Kun kuulen Morrisseyn äänen, tunnen jotain todella suurta, jotain todella syvää ja pakahduttavaa. Morrisseyn ääni tekee mut samaan aikaan sekä iloiseksi että surulliseksi, lohduttaa ja kiihdyttää samaan aikaan, ja niin edelleen, en osaa selittää tätä mutta kaikki hengittävät ihmiset tietävät mitä tarkoitan.

Siitä näissä mun menestysjutuissa on kai lopulta kysymys. Haluan merkitä jotain jollekulle. Mielellään mahdollisimman monelle. Haluan olla se ääni. Haluan olla se ääni, joka antaa rohkeutta pimeyden edessä. Kun joku ensimmäisen kerran hengittää vähän entistä vapaammin mun ansiosta, olen onnistunut.

Tällä hetkellä kaikki on kyllä vähän epäselvää.

Haluaisin hyväillä jonkun alastonta vartaloa. Haluaisin nauraa jonkun kanssa kovaa. Haluaisin menettää kaiken kontrollin. Haluaisin suudella jotakuta. Haluaisin punk-henkisen tyttöystävän tai mitä tahansa

Ahdistun itsestäni enkä mahda sille mitään. Aggghagaghdhshdgajda

Osaisinpa sanoa kuinka helvetisti arvostan sua, mutta en osaa joten haen jääkaapista punaisen kokistölkin ja palaan ikivanhan kylänrakennus-PC-pelini pariin (se on tosi rasittava, en tajua miksei mun roomalaiskylään muuta porukkaa vaikka pystyttelen vapaita tontteja joka paikkaan).