mahtavaa ja jännittävää. Jos joku tulisi sanomaan että hey I just met you I know this is crazy mutta lähdetään nyt heti maasta väärennetyillä passeilla, seuraa minua en epäröisi hetkeäkään. Tänään iltapäivälehdet elämöivät sillä, kuinka lääkäri oli amputoinut Mikalta tms, 53, vahingossa "väärän varpaan" ja Mika sanoi suunnilleen että "Kyllä kyrpii"......... Kun katsoin sitä otsikkoa, tajusin heti etten todennäköisesti jaksaisi reagoida vahingossa amputoituun varpaaseen muuten kuin ilolla ja huvituksella. Annan yleensä vahingot anteeksi
Pointti on siis, että en oikein tiedä reagoinko asioihin jotenkin eri tavalla kun useimmat ihmiset. Jos olisin mennyt ja suudellut sitä metron Harriet Wheeleriä, olisiko se ollut virhe sataprosenttisella varmuudella? Ei sillä, että olisin ollut varsinaisesti aikeissa.
Tässä yhtenä iltana nojasin pitkään Mannerheim-patsaaseen ja katselin iloisia juhlivia seurueita ja kaikkien hyväntuulisten tyhjänpäiväisten ääliöiden määrä vain hyökyi ylitseni, niin että jouduin sulkemaan silmät ja nojasin selkäni Mannerheimin alustaan ja teki vain mieli jäädä siihen odottamaan että tulevaisuuteni viimein on täällä
Asiat etenevät hitaammin ja idioottimaisemmin kuin niiden oli tarkoitus, mutta loppupeleissä voit aina luottaa minuun.
Ainut hyvä asia Perks of Being a Wallflower -elokuvassa: tämä biisi:
Moi. En voi lähestyä sua faceboo kissa koska oot asettanut itsesi siellä niin salaiseksi (?) jos haluat pyytää mua kaveriksi / hengailla helsingissä / mitä ikinä: Lotta Jokitalo
VastaaPoistaSuosittelen että otat muhun yhteyttä tämän blogin kommenteissa tai tätä kautta:
Poistakvister@hotmail.com
koska Facebook-olemassaoloni on todella mitätöntä ja hankalaa.
Mutta kuulostaa hyvältä!