Minä vihaan internetiä

Voi vittu koko päivä on taas mennyt täydellisesti hukkaan. Aivan täydellisesti.

Joskus alkuiltapäivästä avasin tietokoneen ja sukelsin internetiin. Nyt kello on 3 yöllä. Alkuiltapäivästä piti vain tarkistaa pari pientä asiaa, mutta syystä tai toisesta jäin kiinni ankeaan nettisivulta toiselle hyppimiseen ja täysin yhdentekevien asioiden tutkimiseen. Sitä tapahtuu aina joskus. En saa siitä mitään nautintoa, päinvastoin, se on lähinnä kiduttavaa neuroottisuutta ja pakkomielteisyyttä. Jään esimerkiksi tuntikausiksi hyppimään niska kipeänä Facebook-profiilista toiseen ja käymään läpi ihmisten tietoja ja tykkäyksiä, epätoivoisena tavoitteena löytää hyviä ja kiinnostavia sieluja. Yleensä kun löydän kiinnostavia sieluja, heidän olemassaolonsa sytyttää hetkeksi valon huoneeseen ja hetken aikaa on helpompi hengittää. Se on ihmeellistä. Etsin nimenomaan sitä helpotuksen ja toivonkipinän tunnetta. Sitä tunnetta, kun tajuat ettet ole yksin. Että tulevaisuudessa on valoa. Että maailmassa on nurkka, josta minua ei tulla potkimaan pois.

Mutta tällaisina päivinä sitä toivoa ei löydy, ei välttämättä vaikka löytäisin pienen armeijan hyviä ja kiinnostavia sieluja. Kaikki on vain neuroottista paahtamista ja katkonaista hengittämistä ja kipeää niskaa ja kylmää sydäntä ja pimeyttä ja pelkoa. Tällaisina päivinä olen vakuuttunut, että kaikki tässä maailmassa on vahvasti kallellaan pimeään. Jos sitten löydän tälle uskomukselle konkreettisen todisteen, vaikkapa yhdenkin vitun idiootin joka sanoo "mmm bacon", valo sammuu melko täydellisesti eikä sitä pysty sytyttämään edes se tieto että jossain toisaalla on ihmisiä, jotka ovat kaikkea muuta kuin idiootteja.

Mitä kaikkea olisinkaan voinut saada tänään aikaan? Olisin voinut seikkailla ympäri kaupunkia ja kokea ihmeellisiä asioita ja nähdä kiehtovia puolia tästä maailmasta. Sen jälkeen olisin voinut istua tietokoneeni ääreen ja kuunnella hengästyttävän hienoa musiikkia ja kirjoittaa 10 sivua pakahduttavan kiihottavaa kirjallisuutta, jolla varmistaisin pääsyni valoon ja tulevaisuuteen.

Mutta sen sijaan en tehnyt mitään. Kuinka monta yötä ja päivää viimeisistä vuosista olen tuhlannut istumalla helvetillisen ahdistuneena internetin ääressä ja tappelemalla ihmisten kanssa YouTube-kommenteissa tai selailemalla silmät tyhjinä hassuja meemejä tumblr-profiileissa? Kuinka vitun monta yötä ja päivää?

Aion lopettaa tämän nyt. Miten vitussa voin kuvitella todella kapinoivani tämän ajan rumuutta vastaan jos annan internetin hallita ja tukehduttaa itseäni ja viedä mua kuin pässiä narussa? Mitä vittua internet edes on? Aineettomia kummituksia, jotka purkavat kaiken oikeassa elämässä kehittyneen vihansa ja katkeruutensa ensimmäiseen vastaantulevaan kohteeseen. Aineettomia kummituksia leikkimässä jotain mitä eivät todellisuudessa ole.

Internet on enimmäkseen paikka jossa ihmisen kaikkein pimeimmät, julmimmat ja kuvottavimmat puolet tiivistyvät, kasvavat ja räjähtävät silmille, mutta koska luojan kiitos ihmisyyteen kuuluu myös valoa ja kauneutta, osaa internet toimia myös hyvänä välineenä toivon löytämiseen ja ylläpitämiseen. Jos internetiä ei olisi, luulisin olevani ainut älyllisesti ja moraalisesti kehittynyt olento kylmässä universumissa.

Internetin uumenista olen löytänyt monia sieluja, jotka antavat minulle joka päivä syyn elää ja odottaa tulevaisuudelta jotain parempaa. Kiitos että olette olemassa. En tiennyt että olisitte.

Haluanko siis luopua internetistä kokonaan? En tietenkään. Voiko sellaista edes tehdä vuonna 2013? En halua päästää irti niistä valon nurkkauksista, jotka olen löytänyt. En kuitenkaan myöskään halua internetin hallitsevan elämääni tai varastavan enää yhtään ainutta päivää tai yötä.

Jumalauta. Otan hallinnan nyt omiin käsiini, internet. Käytän sinua tästä lähtien vain asioihin, joilla on merkitystä. Vierailen vain niillä tietyillä rajatuilla sivuilla, joiden tiedän tekevän minut onnellisemmaksi. En jää kiinni turhuuteen ja pimeään. Vastustan kiusausta mennä paikkoihin joiden tiedän satuttavan minua. (Miksi ihmisillä ylipäätään on kiusaus mennä paikkoihin joiden tietävät satuttavan itseään?) Tilalle vapautuvan ajan käytän loistavaan elämiseen ja palavaan kirjoittamiseen. Ja toivon ripustan tulevaisuuteen.

Tulevaisuus on lähempänä ja parempi kuin koskaan. (Tämänhän mä oon jo pariin kertaan tehnyt selväksi.) Nyt pitäisi vain luottaa siihen. Elämässä, jossa tulevaisuuteni viimein on täällä, jossa saan tehdä juuri sitä mitä olen halunnut tehdä jo hyvin pitkään, toteuttaa unelmiani ja olla olemassa todellisessa maailmassa todellisille ihmisille, mulla tulee olemaan oikeaa ajateltavaa ja parempaa tekemistä kuin niska kipeänä Facebook-profiilista toiseen hyppiminen tai YouTube-kommenteissa tappeleminen.

Tulevaisuudessa en tarvitse Facebook-profiileja täyttämään inhimillistä tarvetta tuntea läheisyyttä, kosketusta ja yhteenkuuluvuutta. Tulevaisuudessa minulla on kaikkia noita asioita. Tulevaisuudessa en tarvitse korviketta, koska minulla on todellisuus.

Todellisuutta vasten internetin haamut eivät ole mitään.

Mä voitan tän taistelun vielä.
Niin kuin aion voittaa kaikki taisteluni.