\o/

Lol oon Norjassa.

Tunnelma on tämä:

HEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHEHE

VIIMEIN.

Katson vain ikkunasta ja: Barentsinmeri.

Keskiyön aurinko sumuisia vuoria mmmmmm

Kun pari päivää sitten astelin asiaankuuluvan surumielisesti kulkueessa hautausmaan läpi ja jonkinlaiset sukulaiseni kysyivät mitä aion tehdä, väitin etten tiedä vielä mitään. "En ole vielä päättänyt." Todellisuudessa en vain jaksa alkaa selittää. Sitä paitsi tulevaisuuteni on toistaiseksi salaisuus. Tiedän erittäin hyvin ja pelottavan yksityiskohtaisesti mitä aion tehdä. Kuin Morrissey konsanaan olen käyttänyt jo monta vuotta istuksimalla busseissa ja huoneissa ja suunnitellut tulevaisuuteni erinomaisen valmiiksi

Rakastan nuorta serkkuani, koska hän leikkii ja on lapsi ja spontaani ja aito niin kuin kuuluukin eikä yritä muuttua etuajassa joksikin ontoksi teiniksi ja haluttavaksi pikkupimuksi niin kuin useimmat lapset hänen iässään

Olen rakastunut, mutta haluan tietää miltä tuntuu kun sydän syttyy tuleen ja kosketat toista vartaloa ja annat toisen koskettaa omaasi

Olisin selostanut matkaani tiheämminkin, mutta mulla on ollut suuria vaikeuksia löytää nettiyhteyttä mistään. Äsken astuin hotellin käytävälle ja näin vastaanottonaisen joka oli juuri lähdössä kotiin ja kysyin "Is there a key word for the Internet?" tai jotain muuta melkein-englantia ja hän kirjoitti avainsanan ylös ja VIIMEIN, här är jag

Päiväni on ollut vaikeasti hahmotettavan pitkä. Joskus ikuisuus sitten vietin vaikka kuinka kauan hautausmaalla. Parkkipaikalle oli parkeerattu ranskalainen pakettiauto, jonka kyljessä luki Sea Shepherd. Teki mieli mennä sanomaan auton omistavalle nuorelle pariskunnalle että "Salut, ca va, je vous aime, voulez vous m'adore" tai jotain, ranskani on vähän ruosteessa että en sitten mennyt. Ostin Hunter S. Thompsonin paidan joltain kirpputorilta. Odottelin bussia. Pikkiriikkinen sodankyläläinen mummeli loukkasi minua verisesti ja pilasi tunnelmani 2-3 tunniksi. Olen viimeisen vuorokauden aikana ottanut kirjaimellisesti varmaan 1000 kuvaa paskalla pikku kamerallani.

Kaiken huippukohta oli kiitäminen pohjoisen kesäyön halki tunturirinteiden vuoristorataa Tenojoen viertä. En ole koskaan nähnyt mitään niin vaikuttavaa. En ole pitkään pitkään aikaan ollut niin onnellinen. En voi uskoa että olen asunut koko ikäni maassa, jossa on noin kauniita maisemia, täysin välinpitämättömänä niiden olemassaololle. Luonnon kauneus voi todella salvata hengen. (Salvata? Salpata? Vitut)

Porot ovat sympaattisia. Miksi ne liikkuvat niin usein yksin? Ovatko ne päässeet karkuun jostain aitauksesta vai onko se vain how they roll? Saamelaisetkin ovat sympaattisia. On hassunhauskaa nähdä ihmisiä, joiden kasvonpiirteet voi helposti kuvitella 1930-luvun perinteisiä saamelaisia esittävään valokuvaan, vieressäsi linja-autoasemalla kuulokkeet korvissa ja modernit vaatteet päällä

Pidän Lapista. Mulla on sukujuuria täällä. Fyysisesti Lappi on avara, mutta pelkäänpä että henkisesti ja sosiaalisesti se on mulle liian ahdas. Niin kuin useimmat paikat. On silti jotenkin miellyttävää sulautua paikallisten ihmisten sekaan ja myhäillä itsekseen kun he eivät tiedä että en ole normaali ihminen